pää hajoo

Mulla on jokseenkin aivan samanlainen olo tällä hetkellä..

Mulla tosiaan on elämä niin hyvin kun sen tarvitsee olla, koti, perhe, ystävät, hyvä terveys, kaikki löytyy, mutta en kerkee silti nauttia elämässäni niistä. Nyt kun vielä on esim. paljon hyviä ystäviä, niin niiden kanssa pitäisi viettää aikaa ettei ne pikkuhiljaa ala katoilla kun en kerkeä olemaan niiden kanssa.. Sitten myöhemmin kun olisi ehkä aikaa olla paljon enemmän ihmisten kanssa, niin mitä jos niitä ei enää silloin ole, niitä läheisiä ihmisiä? Koulu vie multa ainakin ihan hirveesti aikaa, ja vaikka aina teen niitä hommia, niin niitä on silti ihan hirveesti tekemättä. Sitten kun on ihan pieni hetki aikaa nauttia tästä maailmasta muuten kun istua nenä kirjassa, niin sitten on niin väsynyt että ei jaksa enää tehdä yhtään mitään. Sitten menen nukkumaan, herään, ja kaikki tämä sama alkaa uudestaan.

Rakkausrintamalla mulla ei ole koskaan oikein onnistanut. Tottakai kaipaisin kainaloa johon käpertyä, mutta tajuan silti, että eihän minulla olisi aikaa toiselle ihmiselle, kun ei aikaa tahdo itsellenikään löytyä. Joten olen päättänyt, että nyt on luultavastikkin parempi ilman "sitä jotain ihanaa poikaa", kuten ennenkin. Enkä tunne ansaitsevani ketään.

Ennen vihasin syksyä, nykyään pidän siitä. Se on mielestäni kausi, jolloin saa mököttää ja olla huonotuulinen, kunhan ei kuitenkaan ole angsti aina.. Olen oppinut näkemään syksyn "kamalat" asiat kauniina, kuten se synkkä yksinäisyys. Siinä on mielestäni kuitenkin jotain kaunista. Syksystä tulee mieleen kuva, joka on otettu puistossa. Kuvassa on penkin molemmissa puolissa yksi puu, toisella on vaahtera, toisella koivu. Penkin päällä istuu hyvin nuori nainen, joka näyttää surulliselta. Koko kuva on muuten mustavalkoinen, paitsi ne lehdet jotka tippuvat puista maahan, ne ovat useissa sateenkaaren väreissä.

Ja kyllä, lopuksi minäkin aina ajattelen, että kylläpäs minä nyt taas jälleen kerran turhia murehdin. Mitä murehtimissa tässä on, kun jossain päin maailmaa asiat ovat tuhat kertaa huonommin, ja niillä ei edes välttämättä ole sitä mitä minulla on, perhe, koti ja ystävät.

Ja sitten menen taas nukkumaan. Seuraavana päivänä ajattelen taas samoja asioita, ja päädyn siihen, että loppuenlopuksi mulla on asiat ihan hyvin niinkun ne on! :)

Ihan jokainen varmaan mietii noita asioita joskus elämässään. Niin minäkin tein ja teen välillä vieläkin. Kaikki maailmalla tapahtuvat vääryden ovat tietysti surullisia, mutta valitettavasti et sinä voi tehdä asian eteen yhtään mitään. Elämä on epäreilua, sinun asiasi kuitenkin ovat hyvin. Mitä jos lievittäisit maailman tuskaasi pienillä asioilla esim. kaupungilla kun vastaasi tulee punaisen ristin keräys, laita lippaaseen vaikka se 10 senttiä. Rahat menevät taatusti hyvään tarkoitukseen ja ehkä se vähän lievittää oloasi.
Ihmiset ja ihmisssuhteet muuttuvat, se on vain ikävä tosiasia(vai onko sittenkään?), koska jotkut tuppaavat jumittumaan menneeseen aikaan eivätkä huomaa, että he ovat itse myös muuttuneet.

Niin..kuulostaa osinkin tutulta..Itsellänikin oli kauan mielessä tyttö joka oli mun pitkäaikanen ihastus, jota en kuitenkaan voinut saada. Kerronpa tarinan. Eräänä aamuna unenpöpperössä join kahvia keittiössä, katselin pihalle ja olin tottakai suruissani tästä tytöstä. Mulla oli siinä sattumalta kynä kädessä jolla naputtelin pöytää ja sanomalehti oli myös siinä edessä. Ajatuksissani (en tarkotuksella) töhersin siihen lehteen todella ison ympyrän ja keskelle pienen pisteen. Siihen sitten havahduin, katsoin kuvaa ja tajusin että se pienenpieni piste siinä isossa ympyrässä oli se tyttö ja kaikki muu tyhjä tila paperilla oli jotain mitä en ole vielä elämässäni kokenu. Tää sai mut tuntemaan suurta onnen tunnetta kuinka paljon mun ympärillä onkaan ihmisiä ja sellaisia ihmisiä joista voi löytää sen oikean kunnon rakkauden. Onneksi tästä pienestä pisteestä ei tullut mun koko maailmaan...Oli sekava tarina mutta toivottavasti tajusit pointin =))) tsemiä sulle!

kaikkihan noita ajattelee. siis on ihan tavallista ajattelua. ihminen masentuu joskus syksysin tulevan kylmyyden ja tuhon lomassa kun maa ja kaikki elämä pysähtyy ja tuhoutuu. elämä on sellasta kun sen on tehnyt itselleen, pysähdy kuuntele itseäsi ajattele, anna ajatuksesi vaeltaa vapaana,älä lokeroi sitä ja piilota pysähdy, kuuntele, tunne!