Adoptiolapsille!

Adoptoitu suomesta minne?

elämäni on ollut hyvä. biologiset vanhempani kärsivät mielenterveys- ja alkoholiongelmista. he olisivat minut tahtoneet pitää ja antoivat kynsin hampain adoptoitavaksi, kuitenkin rakkaudesta ja minun parastani ajatellen. ottovanhempani ovat minulle "ne oikeat" vanhemmat ja heitä rakastan koko sydämestäni. olen tekemisissä nykyään myös biologisen äitini kanssa (biologinen isä on kuollut v.83). tutustuimme täytettyäni 18 vuotta. taustat kiinnostivat ja halusin myös tutustua biologisiin sisaruksiini.
adoptiovanhemman rakkaus riittää kyllä kestämään hylkäämisen kokemuksen. itse en koe tulleeni hylätyksi, mutta pikkusiskoni (ei biologinen) kokee.
riitätte lapsillenne juuri sellaisina kuin olette. ottolapsi ei rakasta biologisia vanhempiaan, kuin ottovanhempiaan, mutta ottovanhempien tulisi ymmärtää ja tukea, mikäli lapsi haluaa kuitenkin tutustua myös biologisiin sukulaisiinsa.
biologinen äitini on skitsofreenikko ja käyn häntä tapaamassa sairaalassa tai muussa laitoksessa. ensimmäisen kerran tapasimme lähinnä syystä että halusin tavata ihmisen, jolta olen perinyt ulkonäköni, taiteelliset taipumukseni ja muutenkin varsin liukkaan järjenjuoksun. täsmälleen! vastassa oli kaunis (tosin jo 5-kymppinen) erittäin älykäs (vaikkakin puolet jutuista piti suodattaa)minulle vieras, mutta kuitenkin niin tuttu nainen, jonka huone oli täynnä upeita minun makuuni olevia piirustuksia ja maalauksia! katsoin kuin tulevaisuuteen ja näin itseni 30 vuoden kuluttua (tosin elämäni olisi varsin erilaista:parempaa).
ensimmäinen kysymys, jonka biologinen äitini minulta kysyi otettuani yhteyttä, oli: "saithan hyvät vanhemmat?". vastasin rehellisesti, että sain parhaat mahdolliset.
adoptiossa lapsi kasvaa odotusajan äitinsä sydämessä, eikä kohdussa! tuo odotusaika on vielä usein paljon paljon pitempi, kuin se perinteinen 9kk :)
kyllä me ottolapset varmasti tunnemme ottovanhempiemme rakkauden ja se ainoa äiti jota kaipaamme ja ikävöimme on se ottoäiti, eikä biologinen-.

Suosittelen LÄMPIMÄSTI harkitsemaan sitä, mihin juuri nyt olet ryhtymässä!



Juuri nyt saattaa olla hyvä aika adoptoida. Suomessa on huutava työvoimapula, ja maahan on muutenkin tulossa ulkomaisia osaajia. Sinulle varmaan sanotaan alussa, että olet rohkea. Varmaan sanotaan myös, että rikot rajoja, ja rasistisia asenteita. Sanotaan että sinä ja lapsesi olette tulevaisuus, rasistinen, yksikulttuurinen suomi taas menneisyys!



Ei silti kannattaisi uskoa kaikkea, mitä sanotaan, vai eikö äitisi jo opettanut sinulle tuota seikkaa? Varmaan sinulle sanotaan myös, etteivät adoptiovanhemmat ole täydellisiä, ja heillä on varaa tehdä virheitä. Ja että parempihan sen lapsen on pahimmassakin suomalaisperheessä, kun jossain lastekondissa siellä afrikassa tai kiinassa, tai kadulla! Tämä on muuten yleinen mantra, mitä sinulle tullaan mumisemaan itse adoption alkuaikoina. Ennnekuin huomaatkaan, mumiset sitä myös itse, kun lapsi ei paljastaunutkaan sellaiseksi ruskeasilmäiseksi pikkuenkeliksi, jollaisia näkyy niin jenkki, kuin nykyään myös suomalaissa elokuvissa.



Älä kuuntele, mitä muut sanovan(älä edes minua!)AJATTELE! Ajattele miestäsi;Jos painostat hänet tähän, saa suhteenne taas varmaan uuden särön. Varmasti miehesi ihastuu iki-ihanaan Afrikkalais tai Kiinalaisvauvaan, kun tämä vielä on söpö vauva, eikä osaa puhua. Ajattele myös biologisia lapsiasi;Älä kurota liian korkealle, jos sinulla jo on lapsia. Ole nöyrä, ja tyydy siihen, mitä sinulla jo on. On luultavasti yksi elämäsi pahimmista virheistä adoptoida tuhansien kilometrien päästä lapsi perheeseen, jossa on jo lapsia. Älä tee sitä biologisille lapsillesi;he eivät ansaitse sitä! Omissa lapsissa ei ole mitään häpeämistä, olisivatpa he sitten ruskeita, keltaisia, tai vaikkapa kaakaonvärisiä:Se on luonnonlaki! Omia lapsia tietenkin rakastetaan. Tulet kuulemaan, että olet rasisti, kun uskallat epäröidä, ja ajatella omia lapsiasi. Jo sisimmässäsi ääni sanoo, että älä kuuntele näitä ihmisiä! Selaappa suomen historiaa viimeisen 60-vuoden ajalta, moni asia on muuttunut ja NOPEASTI! Joskus oli Suomi Pohjolan Japani, joskus se oli ajautunut yhtä syvään lamakierteeseen kuin Itä-Euroopan maat. Joskus suomen talous kasvoi nopeammin kuin minkään muun maan Euroopassa, myöhemmin taas paljastui, että suurin osa talousihmeestä oli silkkaa huijausta!



Näin ja on ollut;Huijauksia tulee aina olemaan, ja tämä nykyinen "kansainvälisyys" on yksi niistä! Ei ensimmäinen, ei pahin, eikä varmasti viimeinen, mutta älä usko, ihmisiä, jotka nyt jodlaavat kansainvälistä;10-vuoden kuluttua he jo kiroavat sitä katkerasti! Suomessa on jo nyt vaikea työllisyystilanne. Automaatio lisääntyy. Koulutustaso nousee, ja yhä enemmän suomalaisia syrjäytyy, ja tippuu kyydistä. Kehitysmaat erikoistuvat halpatuotantoon, ja yhä enemmän myös suomalaista tuotantoa siirtyy näihin maihin. Ironista, että juuri näistä maistahan sinä yrität lapsen pelastaa!




Älä usko, mitä ihmiset puhuvat kansainvälisyydestä ja monikulttuurisuudesta:Se on hämäystä! Vaikka ulkomaisista osaajista todella tässä tilanteessa olisi mitään hyötyä, niin heistä on huutava pula ympäri eurooppaa. Millä suomi heitä tänne houkuttelisi? Kylmällä ilmastolla, kalliilla hinnoilla, huonolla palkalla ja kuristavalla verotuksella, ja ehkä jollain vitun caisa-kulttuuri keskuksella???



Jos tänne todella otetaan nui niin puhutut yli 50-000 siirtolaista vuodessa, ei "lapsesi" varmasti saa työtä, sillä työpaikat valuvat joka tapauksessa halvan työvoiman maihin. Sillä ei ole väliä, kuinka paljon on työntekijöitä, vaan heidän osaamisellaan, ja ennenkaikkea HINNALLAAN! Ja suomi ei voi kilpailla millään muulla kuin osaamisella! Aiotko todella tuoda tänne ulkomailta lapsen vain heittääksesi hänen harteilleen valtavan taakan, että hänen täytyy opiskella hullun lailla voidakseen kuulua siihen pieneen valittujen eliittiin, joka todella suomessa tulee omin avuin vastaisuudessa pärjäämään? Kutsutko tätä muka joksikin pelastuksesi, lapsella on jo aivan kylliksi ongelmia muutenkin?! Ihmiset tulevat kaunistelemaan kuinka "söpö" lapsi on, ja kuinka hän on eksoottinen, mutta silti tietenkin suomalainen! Vaikka tarkoituksesi kuinka olisi hyvä, et voi luoda lapselle eheätä identtitenttiä kieltämällä hänen bilogisen taustansa ja vanhempansa, ja selittämällä, ettei värillä ole mitään väliä! Se toimii poliittisesti korrekteissa jenkkileffoissa:ei oikeassa elämässä!




Jos jokus on huono aika adotoida, se on nyt! Et käytännössä voisi adoptoida lasta huonompaan ympäristöön etkä huonompaan aikaan kuin "monikulttuuriseen osaamis-suomeen" Lasta tultaisiin joka tapauksessa kohtelemaan eksoottisena leluna;nyt se on suorastaan normi! Kaikki se, mitä nyt näet ympärilläsi, kaatuu ennen pitkään, mutta lapsen on silti jäätävä kaiken tämän keskelle. Ei hänen tarvitse olla kansainvälinen tai "suvaitsevainen" tai taistella sen puolesta, että muut hyväksyisivät hänet suomalaiseksi! Se on sinun omaa mielikuvitustasi! Lapsi nimen omaan tarvitsee "rasistisen" kasvuympäristön, jossa hänet tunnustetaan omana itsenään. Lapsen terveeseen identtitenttiin kuulu ymmärtää, ja hyväksyä oma erillaisuutensa. Om oma vikanne, jos se mielestänne tekee lapsesta huonomman ihmisen. Ihonvärillä ei ole mitään väliä, ennenkuin joku sanoo sen ääneen! Vahingoitat lasta enemmän kuin hyödytät uskottelemalla hänelle, että hän on suomalainen. Koko nykyinen "kansainvälisyys" on sairasta, ja kaukana terveestä kasvuympäristöstä ei-suomalaisella ja valkoiselle lapselle! Lapsi tarvitsee tunnustusta omana itsenään, sitä ei tue se, että te tuotte hänet tänne jostain vitun vinku-intiasta, ja julistatte, että hän on "uus-suomalainen" Se on sairasta, ja jos hoet sitä kylliksi pitkään, myös lapsesta tulee sairas! Eikä auta, että hoet yhä uudelleen ja uudelleen mantraa:Adoptiovanhemmat eivät ole täydellisiä. Adoptiovanhemmat voivat tehdä virheitä. Parempi lapsella on minun luonani, kuin Kiinassa orjatyössä!" Voit vaatia lapselta kiitollisuutta, mutta hän ei sitä VARMASTI anna! Harkitse mitä teet, sillä ylimielinen suhtautuminen lapseen ja "vauvakuumeeseen" tuudittautuminen langetta elinikäisen kirouksen koko perheesi ylle, josta kulttuurien väliin jäänyt lapsi ei ikinä pakene. Hän kantaa traumojaan mukanaan hautaansa saakka, mahdollisesti niinkuin minäkin tein. Sinulla on ehkä valta adoptoida, mutta jos toimti väärin, et voi enää päättää, mitä sen jälkeen tapahtuu. Adoptiolapsi voi myös hylätä sinut äitinä, eikä ole MITÄÄN, mitä voit sellaiselle asialle tehdä, paitsi ehkä tuhota koko perheesi epätoivoisessa yrityksessä murtaa lapsi, niinkuin minulle yritettiin tehdä. HARKITSE! Voit vaikuttaa nyt kaikkivaltiaalta vallassasi adoptoida lapsi, ja tuoda hänet tänne. Sen jälkeen et ole enää kuin katastrofin uhri, jos alat möhliä! Minä en ikinä antanut anteeksi, eikä toisaalta minulta edes pyydetty, sen verran katkeriksi muuttuivat myös minut "pelastaneet" ihmiset! Harkitse todella edes perheesi vuoksi mitä teet, sillä maksat siitä vielä kauan senkin jälkeen, kun adoptio on ohi ikuisesti katkerina menetyksen vuosina!

voin sanoa, että mikäli asenteenne on oikea, tulee teistä varmasti hyvät ottovanhemmat. oikealla asenteella tarkoitan sitä, että suhtaudutte adoptioon siten, että päällimmäisenä on se, että HALUATTE SAADA LAPSEN, eikä se, että haluatte tarjota lapselle hyvän kodin ja pelastaa tämän bhuonoista elinolosuhteista.
olen 23-vuotias ottotyttö ja taustani on suomalainen.
ottovanhempani ovat minulle ainoat oikeat vanhemmat. minut adoptoitiin ollessani 11-kuinen. myös pikkusiskoni (se ainoa "oikea", mutta ei bioloinen) on ottolapsi.
olen ottanut yhteyttä biologiseen äitiini ja tapaammekin aina silloin tällöin. hän on minulle nainen, joka antoi minulle elämän ja rakasti niin paljon, että antoi adoptoitavaksi (koska halusi antaa minulle paremman elämän, mitä olisi itse pystynyt tarjoamaan). kutsun häntä etunimellä, enkä äidiksi. oikeat vanhempani ovat ottovanhemmat, jotka on minut kasvattaneet ja joiden kanssa olen elänyt. pidän ottovanhempia varmasti ihan yhtä oikeina vanhempina, kuin biologisten vanhempiensa kanssa elävät lapset pitävät omia vanhempiaan.
jionkin verran varmaan vaikuttaa adoptoitavan lapsen ikä. varmasti vanhempana on vaikeampi sopeutua uusiin vanhempiin. itse olin siis 11 kuukautta ja pikkusiskoni 4 kuukautta, kun meidät adoptoitiin. näin ollen emme edes muistaneet mitään biologisista vanhemmistamme. vaikeampaa on varmaan lapsen kanssa, joka on jo useamman vuoden ikäinen ja muistaa omat taustansa. me olimme niin nuoria, että kasvoimme kiinni uusiin vanhempiimme.
yleensäkin sellaisen vinkin voisin antaa, että ota huomioon vain ne mielipiteet, jotka pohjautuvat omakohtaisiinkokemuksiin. voisit myös ottaa yhteyttä pelastakaa lapset ry:hyn ja saada sitä kautta varminta mahdollista tietoa kaikesta adoptioon liittyvästä.
lapsen hankkimista ajatellen voisit lukea ross campbellin kirjan: rakkaudesta lapseen. tuo kirja on minulla omassa hyllyssäni, vaikken vielä äiti olekaan. ottovanhempani saivat tuon kirjan lahjana sylikummiltani (biologisen äidin sisar) ja koska he olivat itsekin ehtineet jo saman kirjan hankkia, minä sain tuon kirjan rippilahjakseni alkuperäisten ristiäiskuvieni kanssa. kuvat olivat myös ihana yllätys: oli jännittävää 15-vuotiaana arvailla, kukahan kuvien ihmisistä on biologinen äitini ja kuka isäni :).

noora kirjoitti:

voin sanoa, että mikäli asenteenne on oikea, tulee teistä varmasti hyvät ottovanhemmat. oikealla asenteella tarkoitan sitä, että suhtaudutte adoptioon siten, että päällimmäisenä on se, että HALUATTE SAADA LAPSEN, eikä se, että haluatte tarjota lapselle hyvän kodin ja pelastaa tämän bhuonoista elinolosuhteista.
olen 23-vuotias ottotyttö ja taustani on suomalainen.
ottovanhempani ovat minulle ainoat oikeat vanhemmat. minut adoptoitiin ollessani 11-kuinen. myös pikkusiskoni (se ainoa "oikea", mutta ei bioloinen) on ottolapsi.
olen ottanut yhteyttä biologiseen äitiini ja tapaammekin aina silloin tällöin. hän on minulle nainen, joka antoi minulle elämän ja rakasti niin paljon, että antoi adoptoitavaksi (koska halusi antaa minulle paremman elämän, mitä olisi itse pystynyt tarjoamaan). kutsun häntä etunimellä, enkä äidiksi. oikeat vanhempani ovat ottovanhemmat, jotka on minut kasvattaneet ja joiden kanssa olen elänyt. pidän ottovanhempia varmasti ihan yhtä oikeina vanhempina, kuin biologisten vanhempiensa kanssa elävät lapset pitävät omia vanhempiaan.
jionkin verran varmaan vaikuttaa adoptoitavan lapsen ikä. varmasti vanhempana on vaikeampi sopeutua uusiin vanhempiin. itse olin siis 11 kuukautta ja pikkusiskoni 4 kuukautta, kun meidät adoptoitiin. näin ollen emme edes muistaneet mitään biologisista vanhemmistamme. vaikeampaa on varmaan lapsen kanssa, joka on jo useamman vuoden ikäinen ja muistaa omat taustansa. me olimme niin nuoria, että kasvoimme kiinni uusiin vanhempiimme.
yleensäkin sellaisen vinkin voisin antaa, että ota huomioon vain ne mielipiteet, jotka pohjautuvat omakohtaisiinkokemuksiin. voisit myös ottaa yhteyttä pelastakaa lapset ry:hyn ja saada sitä kautta varminta mahdollista tietoa kaikesta adoptioon liittyvästä.
lapsen hankkimista ajatellen voisit lukea ross campbellin kirjan: rakkaudesta lapseen. tuo kirja on minulla omassa hyllyssäni, vaikken vielä äiti olekaan. ottovanhempani saivat tuon kirjan lahjana sylikummiltani (biologisen äidin sisar) ja koska he olivat itsekin ehtineet jo saman kirjan hankkia, minä sain tuon kirjan rippilahjakseni alkuperäisten ristiäiskuvieni kanssa. kuvat olivat myös ihana yllätys: oli jännittävää 15-vuotiaana arvailla, kukahan kuvien ihmisistä on biologinen äitini ja kuka isäni :).

Lue lisää

Hei Noora

Kiitos vastauksestasi. Oli hienoa kuulla että on myös onnistuneita adoptioita. Hommaan kirjan mistä kirjoitit. Oli tosi tärkeää kuulla positiivisiakin asioita adoptiosta ja sen onnistumisesta. Kaikkea hyvää sinulle ja mukavaa syksyn jatkoa :)