Dublin

Lentoliput Dubliniin on nyt varattu, sitten pitäisi alkaa miettimään sopivia yöpymispaikkoja. Ainakin ensimmäinen yöhän olisi hyvä varata jo etukäteen, että on sitten aikaa miettiä mitä kaikkea kaupungissa haluaa tehdä.

Osaisiko kukaan nimetä Dublinista miellyttäviä retkeilymajoja tai hostelleja? Majoituksen ei tarvitse olla hotellitasoista, makuupussit on jo päätetty ottaa mukaan. Tärkeintä on rauhallinen yöpymispaikka sopuhintaan.
2521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Dublinissa olen ollut aika monissa hostelleissa, mutten tiedä kaikista ovatko vielä hengissä.
Ainakin Dublin International Hostel (An oige) on iso, vanha luostari tms. ja siellä takuuvarmasti saa aina jonkin paikan kerrossängystä vaikka vaan kävelee paikalle ja kysyy, ja paikka on oikein siisti. Se on jonkun matkan päässä O'Connell Streetin pohjoispäästä, ja itseäni tuossa paikassa alkoi tökkiä aina kävely keskustaan, vaikka se olikin täysin käveltävissä oleva matka ja sinne oli aina jotenkin hirveän vaikea neuvoa ketään.
Isaacs on ihan jees ja sijainniltaan parempi. Nuo muut missä olen ollut ovat joko vaihtaneet nimeä tai luukkiaan totaalisesti, mutta tältä sivustolta löytyy aika hyvin hostellitarjontaa ja sieltä voi varatakin suoraan:
www.hosteldublin.com

Äänestä

Dublinissa kannattaa mennä B&B majoitukseen, niitä löytää netistä hyvin. Olin juuri kuukausi sitten sellaisessa ja kannatti. Asusteltiin erään vanhan pariskunnan omassa kodissa. Ovissa oli lukot johon sai tietysti avaimen ja sai vielä avaimen talon pääoveen. Pariskunta oli mukava perin irlantilaisia, puheesta ei meinannut saada ensin selvää mutta päivän jälkeen oppi jo jonkun verran ymmärtämään. Aamupalaksi sai mitä pyysi, aitoa irlantilaista aamupalaa jos vaan halusi. HInta ei ollut mikään päätä huimaava 35€ / yö. Normaalisti hotellit n. 100€ /yö tai ehkä vähän vähemmän... Ei ollut ihan keskustassa mutta bussi meni ihan vierestä eikä maksanut paljoakaan matkat. Suosittelen jos ei kiinnosta nähdä aina samalaisia hotelleja ja näkee miten irlantilaiset elää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fella kirjoitti:

Lentoliput Dubliniin on nyt varattu, sitten pitäisi alkaa miettimään sopivia yöpymispaikkoja. Ainakin ensimmäinen yöhän olisi hyvä varata jo etukäteen, että on sitten aikaa miettiä mitä kaikkea kaupungissa haluaa tehdä.

Osaisiko kukaan nimetä Dublinista miellyttäviä retkeilymajoja tai hostelleja? Majoituksen ei tarvitse olla hotellitasoista, makuupussit on jo päätetty ottaa mukaan. Tärkeintä on rauhallinen yöpymispaikka sopuhintaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu