Pielpajärven erämaakirkossa historia on lähellä
”Vanha kirkko yksin erämaassa: Lasit rikki, ovet tuskin haassa…”, runoilee inarilaisten nimikkokirjailija V. E. Törmänen Pielpajärven kirkosta silloin, kun se uuden kirkon valmistuttua Inariin jäi käyttämättömänä erämaahan rapistumaan.
Kristinusko saavutti Lapin jo keskiajalla, mutta saamelaiset omaksuivat sen vasta 1600-luvulla. Vanha animistinen luontousko eli vielä pitkään kristinuskon sisällä sulautuen siihen vähitellen. Ensimmäinen Herran huone nousi Pielpajärven talvikylään 1646, mutta se ei ollut juuri savupirttiä kummempi. Seuraava kirkko kohosi kirkkokentälle pienten tupasten keskelle 1760, ja se on siellä pystyssä vieläkin.
Pielpajärvi eli parhaita aikojaan 1800-luvun puolivälissä, jolloin kappalainen Johan W. Durchman korjautti kirkon, rakennutti pappilan talousrakennuksineen, sekä käräjä- ja tuomarintuvan. Tilavaan pappilaansa hän haki vaimon Utsjoelta. Saamelaisilla oli näihin aikoihin kirkon tuntumassa yli kolmekymmentä kirkkotupaa, joissa asusteltiin sydäntalvi. Kesäksi perheet palasivat muinaisen vuotuiskierron mukaan omille kalastuspaikoilleen pitkin laajaa Inarin Lappia. Puiseen, ajan patinoimaan ristikirkkoon mahtuu kerrallaan 150 kuulijaa. Pappilasta on jäljellä kivijalka ja Ison Pielpajärven rannassa nököttää yhä muutama kirkkotupa muistona talvikylän ajoilta. Kirkko on avoinna ympäri vuoden, ja sinne on Inarista merkittyä patikkapolkua myöten neljä ja puoli kilometriä. Autotietä tai vesireittiä sinne ei siis ole.
Vanha, kunnostettu kirkko täyttyy nykyisin yleensä pääsiäisen jumalanpalveluksen aikana, sekä juhannuksena ja siellä järjestetään myös häitä. Pielpajärvi on vuosittain tuhansien matkailijoitten pyhiinvaelluskohteena.
Pielpajärven kirkkokenttä jäi asumattomaksi 1800-luvun lopulla, jolloin kolmas kirkko rakennettiin nykyiselle paikalle Inarin Juutuaan hyvien vesikulkuyhteyksien varteen. Enää ei tarvinnut paeta Pielpajärven tapaisiin syrjäisiin kolkkiin rajaepäselvyyksistä johtuneen ylenmääräisen verotuksen pelossa. Tie Ivaloon valmistui 1925 ja Inarista Utsjoelle kulkenut postipolku saatiin ajokuntoon 1957.
Inarin kirkko tuhoutui talvisodan pommituksissa, ja nykyinen saamelaiskirkko rakennettiin Amerikan kristittyjen lahjoitusvaroin 1951. Hautausmaa löytyy Pielpajärven polun alkupäähän johtavan tien varrelta kylän pohjoisosasta. Siellä lepäävät muun muassa kahdeksankymmentä vuotta sitten riehuneen espanjantaudin 200 uhria, sekä edesmenneet kullankaivajat omalla ”Pyrkyripalstallaan”. Inarijärvessä oleva uudempi hautasaari Ukonkiven uhrisaaren vieressä oli käytössä vielä viime vuosisadan alkuun asti.
Kirsi Kangas
”Vanha kirkko yksin erämaassa: Lasit rikki, ovet tuskin haassa…”, runoilee inarilaisten nimikkokirjailija V. E. Törmänen Pielpajärven kirkosta silloin, kun se uuden kirkon valmistuttua Inariin jäi käyttämättömänä erämaahan rapistumaan.
Kristinusko saavutti Lapin jo keskiajalla, mutta saamelaiset omaksuivat sen vasta 1600-luvulla. Vanha animistinen luontousko eli vielä pitkään kristinuskon sisällä sulautuen siihen vähitellen. Ensimmäinen Herran huone nousi Pielpajärven talvikylään 1646, mutta se ei ollut juuri savupirttiä kummempi. Seuraava kirkko kohosi kirkkokentälle pienten tupasten keskelle 1760, ja se on siellä pystyssä vieläkin.
Pielpajärvi eli parhaita aikojaan 1800-luvun puolivälissä, jolloin kappalainen Johan W. Durchman korjautti kirkon, rakennutti pappilan talousrakennuksineen, sekä käräjä- ja tuomarintuvan. Tilavaan pappilaansa hän haki vaimon Utsjoelta. Saamelaisilla oli näihin aikoihin kirkon tuntumassa yli kolmekymmentä kirkkotupaa, joissa asusteltiin sydäntalvi. Kesäksi perheet palasivat muinaisen vuotuiskierron mukaan omille kalastuspaikoilleen pitkin laajaa Inarin Lappia. Puiseen, ajan patinoimaan ristikirkkoon mahtuu kerrallaan 150 kuulijaa. Pappilasta on jäljellä kivijalka ja Ison Pielpajärven rannassa nököttää yhä muutama kirkkotupa muistona talvikylän ajoilta. Kirkko on avoinna ympäri vuoden, ja sinne on Inarista merkittyä patikkapolkua myöten neljä ja puoli kilometriä. Autotietä tai vesireittiä sinne ei siis ole.
Vanha, kunnostettu kirkko täyttyy nykyisin yleensä pääsiäisen jumalanpalveluksen aikana, sekä juhannuksena ja siellä järjestetään myös häitä. Pielpajärvi on vuosittain tuhansien matkailijoitten pyhiinvaelluskohteena.
Pielpajärven kirkkokenttä jäi asumattomaksi 1800-luvun lopulla, jolloin kolmas kirkko rakennettiin nykyiselle paikalle Inarin Juutuaan hyvien vesikulkuyhteyksien varteen. Enää ei tarvinnut paeta Pielpajärven tapaisiin syrjäisiin kolkkiin rajaepäselvyyksistä johtuneen ylenmääräisen verotuksen pelossa. Tie Ivaloon valmistui 1925 ja Inarista Utsjoelle kulkenut postipolku saatiin ajokuntoon 1957.
Inarin kirkko tuhoutui talvisodan pommituksissa, ja nykyinen saamelaiskirkko rakennettiin Amerikan kristittyjen lahjoitusvaroin 1951. Hautausmaa löytyy Pielpajärven polun alkupäähän johtavan tien varrelta kylän pohjoisosasta. Siellä lepäävät muun muassa kahdeksankymmentä vuotta sitten riehuneen espanjantaudin 200 uhria, sekä edesmenneet kullankaivajat omalla ”Pyrkyripalstallaan”. Inarijärvessä oleva uudempi hautasaari Ukonkiven uhrisaaren vieressä oli käytössä vielä viime vuosisadan alkuun asti.
Kirsi Kangas
Vastaukset 2
Vanhimmat
Palojoensuu
Palojoensuu sijaitsee Suomi-neidon kainalossa, Muoniojoen ja Palojoen varrella. Kylä rajoittuu Ruotsin rajaan lännessä. Hettaan, Enontekiön kuntakeskukseen, kylästä on matkaa 26 km. Palojoensuun kylätoimikunnan alueeseen kuuluvat myös Muotkajärvi, Kultima, Vähäniva, Saivomuotka, Sonkamuotka ja Äijäjoki. Niittymaisema Palojoensuusta
Palojoensuun kylän ympäristö on hyvin vaihteleva. Ympärillä on vaaroja, jokia, suoalueita, pieniä järviä ja peltoja. Pelloista suurin osa on kesannolla tai käyttämättä. Myös Palojoenkylä tuhoutui kokonaan sodassa. Palojoensuusta alkaa nk. "Neljän Tuulen Tie". Nimen tielle on antanut kirjailija Yrjö Kokko vuonna 1947. Tie oli olemassa maantienä osittain jo vuonna 1939. Reitti itsessään on ikivanhaa talvitietä Palojoensuu - Karesuvanto - Kilpisjärvi - Jäämeri Norjan Skibotnissa eli Jyykeänperä.
Enontekiön neljäs kirkko sijaitsi Palojoensuussa v. 1827 - 1856, kunnes se Hettaan tehdyn uuden kirkon vuoksi purettiin ja kirkon hirret myytiin huutokaupalla jokivarren asukkaille. Palojoensuu oli eräs Lapin sodan 1944 - 45 loppuvaiheen taistelupaikkoja.
Nähtävyyksiä Palojoensuussa
Muistomerkki:
Enontekiön neljännen kirkon muistomerkki
Minulle tulee mieleen lapsuuden kirkkoni Halilan keuhkotauti parantolan piirissä. (Ovat nykyisin molemmat rajan takana.)
Kirkko oli ennen Kreikkalaiskatolinen kirkko, mutta muutettiin Luterilaiseksi v:na1925.
Se oli tosi kaunis sisältä sekä ulkoa. Äiti vei meidät aina sunnuntaisin kirkoon , joka ihme kyllä oli aina täpösen täynnä vaikka olikin harvaa asuttua seutua koko Halilan kylä.
Enhän minä niitä saarnoja jaksanut kuunnella, mutta kyllä siellä riitti ihailtavaa niin, että se tunnin kestävä jumalan palvelus hurahti ilman saarnan kuuntelemistakin.
Vaikka niin paljon sodan aikana rakennuksia tuhottiinkin, mm:sa noista kolmesta kauniista parantoloista vain yksi säilyi, mutta kuinka lieneekin tuo kaunis kirkko säilynyt.
Katselen joskus vieläkin Uudenkirkonpitäjän kuvateoksesta tuon kirkon ulkokuvaa, jossa kolme koristeltua tornia katolla kohoaa,
ja sieluni silmillä näen edelleenkin kaiken kauneuden mitä itse kirkko minun lapsuudessani sisällään säilytti.