Maalaiset ovat myöskin pikku hiljaa alkaneet saapua nettiin. Ensimmäiseksi he ovat tietenkin alkaneet esittää suuruudenhulluja vaatimuksia, kuinka kaupunkilaisten pitäisi maksaa heille heti paljon enemmän rahaa! Mikä ihme siellä maaseudulla on, kun työkykyisten ja jopa työssäkäyvien ihmisten toimeentulo ja ylöspito tarvitsee maksaa kalliista veromarkoista? Nythän on niin, että ei siellä maaseudullakaan eletä täysihoitolassa, vaan isänmaassamme Suomessa, jossa perinteisesti ollaan eletty työnteolla, eikä korvausten nostamisella. Päättäjät: eikö olisi aika hieman katsoa, miten paljon ja miksi maksamme kalliita verorahoja maaseudulle?
Maalaiset
Kaupunkilainen
161963
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Näytät olevan todella syvällisesti perehtynyt maatalouspolitiikkaan, EU:n politiikkaan ja erilaiseen tilastotietoon Suomen taloudesta. Jatka samaan malliin, pääset vielä pitkälle.
on totuttu kuule tekemään rehellistä työtä eikä keinottelemaan korvauksilla. omakohtaista kokemusta on, että kaupungissa näitä mitääntekemättömiä yhteiskunnan loisia on paljon enemmän.
Tarkoitatko kaupunkilaisena siis, jos olisit työttömänä maaseudulla niin muuttaisit mieluummin kaupunkiin työttömäksi, että valtion tuet jäisivät silloin hyödyttämään paremmin kaupunkeja ?
Voi voi. En tiedä, tarkoititko noilla "maalaisilla" nimenomaan maanviljelijöitä, mutta jos tarkoitit, niin tervetuloa vaan meidän maatilalle kokeilemaan, että onko se sitä perinteistä työntekoa vai pelkkää laiskottelua! Voin luvata, että vaikka vain astelet perässä ne samat askeleet, mitä isäni päivän aikana astelee, niin johan illalla tuntuu, että jotain on tullut tehtyä. Sinun ei siis tarvitse laittaa tikkua ristiin. Kunhan kävelet vain ja katselet, mitä kaikkea TYÖTÄ maanviljelijät päivän aikana ehtivät/joutuvat tekemään. On se vain kumma, miten kaupunkilaiset kuvittelevat tekevänsä kaiken työn tässä maassa...
Päivässä tulee pelkästään käveltyäkin kilometrejä.
40 tunnin työntekijät eivät ole kuulleetkaan työnteosta,
voi että on raskasta kun raataa 1600 tuntia vuodessa.
oikean maanviljelijän tuntimäärät vuodessa alkaa vasta 2000 tuntia,itse teen yli 2500 tuntia vuodessa eli paskokaa housuihinne sosialistit.
http:://www.geocities.com/repovesi
heinähattujen todellisuudesta?joka aamu satoi tai paistoi navettaan, pelloille, ulkotöihin oli sitten joulu tai juhannus eikä korvauksia kyllä tule tyhjästä, jokainen haluaa syödä, kotimainen ruoka on puhdasta ruokaa, eikö siitä voi vähän maksaa vaikka niistä kalliista veromarkoista? kaupunkilaisille kyllä menee turhempaankin rahaa vrt että saateri lämmitetään alexanterinkatua ja muita etteivät hienohelmat krapulapäissään liukastu kun tulevat aamuyöstä kohkaamasta ja parin tunnin kuluttua pitäisi olla skarppina työpaikassa, vai??????????
340päivää työtä vuodessa kertaa 8tuntia on 2720tuntia parhaimmillaan tunteja tulee vrk 16h
saatana sinusta raukasta ei ole kuin valittamaan siperiaan tuollaiset kommunnistit kuuluisi kuljettaa.
haloo! ketään kotona sun pääkopassa? Vähän tuntuu siltä ettei yhtään ketään ihan tyhjää lyö sulla, tyhjää tyhjää tyhjää tyhjää tyhjää tyhjää tyhjää tyhjää tyhjää tyhjää tyhjää tyhjää tyhjää tyhjää tyhjää tyhjää eli olet = reikäpää!
vähän sä oot pässi, hanki tietoa ennenkun auot päätäs. kiitos.
Olen nähnyt molemmalta puolelta elämää. Ihmettelen tätä toistensa solvaajien kiihkeyttä. Tiedän, että ainakin karjatilalliset ovat työssään kiinni 24-tuntia vuorokaudessa lyhyviä lomia lukuun ottamatta.
Samoin on duunarien kuin muidenkin herranpuikkareiden hoidettava hommansa. Yleensä kuka tekee työtä, niin tänäpäivänä ei pääse totisesti helpolla.
Loisia ja työtävieroksuvia henkilöitä on aina ollut ja tulee olemaan. Ruuan hinta olisi ilman nykyistä tukipolitiikkaa vieläkin korkeampi. Pitäisi tutustua tarkemmin tähän tukiaisviidakkoon ennen, kuin osaa ottaa kantaa tukien suuruuteen.
ei meet olla mittää loisijaa, teemme raskasta työtä jotta taapuntilaiset saavat olla ja köllötellä ahtaissa asunnoissaan kun eivät tajua että mualla on niin mukavata, jos hyvvee tuurii käyp niin naisimmeinen, vaikkei mikkää tanja karpela ookkaan saa narrattuu ihtelleen tarpeeks tyhymän miehenjöllikän joka elättelee ja hyvveenä pittee et sillee taapuntisiskot...
lähditte tyhmät kaupunkilaiset EU:n herrojen kanssa marjaan?
http://www.geocities.com/repovesi
On aivan turha kirjoittaa tänne tuommosta paskaa kun ei tiedä mistä kirjoittaa.. Itse olen maatilalla kasvanut ja tiedän mitä se on. Nykyisin olen konttorityössä mistä nytkin kirjoittelen työajalla.. On aivan selvää että maanviljelijät tekevät n. 2 kertaisen määrän työtä ja raskasta sellaista kuin muut duunarit/toimistorotat. Mitä tukiaisiin tulee niin ne kyllä menevät kiertoon välittömasti kun viljelijän tilille napsahtaa. Nykyisin jos et tee suuria investointeja tilallasi jäät auttamatta jälkeen ja saat muuttaa kaupunkiin muitten elätettäväksi. Itse arvostan yli kaiken suomalaista ruokaa ja niitten tuottajia ja tiedän että vielä löytyy sellaisia kaupunkilaisiakin jotka sitä arvostaa. Viimeisestä nälänhädästä on näköjään menny liian paljon aikaa kun on elämän perusarvot unohtuneet. Kotitilani on onneksi edelleen voimissaan ja ne ketkä luulee että siellä loisitaan voi tulla päiväksi töihin. Keskustellaan päivän päätteeksi asioista uudelleen. Olen varma että mielikuvat on jostain kumman syystä päivän aikana muuttuneet.