Ei meillä kotona tapeltu. Isä ja äiti eivät koskaan edes riidelleet niin, että me lapset olisi kuultu. Varmaan niilläkin oli riitoja, mutta keskenään ne ne kuiskuttelivat.
Nykyään on pahalta tuntuvaa tappelua. Lapset näkevät sitä ja ottavat opikseen.
Pitäisköhän soittaa poliisille oikein, kun joutuu näkemään.
Nykyään on pahalta tuntuvaa tappelua. Lapset näkevät sitä ja ottavat opikseen.
Pitäisköhän soittaa poliisille oikein, kun joutuu näkemään.
Vastaukset 12
Vanhimmat
E.U:n ehdoton ykkönen. Sehän on osa Suomalaisuutta, eikä sitä sais ottaa meiltä pois.
Kauan kauan sitten eleli Loviisassa naispuolinen laitapuolen kulkija, Golgata-Olga.
Hän tuli uskoon ja kamppaili omantuntonsa kanssa pitäisikö mennä tunnustamaan kaikille vaimoille, joiden miesten kanssa oli maannut.
Tästä ei hyvää koitunut. Muuan vaimo täräytti paistinpannulla miestään päähän niin, että mies joutui kahdeksi kuukaudeksi sairaalaan.
Kiitos aamu nauruista!
Mielikuvitukseni lähti seikkailuun,,mitä jos nykyajan Olgat tulis uskoon ja kävisivät tunnustamassa tekosiaan?!
siinä nauratti. Putosiko tekohampaasi kahvimukiin?
Minusta yhtä kuiva kuin vaarin pieru.
minulla erikoinen huumorintaju ja omat hampaat, 3 titani juurilla, pysyy suussa.
Vaarin pieruista en tiedä, miksi ovat kuivia? meillä ei asu vaaria.
Henkikistä väkivalta miehet kokeneet erittäin paljon vaimojensa taholta. Seksin ehdollastaminen ja pihtaus, vain yksi muoto. Yleitä vähättely ja vertailu naapurin reiskaan. Monen vienyt (pelastanut) rematorio ennen aikaisesti.
itsensä kuoliaiksi, jos soittaisi pelkästä tappelusta. Vasta kun ruumiita alkaa tulla, poliisit saattaisivat tulla paikalle.
Päälle sylkäiseminen on väkivaltaa. Tuomioita niistä pitäisi tulla. Ja räyhääminen on häirintää, mistä pitää joutua koppiin miettimään.
Aloituksestasi tuli mieleen,että olit varmaan hyvin onnellinen ihminen (tietämättäsikin), koska mitä ilmeisimmn olet saanut viettää ehjän lapsuuden. Olen kasvanut ympäristössä, jossa kaikki perheet tappelivat, kuka enemmän ja kuka vähemmän, väkivalta oli arkipäivää, ei sitä kukaan edes ihmeemmin päivitellyt.
Lääkäriin harvemmin mentiin, ellei luita ollut poikki, yksi ja toinen kulki mustan silmän tai mustelmaisen käden tai jalan kanssa. Lapset kasvoivat siinä sivussa, kuten tänäänkin. Sodanjälkeisessa Suomessa riitely ja perheväkivalta oli tavallista, hermot olivat kireällä, työtä paljon ja rahaa niukasti. Ehkäisy olematonta, lapsia tuli, toivottiin niitä tai ei.
Väkivaltaisuutta pidetään jopa suomalaisena luonteenpiirteenä (synkät ja sisäänpäinkääntyneet ihmiset,joiden sosiaaliset taidot ovat puutteelliset, ilmaston vaikutukset ym.)samoin humalahakuisuutta. Vastoin ennustuksia kaikista väkivaltaisissa kodeissa kasvaneista ei tule kuitenkaan perinteen jatkajia, jos kasvavat aikuisiksi eli tuntevat vastuuta itsestään ja käytöksestään. Aikuisen ikäisiä on paljon, mutta oikeita aikuisia vähän. Lieneekö sekin suomalainen kansanpiirre.
Kun näet väkivaltaa, mielestäni on kansalaisvelvollisuus soittaa poliisille eikä kääntää selkää tai kävellä ohi. Entä, jos pahoinpidelty olisi sinun poikasi tai tyttäresi tai lapsenlapsesi? Mitä ajattelisit ihmisestä, jota sinun läheisesi rusikoiminen ei kiinnostaisi ja joka miettii vain oman nahkansa pelastamista tai ettei "viitsi sotkeutua asiaan"? Et ehkä kiittäisi. Poliisi ei kerro, kuka soitti, jos se askarruttaa. Uhri sen sijaan voi kuolla, jos kukaan ei soita. Kyseessä on aina jonkun lapsi, se on hyvä muistaa.
En todellakaan nähnyt lapsena väkivaltaa missään. Juoppoja ei meidän kulmillamme asustanut. Yksi juoppoperhe asui vähän kauempana ja sieltä saattoi joku kännissä kulkeutua oman katumme päähän. Pelkäsimme näitä ja vanhemmat olivat kieltäneet menemästä lähelle. Lapsuus taisi olla onnellista aikaa, vaikka aika yksinäinen muistan olleeni. Mikä on ihme, kun oli kuitenkin iso perhe, mutta ikäeroja meillä oli monta vuotta.
Olen oppinut elämään yhteisössä siten, että en sano juuri mistään mitään, vaikka mielessäni välillä olen kiukutellut. Se menee ohi kyllä ja harva asia on sen arvoinen, että kannattaisi sanoiksi pukea. Eikä tarvitse katua jälkeenpäin, kun ei sano mitään. Tämä on kotona opittua. Äiti oli viisaasti hiljaa.
Nyt on paljon uutisia murhiin asti tapahtuneesta väkivallasta. Mutta tämä johtuu varmaan vain laajentuneesta mediatoiminnasta. Ehkä niitä on sitten ollut ennenkin.
Itse en ole koskaan ketään pahoinpidellyt, en henkisestikään, mutta olenkin niin lälly, että muija lähti värikkäämmän kaverin matkaan. Eräs naapuristossa asuva nainen kulkee usein silmä mustana, tai silmäkulma teipattuna, mutta minnekään ei lähde, kun hänellä on niin ihana mies.
nainen on jo ennen fyysistä väkivaltaa "nujerrettu" henkisesti,moitetta tulee joka asiasta,akka ei osaa tehdä yhtään mitään ja kakaratkin se pilaa, suku on täyskaheleita ym.ym ja kun tätä aikansa (kenties vuosia) kuuntelee on itsetunto todella seuraavassa galaksissa.
Ihminen alkaa uskoa että Hän on huono,kelpaamaton...ja sitten välillä tämä "perheen pää"onkin niin mukava ja herttainen,tuo kukkasia tai koruja ja nämä mikäli vaimo uhkaa erolla.
Minä olen tuon kokenut ja päässyt turvakotiin sekä sieltä elämään joten en helposti arvostele sellaista naista joka kulkee silmät mustina ja pysyy hakattavana "kun se mies on niin ihana".