Minä olen tuntenut miehen jo yli kolme vuotta ja tämän ajan hän on piirittänyt minua enemmän tai vähemmän ja seurusteltu on nyt reilu vuosi. Yhdessä asuttu vuoden vaihteesta. Ongelmana on miehen edellinen perhe, josta hän ei kumminkaan halua luopua. Itse kertoo haluavansa tapailla lapsiaan säännöllisesti, minut ulkopuolelle kuitenkin jättäen. Ex-vaimolla (joka on paperilla edelleenkin vaimo) ei ole kuulemma mitään tekemistä ratkaisun kanssa. Asiasta on puhuttu jo sadat kerrat ja lupailuja paremmasta on tullut, mutta ei vain tuloksia. Olenko minä vain sairaalloisen mustasukkainen ja epäluuloinen kun saan hepulin miehen lähtiessä joka viikonloppu lapsiaan tapaamaan, joskus jopa jää yöksi reissulleen. Ja kun yhteinen aikamme on muutenkin kortilla molempien vaativien töiden vuoksi niin tämä ei auta asiaa ainakaan eteenpäin. Kertokaa minulle joku mitä tämän miehen päässä liikkuu vai lieneekö minun helpompi vain antaa olla ja etsiä joku muu jolla on aikaa ja kiinnostusta minuakin kohtaan?
ainako näin?
Odottamaan kyllästynyt
31042
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
..tosiaan ole väärässä. En oikein jaksa ymmärtää miksi miehesi roikkuu vielä entisessä suhteessa. Eivätkö lapset voi olla teidän luona viikonloppuisin? Tottakai se on erittäin hyvä että mies haluaa tavata lapsiaan, mutta kyllähän sinä myös kuulut siihen yhtälöön olennaisesti. Näin äkkiseltään kuulostaa, että mies haluaa teidät molemmat... Miksei hän ole vielä eronnut vaimostaan?? En sinuna kauaa tilannetta katselisi, vaikka mies kuinka rakas. Olisiko syytä hieman miettiä suhteen tasoa ja kantavuutta pidemmän päälle?? Ja jos todella haluat olla tämän miehen kanssa, yritä osaltasi olla kiinnostunut myös kehittämään suhdetta tämän lapsiin. Älä missään nimessä sorru siihen että asettaisit miehen valinatatilanteeseen että sinä tai lapset. Vaimon suhteen kyllä näin voisit tehdä..tsemppiä sulle! Muista myös itseäsikin ajatella!!!
Ymmärrän kyllästymisesi, minullakin vähän samanlainen tilanne. Olen itse päättänyt vaihtaa kumppania. En jaksa enää ed-avioliiton lapsia enkä odottelua. Haluan jonkun, joka on enemmän läsnä ja kiinnostunut minun elämästäni. Entä Sinä?
Ymmärrän tilanteen tyhjyysasteen
Kalat
Kyllä taitaa miehesi puuhailla paljon muutakin entisen vaimonsa kans.Minulla on sellainen tunne, että pitää sua vaan varavaimona