Ryöstö vai vahingonteko

Kumpi rikosnimike tulee kyseeseen kun joku kadulla tulee väkivalloin viemään sinun kädestäsi kännykkäsi, niin että sinulle tulee vammoja, ryöstö vai vain vahingonteko?

Poliisin omilla sivuilla kerrotaan että "Vahingonteoksi katsotaan esimerkiksi seinien töhriminen, autojen potkiminen ja puhelinkoppien rikkominen."

"Kaverin tai kenen tahansa tuntemattoman henkilön omaisuuden anastaminen väkivalloin tai väkivallalla uhkaamalla on vakava rikos. Rikoslaki määrittelee sen ryöstöksi. Ryöstösaaliin suuruudella ei ole merkitystä rangaistusta määrättäessä. Sen sijaan, jos uhrille aiheutuu vakava vamma, sairaus tai hengenvaarallinen tila tai jos ryöstössä käytetään jotain asetta, vankeusrangaistuksen pituus voi nousta jopa kymmeneen vuoteen."

Eikö maalaisjärjellä ajatellen kyseessä ole selvästi ryöstö eikä pelkkä vahingonteko?
31167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Selkeä ryöstöhän tuo olisi muuten, mutta Suomessa liudennetaan rikosnimikkeitä urakalla ilmeisesti, jotta tilastot saataisiin näyttämään nätimmiltä. Tuon tapainen mennee eteenpäin varkautena tai mahdollisesti törkeänä varkautena. Saadut vammat pitää pystyä todistamaan selkeiksi ja ko. tilanteessa saaduiksi.

Vahingontekohan se ei ole, ellei sitten tekijä esim. ole väkivalloin siepannut kännykkää toisen kädestä, paiskannut sen palasiksi seinään tai soittanut satasen puhelun mammalle Gambiaan. Tuostahan voisi tulla lievä pahoinpitely ja vahingonteko.

Äänestä
  • Näköjään poliisi lieventää rikosnimikkeitä, koska tässäkin tapauksessa vähätellään pahoinpitelyä ja ryöstöä.

    Lain mukaan ryöstön määritelmä:

    1 § Ryöstö. Joka käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla välittömästi käyttää sellaista väkivaltaa toisen hallusta anastaa tai ottaa luvattomasti käyttöön toisen irtainta omaisuutta on tuomittava ryöstöstä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi. Yrityskin on rangaistava.

    Eli tässäkin tapauksessa poliisi haluaa ettei pahoinpitelijä/ryöstäjä saa vankeustuomiota, koska ryöstössähän tuomio on vähintään 4 kk.

    Kuinka paljon pienempi tuomio tulee lievästä pahoinpitelystä ja vahingonteosta?

    Äänestä

  • vahingontekona kirjoitti:

    Näköjään poliisi lieventää rikosnimikkeitä, koska tässäkin tapauksessa vähätellään pahoinpitelyä ja ryöstöä.

    Lain mukaan ryöstön määritelmä:

    1 § Ryöstö. Joka käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla välittömästi käyttää sellaista väkivaltaa toisen hallusta anastaa tai ottaa luvattomasti käyttöön toisen irtainta omaisuutta on tuomittava ryöstöstä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi. Yrityskin on rangaistava.

    Eli tässäkin tapauksessa poliisi haluaa ettei pahoinpitelijä/ryöstäjä saa vankeustuomiota, koska ryöstössähän tuomio on vähintään 4 kk.

    Kuinka paljon pienempi tuomio tulee lievästä pahoinpitelystä ja vahingonteosta?

    väliä, millä nimikkeellä poliisi tutkii. Syyttäjä sitten aikanaan miettii, mistä rikosnimikkeestä syyttää.

    Jos vammoja syntynyt, niin ei missään nimessä ole lievä pahoinpitely.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pahoinpidelty kirjoitti:

Kumpi rikosnimike tulee kyseeseen kun joku kadulla tulee väkivalloin viemään sinun kädestäsi kännykkäsi, niin että sinulle tulee vammoja, ryöstö vai vain vahingonteko?

Poliisin omilla sivuilla kerrotaan että "Vahingonteoksi katsotaan esimerkiksi seinien töhriminen, autojen potkiminen ja puhelinkoppien rikkominen."

"Kaverin tai kenen tahansa tuntemattoman henkilön omaisuuden anastaminen väkivalloin tai väkivallalla uhkaamalla on vakava rikos. Rikoslaki määrittelee sen ryöstöksi. Ryöstösaaliin suuruudella ei ole merkitystä rangaistusta määrättäessä. Sen sijaan, jos uhrille aiheutuu vakava vamma, sairaus tai hengenvaarallinen tila tai jos ryöstössä käytetään jotain asetta, vankeusrangaistuksen pituus voi nousta jopa kymmeneen vuoteen."

Eikö maalaisjärjellä ajatellen kyseessä ole selvästi ryöstö eikä pelkkä vahingonteko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu