Minne omatoimimatkalle?

Jojo

Olemme lähdössä elo-syyskuun vaihteessa reissuun, mutta kohde puuttuu vielä. Emme halua pakettilomaa. Haluaisimme jonkun kohteen, mistä löytyisi nähtävää, tekemistä sekä mahdollisuuden aurinkolöhöilyyn. Kohteessa tulisi olla helppo liikkua paikasta toiseen sekä majoituksen oltava edullista, mutta ok-tasoista. Matkabudjetti olisi noin 1500 €/hlö about 10 pv reissulta. Olisiko hyviä ideoita minne kannattaisi lähteä???

3

818

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pahinta lomakautta

      Elo-syyskuun vaihteessa on koko Eurooppa Suomen lukuunottamatta lomalla. Eli hinnat nouseat reilusti, eikä edullisenkaan majoituksen löytyminen ole niin helppoa.

    • Tuolla summalla voitte viettää kuukauden Indonesiassa. Lennot noin tonnin per nuppi ja käyttörahaa yhteensä tonnin. Sen verran me olemme kuluttaneet kahdella kuukauden kestävällä omatoimimatkalla eri puolille Indonesiaa. Viimeisimmältä reissulta palasimme sunnuntaina, kierrettyä tuli Bali, Lombok, Gili-saaret ja Nusa Lembongan. Majoitus löytyi kolmesta eurosta ylöspäin, sisältäen molempien aamiaiset.

      Saimme kulutettua yhteensä 1030€ (sis. kuljetukset, majoitukset, sis.pääsymaksut, syömiset, juomiset, tuliaiset, molempien parturit ja hieronnat sekä maastapoistumisverot).

      Kulkeminen Indonesian sisällä ei ole kovin ripeää, mutta vaihtoehtoja on monia; lentäen, meriteitse, bussilla, bemolla tai privaattikyydillä. Indonesiassa on sesonki heinä-elokuussa, mutta paikasta riippuen toisaalla on enemmän turisteja, toisaalla tuskin lainkaan. Nähtävää ja tekemistä riittää joka puolella yllin kyllin, samoin rantalomailu onnistuu loistavasti.

    • reissulityttö

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1023
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      112
      960
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      758
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      547
    5. 42
      519
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      501
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      473
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      427
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      411
    10. Ulla Appelsin: Sari Essayahin kohtelu vs Nasima

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012205897.html Mutta vaikuttaa siltä, että kun kyse on kristinuskosta, samat säännöt
      Maailman menoa
      157
      375
    Aihe