Juppiudesta

juppipoika

Minä olen *beeb* ja minä olen juppi. En ole young urban professional - YUP, mutta ulkonäöstänio niin voisi hyvinkin luulla.

Olen 17-vuotias kundi. Käyn töissä ja lukiossa samaan aikaan. Olen kuulemma aika hyvän näköinen. Pukeudun omasta mielestäni tyylikkäämmin, kuin monikaan ystävistäni.

Ostin juuri italialaisen paidan, housut ja vyön 90 eurolla ja pukeudun yleisestikin varsin siististi sen kummemmin nuorisomuotia seuraamatta.

Moni usein luulee minua 2-3 vuotta vanhemmaksi, kuin olenkaan. Lienee varsin selvää, etten herätä vaikutelmaa kovin rennosta ihmisestä, vaikka olenkin tavattoman lungi tyyppi.

Tästä syntyykin pieni ongelma. Kaveripiirissä minulla on skinejä, maahanmuuttajia, bilettäjiä, amiksia, nörttejä, hevareita, satanisteja ja hippejä. Eli olen varsin sopeutuvainen muuten, mutta usein tuntuu, että neidit vierastavat minua.
Liikun lähinnä hieman taiteilijasielujen seurassa ja minusta tuntuukin, että moni pitää minua liian konservatiivisen oloisena. Tämä käy usein hermoille, varsinkin kun pidän ennemmin juuri... vapautuneista ihmisistä.

En siis ole juppi, vaikka siltä vaikutankin. Se ei ole elämäntyyli, se on imago.

Kertokaas - voiko tyylillä olla niin kovin paljon merkitystä.

14

742

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elina

      Sinä et ole Jean Nicolas Arthur Rimbaud.

      • juppipoju

        I saidawaddawannawhat?

    • Shame

      Jos joku väittää ettei arvostele ihmisiä ulkonäön perusteella, valehtelee. Tyylillä on kyllä merkitystä. Sen perusteella arvostellaan jopa ihmisen luonne ennen kuin on edes puhunut hänelle. Se on nykypäivää eikä sille voi mitään.
      Eräs tuttuni sanoi, ettei voisi seurustella pojan kanssa, joka pukeutuisi huonosti (tuttuni on sinun ikäisesi). Jos poika olisi muuten mukava, mutta pukeutuisi huonosti, hän koittaisi muuttaa pojan tyyliä ja jos ei onnistu hän lemppaisi. Tällaisiakin ihmisiä siis on, valitettavasti.
      jos mies on hyvännäköinen ja hän pukeutuu hyvin, on tulos sama kuin jos nainen on hyvännäköinen: Hänen oletetaan seurustelevan tai olevan "pukki". Tämän takia tytsit saattavat vierastaa sinua. Tapa on yleisempää kuin luulisikaan.

    • heh

      No onpas siinä nyt niin mies niin mies kuin olla ja saattaa. Tollasesta on kuule ihan turha valittaa, jos sä haluat olla juppi ja valitat ku sulla on vaan kavereita jotka sä törkeesti luokittelet erilaiseksi kun oot ite niin mitä ihmettä valitat?! Kandeis varmaan vaihtaa kaveripiiriä. Oon saman ikäinen kun sä, ja mua ottaa uskomattomasti päähän tämän ikäset jätkät joilla on niin iso ego ettei se mahdu ovesta sisään. Oon siis 17, eikä oo mikää ongelma päästä sisään 10th flooriin(ikäraja 24)tms. Se nyt voi tosin jotua siitä et mul on itteeni vanhempi poikaystävä mutta..

      Kmmaa valitusta, lähinnä oot aika naurettava, Sori vaan.

      • haha

        "Oon siis 17, eikä oo mikää ongelma päästä sisään 10th flooriin(ikäraja 24)tms"

        ja mites tää tähän liittyi? ettei vaan omakehu haisis? mee sä alaikäne kotii juomaa limuu.

      • joo
        haha kirjoitti:

        "Oon siis 17, eikä oo mikää ongelma päästä sisään 10th flooriin(ikäraja 24)tms"

        ja mites tää tähän liittyi? ettei vaan omakehu haisis? mee sä alaikäne kotii juomaa limuu.

        Niin, mee sä alaikäinen kotiin juomaan limuu. Ulkona käydessä ei kato aina tarvi ottaa viinaa, jos et tällaista asiaa tiennyt. Ja tää nyt liitty just siihen et jos häntä luullaan pari vuotta sitten, niin sama *ongelma* se on minullakin. On se musta kyllä ihan jees jos alaikäsenä pääsee tenttiin sisään ku siellä ei käy ku vanhuksia...=)

      • juppipoika

        Pyrin kyllä ennemminkin ilmaisemaan, että monipuolisesta kaveripiiristäni huolimatta pitäydyn tässä muista kovin poikkeavassa tyylissä.

        Ja mitä "törkeään" luokitteluun tulee pyrin myös esittämään tuttujeni monipuolisuuden ja sen miten näiden luokittelujen mukaan he yleensä toimivat ja elävät.

        Ja miksi ihmeessä tahtoisin vaihtaa kaverpiiriäni? Sekö on vapaamielisyyttä, jos et suostu hengailemaan muuta kuin vapaamielisten kanssa?

        Ja viimeisenä ponttina vielä, että miten tässä oli kyse egosta? Ei mitenkään.

      • heh
        juppipoika kirjoitti:

        Luepa toi sun viestisi jonka kirjoitit niin ehkä tajuat että miten tässä oli kyse egosta.

        Mitä ihmettä sä valitat siitä jos sut luokitellaan jos hengaat hippien ja satanistien kanssa, sitten ei voi valittaa jos ei halua vaihtaa kaveri piiriä. Aika wannabe porukalta kyllä vaikuttaa jos mukaan mahtuu hipit ja satanistit sekä punkkarit, mutta jokainenhan meistä on niin wannabe kuin haluaa.

      • juppipoika
        heh kirjoitti:

        enkä vieläkään usko sinun tajunneen pointtiani.

        Ja lisäksi vielä sellainen asia, että ei mun kaikki kaverit liiku samoissa porukoissa, mä vaan liikun useammissa.

        Sitäpaitsi mitä wannabeihin tulee, viettääkö esim tosi hevari aikaa vaan ja ainoastaan muiden hevareiden kanssa? Et taida tuntea kovin sosiaalisia ihmisiä. Et taida edes itse olla sellainen.

        Missä minä muuten valitan luokittelusta? Jos viittaat alkuperäisen viestin loppuosaan en tokikaan valita. Tuon vain esille väärinymmärryksen omalta kohdaltani.

      • keke

        Voi voi oikee juppipoika ja pitää änne oikeen tulla kertomaan ku hän käy oikeen lukiota ja töissäkin vielä samalla, oho, ihan ku kukaan muu ei kävis ja sitte hän eilen osti oikee italialaisen vyön ja housut ja paidan ja makso niistä vielä oikee 90 € voi hitsi pitsi mikä juppi.

        Hei haloo??!! Mikä ihmeen pointti oli tällä sun keskustelullas ja koitapa kuule kestää saamasi kritiikki. Harvasta paikasta edes saa noita vaatteita alle satasen, joten taidat tosi juppu olla suoraan hennesiltä.

        herrajumala, kakara.

      • hevinörtti
        heh kirjoitti:

        Luepa toi sun viestisi jonka kirjoitit niin ehkä tajuat että miten tässä oli kyse egosta.

        Mitä ihmettä sä valitat siitä jos sut luokitellaan jos hengaat hippien ja satanistien kanssa, sitten ei voi valittaa jos ei halua vaihtaa kaveri piiriä. Aika wannabe porukalta kyllä vaikuttaa jos mukaan mahtuu hipit ja satanistit sekä punkkarit, mutta jokainenhan meistä on niin wannabe kuin haluaa.

        Enempi mä väittäisin wannabeeks semmosta joka ei voi olla kenenkään muun kuin 'oman porukan' kanssa..ettei vaan maine menis

        Ja egoistejahan tässä ollaan kaikki! Juppi leuhkii rääsyillään, sä taas vanhalla poikaystävälläs ja sillä kuinka hienosti pääset baareihin. Mä taas nostatan egoani haukkumalla teidän mitättömät mielipiteenne

      • joopa joo
        hevinörtti kirjoitti:

        Ei se nyt ihan niin mwennyt. Kerroin vaan et iha samanikänen tyttö joka ei oo mikää wannabe juppi on ihan yhtä vanhan näkönen. En mä millään poikaystävälläni leuhki, herrajumala sentään! Kerroin vaan et pääsen sisään paikkoihin mihin ikäraja on 24, saa kai se olla musta ihan hienoa ku ei mun kavereista kukaan pääse. Ei ollu tarkotus sanoa sitä mitenkään hähää meinigillä.

        Sori jos loukkasin jotakuta, mutta kyllä musta hipin ja satanistin sekä punkkarin ja jupi ajatusmaailmat eroo sen verran toiistaan että aika wannabe on pakko olla jos tosiaan ihan kaikkien kanssa tulee juttuun. Jollain ei oo aatteelliset ajatukset.

    • elina

      Minun egoni on yleensä niin suuri, etten mahdu ovesta sisään. Erityisesti silloin, kun kuuntelen Albert Ayleria, luen Dylan Thomasia ja kuvittelen olevani Patti Smith.

    • senja

      Miksi sä pukeudut luonteeseesi sopimattomasti? Imago kuule kertoo yleensä ihmisestä aika paljon!! Jos et tahdo tyttöjen ajattelevan, että oot tiukkis tai joku huumorintajuton, liian asiallinen toimistotyöläinen, niin älä sitten esitä sellaista!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5325
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      57
      1920
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      138
      1713
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      16
      1643
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1405
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1280
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      27
      1275
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1087
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1038
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      877
    Aihe