En ole vielä saanut käsiini kirjaa "indigolapset", joten jos voisitte kertoa tietojanne. En ole koskaan tavannut henkilöä joka näkisi aurani, senkin vuoksi olen kiinnostunut.
Kiitos jo etukäteen...
Kertokaa lisää Indigoista...
79
3292
Vastaukset
- äiti
Heihin pitää suhtautua kuin aikuisiin, asiallisesti eikä lässyttäen. Pitää silti muistaa että he ovat vielä lapsia ja tarvitsevat rajoja joskus paljonkin. Itse olen saanut tehdä todella paljon töitä näyttääkseni kuka on pomo, sillä pelkkä komentelu / rangaistus eivät auta. He haluavat perusteluja. Elämän säännöllisyys ja tiukat rutiinit helpottavat yhteistyötä vaikka se tuntuukin välillä aika puuduttavalta. Heillä on luontainen taipumus olla kiinnostunut eläimistä, luonnosta ja maailmankaikkeudesta. Omani puhuvat myös avaruuden asukkaista ja ufoista vaikka en ole heille niistä mitään puhunut. Pienenä he puhuivat "lumiukoista" jotka käyvät öisin meillä vierailulla.. Ennen kaikkea he tarvitsevat rakkautta :)
- Polgara
Oletko "tarkistuttanut" lapsiesi/lapsesi aurat/auran? Oma epäilykseni vain vahvistuu mitä enemmän kuulen indigoista, sillä kaikki nuo esimerkit sopivat minuun mainiosti. Onko indigoilla mitään ulkoisia piirteitä josta heidät tunnistaa? esim silmien väri...
Luultavasti minun on vain koitettava kaivaa jostakin esiin sellainen ihminen joka näkee aurani värin, ja se on hyvin vaikeaa.. :(
Pol - äiti
Polgara kirjoitti:
Oletko "tarkistuttanut" lapsiesi/lapsesi aurat/auran? Oma epäilykseni vain vahvistuu mitä enemmän kuulen indigoista, sillä kaikki nuo esimerkit sopivat minuun mainiosti. Onko indigoilla mitään ulkoisia piirteitä josta heidät tunnistaa? esim silmien väri...
Luultavasti minun on vain koitettava kaivaa jostakin esiin sellainen ihminen joka näkee aurani värin, ja se on hyvin vaikeaa.. :(
Pol..pitäisi "tarkistuttaa" heidän auransa väri? Elämme ihan normaalia perhe-elämää iloineen ja suruineen ja yritän kasvattaa heistä onnellisia ja tasapainoisia aikuisia väristä huolimatta :)
- "Indigon" äiti
Näitä lapsia, jotka täyttävät tietyt käyttäytymiskriteerit, voi kutsua monenlaisilla nimillä ja heille on olemassa monenlaisia lääketieteellisiäkin diagnooseja. Heitä voi kutsua myös indigoiksi jos haluaa, mutta totuus on että nämä lapset ovat neurologisesti poikkeavia lapsia, jotka kärsivät aivojen aineenvaihdunnan erilaisista häiriöistä, ja käyttäytyvät sen vuoksi oudosti eivätkä ollenkaan niin kuin ne lapset, joilla aivojen välittäjäainetoiminta on balanssissa, tasapainossa.
Monet "indigon kriteerit" täyttävä lapsi on muuttunut silmänräpäyksessä normaalilla tavalla käyttäytyväksi koululaiseksi saatuaan neurologin määräämää stimulantti- tai jotain muuta sopivaa lääkitystä sopivalla annoksella.
Kaikkia lääkitys ja kuntoutus ei tietty auta, mutta kysymys joka tapauksessa on epänormaalista aivotoiminnasta, neurologisesta vammasta, eikä mistään yliluonnollisesta.
Tämä indigo-buumi on älylliseltä tasoltaan samaa luokkaa kuin keskiajan epilepsia-buumi. Ei tajuttu että kyse oli epilepsiasta, joka on aivojen sähköisen toiminnan virheellisyyden seurausta, vaan messuttiin että epilepsiapotilaat olivat pahojen henkien lähettämiä ja demonien vallassa.- Polgara
No kai tässä sitten olen vain vammainen että eikai tässä sen ihmeempiä. Taidat olla aika katkera jostakin kun noin piti heti alkaa solvata...
Pol - "Indigon" äiti
Polgara kirjoitti:
No kai tässä sitten olen vain vammainen että eikai tässä sen ihmeempiä. Taidat olla aika katkera jostakin kun noin piti heti alkaa solvata...
PolEn solvaa, enkä sano että kaikkien pitäis ajatella asiasta niin kuin minä. Neurologien kanssa on ollut puhetta asiasta, tämä indigo-ilmiö näkyy vastaanotollakin (vanhemmat kieltäytyy lääkitsemästä lapsiaan ja heillä on tähän oikeus). Oma lapseni voi henkisesti paremmin nyt kun saa lääkitystä ja koulu VIHDOINKIN sujuu niin kuin hän on halunnut ITSE sen sujuvan ja ystävyyssuhteita on LOPULTAKIN tullut (niitä ei ollut yhtä ainutta ennen lääkitystä, kun 'normaalit' lapset vierastivat niin kovasti lapseni outoa käytöstä).
Itsellänikin on vastaavia piirteitä, en häpeä sitä olleskaan, ja poden kroonista maailmantuskaa. Minullakin on nyt vihdoin sopiva lääkitys, johon voin turvautua satunnaisesti niin, että voin keskittyä vähän muuhunkin kuin kolmansien maiden nälkäänäkeviin ja kaikkiin maailmassa tapahtuviin hirveyksiin ja omaan voimattomuuteeni tehdä tarpeeksi ihmisten auttamiseksi.
En tosiaan solvaa, olen vaan sitä mieltä ettei kyse ole mistään yliluonnollisesta vaan aivotoiminnasta joka poikkeaa 'normaalista' vähän tai paljon. Mulle tämä asia on ihan selvä näin, mutta totta ihmeessä muut saa ajatella toisella tavalla ja uskoa että nämä määrätyt käyttäytymiskriteerit täyttävät lapset on 'tähtien lähettiläitä' jotka ei tarvitse lääkitystä ja kuntoutusta, vaan jotka ovat 'lääkettä' maailmalle. - Polgara
"Indigon" äiti kirjoitti:
En solvaa, enkä sano että kaikkien pitäis ajatella asiasta niin kuin minä. Neurologien kanssa on ollut puhetta asiasta, tämä indigo-ilmiö näkyy vastaanotollakin (vanhemmat kieltäytyy lääkitsemästä lapsiaan ja heillä on tähän oikeus). Oma lapseni voi henkisesti paremmin nyt kun saa lääkitystä ja koulu VIHDOINKIN sujuu niin kuin hän on halunnut ITSE sen sujuvan ja ystävyyssuhteita on LOPULTAKIN tullut (niitä ei ollut yhtä ainutta ennen lääkitystä, kun 'normaalit' lapset vierastivat niin kovasti lapseni outoa käytöstä).
Itsellänikin on vastaavia piirteitä, en häpeä sitä olleskaan, ja poden kroonista maailmantuskaa. Minullakin on nyt vihdoin sopiva lääkitys, johon voin turvautua satunnaisesti niin, että voin keskittyä vähän muuhunkin kuin kolmansien maiden nälkäänäkeviin ja kaikkiin maailmassa tapahtuviin hirveyksiin ja omaan voimattomuuteeni tehdä tarpeeksi ihmisten auttamiseksi.
En tosiaan solvaa, olen vaan sitä mieltä ettei kyse ole mistään yliluonnollisesta vaan aivotoiminnasta joka poikkeaa 'normaalista' vähän tai paljon. Mulle tämä asia on ihan selvä näin, mutta totta ihmeessä muut saa ajatella toisella tavalla ja uskoa että nämä määrätyt käyttäytymiskriteerit täyttävät lapset on 'tähtien lähettiläitä' jotka ei tarvitse lääkitystä ja kuntoutusta, vaan jotka ovat 'lääkettä' maailmalle.En todellakaan niin outo ole että lääkitystä tarvitsisin. Aina minulla on ollut ystäviä ja ystävyysuhteiden muodostaminen on ollut aika helppoa. Koulussa on ongelmia vain niissä aineissa joita minulle ei ole oikein osattu selittää... Mutta pärjään kyllä... Tuskin lapsellasi on indigo-aura...
- Esko
"Indigon" äiti kirjoitti:
En solvaa, enkä sano että kaikkien pitäis ajatella asiasta niin kuin minä. Neurologien kanssa on ollut puhetta asiasta, tämä indigo-ilmiö näkyy vastaanotollakin (vanhemmat kieltäytyy lääkitsemästä lapsiaan ja heillä on tähän oikeus). Oma lapseni voi henkisesti paremmin nyt kun saa lääkitystä ja koulu VIHDOINKIN sujuu niin kuin hän on halunnut ITSE sen sujuvan ja ystävyyssuhteita on LOPULTAKIN tullut (niitä ei ollut yhtä ainutta ennen lääkitystä, kun 'normaalit' lapset vierastivat niin kovasti lapseni outoa käytöstä).
Itsellänikin on vastaavia piirteitä, en häpeä sitä olleskaan, ja poden kroonista maailmantuskaa. Minullakin on nyt vihdoin sopiva lääkitys, johon voin turvautua satunnaisesti niin, että voin keskittyä vähän muuhunkin kuin kolmansien maiden nälkäänäkeviin ja kaikkiin maailmassa tapahtuviin hirveyksiin ja omaan voimattomuuteeni tehdä tarpeeksi ihmisten auttamiseksi.
En tosiaan solvaa, olen vaan sitä mieltä ettei kyse ole mistään yliluonnollisesta vaan aivotoiminnasta joka poikkeaa 'normaalista' vähän tai paljon. Mulle tämä asia on ihan selvä näin, mutta totta ihmeessä muut saa ajatella toisella tavalla ja uskoa että nämä määrätyt käyttäytymiskriteerit täyttävät lapset on 'tähtien lähettiläitä' jotka ei tarvitse lääkitystä ja kuntoutusta, vaan jotka ovat 'lääkettä' maailmalle.Mikä tuo lääke on, ja mikä on lääkärin tekemä diagnoosi? Olishan tuo hyvä saada, jos se parantaa noin ihmisen sosiaalisen tilanteen ja saa ystäviä.
- indigoaikuinen
"Indigon" äiti kirjoitti:
En solvaa, enkä sano että kaikkien pitäis ajatella asiasta niin kuin minä. Neurologien kanssa on ollut puhetta asiasta, tämä indigo-ilmiö näkyy vastaanotollakin (vanhemmat kieltäytyy lääkitsemästä lapsiaan ja heillä on tähän oikeus). Oma lapseni voi henkisesti paremmin nyt kun saa lääkitystä ja koulu VIHDOINKIN sujuu niin kuin hän on halunnut ITSE sen sujuvan ja ystävyyssuhteita on LOPULTAKIN tullut (niitä ei ollut yhtä ainutta ennen lääkitystä, kun 'normaalit' lapset vierastivat niin kovasti lapseni outoa käytöstä).
Itsellänikin on vastaavia piirteitä, en häpeä sitä olleskaan, ja poden kroonista maailmantuskaa. Minullakin on nyt vihdoin sopiva lääkitys, johon voin turvautua satunnaisesti niin, että voin keskittyä vähän muuhunkin kuin kolmansien maiden nälkäänäkeviin ja kaikkiin maailmassa tapahtuviin hirveyksiin ja omaan voimattomuuteeni tehdä tarpeeksi ihmisten auttamiseksi.
En tosiaan solvaa, olen vaan sitä mieltä ettei kyse ole mistään yliluonnollisesta vaan aivotoiminnasta joka poikkeaa 'normaalista' vähän tai paljon. Mulle tämä asia on ihan selvä näin, mutta totta ihmeessä muut saa ajatella toisella tavalla ja uskoa että nämä määrätyt käyttäytymiskriteerit täyttävät lapset on 'tähtien lähettiläitä' jotka ei tarvitse lääkitystä ja kuntoutusta, vaan jotka ovat 'lääkettä' maailmalle.” Oma lapseni voi henkisesti paremmin nyt kun saa lääkitystä ja koulu VIHDOINKIN sujuu niin kuin hän on halunnut ITSE sen sujuvan ja ystävyyssuhteita on LOPULTAKIN tullut (niitä ei ollut yhtä ainutta ennen lääkitystä, kun 'normaalit' lapset vierastivat niin kovasti lapseni outoa käytöstä). ”
Minä taas olen onnellinen, että perheessäni vanhempani kohtelivat meitä oman tasomme mukaan älykkäinä lapsina ja kykenivät tuomaan minulle kotiin älyllistä stimulaatiota, mitä ilman jäin koulussa. Ja ilman lääkitystä. Vanhempienikin mielestä lääkitystä olisivat tarvinneet muutamat ahdasmieliset opettajat, jotka eivät millään kyenneet sulattamaan sitä, että lapsi voi olla joissain asioissa heitä edellä. Minä tiesin aina, että koulu ei tule koskaan sujumaan niin kuin itse olisin halunnut (itse asiassa sekin oli minulle itsestäänselvyys). Kantapään kautta tajusin, että opettajien epäloogisuuksia on turha mennä suoristelemaan, koska he hyökkäävät siinä vain oppilaan kimppuun tavalla tai toisella.
Onneksi synnyin perheeseen, jossa vanhemmat ovat selvästi keskiarvoa älykkäämpiä ja uskalsivat antaa lapsilleen haastetta sitten kotioloissa, kun koululaitos ei siihen pystynyt. Tuo seikka rauhoitti minua kummasti ja tyydyin samalla kohtalooni, että joka päivä on mentävä tylsistymään kouluun ja teeskenneltävä tavallista. Tuohon aikaan meitä indigoita ei edes ollut niin paljoa kuin nykyisin, että voin vain olla onnellinen siitä seikasta, että sain keskivertoa älykkäämmät ja vapaamielisemmät vanhemmat, joille ei edes tullut mieleen vaihtoehto, että minut olisi vaiennettu lääkkeillä. Melkein itkettää kun edes ajattelen moista vaihtoehtoa.
Minun henkistä hyvinvointiani ei olisi saatu lääkkeillä aikaan, vaan se saatiin aikaan hyväksymällä ”erityiskykyni” (sana jota vieläkin kavahdan, en pidä edelleenkään ihmisten luokittelusta parempiin ja huonompiin, kaikilla me yhtä tärkeitä olemme). Minun krooninen maailmantuskani ei ole koskaan laantunut, tosin tosissani en ole ikinä siihen edes harkinnutkaan lääkitystä tai siitä eroon pääsemistä (lukuun ottamatta kuvitteluleikkejä lapsena, että minä olisin maapallon hallitsija ja ensi töikseni lopettaisin kaiken tuskan maanpäällä). Se on osa minua ja sen olen tiedostanut jo lapsesta asti.
” En tosiaan solvaa, olen vaan sitä mieltä ettei kyse ole mistään yliluonnollisesta vaan aivotoiminnasta joka poikkeaa 'normaalista' vähän tai paljon.”
Niin kyse ei todellakaan ole mistään yliluonnollisesta ja kyse on poikkeavasta aivotoiminnasta, tosin näin indigon näkökulmasta tavallisten ihmisten aivotoiminta on jotain sanoinkuvaamattoman poikkeavaa. Indigot osaavat käyttää ”tavallisille” ihmisille piilossa olevia tiedostamattomia aivorakenteita hyväkseen. He osaavat hyödyntää koko kapasiteettiaan. Miksi sitä pitäisi lääkitä? Eihän urheilullisesti lahjakkaita lapsiakaan, jotka kärsivät koulujen liian vähistä liikuntatunneista ja suppeasta ohjelmasta laiteta urheilukieltoon tai lyödä lääkepurkkia kouraan ja sanota, että näillä se urheiluhimo ja koulun tuoma urheilunpuutetuska lähtee ja lapsestanne tulee taas ihan ”normaali” lapsi. Urheilullisesti lahjakkaat lapset päästetään vapaa-ajalla seuroihin taitojaan hiomaan. Meillä indigoilla ei sellaisia seuroja ole ollut, ne viisaat vanhemmat, jotka ovat saaneet indigon ”riesakseen” ennen tätä varsinaista indigobuumia ovat olleet viisaita, jos ovat tajunneet lapselleen antaa kotioloissa lisästimulaatiota. Toivottavasti nykypäivänkin indigoiden vanhemmat mieluummin tekevät noin päin kuin raahaavat lapsensa neurologille. Toivottavasti he tajuaisivat opettaa lapselleen, että maailmassa on erilaisia ihmisiä, ja heidän kanssaan on vain opittava tulemaan toimeen ja voivat tätä seikka indigolleen opettaa, sen tajuaminen kun joskus on vaikeaa. Tuo taito vie paljon pidemmälle kuin lääkkeillä lapsen taltuttaminen. Mitäs sitten kun lääkitys loppuu? Se lapsi joutuu silloin vain uudestaan kohtamaan tämän maailman rajoittuneisuuden.
Mutta hyvä, että lapsesi on onnellinen, jos hän on indigo, toivon, että vanhemmiten hän löytää sen indigoutensa uudelleen kun on jättänyt lääkityksen pois ja vielä silloin osaa löytää sen ilon ja riemun ja elämän rikkauden, mitä indigona oleminenkin joskus on. Siitäkin huolimatta, että tunnemme tämän hirvittävän tuskan. - "Indigon" äiti
Polgara kirjoitti:
En todellakaan niin outo ole että lääkitystä tarvitsisin. Aina minulla on ollut ystäviä ja ystävyysuhteiden muodostaminen on ollut aika helppoa. Koulussa on ongelmia vain niissä aineissa joita minulle ei ole oikein osattu selittää... Mutta pärjään kyllä... Tuskin lapsellasi on indigo-aura...
'En todellakaan niin outo ole että lääkitystä tarvitsisin.'
No eiväthän tietenkään kaikki näistä lapsista tai aikuisista ole niin ongelmaisia/erilaisia/outoja että lääkitystä tai kuntoutusta tartvitsisivat. Eikä lääkitys ja kuntoutus edes auta kaikkia-eivät ne aina tepsi oli mikä vaan sairaus tai elimistön epätasapaino kyseessä.
Minun poikani oli niin outo ja 'pikkuvanha' ja hänen kiinnostuksensa kohteet olivat niin erilaiset, että hän oli koulussa kuin huutomerkki ennen lääkitystä. Hän oli yksinäinen ja kiusattu ja onneton. Ympäristön asenteisiin, jotka olivat murskata hänet, ei voi vaikuttaa nopeasti.
Hyvä, että pärjäät itse ilman lääkitystä-ettet ole niin massasta poikkeava että sinuun joka paikassa kiinnitettäisiin huomiota ja annettaisiin ymmärtää että olet liian omituinen ystäväksi tai oppilaaksi (lapseni joutui vaihtamaan koulua kolme kertaa ennen lääkityksen aloittamista, koska opettajat eivät sulattaneet hänen tapaansa tarkastella maailmaa ja kyseenalaistaa asioita joita yleensä pidetään itsestäänselvyyksinä).
'Tuskin lapsellasi on indigo-aura'
No minä en usko tähän indigo-ilmiöön, mihinkään yliluonnolliseen näiden lasten kohdalla, joten olen tuosta ihan samaa mieltä. - "Indigon" äiti
Esko kirjoitti:
Mikä tuo lääke on, ja mikä on lääkärin tekemä diagnoosi? Olishan tuo hyvä saada, jos se parantaa noin ihmisen sosiaalisen tilanteen ja saa ystäviä.
Diagnoosi on Aspergerin oireyhtymä. Lääkitys on yksilöllinen jos sitä tarvitaan (jos muut keinot, elikkä kuntoutukset eivät auta). Lääkkeitä on monia eivätkä kaikki lääkkeet sovi kaikille, joten niistä ei tässä sen enempää. Meidän lapselle löytyi sopiva lääke ja lopulta sopiva annostuskin, kun oli kokeiltu ensin kahta muuta lääkettä (sitä ennen oli kokeiltu ja havaittu tuloksettomiksi jo kaikki muut ei-lääkinnälliset keinot).
Lapsi itse on lääkkeestä TOSI onnellinen ja nauttii vihdoinkin elämästään - niin kuin vain lapsi voi. - Polgara
"Indigon" äiti kirjoitti:
'En todellakaan niin outo ole että lääkitystä tarvitsisin.'
No eiväthän tietenkään kaikki näistä lapsista tai aikuisista ole niin ongelmaisia/erilaisia/outoja että lääkitystä tai kuntoutusta tartvitsisivat. Eikä lääkitys ja kuntoutus edes auta kaikkia-eivät ne aina tepsi oli mikä vaan sairaus tai elimistön epätasapaino kyseessä.
Minun poikani oli niin outo ja 'pikkuvanha' ja hänen kiinnostuksensa kohteet olivat niin erilaiset, että hän oli koulussa kuin huutomerkki ennen lääkitystä. Hän oli yksinäinen ja kiusattu ja onneton. Ympäristön asenteisiin, jotka olivat murskata hänet, ei voi vaikuttaa nopeasti.
Hyvä, että pärjäät itse ilman lääkitystä-ettet ole niin massasta poikkeava että sinuun joka paikassa kiinnitettäisiin huomiota ja annettaisiin ymmärtää että olet liian omituinen ystäväksi tai oppilaaksi (lapseni joutui vaihtamaan koulua kolme kertaa ennen lääkityksen aloittamista, koska opettajat eivät sulattaneet hänen tapaansa tarkastella maailmaa ja kyseenalaistaa asioita joita yleensä pidetään itsestäänselvyyksinä).
'Tuskin lapsellasi on indigo-aura'
No minä en usko tähän indigo-ilmiöön, mihinkään yliluonnolliseen näiden lasten kohdalla, joten olen tuosta ihan samaa mieltä.Kyllä poikkean joukosta paljonkin... Mutta osaan pitää turpani kiinni kaikista asioista jotka minua epäilyttävät... Olen usein keskustellut näistä asioista ystävieni kanssa mutta jos jollekin aikuiselle käsityksiäni selittäisin päätyisin varmasti hoitoon..
Ehkä minä olen "indigo" joka osaa elää sovussa ympäristönsä kanssa herättämättä huomiota liioilla näkemyksillään... :D
Tiedä häntä... - Marcel
Haluan korjata "nykyaikaista" käsitystä kehossa vaikuttavien kemioiden toiminnasta.
Ensiksikin... mikäli tämä nyt ei ole kaikille selvä juttu, ovat keho ja sitä käyttävä Henki aivan erillisiä elementtejä.
Kehossa ei liikahda mikään, ellei aivoista tule käskyä. Aivoissa ei liikahda mikään, ellei Hengeltä tule käskyä.
Kemiat eivät lähde liikkeelle ilman aivojen kautta tulevaa, Hengen antamaa käskyä.
Henki siis käyttää aivoja ikään kuin tietokonetta, jolla se ohjaa kehon toimintaa. Aivot eivät alkuperäistä käskyä anna.
Henki valitsee mitä osaa aivoista se haluaa käyttää. Mikäli jossakin aivojen osassa ei ole välittäjäainetoimintaa, tai muuta aktiviteettia, ei Henki tarvitse sitä mihinkään.
Sitä voidaan toki stimuloida, mutta miksi?
Sama asia, kun ajaisit autolla ja joku päättäisi "stimuloida" starttimoottorin käyntiin. Miksi? Eihän sitä tarvita.
Mikäli koet esim. Indigo -lapsen aivojen olevan vammautuneita, olet aivan väärillä jäljillä. Hänessä oleva Henki on halunnut käyttää aivoja juuri tuolla tavalla. Ei kuten muut, "normaalit" käyttävät. - Indigo?
"Indigon" äiti kirjoitti:
En solvaa, enkä sano että kaikkien pitäis ajatella asiasta niin kuin minä. Neurologien kanssa on ollut puhetta asiasta, tämä indigo-ilmiö näkyy vastaanotollakin (vanhemmat kieltäytyy lääkitsemästä lapsiaan ja heillä on tähän oikeus). Oma lapseni voi henkisesti paremmin nyt kun saa lääkitystä ja koulu VIHDOINKIN sujuu niin kuin hän on halunnut ITSE sen sujuvan ja ystävyyssuhteita on LOPULTAKIN tullut (niitä ei ollut yhtä ainutta ennen lääkitystä, kun 'normaalit' lapset vierastivat niin kovasti lapseni outoa käytöstä).
Itsellänikin on vastaavia piirteitä, en häpeä sitä olleskaan, ja poden kroonista maailmantuskaa. Minullakin on nyt vihdoin sopiva lääkitys, johon voin turvautua satunnaisesti niin, että voin keskittyä vähän muuhunkin kuin kolmansien maiden nälkäänäkeviin ja kaikkiin maailmassa tapahtuviin hirveyksiin ja omaan voimattomuuteeni tehdä tarpeeksi ihmisten auttamiseksi.
En tosiaan solvaa, olen vaan sitä mieltä ettei kyse ole mistään yliluonnollisesta vaan aivotoiminnasta joka poikkeaa 'normaalista' vähän tai paljon. Mulle tämä asia on ihan selvä näin, mutta totta ihmeessä muut saa ajatella toisella tavalla ja uskoa että nämä määrätyt käyttäytymiskriteerit täyttävät lapset on 'tähtien lähettiläitä' jotka ei tarvitse lääkitystä ja kuntoutusta, vaan jotka ovat 'lääkettä' maailmalle.Täällä näyttäisi nyt joillain olevan käsitys että indigot ovat kaikki samanlaisia keskenään. Tottakai heissäkin eri oireyhtymät ja vammaisuudet ovat varmasti yhtä yleisiä kuin ennenkin. Itse ajattelen tunnuspiirteiden viittaavaan kehityssuuntaan, eli sitä että he ovat keskimäärin henkisesti herkempiä ym. Olisihan se aika outoa jos kaikki vanhat geenipohjaiset oireyhtymät katoasivat ingidojen myötä, joten eiköhän ole sekä terveitä että oireyhtymäisiäkin indigoja ihan samassa suhteessa kuin ennenkin.
- Nymfopoika
"Indigon" äiti kirjoitti:
En solvaa, enkä sano että kaikkien pitäis ajatella asiasta niin kuin minä. Neurologien kanssa on ollut puhetta asiasta, tämä indigo-ilmiö näkyy vastaanotollakin (vanhemmat kieltäytyy lääkitsemästä lapsiaan ja heillä on tähän oikeus). Oma lapseni voi henkisesti paremmin nyt kun saa lääkitystä ja koulu VIHDOINKIN sujuu niin kuin hän on halunnut ITSE sen sujuvan ja ystävyyssuhteita on LOPULTAKIN tullut (niitä ei ollut yhtä ainutta ennen lääkitystä, kun 'normaalit' lapset vierastivat niin kovasti lapseni outoa käytöstä).
Itsellänikin on vastaavia piirteitä, en häpeä sitä olleskaan, ja poden kroonista maailmantuskaa. Minullakin on nyt vihdoin sopiva lääkitys, johon voin turvautua satunnaisesti niin, että voin keskittyä vähän muuhunkin kuin kolmansien maiden nälkäänäkeviin ja kaikkiin maailmassa tapahtuviin hirveyksiin ja omaan voimattomuuteeni tehdä tarpeeksi ihmisten auttamiseksi.
En tosiaan solvaa, olen vaan sitä mieltä ettei kyse ole mistään yliluonnollisesta vaan aivotoiminnasta joka poikkeaa 'normaalista' vähän tai paljon. Mulle tämä asia on ihan selvä näin, mutta totta ihmeessä muut saa ajatella toisella tavalla ja uskoa että nämä määrätyt käyttäytymiskriteerit täyttävät lapset on 'tähtien lähettiläitä' jotka ei tarvitse lääkitystä ja kuntoutusta, vaan jotka ovat 'lääkettä' maailmalle.Jonkun lääkitseminen vain sen vuoksi että hänet voitaisiin luokitella vallitsevaassa kulttuurissa normaaliksi katsottujen joukkoon ja jotta hänet saataisiin sovitetuksi horroksessa elävään ympäristöönsä tuntuu todella pahalta, niin lapsen kuin aikuisenkin kohdalla. Saati itsensä sokaiseminen lääkkeillä epäoikeudenmukaisuuksilta.
Voi myös kysyä ovatko sellaiset ystävät, jotka pitävät toisesta vain lääketokkurassa mitään todellisia ystäviä.
Koulu on pelkkä tahdottomien kloonien tehdas yhteiskunnan koneiston pyörittämiseksi ja vallitsevien valtarakenteiden säilyttämiseksi. Lasten pakottaminen vastoin tahtoaan sellaiseen orjuuteen ja vankeuteen on käsittämätöntä.
Opiskeleminen vapaana ja ilman lääkkeitä oman uteliaisuutensa ohjaamana on sellaisille olennoille parempi vaihtoehto. Sillä tavalla löytää samalla todellisia ystäviä itsestään jos niitä kaipaa. - Marcel
indigoaikuinen kirjoitti:
” Oma lapseni voi henkisesti paremmin nyt kun saa lääkitystä ja koulu VIHDOINKIN sujuu niin kuin hän on halunnut ITSE sen sujuvan ja ystävyyssuhteita on LOPULTAKIN tullut (niitä ei ollut yhtä ainutta ennen lääkitystä, kun 'normaalit' lapset vierastivat niin kovasti lapseni outoa käytöstä). ”
Minä taas olen onnellinen, että perheessäni vanhempani kohtelivat meitä oman tasomme mukaan älykkäinä lapsina ja kykenivät tuomaan minulle kotiin älyllistä stimulaatiota, mitä ilman jäin koulussa. Ja ilman lääkitystä. Vanhempienikin mielestä lääkitystä olisivat tarvinneet muutamat ahdasmieliset opettajat, jotka eivät millään kyenneet sulattamaan sitä, että lapsi voi olla joissain asioissa heitä edellä. Minä tiesin aina, että koulu ei tule koskaan sujumaan niin kuin itse olisin halunnut (itse asiassa sekin oli minulle itsestäänselvyys). Kantapään kautta tajusin, että opettajien epäloogisuuksia on turha mennä suoristelemaan, koska he hyökkäävät siinä vain oppilaan kimppuun tavalla tai toisella.
Onneksi synnyin perheeseen, jossa vanhemmat ovat selvästi keskiarvoa älykkäämpiä ja uskalsivat antaa lapsilleen haastetta sitten kotioloissa, kun koululaitos ei siihen pystynyt. Tuo seikka rauhoitti minua kummasti ja tyydyin samalla kohtalooni, että joka päivä on mentävä tylsistymään kouluun ja teeskenneltävä tavallista. Tuohon aikaan meitä indigoita ei edes ollut niin paljoa kuin nykyisin, että voin vain olla onnellinen siitä seikasta, että sain keskivertoa älykkäämmät ja vapaamielisemmät vanhemmat, joille ei edes tullut mieleen vaihtoehto, että minut olisi vaiennettu lääkkeillä. Melkein itkettää kun edes ajattelen moista vaihtoehtoa.
Minun henkistä hyvinvointiani ei olisi saatu lääkkeillä aikaan, vaan se saatiin aikaan hyväksymällä ”erityiskykyni” (sana jota vieläkin kavahdan, en pidä edelleenkään ihmisten luokittelusta parempiin ja huonompiin, kaikilla me yhtä tärkeitä olemme). Minun krooninen maailmantuskani ei ole koskaan laantunut, tosin tosissani en ole ikinä siihen edes harkinnutkaan lääkitystä tai siitä eroon pääsemistä (lukuun ottamatta kuvitteluleikkejä lapsena, että minä olisin maapallon hallitsija ja ensi töikseni lopettaisin kaiken tuskan maanpäällä). Se on osa minua ja sen olen tiedostanut jo lapsesta asti.
” En tosiaan solvaa, olen vaan sitä mieltä ettei kyse ole mistään yliluonnollisesta vaan aivotoiminnasta joka poikkeaa 'normaalista' vähän tai paljon.”
Niin kyse ei todellakaan ole mistään yliluonnollisesta ja kyse on poikkeavasta aivotoiminnasta, tosin näin indigon näkökulmasta tavallisten ihmisten aivotoiminta on jotain sanoinkuvaamattoman poikkeavaa. Indigot osaavat käyttää ”tavallisille” ihmisille piilossa olevia tiedostamattomia aivorakenteita hyväkseen. He osaavat hyödyntää koko kapasiteettiaan. Miksi sitä pitäisi lääkitä? Eihän urheilullisesti lahjakkaita lapsiakaan, jotka kärsivät koulujen liian vähistä liikuntatunneista ja suppeasta ohjelmasta laiteta urheilukieltoon tai lyödä lääkepurkkia kouraan ja sanota, että näillä se urheiluhimo ja koulun tuoma urheilunpuutetuska lähtee ja lapsestanne tulee taas ihan ”normaali” lapsi. Urheilullisesti lahjakkaat lapset päästetään vapaa-ajalla seuroihin taitojaan hiomaan. Meillä indigoilla ei sellaisia seuroja ole ollut, ne viisaat vanhemmat, jotka ovat saaneet indigon ”riesakseen” ennen tätä varsinaista indigobuumia ovat olleet viisaita, jos ovat tajunneet lapselleen antaa kotioloissa lisästimulaatiota. Toivottavasti nykypäivänkin indigoiden vanhemmat mieluummin tekevät noin päin kuin raahaavat lapsensa neurologille. Toivottavasti he tajuaisivat opettaa lapselleen, että maailmassa on erilaisia ihmisiä, ja heidän kanssaan on vain opittava tulemaan toimeen ja voivat tätä seikka indigolleen opettaa, sen tajuaminen kun joskus on vaikeaa. Tuo taito vie paljon pidemmälle kuin lääkkeillä lapsen taltuttaminen. Mitäs sitten kun lääkitys loppuu? Se lapsi joutuu silloin vain uudestaan kohtamaan tämän maailman rajoittuneisuuden.
Mutta hyvä, että lapsesi on onnellinen, jos hän on indigo, toivon, että vanhemmiten hän löytää sen indigoutensa uudelleen kun on jättänyt lääkityksen pois ja vielä silloin osaa löytää sen ilon ja riemun ja elämän rikkauden, mitä indigona oleminenkin joskus on. Siitäkin huolimatta, että tunnemme tämän hirvittävän tuskan.Ajattelen samoin. Hyvän selvityksen heitit.
Nykyäänhän lapsesta tehdään "normaali" pakottamalla hänet erilaisiin harrastuksiin, joilla vanhemmat sitten pröystäilevät, vaikka lapsi haluaisi jotakin aivan muuta.
Uutta ajattelua yhteiskuntaan! - "Indigon" äiti
Marcel kirjoitti:
Haluan korjata "nykyaikaista" käsitystä kehossa vaikuttavien kemioiden toiminnasta.
Ensiksikin... mikäli tämä nyt ei ole kaikille selvä juttu, ovat keho ja sitä käyttävä Henki aivan erillisiä elementtejä.
Kehossa ei liikahda mikään, ellei aivoista tule käskyä. Aivoissa ei liikahda mikään, ellei Hengeltä tule käskyä.
Kemiat eivät lähde liikkeelle ilman aivojen kautta tulevaa, Hengen antamaa käskyä.
Henki siis käyttää aivoja ikään kuin tietokonetta, jolla se ohjaa kehon toimintaa. Aivot eivät alkuperäistä käskyä anna.
Henki valitsee mitä osaa aivoista se haluaa käyttää. Mikäli jossakin aivojen osassa ei ole välittäjäainetoimintaa, tai muuta aktiviteettia, ei Henki tarvitse sitä mihinkään.
Sitä voidaan toki stimuloida, mutta miksi?
Sama asia, kun ajaisit autolla ja joku päättäisi "stimuloida" starttimoottorin käyntiin. Miksi? Eihän sitä tarvita.
Mikäli koet esim. Indigo -lapsen aivojen olevan vammautuneita, olet aivan väärillä jäljillä. Hänessä oleva Henki on halunnut käyttää aivoja juuri tuolla tavalla. Ei kuten muut, "normaalit" käyttävät.Ajattelet tavallasi, minä omallani.
Minä en usko mihinkään 'hengen ohjaukseen', että 'henki' ohjaisi aivojen aineenvaihduntaa epätasapainoon. Jos uskoisin, pitäisi minun uskoa että 'henki' tahtoisi muitakin sairauksia, kuten vaikka kolmansia maita vitsaavia kulkutauteja.
Lapseni itki joka päivä, tunsi huonommuutta joka päivä, oli ilman ystäviä ja iloa ennen lääkitystä.
Ympäristön asenteisiin oli ja on mahdotonta vaikuttaa nopeasti, meillä tämä lääkitys toimii ja on tehnyt lapsesta jälleen sen nauravaisen poitsun, joka hän oli ennen koulun alkamista.
Tai sitten lääkitys karkoitti 'hengen'. Yksi lysti mulle - pääasia on pääasia, eli että lääkkeen aloittamisen ja aivojen aineenvaihdunnan tasapainottumisen myötä on myös lapsen elämään tullut kaivattu -ja eniten hänen itsensä kaipaama- tasapaino. - äiti
indigoaikuinen kirjoitti:
” Oma lapseni voi henkisesti paremmin nyt kun saa lääkitystä ja koulu VIHDOINKIN sujuu niin kuin hän on halunnut ITSE sen sujuvan ja ystävyyssuhteita on LOPULTAKIN tullut (niitä ei ollut yhtä ainutta ennen lääkitystä, kun 'normaalit' lapset vierastivat niin kovasti lapseni outoa käytöstä). ”
Minä taas olen onnellinen, että perheessäni vanhempani kohtelivat meitä oman tasomme mukaan älykkäinä lapsina ja kykenivät tuomaan minulle kotiin älyllistä stimulaatiota, mitä ilman jäin koulussa. Ja ilman lääkitystä. Vanhempienikin mielestä lääkitystä olisivat tarvinneet muutamat ahdasmieliset opettajat, jotka eivät millään kyenneet sulattamaan sitä, että lapsi voi olla joissain asioissa heitä edellä. Minä tiesin aina, että koulu ei tule koskaan sujumaan niin kuin itse olisin halunnut (itse asiassa sekin oli minulle itsestäänselvyys). Kantapään kautta tajusin, että opettajien epäloogisuuksia on turha mennä suoristelemaan, koska he hyökkäävät siinä vain oppilaan kimppuun tavalla tai toisella.
Onneksi synnyin perheeseen, jossa vanhemmat ovat selvästi keskiarvoa älykkäämpiä ja uskalsivat antaa lapsilleen haastetta sitten kotioloissa, kun koululaitos ei siihen pystynyt. Tuo seikka rauhoitti minua kummasti ja tyydyin samalla kohtalooni, että joka päivä on mentävä tylsistymään kouluun ja teeskenneltävä tavallista. Tuohon aikaan meitä indigoita ei edes ollut niin paljoa kuin nykyisin, että voin vain olla onnellinen siitä seikasta, että sain keskivertoa älykkäämmät ja vapaamielisemmät vanhemmat, joille ei edes tullut mieleen vaihtoehto, että minut olisi vaiennettu lääkkeillä. Melkein itkettää kun edes ajattelen moista vaihtoehtoa.
Minun henkistä hyvinvointiani ei olisi saatu lääkkeillä aikaan, vaan se saatiin aikaan hyväksymällä ”erityiskykyni” (sana jota vieläkin kavahdan, en pidä edelleenkään ihmisten luokittelusta parempiin ja huonompiin, kaikilla me yhtä tärkeitä olemme). Minun krooninen maailmantuskani ei ole koskaan laantunut, tosin tosissani en ole ikinä siihen edes harkinnutkaan lääkitystä tai siitä eroon pääsemistä (lukuun ottamatta kuvitteluleikkejä lapsena, että minä olisin maapallon hallitsija ja ensi töikseni lopettaisin kaiken tuskan maanpäällä). Se on osa minua ja sen olen tiedostanut jo lapsesta asti.
” En tosiaan solvaa, olen vaan sitä mieltä ettei kyse ole mistään yliluonnollisesta vaan aivotoiminnasta joka poikkeaa 'normaalista' vähän tai paljon.”
Niin kyse ei todellakaan ole mistään yliluonnollisesta ja kyse on poikkeavasta aivotoiminnasta, tosin näin indigon näkökulmasta tavallisten ihmisten aivotoiminta on jotain sanoinkuvaamattoman poikkeavaa. Indigot osaavat käyttää ”tavallisille” ihmisille piilossa olevia tiedostamattomia aivorakenteita hyväkseen. He osaavat hyödyntää koko kapasiteettiaan. Miksi sitä pitäisi lääkitä? Eihän urheilullisesti lahjakkaita lapsiakaan, jotka kärsivät koulujen liian vähistä liikuntatunneista ja suppeasta ohjelmasta laiteta urheilukieltoon tai lyödä lääkepurkkia kouraan ja sanota, että näillä se urheiluhimo ja koulun tuoma urheilunpuutetuska lähtee ja lapsestanne tulee taas ihan ”normaali” lapsi. Urheilullisesti lahjakkaat lapset päästetään vapaa-ajalla seuroihin taitojaan hiomaan. Meillä indigoilla ei sellaisia seuroja ole ollut, ne viisaat vanhemmat, jotka ovat saaneet indigon ”riesakseen” ennen tätä varsinaista indigobuumia ovat olleet viisaita, jos ovat tajunneet lapselleen antaa kotioloissa lisästimulaatiota. Toivottavasti nykypäivänkin indigoiden vanhemmat mieluummin tekevät noin päin kuin raahaavat lapsensa neurologille. Toivottavasti he tajuaisivat opettaa lapselleen, että maailmassa on erilaisia ihmisiä, ja heidän kanssaan on vain opittava tulemaan toimeen ja voivat tätä seikka indigolleen opettaa, sen tajuaminen kun joskus on vaikeaa. Tuo taito vie paljon pidemmälle kuin lääkkeillä lapsen taltuttaminen. Mitäs sitten kun lääkitys loppuu? Se lapsi joutuu silloin vain uudestaan kohtamaan tämän maailman rajoittuneisuuden.
Mutta hyvä, että lapsesi on onnellinen, jos hän on indigo, toivon, että vanhemmiten hän löytää sen indigoutensa uudelleen kun on jättänyt lääkityksen pois ja vielä silloin osaa löytää sen ilon ja riemun ja elämän rikkauden, mitä indigona oleminenkin joskus on. Siitäkin huolimatta, että tunnemme tämän hirvittävän tuskan."lääkitystä olisivat tarvinneet muutamat ahdasmieliset opettajat" - hyvin sanottu!
Todellakin on erittäin suuresti opettajan ammattitaidosta ja asenteesta kiinni miten pärjäävät indigolapsen kanssa. Koululaitos on tällä hetkellä kriisissä ja muutospaineissa koska systeemi ei enää yksinkertaisesti toimi. Muutos tulee lähteä jo opetushallituksesta ja näkyä opetussuunnitelmassa mutta miten? Erityiskouluja ja -opettajia tarvitaan lisää erilaisten "oppimisvaikeuksien" lisääntyessä räjähdysmäisesti. Jotkut ovat jo siirtyneet kotiopetukseen missä ei tosin saa riittävästi sosiaalisia kontakteja muihin lapsiin ellei niitä sitten löydy pihapiiristä tai harrastuksista.
Lääkitys on minustakin huono vaihtoehto näiden ongelmien ratkaisuun. Sillä voidaan korkeintaan siirtää ongelmat tulevaisuuteen. Medikalisaatio jyllää jo muutenkin aivan liikaa. "Hoitokeinoina" käyttäisin oikeaa ravintoa (kasviksia, hedelmiä..), lisäaineiden välttämistä (karkit, limsat, valmisruuat), liikuntaa ja säännöllistä elämää. Indigot ovat kuulemma myös herkkiä erilaisten luontaishoitojen vaikutuksille. Itse olen kokeillut lähinnä reikiä ja vyöhyketerapiaa ja saunahoitoja hyvin tuloksin :) Nämä kaikki mainitsemani asiat ovat muuten kenelle tahansa hyväksi. Virikkeeksi olen tarjonnut kirjoja mielenkiinnon mukaan. Tietokonepelejä meillä harrastetaan vähän. Luontoretket ja pyörälenkit sen sijaan ovat erittäin suosittuja!
Kaikki siis riippuu vain omasta asenteesta. Monesta vähäpätöisestä asiasta olen joutunut luopumaan mutta saanut tilalle jotakin hyvin arvokasta.. - "Indigon" äiti
Nymfopoika kirjoitti:
Jonkun lääkitseminen vain sen vuoksi että hänet voitaisiin luokitella vallitsevaassa kulttuurissa normaaliksi katsottujen joukkoon ja jotta hänet saataisiin sovitetuksi horroksessa elävään ympäristöönsä tuntuu todella pahalta, niin lapsen kuin aikuisenkin kohdalla. Saati itsensä sokaiseminen lääkkeillä epäoikeudenmukaisuuksilta.
Voi myös kysyä ovatko sellaiset ystävät, jotka pitävät toisesta vain lääketokkurassa mitään todellisia ystäviä.
Koulu on pelkkä tahdottomien kloonien tehdas yhteiskunnan koneiston pyörittämiseksi ja vallitsevien valtarakenteiden säilyttämiseksi. Lasten pakottaminen vastoin tahtoaan sellaiseen orjuuteen ja vankeuteen on käsittämätöntä.
Opiskeleminen vapaana ja ilman lääkkeitä oman uteliaisuutensa ohjaamana on sellaisille olennoille parempi vaihtoehto. Sillä tavalla löytää samalla todellisia ystäviä itsestään jos niitä kaipaa.Sanoin yhdessä viestissäni jo että ympäristön asenteisiin on mahdotonta vaikuttaa nopeasti niin, että erilaisuutta suvaittaisiin.
Meillä oli kaksi vaihtoehtoa
A. Antaa lapsemme luhistua kokonaan jatkuvan negatiivisen palautteen ja ympäristön yleisen kielteisen suhtautumisen vuoksi
B. Turvautua lääkkeeseen joka auttaa lasta niin, ettei hän jatkuvasti tunne olevansa 'outo lintu' muiden joukossa
Olen ihan justiinsa samaa mieltä että vika on systeemissä, mutta se viallinen systeemi olisi tehnyt meidän pojasta henkisen raadon ilman lääkitystä. Pojalla alkoi olla jo juttuja ettei hän tahdo enää elää jos täytyy mennä kouluun muiden haukuttavaksi.
'Voi myös kysyä ovatko sellaiset ystävät, jotka pitävät toisesta vain lääketokkurassa mitään todellisia ystäviä.'
Poika ei ole 'tokkurassa' lääkkeestä vaan pystyy sen avulla toimimaan 'normaalisti', elikkä yhtenä muiden joukossa. Hän on itse lääkkeestä tosi onnellinen, ja niin ollaan me vanhemmatkin kun näemme kuinka poika taas hymyilee ja kokee koulussa onnistumiseniloa.
Sinänsä olen samaa mieltä, että sairaus on kulttuurissa. Sairas kulttuuri olisi tehnyt pojastamme liian sairaan, ellei hänelle olisi tätä lääkitystä saatu. - "Indigon" äiti
äiti kirjoitti:
"lääkitystä olisivat tarvinneet muutamat ahdasmieliset opettajat" - hyvin sanottu!
Todellakin on erittäin suuresti opettajan ammattitaidosta ja asenteesta kiinni miten pärjäävät indigolapsen kanssa. Koululaitos on tällä hetkellä kriisissä ja muutospaineissa koska systeemi ei enää yksinkertaisesti toimi. Muutos tulee lähteä jo opetushallituksesta ja näkyä opetussuunnitelmassa mutta miten? Erityiskouluja ja -opettajia tarvitaan lisää erilaisten "oppimisvaikeuksien" lisääntyessä räjähdysmäisesti. Jotkut ovat jo siirtyneet kotiopetukseen missä ei tosin saa riittävästi sosiaalisia kontakteja muihin lapsiin ellei niitä sitten löydy pihapiiristä tai harrastuksista.
Lääkitys on minustakin huono vaihtoehto näiden ongelmien ratkaisuun. Sillä voidaan korkeintaan siirtää ongelmat tulevaisuuteen. Medikalisaatio jyllää jo muutenkin aivan liikaa. "Hoitokeinoina" käyttäisin oikeaa ravintoa (kasviksia, hedelmiä..), lisäaineiden välttämistä (karkit, limsat, valmisruuat), liikuntaa ja säännöllistä elämää. Indigot ovat kuulemma myös herkkiä erilaisten luontaishoitojen vaikutuksille. Itse olen kokeillut lähinnä reikiä ja vyöhyketerapiaa ja saunahoitoja hyvin tuloksin :) Nämä kaikki mainitsemani asiat ovat muuten kenelle tahansa hyväksi. Virikkeeksi olen tarjonnut kirjoja mielenkiinnon mukaan. Tietokonepelejä meillä harrastetaan vähän. Luontoretket ja pyörälenkit sen sijaan ovat erittäin suosittuja!
Kaikki siis riippuu vain omasta asenteesta. Monesta vähäpätöisestä asiasta olen joutunut luopumaan mutta saanut tilalle jotakin hyvin arvokasta..'Lääkitys on minustakin huono vaihtoehto näiden ongelmien ratkaisuun.'
Olisiko siis pitänyt seurata lapsen hidasta henkistä murtumista ympäristön asenteiden edessä siihen asti, kunnes edessä olisi ollut lasten psykiatrinen laitos? Lapsella alkoi olla ennen lääkityksen aloittamista jo itsetuhoisia ajatuksia. Hän hakkasi itseään ja hoki :"Miksi en ole niin kuin muut, miksi?!" ja sanoi ettei halua enää elää jos pitää mennä kouluun haukuttavaksi jne.
Lääkitys ei ratkaise ympäristön asenneongelmaa, mutta se auttaa tällaista poikkeavaa lasta selviytymään sairaasta järjestelmästä hengissä. - Nymfopoika
"Indigon" äiti kirjoitti:
Sanoin yhdessä viestissäni jo että ympäristön asenteisiin on mahdotonta vaikuttaa nopeasti niin, että erilaisuutta suvaittaisiin.
Meillä oli kaksi vaihtoehtoa
A. Antaa lapsemme luhistua kokonaan jatkuvan negatiivisen palautteen ja ympäristön yleisen kielteisen suhtautumisen vuoksi
B. Turvautua lääkkeeseen joka auttaa lasta niin, ettei hän jatkuvasti tunne olevansa 'outo lintu' muiden joukossa
Olen ihan justiinsa samaa mieltä että vika on systeemissä, mutta se viallinen systeemi olisi tehnyt meidän pojasta henkisen raadon ilman lääkitystä. Pojalla alkoi olla jo juttuja ettei hän tahdo enää elää jos täytyy mennä kouluun muiden haukuttavaksi.
'Voi myös kysyä ovatko sellaiset ystävät, jotka pitävät toisesta vain lääketokkurassa mitään todellisia ystäviä.'
Poika ei ole 'tokkurassa' lääkkeestä vaan pystyy sen avulla toimimaan 'normaalisti', elikkä yhtenä muiden joukossa. Hän on itse lääkkeestä tosi onnellinen, ja niin ollaan me vanhemmatkin kun näemme kuinka poika taas hymyilee ja kokee koulussa onnistumiseniloa.
Sinänsä olen samaa mieltä, että sairaus on kulttuurissa. Sairas kulttuuri olisi tehnyt pojastamme liian sairaan, ellei hänelle olisi tätä lääkitystä saatu.Teillä oli myös oikea vaihtoehto jonka kuulitte sisimmässänne:
C) Hylätä se, mikä aiheutti pahan olon: kloonitehdas ja siellä olevat kloonit horroksessaan. - "Indigon" äiti
Nymfopoika kirjoitti:
Teillä oli myös oikea vaihtoehto jonka kuulitte sisimmässänne:
C) Hylätä se, mikä aiheutti pahan olon: kloonitehdas ja siellä olevat kloonit horroksessaan.Suomenna.
Jos koulua tarkoitat, etsimme lapselle oikeaa koulumuotoa kissojen ja koirien kanssa ennen lääkkeeseen turvautumista.
Missään eivät opettajat häntä hyväksyneet (Steiner-koulun pienluokka, tavallinen luokka, dysfasialuokka, nyt ESY-luokka).
Yritimme saada häntä kotiopetukseen, mutta se ei ollut mahdollista koska lääkärit eivät katsoneet häntä 'riittävän ongelmaiseksi' (hän ei ole väkivaltainen) eivätkä kirjoittaneet siksi kotiopetusta varten tarvittavia todistuksia.
Nyt lääkkeen kanssa poitsulla sujuu koulussa hyvin. Pääasia on että hän voi hyvin ja nauttii olemassaolostaan vihdoin viimein. - Marcel
"Indigon" äiti kirjoitti:
Ajattelet tavallasi, minä omallani.
Minä en usko mihinkään 'hengen ohjaukseen', että 'henki' ohjaisi aivojen aineenvaihduntaa epätasapainoon. Jos uskoisin, pitäisi minun uskoa että 'henki' tahtoisi muitakin sairauksia, kuten vaikka kolmansia maita vitsaavia kulkutauteja.
Lapseni itki joka päivä, tunsi huonommuutta joka päivä, oli ilman ystäviä ja iloa ennen lääkitystä.
Ympäristön asenteisiin oli ja on mahdotonta vaikuttaa nopeasti, meillä tämä lääkitys toimii ja on tehnyt lapsesta jälleen sen nauravaisen poitsun, joka hän oli ennen koulun alkamista.
Tai sitten lääkitys karkoitti 'hengen'. Yksi lysti mulle - pääasia on pääasia, eli että lääkkeen aloittamisen ja aivojen aineenvaihdunnan tasapainottumisen myötä on myös lapsen elämään tullut kaivattu -ja eniten hänen itsensä kaipaama- tasapaino."Jos uskoisin, pitäisi minun uskoa että 'henki' tahtoisi muitakin sairauksia, kuten vaikka kolmansia maita vitsaavia kulkutauteja."
Nimenomaan... juri näin onkin. Henki haluaa elää kehossa, jossa sen on mahdollista parhaiten oppia asioita, joita se on tänne tullut opiskelemaan.
Ymmärrän... sulje silmäsi. - "Indigon" äiti
Marcel kirjoitti:
"Jos uskoisin, pitäisi minun uskoa että 'henki' tahtoisi muitakin sairauksia, kuten vaikka kolmansia maita vitsaavia kulkutauteja."
Nimenomaan... juri näin onkin. Henki haluaa elää kehossa, jossa sen on mahdollista parhaiten oppia asioita, joita se on tänne tullut opiskelemaan.
Ymmärrän... sulje silmäsi.Olisiko meidän mielestäsi pitänyt jättää 'käsiin hajoava' lapsemme lääkitsemättä ja seurata kuinka ympäristö olisi murskannut hänen itsetuntonsa lopullisesti?
- äiti
"Indigon" äiti kirjoitti:
'Lääkitys on minustakin huono vaihtoehto näiden ongelmien ratkaisuun.'
Olisiko siis pitänyt seurata lapsen hidasta henkistä murtumista ympäristön asenteiden edessä siihen asti, kunnes edessä olisi ollut lasten psykiatrinen laitos? Lapsella alkoi olla ennen lääkityksen aloittamista jo itsetuhoisia ajatuksia. Hän hakkasi itseään ja hoki :"Miksi en ole niin kuin muut, miksi?!" ja sanoi ettei halua enää elää jos pitää mennä kouluun haukuttavaksi jne.
Lääkitys ei ratkaise ympäristön asenneongelmaa, mutta se auttaa tällaista poikkeavaa lasta selviytymään sairaasta järjestelmästä hengissä.Jokainen tekee omat ratkaisunsa niinkuin parhaaksi näkee. Ehkä olisin itsekin tehnyt tilanteessasi samoin, ehkä en. Silti olen edelleenkin sitä mieltä että ne opet sitä lääkettä tarvis ;) Voimia teille ja kaikkea hyvää!
- "Indigon" äiti
äiti kirjoitti:
Jokainen tekee omat ratkaisunsa niinkuin parhaaksi näkee. Ehkä olisin itsekin tehnyt tilanteessasi samoin, ehkä en. Silti olen edelleenkin sitä mieltä että ne opet sitä lääkettä tarvis ;) Voimia teille ja kaikkea hyvää!
Kyllä minäkin ajattelen että koulusysteemi ja massasysteemi on sairautta. Mutta olen kyllästynyt siihen, kuinka monet haluaa tuomita meidät vanhemmat, jotka turvaudumme lääkkeeseen viimeisenä keinona, auttaaksemme poikkeavaa lasta kestämään henkisesti ja murtumatta tämän suvaitsemattoman 'pakkosysteemin' (pakolliset kouluvuodet).
Lopullisesti murrettuja turhia uhreja on jo liikaa, mun mielestä. - Marcel
"Indigon" äiti kirjoitti:
Olisiko meidän mielestäsi pitänyt jättää 'käsiin hajoava' lapsemme lääkitsemättä ja seurata kuinka ympäristö olisi murskannut hänen itsetuntonsa lopullisesti?
Ymmärrän tietenkin täysin sen mitä teitte.
Kysymys onkin uudenlaisesta ajattelutavasta. Miksi sopeuttaa lasta ympäristöön? Vaihdetaan ympäristöä!
Ei lapsen ole pakko käydä edes koulua, Mihin sitä koulua tarvitaan? Kysy keneltä tahansa lapselta onko koulussa kivaa, tai haluaako hän siellä mielellään olla. No EI HALUA!
Lapselta tulee kysyä mitä hän itse haluaa tehdä.
Asiat ovat yksinkertaisempia kuin luullaan. - Nymfopoika
"Indigon" äiti kirjoitti:
Suomenna.
Jos koulua tarkoitat, etsimme lapselle oikeaa koulumuotoa kissojen ja koirien kanssa ennen lääkkeeseen turvautumista.
Missään eivät opettajat häntä hyväksyneet (Steiner-koulun pienluokka, tavallinen luokka, dysfasialuokka, nyt ESY-luokka).
Yritimme saada häntä kotiopetukseen, mutta se ei ollut mahdollista koska lääkärit eivät katsoneet häntä 'riittävän ongelmaiseksi' (hän ei ole väkivaltainen) eivätkä kirjoittaneet siksi kotiopetusta varten tarvittavia todistuksia.
Nyt lääkkeen kanssa poitsulla sujuu koulussa hyvin. Pääasia on että hän voi hyvin ja nauttii olemassaolostaan vihdoin viimein.Lapsesi oppii paremmin itsestään ilman horroksessa elävien ihmisten opetuksia. Onko ylipäätään tarpeen oppia ja juuri kloonitehtaassa, oli se sitten minkä muotoinen vankila tahansa? Ja mikä opettaja se sellainen on joka ei hyväksy oppilastaan?
Olen itse kuullut luentoja hiekanjyväseltä ja lumihiutaleelta sekä taivaalla loistavalta tähdeltä. Myös mäntyjä ja muurahaisia olen kuunnellut loputtomalla mielenkiinnolla. Hiljaisuus on kuitenkin opettajista suurin. - "Indigon" äiti
Marcel kirjoitti:
Ymmärrän tietenkin täysin sen mitä teitte.
Kysymys onkin uudenlaisesta ajattelutavasta. Miksi sopeuttaa lasta ympäristöön? Vaihdetaan ympäristöä!
Ei lapsen ole pakko käydä edes koulua, Mihin sitä koulua tarvitaan? Kysy keneltä tahansa lapselta onko koulussa kivaa, tai haluaako hän siellä mielellään olla. No EI HALUA!
Lapselta tulee kysyä mitä hän itse haluaa tehdä.
Asiat ovat yksinkertaisempia kuin luullaan.No voi jumankekka. Jos viitsisit lukea viestejä...
Me siis haimme lapsellemme sopivinta koulumuotoa ja kävimme läpi suoranaisen helvetin. Lapsi kärsi kuin häkkiin suljettu näyttelyeläin niin Steiner-koulun pienryhmässä, tavallisessa luokassa, dysfasialuokassa ja nyt ESY-luokassa ilman lääkitystä. Kyllä kuule yritimme saada opettajia ymmärtämään ja myös lapsen luokkakavereille (etenkin joka koulussa esiintyneille kiusaajille) juttelimme erilaisuuden sietämisestä-tulos yhtä tyhjän kanssa sekä lapsen päivittäinen itku ja epätoivo.
Lopulta yritimme saada lasta kotiopetukseen, mikä ei onnistunut millään. Lääkärit eivät kirjoittaneet kotiopetusta tukevia lausuntoja, koska lastamme ei katsottu niin ongelmaiseksi, etteikö hän olisi voinut pärjätä tavallisessa koulussa (vedottiin siihen ettei hän ole väkivaltainen). Se siitä ettei Suomessa olisi koulupakkoa:-(
Nyt lääkkeen kanssa pojalla menee koulussa hyvin. Lopultakin hän saa onnistumisentunteita ja positiivista palautetta, jota hän on niin kipeästi tarvinnut.
Sinänsä on sieltä ja syvältä, että yleinen asenne poikkeavuuksia kohtaan on mikä on. Tämä vihamielisyys on totta, emmekä halua 'uhrata' lapsemme mielenterveyttä sille tuosta vaan. - äiti
"Indigon" äiti kirjoitti:
Kyllä minäkin ajattelen että koulusysteemi ja massasysteemi on sairautta. Mutta olen kyllästynyt siihen, kuinka monet haluaa tuomita meidät vanhemmat, jotka turvaudumme lääkkeeseen viimeisenä keinona, auttaaksemme poikkeavaa lasta kestämään henkisesti ja murtumatta tämän suvaitsemattoman 'pakkosysteemin' (pakolliset kouluvuodet).
Lopullisesti murrettuja turhia uhreja on jo liikaa, mun mielestä.Mihin perustat väitteesi että uhreja on jo liikaa? Jos tarkoitat koulukiusaamista niin sitä on todellakin yhteiskunnassamme ihan liikaa eikä siihen puututa riittävästi / asianmukaisesti. Toivon todellakin koko sydämestäni että asiaan tulisi muutos, ehkä meidän vanhempien onkin ryhdyttävä taisteluun kiusaamista vastaan. Pahinta on että myös jotkut opettajat osallistuvat kiusaamiseen, mutta toisaalta on muistettava, että hekin ovat vain ihmisiä ja tämän systeemin uhreja. Keskustelulla saadaan jo jotakin aikaan :)
- "Indigon" äiti
Nymfopoika kirjoitti:
Lapsesi oppii paremmin itsestään ilman horroksessa elävien ihmisten opetuksia. Onko ylipäätään tarpeen oppia ja juuri kloonitehtaassa, oli se sitten minkä muotoinen vankila tahansa? Ja mikä opettaja se sellainen on joka ei hyväksy oppilastaan?
Olen itse kuullut luentoja hiekanjyväseltä ja lumihiutaleelta sekä taivaalla loistavalta tähdeltä. Myös mäntyjä ja muurahaisia olen kuunnellut loputtomalla mielenkiinnolla. Hiljaisuus on kuitenkin opettajista suurin.Minä olen elänyt kymmenen vuotta lapsen oikeuksista 'tapellen' ja koulukiusaamista ja massajärjestelmää vastaan puhuen (rauhanomaisesti).
Byrokratia ja järjestelmä pelaa 'kovilla'-siinä ei auta yksilöllisyyttä murentavien, auktoriteeteiksi itsensä automaattisesti kokevien 'asiantuntijoiden' edessä ruveta hyrisemään kuinka 'hiekanjyväseltä ja lumihiutaleelta voi oppia'.
Pois olisin lapseni koulusta ottanut, mikäli se olisi onnistunut (sitä totta vie yritettiin).
Realiteetit on hyväksyttävä -ihmeitä ei ympäristöltä ja ihmiskunnalta kokonaisuudessaan voi odottaa.
Asenteet muuttuvat erilaisuutta sietäviksi tyyliin 'yks etteen ja kaks taakse'. - Nymfopoika
"Indigon" äiti kirjoitti:
Minä olen elänyt kymmenen vuotta lapsen oikeuksista 'tapellen' ja koulukiusaamista ja massajärjestelmää vastaan puhuen (rauhanomaisesti).
Byrokratia ja järjestelmä pelaa 'kovilla'-siinä ei auta yksilöllisyyttä murentavien, auktoriteeteiksi itsensä automaattisesti kokevien 'asiantuntijoiden' edessä ruveta hyrisemään kuinka 'hiekanjyväseltä ja lumihiutaleelta voi oppia'.
Pois olisin lapseni koulusta ottanut, mikäli se olisi onnistunut (sitä totta vie yritettiin).
Realiteetit on hyväksyttävä -ihmeitä ei ympäristöltä ja ihmiskunnalta kokonaisuudessaan voi odottaa.
Asenteet muuttuvat erilaisuutta sietäviksi tyyliin 'yks etteen ja kaks taakse'.Suomessa on oppivelvollisuus, ei vielä koulupakkoa. Se joka esti koulusta kieltäytymisen ei toiminut edes ihmisen keksimän lain mukaan.
Riittää että ilmoittaa kieltäytymisestä kunnan koululautakunnalle, joka kuitenkin sitten valvoo että opiskelu omissa oloissa edistyy valtaapitävien asettamien vaatimusten mukaisesti painottuen ymmärryksen vaientamiseen ja tiedon palvontaan. - "Indigon" äiti
Nymfopoika kirjoitti:
Suomessa on oppivelvollisuus, ei vielä koulupakkoa. Se joka esti koulusta kieltäytymisen ei toiminut edes ihmisen keksimän lain mukaan.
Riittää että ilmoittaa kieltäytymisestä kunnan koululautakunnalle, joka kuitenkin sitten valvoo että opiskelu omissa oloissa edistyy valtaapitävien asettamien vaatimusten mukaisesti painottuen ymmärryksen vaientamiseen ja tiedon palvontaan.Kotiopetukseen siirtyminen edellyttää lääkärinlausuntoa, joka todistaa ettei lapsi voi käydä normaalissa koulussa. Käytännössä koulupakkoa ei ole siis niillä, joiden on fyysisesti mahdotonta opiskella koulussa, eli mm. hengityshalvauspotilaat tai muuten erittäin vaikeasti liikuntaesteiset. Myös väkivaltaiset oppilaat saavat vapauttavan lausunnon. Näille kaupunki/kunta kustantaa opiskelun.
Lapsen saa kyllä ottaa pois koulusta ilman tällaista lausuntoa, mutta siinä tapauksessa vanhempien on itse maksettava pätevien opettajien palkka ja tentit, joilla koululautakunnalle todistetaan että lapsi on opetuksessa 'ajan tasalla'.Meillä ei tämmöiseen ollut varaa, toisekseen päteviä kotiopettajia (kyselyjä teimme) ei ollut saatavilla.
Mutta, niin kuin jo moneen kertaan sanottu: nyt menee hyvin, kiitos 'ympäristön asenteilta suojaavan' lääkkeen :-) - Nymfopoika
"Indigon" äiti kirjoitti:
Kotiopetukseen siirtyminen edellyttää lääkärinlausuntoa, joka todistaa ettei lapsi voi käydä normaalissa koulussa. Käytännössä koulupakkoa ei ole siis niillä, joiden on fyysisesti mahdotonta opiskella koulussa, eli mm. hengityshalvauspotilaat tai muuten erittäin vaikeasti liikuntaesteiset. Myös väkivaltaiset oppilaat saavat vapauttavan lausunnon. Näille kaupunki/kunta kustantaa opiskelun.
Lapsen saa kyllä ottaa pois koulusta ilman tällaista lausuntoa, mutta siinä tapauksessa vanhempien on itse maksettava pätevien opettajien palkka ja tentit, joilla koululautakunnalle todistetaan että lapsi on opetuksessa 'ajan tasalla'.Meillä ei tämmöiseen ollut varaa, toisekseen päteviä kotiopettajia (kyselyjä teimme) ei ollut saatavilla.
Mutta, niin kuin jo moneen kertaan sanottu: nyt menee hyvin, kiitos 'ympäristön asenteilta suojaavan' lääkkeen :-)Todelliset opettajat opettavat vapaasta tahdostaan sellaisille jotka ovat vapaasta tahdostaan heidän oppilainaan. Sillä tavalla todellinen oppiminen toimii.
Kaikenlainen pakotus ja pyrkimys pilaa molemminpuolisen muistamisen ja oppimisen mahdollisuudet vuorovaikutuksessa; oppimisen vapauden kautta. Siinä jokainen on samanaikaisesti sekä opettajan että oppilaan roolissa: molemmat oppivat toisiltaan.
Etsimillenne opettajille olisi pitänyt maksaa jotta he olisivat suostuneet opettamaan. He olivat siis vastahakoisia, jo se paljastaa että he eivät olleet todellisia opettajia. Lisäksi oppilaaksi tarkoitettu ei välttämättä olisi pitänyt opettajaa opettajan arvoisena, mikä olisi jo ollut todellisen oppimisen edellyttämän ilmapiirin täysi vastakohta, sellainen kuin tilanne on pakkokouluissa.
Toisaalta huomatessaan että koko olevaisuuden voi käsittää opettajana kaikki mitä kokee muuttuu jatkuvaksi opetukseksi todellisuuden olemuksesta. Silloin voi viihtyä vankeudessakin, koska oppii perinjuurin tuntemaan miltä vankeus tuntuu.
Vankeus muuttuu silloin vapaudeksi ja kiusaamisen kokeminen opetukseksi siitä, miltä kiusaus tuntuu ja miten harhassa elävä olento käyttäytyy. Voiko mistään olla kiitollisempi? Lääkkeet käyvät viimeistään tässä vaiheessa tarpeettomiksi ja mieluisa opettajakin on läsnä siitä alkaen iättömän hetken. Vasta silloin todellinen oppivelvollisuus on täytetty ja todellinen opettaja on saanut uuden todellisen oppilaan: vapaasta tahdosta yhdessä. - Serena
"Indigon" äiti kirjoitti:
Diagnoosi on Aspergerin oireyhtymä. Lääkitys on yksilöllinen jos sitä tarvitaan (jos muut keinot, elikkä kuntoutukset eivät auta). Lääkkeitä on monia eivätkä kaikki lääkkeet sovi kaikille, joten niistä ei tässä sen enempää. Meidän lapselle löytyi sopiva lääke ja lopulta sopiva annostuskin, kun oli kokeiltu ensin kahta muuta lääkettä (sitä ennen oli kokeiltu ja havaittu tuloksettomiksi jo kaikki muut ei-lääkinnälliset keinot).
Lapsi itse on lääkkeestä TOSI onnellinen ja nauttii vihdoinkin elämästään - niin kuin vain lapsi voi.Asperger on lievempi muoto Autismista.
- "Indigon" äiti
Nymfopoika kirjoitti:
Todelliset opettajat opettavat vapaasta tahdostaan sellaisille jotka ovat vapaasta tahdostaan heidän oppilainaan. Sillä tavalla todellinen oppiminen toimii.
Kaikenlainen pakotus ja pyrkimys pilaa molemminpuolisen muistamisen ja oppimisen mahdollisuudet vuorovaikutuksessa; oppimisen vapauden kautta. Siinä jokainen on samanaikaisesti sekä opettajan että oppilaan roolissa: molemmat oppivat toisiltaan.
Etsimillenne opettajille olisi pitänyt maksaa jotta he olisivat suostuneet opettamaan. He olivat siis vastahakoisia, jo se paljastaa että he eivät olleet todellisia opettajia. Lisäksi oppilaaksi tarkoitettu ei välttämättä olisi pitänyt opettajaa opettajan arvoisena, mikä olisi jo ollut todellisen oppimisen edellyttämän ilmapiirin täysi vastakohta, sellainen kuin tilanne on pakkokouluissa.
Toisaalta huomatessaan että koko olevaisuuden voi käsittää opettajana kaikki mitä kokee muuttuu jatkuvaksi opetukseksi todellisuuden olemuksesta. Silloin voi viihtyä vankeudessakin, koska oppii perinjuurin tuntemaan miltä vankeus tuntuu.
Vankeus muuttuu silloin vapaudeksi ja kiusaamisen kokeminen opetukseksi siitä, miltä kiusaus tuntuu ja miten harhassa elävä olento käyttäytyy. Voiko mistään olla kiitollisempi? Lääkkeet käyvät viimeistään tässä vaiheessa tarpeettomiksi ja mieluisa opettajakin on läsnä siitä alkaen iättömän hetken. Vasta silloin todellinen oppivelvollisuus on täytetty ja todellinen opettaja on saanut uuden todellisen oppilaan: vapaasta tahdosta yhdessä.'Todelliset opettajat opettavat vapaasta tahdostaan sellaisille jotka ovat vapaasta tahdostaan heidän oppilainaan. Sillä tavalla todellinen oppiminen toimii.'
No kyllähän minä tuon tajuan, kiitti vaan että pidät minua valistettavana junttina.
Viittaan kirjoitukseeni 'hitaasti hyvä tulloo-vai tullooko'-realiteetit nyt vaan on otettava huomioon ja yritettävä viime kädessä suojella lasta ja auttaa häntä kehittymään ja kasvamaan joksikin muuksi kuin hylkytavaraksi (ympäristön silmissä). - Esko
"Indigon" äiti kirjoitti:
Diagnoosi on Aspergerin oireyhtymä. Lääkitys on yksilöllinen jos sitä tarvitaan (jos muut keinot, elikkä kuntoutukset eivät auta). Lääkkeitä on monia eivätkä kaikki lääkkeet sovi kaikille, joten niistä ei tässä sen enempää. Meidän lapselle löytyi sopiva lääke ja lopulta sopiva annostuskin, kun oli kokeiltu ensin kahta muuta lääkettä (sitä ennen oli kokeiltu ja havaittu tuloksettomiksi jo kaikki muut ei-lääkinnälliset keinot).
Lapsi itse on lääkkeestä TOSI onnellinen ja nauttii vihdoinkin elämästään - niin kuin vain lapsi voi.Kerran sanoi pomoni minulle, että minä olen Asperger henkilö. Siihen en itse uskonut ollenkaan. Joskus teen kyllä muita hämmästyttäviä asioita.
Kerran tein huussin, joka erottelee kuset ja paskat. Se ei haissut, niinkuin muiden huussit. Ovessa oli ikkuna ja oli maalaismaisemat. Eipä siitä ole minulle jäänyt muuta kuin hauskat muistot. - Filosofi
"Indigon" äiti kirjoitti:
No voi jumankekka. Jos viitsisit lukea viestejä...
Me siis haimme lapsellemme sopivinta koulumuotoa ja kävimme läpi suoranaisen helvetin. Lapsi kärsi kuin häkkiin suljettu näyttelyeläin niin Steiner-koulun pienryhmässä, tavallisessa luokassa, dysfasialuokassa ja nyt ESY-luokassa ilman lääkitystä. Kyllä kuule yritimme saada opettajia ymmärtämään ja myös lapsen luokkakavereille (etenkin joka koulussa esiintyneille kiusaajille) juttelimme erilaisuuden sietämisestä-tulos yhtä tyhjän kanssa sekä lapsen päivittäinen itku ja epätoivo.
Lopulta yritimme saada lasta kotiopetukseen, mikä ei onnistunut millään. Lääkärit eivät kirjoittaneet kotiopetusta tukevia lausuntoja, koska lastamme ei katsottu niin ongelmaiseksi, etteikö hän olisi voinut pärjätä tavallisessa koulussa (vedottiin siihen ettei hän ole väkivaltainen). Se siitä ettei Suomessa olisi koulupakkoa:-(
Nyt lääkkeen kanssa pojalla menee koulussa hyvin. Lopultakin hän saa onnistumisentunteita ja positiivista palautetta, jota hän on niin kipeästi tarvinnut.
Sinänsä on sieltä ja syvältä, että yleinen asenne poikkeavuuksia kohtaan on mikä on. Tämä vihamielisyys on totta, emmekä halua 'uhrata' lapsemme mielenterveyttä sille tuosta vaan.Luulen ymmärtäväni, että kun teille vanhempille on pienenä opetettu koulun tärkeys tulevaisuutta ajatellessa, pistätte sen sitten ensimmäiseksi vaihtoehdoksi. Tällä hetkellä en itsekkään näkisi Suomen mittakaavassa mitään mahdollisuutta lähteä hakemaan muunlaista opetustapaa lapsellesi
Ja käsitän myös, ettei tarkoituksenne ollut syöttää lapsellenne mömmöjä koko hänen loppuikäänsä. Toivottavasti sillä hetkellä kun koulutus on käyty, hän pystyy vielä kyseenalaistamaan kaiken opetetun ja luottamaan omiin kokemuksiinsa. Ympäristön kanssa voi olla vaikeaa tulla toimeen, jos ei "puhu samaa kieltä"
Esimerkki: kun menen illalla baariin, on tuhdissa kännissä olevalle kaverille huono selittää yhtään mitään. Kun vedän itsekkin kännit, keskustelukin sujuu jo paljon paremmin (ja humalassa olen usein tosi onnellinen)
Ehkä tämän hetken paras neuvo mielestäni, jonka voitte lapsellenne opettaa on olla luottamatta sokeasti mihinkään mistään tulleeseen opetukseen, tuli se sitten koulusta, toisilta ihmisiltä, jopa teiltä itseltänne. Mielestäni erehtyväisempää olentoa kuin ihminen saa todella hakea (heh, maapallohan oli aika pitkään litteä ja aurinko kiersi maata... :)
Tässä maailmassa on harvoja absoluuttisia totuuksia. Mielestäni sanoilla muodostetuista opeista ei löydy yhtäkään. - äiti
Filosofi kirjoitti:
Luulen ymmärtäväni, että kun teille vanhempille on pienenä opetettu koulun tärkeys tulevaisuutta ajatellessa, pistätte sen sitten ensimmäiseksi vaihtoehdoksi. Tällä hetkellä en itsekkään näkisi Suomen mittakaavassa mitään mahdollisuutta lähteä hakemaan muunlaista opetustapaa lapsellesi
Ja käsitän myös, ettei tarkoituksenne ollut syöttää lapsellenne mömmöjä koko hänen loppuikäänsä. Toivottavasti sillä hetkellä kun koulutus on käyty, hän pystyy vielä kyseenalaistamaan kaiken opetetun ja luottamaan omiin kokemuksiinsa. Ympäristön kanssa voi olla vaikeaa tulla toimeen, jos ei "puhu samaa kieltä"
Esimerkki: kun menen illalla baariin, on tuhdissa kännissä olevalle kaverille huono selittää yhtään mitään. Kun vedän itsekkin kännit, keskustelukin sujuu jo paljon paremmin (ja humalassa olen usein tosi onnellinen)
Ehkä tämän hetken paras neuvo mielestäni, jonka voitte lapsellenne opettaa on olla luottamatta sokeasti mihinkään mistään tulleeseen opetukseen, tuli se sitten koulusta, toisilta ihmisiltä, jopa teiltä itseltänne. Mielestäni erehtyväisempää olentoa kuin ihminen saa todella hakea (heh, maapallohan oli aika pitkään litteä ja aurinko kiersi maata... :)
Tässä maailmassa on harvoja absoluuttisia totuuksia. Mielestäni sanoilla muodostetuista opeista ei löydy yhtäkään.Niin, kouluahan voi käydä NÄENNÄISESTI eli suorittaa opetussuunnitelman sisältämät osiot hyväksytysti. Eri asia sitten onko samaa MIELTÄ sisällön kanssa. Tästä voikin koitua harmia suorapuheiselle lapselle joutuessaan vastakkain vanhoillisen näkemyksen omaavan opettajan kanssa. Opettajaparka kun ei tiedä mitä tekisi näiden "lapsinerojen" kanssa. Hänen oma tähänastinen maailmankuvansa kun rajoittuu opittuihin asioihin. Joillakin opettajilla tosin on jo sen verran elämänkokemusta ja omia ajatuksia että pärjäävät ihan hyvin lapsijoukon keskellä. Toinen asia sitten kunnioitetaanko heitä opettajien keskuudessa omaperäisyytensä vuoksi saati että heitä kuunneltaisiin.
- "Indigon" äiti
Filosofi kirjoitti:
Luulen ymmärtäväni, että kun teille vanhempille on pienenä opetettu koulun tärkeys tulevaisuutta ajatellessa, pistätte sen sitten ensimmäiseksi vaihtoehdoksi. Tällä hetkellä en itsekkään näkisi Suomen mittakaavassa mitään mahdollisuutta lähteä hakemaan muunlaista opetustapaa lapsellesi
Ja käsitän myös, ettei tarkoituksenne ollut syöttää lapsellenne mömmöjä koko hänen loppuikäänsä. Toivottavasti sillä hetkellä kun koulutus on käyty, hän pystyy vielä kyseenalaistamaan kaiken opetetun ja luottamaan omiin kokemuksiinsa. Ympäristön kanssa voi olla vaikeaa tulla toimeen, jos ei "puhu samaa kieltä"
Esimerkki: kun menen illalla baariin, on tuhdissa kännissä olevalle kaverille huono selittää yhtään mitään. Kun vedän itsekkin kännit, keskustelukin sujuu jo paljon paremmin (ja humalassa olen usein tosi onnellinen)
Ehkä tämän hetken paras neuvo mielestäni, jonka voitte lapsellenne opettaa on olla luottamatta sokeasti mihinkään mistään tulleeseen opetukseen, tuli se sitten koulusta, toisilta ihmisiltä, jopa teiltä itseltänne. Mielestäni erehtyväisempää olentoa kuin ihminen saa todella hakea (heh, maapallohan oli aika pitkään litteä ja aurinko kiersi maata... :)
Tässä maailmassa on harvoja absoluuttisia totuuksia. Mielestäni sanoilla muodostetuista opeista ei löydy yhtäkään.'Luulen ymmärtäväni, että kun teille vanhempille on pienenä opetettu koulun tärkeys tulevaisuutta ajatellessa, pistätte sen sitten ensimmäiseksi vaihtoehdoksi. Tällä hetkellä en itsekkään näkisi Suomen mittakaavassa mitään mahdollisuutta lähteä hakemaan muunlaista opetustapaa lapsellesi'
Olet varmaan lukenut muutkin viestit ja ymmärtänyt että minusta koulu on toisarvoinen juttu elämänkannalta eikä kirjaviisaus tai ulkoluku vie kovin pitkälle. Olen tämän jo monessa viestissä tuonut julki.
On syvältä, että poikkeavaa lasta pitää lääkitä PAKOLLISTEN kouluvuosien läpi. Me EI laiteta koulua 'ensimmäiseksi vaihtoehdoksi' niin kuin sanoit, vaan olemme kokeilleet jo kaikkia mahdollisia koulumuotoja-kaikki 'sieltä' mitä erilaisuuden sietämiseen tulee,ja lopuksi yrittäneet saada lasta kotiopetukseen (siinä onnistumatta), ettei hän hajoaisi ympäristön kielteisen suhtautumisen ja hyljeksinnän takia.
Ennen koulun alkua hän oli iloinen, elämästään nauttiva nauravainen poitsu, se oli juuri tämä massasysteemi -koulu- joka sai hänet inhoamaan itseään niin paljon, että hän halusi jopa kuolla, tai luuli haluavansa.
Ja lääke ei ole mikään mömmö, jota heitellään lapselle turhan takia. Lääke tasapainottaa lapsen aivojen aineenvaihdunnan samalle tasolle kuin se 'normaalilla' lapsella on, ja sen ansiosta hän välttyy saamasta jatkuvaa negatiivista palautetta 'terveiltä'.
Eikä tässä tosiaankaan luoteta mihinkään opetukseen sokeasti eikä lääkäreihin sen paremmin. Kiitos vaan neuvoista.
Toivotaan kovasti että pakollisen systeemin jälkeen lapsi seisoisi omilla jaloillaan ja omaisi hyvän itsetunnon ja voisi sitten luopua lääkkeestä. Ilman lääkettä hänestä olisi tullut pelkkä nolla omissa silmissään, onneton ihmisraunio, 'terveiden' mielipiteiden uhri. - "Indigon" äiti
äiti kirjoitti:
Niin, kouluahan voi käydä NÄENNÄISESTI eli suorittaa opetussuunnitelman sisältämät osiot hyväksytysti. Eri asia sitten onko samaa MIELTÄ sisällön kanssa. Tästä voikin koitua harmia suorapuheiselle lapselle joutuessaan vastakkain vanhoillisen näkemyksen omaavan opettajan kanssa. Opettajaparka kun ei tiedä mitä tekisi näiden "lapsinerojen" kanssa. Hänen oma tähänastinen maailmankuvansa kun rajoittuu opittuihin asioihin. Joillakin opettajilla tosin on jo sen verran elämänkokemusta ja omia ajatuksia että pärjäävät ihan hyvin lapsijoukon keskellä. Toinen asia sitten kunnioitetaanko heitä opettajien keskuudessa omaperäisyytensä vuoksi saati että heitä kuunneltaisiin.
puhuu asiaa;-)
- Marcel
"Indigon" äiti kirjoitti:
No voi jumankekka. Jos viitsisit lukea viestejä...
Me siis haimme lapsellemme sopivinta koulumuotoa ja kävimme läpi suoranaisen helvetin. Lapsi kärsi kuin häkkiin suljettu näyttelyeläin niin Steiner-koulun pienryhmässä, tavallisessa luokassa, dysfasialuokassa ja nyt ESY-luokassa ilman lääkitystä. Kyllä kuule yritimme saada opettajia ymmärtämään ja myös lapsen luokkakavereille (etenkin joka koulussa esiintyneille kiusaajille) juttelimme erilaisuuden sietämisestä-tulos yhtä tyhjän kanssa sekä lapsen päivittäinen itku ja epätoivo.
Lopulta yritimme saada lasta kotiopetukseen, mikä ei onnistunut millään. Lääkärit eivät kirjoittaneet kotiopetusta tukevia lausuntoja, koska lastamme ei katsottu niin ongelmaiseksi, etteikö hän olisi voinut pärjätä tavallisessa koulussa (vedottiin siihen ettei hän ole väkivaltainen). Se siitä ettei Suomessa olisi koulupakkoa:-(
Nyt lääkkeen kanssa pojalla menee koulussa hyvin. Lopultakin hän saa onnistumisentunteita ja positiivista palautetta, jota hän on niin kipeästi tarvinnut.
Sinänsä on sieltä ja syvältä, että yleinen asenne poikkeavuuksia kohtaan on mikä on. Tämä vihamielisyys on totta, emmekä halua 'uhrata' lapsemme mielenterveyttä sille tuosta vaan.Vai että oikein jumankekka! Kyllä niitä viestejäsi on luettu, mutta ota huomioon, että siitä huolimatta vastasin sinulle, kuten vastasin.
Kaikki mitä olet kertonut on ymmärretty. Piste.
Mutta... miksi sellainen lapsi tarvitsee minkäänlaista koulua? Siksikö, että pärjäisi TÄSSÄ yhteiskunnassa. Miksi pitäisi pärjätä? Tässä systeemissä menestyminen ei ole menestymistä ollenkaan. Ei siinä ole mitään arvoja joita Indigo -lapsi pitää tavoittelemisen arvoisina.
Ymmärrätkö nyt mitä minä koetan sinulle kertoa?
Lapsen "normalisointi" on itsekästä ajattelua ja sitä harrastetaan mielen kehittämästä "yhteiskunnan painostuksesta".
Voin toki ryhtyä lässyttämään sinulle jotakin myötäilevääkin tekstiä, mutta miksi? - "Indigon" äiti
Marcel kirjoitti:
Vai että oikein jumankekka! Kyllä niitä viestejäsi on luettu, mutta ota huomioon, että siitä huolimatta vastasin sinulle, kuten vastasin.
Kaikki mitä olet kertonut on ymmärretty. Piste.
Mutta... miksi sellainen lapsi tarvitsee minkäänlaista koulua? Siksikö, että pärjäisi TÄSSÄ yhteiskunnassa. Miksi pitäisi pärjätä? Tässä systeemissä menestyminen ei ole menestymistä ollenkaan. Ei siinä ole mitään arvoja joita Indigo -lapsi pitää tavoittelemisen arvoisina.
Ymmärrätkö nyt mitä minä koetan sinulle kertoa?
Lapsen "normalisointi" on itsekästä ajattelua ja sitä harrastetaan mielen kehittämästä "yhteiskunnan painostuksesta".
Voin toki ryhtyä lässyttämään sinulle jotakin myötäilevääkin tekstiä, mutta miksi?Minun mielestä lapselleni olisi ollut parempi, jos olisimme saaneet hänet koulusta pois(mitä yritimme lukuisten eri koulumuotojen kokeilujen jälkeen). Lapsen 'normalisointi' lääkkeellä siksi että ympäristö on asenneongelmainen, on karmeaa,mutta me ei voitu muuta enää tehdä-muuten lapsi olisi hajonnut 'käsiin'.Toivottavasti nyut lääkkeen kanssa selviää koulun läpi ilman että itsetunnosta tulisi muhennosta.
- Filosofi
"Indigon" äiti kirjoitti:
'Luulen ymmärtäväni, että kun teille vanhempille on pienenä opetettu koulun tärkeys tulevaisuutta ajatellessa, pistätte sen sitten ensimmäiseksi vaihtoehdoksi. Tällä hetkellä en itsekkään näkisi Suomen mittakaavassa mitään mahdollisuutta lähteä hakemaan muunlaista opetustapaa lapsellesi'
Olet varmaan lukenut muutkin viestit ja ymmärtänyt että minusta koulu on toisarvoinen juttu elämänkannalta eikä kirjaviisaus tai ulkoluku vie kovin pitkälle. Olen tämän jo monessa viestissä tuonut julki.
On syvältä, että poikkeavaa lasta pitää lääkitä PAKOLLISTEN kouluvuosien läpi. Me EI laiteta koulua 'ensimmäiseksi vaihtoehdoksi' niin kuin sanoit, vaan olemme kokeilleet jo kaikkia mahdollisia koulumuotoja-kaikki 'sieltä' mitä erilaisuuden sietämiseen tulee,ja lopuksi yrittäneet saada lasta kotiopetukseen (siinä onnistumatta), ettei hän hajoaisi ympäristön kielteisen suhtautumisen ja hyljeksinnän takia.
Ennen koulun alkua hän oli iloinen, elämästään nauttiva nauravainen poitsu, se oli juuri tämä massasysteemi -koulu- joka sai hänet inhoamaan itseään niin paljon, että hän halusi jopa kuolla, tai luuli haluavansa.
Ja lääke ei ole mikään mömmö, jota heitellään lapselle turhan takia. Lääke tasapainottaa lapsen aivojen aineenvaihdunnan samalle tasolle kuin se 'normaalilla' lapsella on, ja sen ansiosta hän välttyy saamasta jatkuvaa negatiivista palautetta 'terveiltä'.
Eikä tässä tosiaankaan luoteta mihinkään opetukseen sokeasti eikä lääkäreihin sen paremmin. Kiitos vaan neuvoista.
Toivotaan kovasti että pakollisen systeemin jälkeen lapsi seisoisi omilla jaloillaan ja omaisi hyvän itsetunnon ja voisi sitten luopua lääkkeestä. Ilman lääkettä hänestä olisi tullut pelkkä nolla omissa silmissään, onneton ihmisraunio, 'terveiden' mielipiteiden uhri.Jep, tuo vaihtoehtokoulutuksen puute on kyllä paha puute tässä nykyisessä hyvinvointivaltion systeemissä.
Jos luulet että tavallinen koulu lääkityksellä on paras ratkaisu sekä teille että pojallenne, niin mikäs siinä. - Marcel
"Indigon" äiti kirjoitti:
Minun mielestä lapselleni olisi ollut parempi, jos olisimme saaneet hänet koulusta pois(mitä yritimme lukuisten eri koulumuotojen kokeilujen jälkeen). Lapsen 'normalisointi' lääkkeellä siksi että ympäristö on asenneongelmainen, on karmeaa,mutta me ei voitu muuta enää tehdä-muuten lapsi olisi hajonnut 'käsiin'.Toivottavasti nyut lääkkeen kanssa selviää koulun läpi ilman että itsetunnosta tulisi muhennosta.
Tämähän se on sitä todellisuutta tässä nykymaailmassa.
No... toivotaan, että "yhteiskuntakelpoisuus" kehittyy ja indigomaiset kyvyt tulevat myöhemmin paremmin esille. - Nymfopoika
"Indigon" äiti kirjoitti:
'Todelliset opettajat opettavat vapaasta tahdostaan sellaisille jotka ovat vapaasta tahdostaan heidän oppilainaan. Sillä tavalla todellinen oppiminen toimii.'
No kyllähän minä tuon tajuan, kiitti vaan että pidät minua valistettavana junttina.
Viittaan kirjoitukseeni 'hitaasti hyvä tulloo-vai tullooko'-realiteetit nyt vaan on otettava huomioon ja yritettävä viime kädessä suojella lasta ja auttaa häntä kehittymään ja kasvamaan joksikin muuksi kuin hylkytavaraksi (ympäristön silmissä).Realiteetti on se, että edes ihmisen keksimä laki ei estä sinua toimimasta tajuamisesi mukaan. Jos estäisi, se olisi silloinkin vain sen rikkomista varten.
- Cuthalu
"Indigon" äiti kirjoitti:
En solvaa, enkä sano että kaikkien pitäis ajatella asiasta niin kuin minä. Neurologien kanssa on ollut puhetta asiasta, tämä indigo-ilmiö näkyy vastaanotollakin (vanhemmat kieltäytyy lääkitsemästä lapsiaan ja heillä on tähän oikeus). Oma lapseni voi henkisesti paremmin nyt kun saa lääkitystä ja koulu VIHDOINKIN sujuu niin kuin hän on halunnut ITSE sen sujuvan ja ystävyyssuhteita on LOPULTAKIN tullut (niitä ei ollut yhtä ainutta ennen lääkitystä, kun 'normaalit' lapset vierastivat niin kovasti lapseni outoa käytöstä).
Itsellänikin on vastaavia piirteitä, en häpeä sitä olleskaan, ja poden kroonista maailmantuskaa. Minullakin on nyt vihdoin sopiva lääkitys, johon voin turvautua satunnaisesti niin, että voin keskittyä vähän muuhunkin kuin kolmansien maiden nälkäänäkeviin ja kaikkiin maailmassa tapahtuviin hirveyksiin ja omaan voimattomuuteeni tehdä tarpeeksi ihmisten auttamiseksi.
En tosiaan solvaa, olen vaan sitä mieltä ettei kyse ole mistään yliluonnollisesta vaan aivotoiminnasta joka poikkeaa 'normaalista' vähän tai paljon. Mulle tämä asia on ihan selvä näin, mutta totta ihmeessä muut saa ajatella toisella tavalla ja uskoa että nämä määrätyt käyttäytymiskriteerit täyttävät lapset on 'tähtien lähettiläitä' jotka ei tarvitse lääkitystä ja kuntoutusta, vaan jotka ovat 'lääkettä' maailmalle.Aikaisemmin mainuttu "indigojen" tapa vaatia asioille perusteluja sen sijaan että sokeasti totellaan on jonkun _vamman_ syytä ? Ja millä perusteella normaali olisi jotenkin parempi kuin epänormaali(lue: älykkäämpi). En kyllä tosin aiheesta paljoa tiedä mutta kumminkin...
- Cuthalu
"Indigon" äiti kirjoitti:
'En todellakaan niin outo ole että lääkitystä tarvitsisin.'
No eiväthän tietenkään kaikki näistä lapsista tai aikuisista ole niin ongelmaisia/erilaisia/outoja että lääkitystä tai kuntoutusta tartvitsisivat. Eikä lääkitys ja kuntoutus edes auta kaikkia-eivät ne aina tepsi oli mikä vaan sairaus tai elimistön epätasapaino kyseessä.
Minun poikani oli niin outo ja 'pikkuvanha' ja hänen kiinnostuksensa kohteet olivat niin erilaiset, että hän oli koulussa kuin huutomerkki ennen lääkitystä. Hän oli yksinäinen ja kiusattu ja onneton. Ympäristön asenteisiin, jotka olivat murskata hänet, ei voi vaikuttaa nopeasti.
Hyvä, että pärjäät itse ilman lääkitystä-ettet ole niin massasta poikkeava että sinuun joka paikassa kiinnitettäisiin huomiota ja annettaisiin ymmärtää että olet liian omituinen ystäväksi tai oppilaaksi (lapseni joutui vaihtamaan koulua kolme kertaa ennen lääkityksen aloittamista, koska opettajat eivät sulattaneet hänen tapaansa tarkastella maailmaa ja kyseenalaistaa asioita joita yleensä pidetään itsestäänselvyyksinä).
'Tuskin lapsellasi on indigo-aura'
No minä en usko tähän indigo-ilmiöön, mihinkään yliluonnolliseen näiden lasten kohdalla, joten olen tuosta ihan samaa mieltä." Hän oli yksinäinen ja kiusattu ja onneton. Ympäristön asenteisiin, jotka olivat murskata hänet, ei voi vaikuttaa nopeasti. "
Ja tuo on vain ja ainoastaan yhteiskunnan vika eikä kiusatun. - Cuthalu
indigoaikuinen kirjoitti:
” Oma lapseni voi henkisesti paremmin nyt kun saa lääkitystä ja koulu VIHDOINKIN sujuu niin kuin hän on halunnut ITSE sen sujuvan ja ystävyyssuhteita on LOPULTAKIN tullut (niitä ei ollut yhtä ainutta ennen lääkitystä, kun 'normaalit' lapset vierastivat niin kovasti lapseni outoa käytöstä). ”
Minä taas olen onnellinen, että perheessäni vanhempani kohtelivat meitä oman tasomme mukaan älykkäinä lapsina ja kykenivät tuomaan minulle kotiin älyllistä stimulaatiota, mitä ilman jäin koulussa. Ja ilman lääkitystä. Vanhempienikin mielestä lääkitystä olisivat tarvinneet muutamat ahdasmieliset opettajat, jotka eivät millään kyenneet sulattamaan sitä, että lapsi voi olla joissain asioissa heitä edellä. Minä tiesin aina, että koulu ei tule koskaan sujumaan niin kuin itse olisin halunnut (itse asiassa sekin oli minulle itsestäänselvyys). Kantapään kautta tajusin, että opettajien epäloogisuuksia on turha mennä suoristelemaan, koska he hyökkäävät siinä vain oppilaan kimppuun tavalla tai toisella.
Onneksi synnyin perheeseen, jossa vanhemmat ovat selvästi keskiarvoa älykkäämpiä ja uskalsivat antaa lapsilleen haastetta sitten kotioloissa, kun koululaitos ei siihen pystynyt. Tuo seikka rauhoitti minua kummasti ja tyydyin samalla kohtalooni, että joka päivä on mentävä tylsistymään kouluun ja teeskenneltävä tavallista. Tuohon aikaan meitä indigoita ei edes ollut niin paljoa kuin nykyisin, että voin vain olla onnellinen siitä seikasta, että sain keskivertoa älykkäämmät ja vapaamielisemmät vanhemmat, joille ei edes tullut mieleen vaihtoehto, että minut olisi vaiennettu lääkkeillä. Melkein itkettää kun edes ajattelen moista vaihtoehtoa.
Minun henkistä hyvinvointiani ei olisi saatu lääkkeillä aikaan, vaan se saatiin aikaan hyväksymällä ”erityiskykyni” (sana jota vieläkin kavahdan, en pidä edelleenkään ihmisten luokittelusta parempiin ja huonompiin, kaikilla me yhtä tärkeitä olemme). Minun krooninen maailmantuskani ei ole koskaan laantunut, tosin tosissani en ole ikinä siihen edes harkinnutkaan lääkitystä tai siitä eroon pääsemistä (lukuun ottamatta kuvitteluleikkejä lapsena, että minä olisin maapallon hallitsija ja ensi töikseni lopettaisin kaiken tuskan maanpäällä). Se on osa minua ja sen olen tiedostanut jo lapsesta asti.
” En tosiaan solvaa, olen vaan sitä mieltä ettei kyse ole mistään yliluonnollisesta vaan aivotoiminnasta joka poikkeaa 'normaalista' vähän tai paljon.”
Niin kyse ei todellakaan ole mistään yliluonnollisesta ja kyse on poikkeavasta aivotoiminnasta, tosin näin indigon näkökulmasta tavallisten ihmisten aivotoiminta on jotain sanoinkuvaamattoman poikkeavaa. Indigot osaavat käyttää ”tavallisille” ihmisille piilossa olevia tiedostamattomia aivorakenteita hyväkseen. He osaavat hyödyntää koko kapasiteettiaan. Miksi sitä pitäisi lääkitä? Eihän urheilullisesti lahjakkaita lapsiakaan, jotka kärsivät koulujen liian vähistä liikuntatunneista ja suppeasta ohjelmasta laiteta urheilukieltoon tai lyödä lääkepurkkia kouraan ja sanota, että näillä se urheiluhimo ja koulun tuoma urheilunpuutetuska lähtee ja lapsestanne tulee taas ihan ”normaali” lapsi. Urheilullisesti lahjakkaat lapset päästetään vapaa-ajalla seuroihin taitojaan hiomaan. Meillä indigoilla ei sellaisia seuroja ole ollut, ne viisaat vanhemmat, jotka ovat saaneet indigon ”riesakseen” ennen tätä varsinaista indigobuumia ovat olleet viisaita, jos ovat tajunneet lapselleen antaa kotioloissa lisästimulaatiota. Toivottavasti nykypäivänkin indigoiden vanhemmat mieluummin tekevät noin päin kuin raahaavat lapsensa neurologille. Toivottavasti he tajuaisivat opettaa lapselleen, että maailmassa on erilaisia ihmisiä, ja heidän kanssaan on vain opittava tulemaan toimeen ja voivat tätä seikka indigolleen opettaa, sen tajuaminen kun joskus on vaikeaa. Tuo taito vie paljon pidemmälle kuin lääkkeillä lapsen taltuttaminen. Mitäs sitten kun lääkitys loppuu? Se lapsi joutuu silloin vain uudestaan kohtamaan tämän maailman rajoittuneisuuden.
Mutta hyvä, että lapsesi on onnellinen, jos hän on indigo, toivon, että vanhemmiten hän löytää sen indigoutensa uudelleen kun on jättänyt lääkityksen pois ja vielä silloin osaa löytää sen ilon ja riemun ja elämän rikkauden, mitä indigona oleminenkin joskus on. Siitäkin huolimatta, että tunnemme tämän hirvittävän tuskan.Hyvä teksti, olen samaa mieltä kaikesta. Ja tosiaankin lääkkeillä aivotoiminnan rajoittaminen/muuttaminen kuulostaa jokseenkin kauhealta.
- Cuthalu
"Indigon" äiti kirjoitti:
'Lääkitys on minustakin huono vaihtoehto näiden ongelmien ratkaisuun.'
Olisiko siis pitänyt seurata lapsen hidasta henkistä murtumista ympäristön asenteiden edessä siihen asti, kunnes edessä olisi ollut lasten psykiatrinen laitos? Lapsella alkoi olla ennen lääkityksen aloittamista jo itsetuhoisia ajatuksia. Hän hakkasi itseään ja hoki :"Miksi en ole niin kuin muut, miksi?!" ja sanoi ettei halua enää elää jos pitää mennä kouluun haukuttavaksi jne.
Lääkitys ei ratkaise ympäristön asenneongelmaa, mutta se auttaa tällaista poikkeavaa lasta selviytymään sairaasta järjestelmästä hengissä.Se vain yksinkertaisesti pitää kestää. Ja asiaa auttaa erittäin paljon se, että olisi samankaltaisia kavereita, jos siihen on mahdollisuus. Nuo kouluongelmatkin katoavat kiitettävästi kun pääsee eläintarhasta lukioon. Ei se helvetti loputtomasti kestä...
- Cuthalu
"Indigon" äiti kirjoitti:
No voi jumankekka. Jos viitsisit lukea viestejä...
Me siis haimme lapsellemme sopivinta koulumuotoa ja kävimme läpi suoranaisen helvetin. Lapsi kärsi kuin häkkiin suljettu näyttelyeläin niin Steiner-koulun pienryhmässä, tavallisessa luokassa, dysfasialuokassa ja nyt ESY-luokassa ilman lääkitystä. Kyllä kuule yritimme saada opettajia ymmärtämään ja myös lapsen luokkakavereille (etenkin joka koulussa esiintyneille kiusaajille) juttelimme erilaisuuden sietämisestä-tulos yhtä tyhjän kanssa sekä lapsen päivittäinen itku ja epätoivo.
Lopulta yritimme saada lasta kotiopetukseen, mikä ei onnistunut millään. Lääkärit eivät kirjoittaneet kotiopetusta tukevia lausuntoja, koska lastamme ei katsottu niin ongelmaiseksi, etteikö hän olisi voinut pärjätä tavallisessa koulussa (vedottiin siihen ettei hän ole väkivaltainen). Se siitä ettei Suomessa olisi koulupakkoa:-(
Nyt lääkkeen kanssa pojalla menee koulussa hyvin. Lopultakin hän saa onnistumisentunteita ja positiivista palautetta, jota hän on niin kipeästi tarvinnut.
Sinänsä on sieltä ja syvältä, että yleinen asenne poikkeavuuksia kohtaan on mikä on. Tämä vihamielisyys on totta, emmekä halua 'uhrata' lapsemme mielenterveyttä sille tuosta vaan.Että kun lapsesi joskus vanhempana ajattelee asiaa, niin olisi voinut haluta toisin. Minä ainakin mielummin kestäisin kaiken sen paskan vain saadakseni pitää aivotoiminnan _kunnossa_, vaikka siinä samalla voikin kasvaa katkeraksi idiootteja kohtaan.
- ***
***
- Apila
Voisiko joku kertoa pähkinänkuoressa mitä ovat indigot??? :)
- Ano
Tämä indigoista riitely johtuu aina siitä yksinkertaisesta seikasta, että New Age -piireissä keksittiin ilmaisu "indigo" kuvaamaan psyykkisesti herkkiä ihmisiä joilla on indigon värinen aura, ja eräät omahyväiset vanhemmat omivat tämän termin kuvaamaan aivovammaisia lapsiaan. Henkisyys ja fyysinen yliaktiivisuus eivät välttämättä kulje käsi kädessä.
Luonnollisesti kumpikin ilmiö, psyykkinen herkkyys ja fyysinen yliaktiivisuus voivat pesiytyä samaankin ihmiseen, mutta eivät välttämättä. Lapsesta ei todellakaan tule indigoa sen vuoksi että vanhemmat mieluummin kuvittelevat sitä hänen olevan kuin vammainen. Lapsi on indigo jos on. Jos ei, niin ei. Meneekö perille?
Jokainen voi kohdallaan pohtia mitä hän arvostaa ja osaako hän nähdä todellisuuden objektiivisesti. Onko sinun lattialla karkkia rääkyvä lapsesi, joka kohta hakkaa sisarensa päätä seinään, jotenkin henkisesti herkkä? Vai olisiko kasvatuksessa, yhteiskunnassa, lisäaineissa, pc-peleissä tms. syy moiseen...
Jos taas lapsesi on todella muita älykkäämpi ja lahjakkaampi, ja heittäytyy hankalaksi silkkaa turhautuneisuuttaan, hänelle voidaan toki opettaa perustavanlaatuisia käytöstapoja ihmisten keskuudessa - herkkänä ihmisenä hän tajunnee että ne ovat hyvin tarpeellisia. Parempi niin kuin ajaa hänen päähänsä typerä käsitys siitä kuinka hän on yli-ihminen, tulevan herrarodun edustaja etc.
Eli järkeä päähän toimissanne!- "Indigon" äiti
Olen lukenut 'indigoista' kertovia kirjoja,kun eräs tuttumme on vakaasti sitä mieltä että nuorin muksumme on 'indigo', mutten itse kyllä usko ilmiöön.
Tämä lapseni on herkkä 'maailmanparantaja', joka kyseenalaistaa asioita joita pidetään yleensä itsestäänselvyyksinä.
Hän on 'auktoriteettiongelmastaan' huolimatta muita huomioiva ja muiden asennoitumisia ja asenteiden syitä pohtiva ja hän kärsii TOSI kovasti muiden ajattelemattomuudesta johtuvasta ilkeästä käyttäytymisestä - eikä vaan itseään kohtaan.
Hänelle kukaan ei ole auktoriteetti vain siksi että tämä joku sattuu nyt olemaan auktoriteetin asemassa - hänen kunnioituksensa on ansaittava eikä hän suostu omaksumaan mitään valmiita vastauksia ja ajatuksia ennen kuin on saanut perusteet MIKSI on näin?
Lapsi on aina ollut -toisin kuin sisarensa- pikkuvanha ja järkkymätön sillä tapaa, ettei häntä saa johdateltua tai ohjattua haluttuun suuntaan -hän etenee omaan perusteelliseen tahtiinsa (mikä on opettajille ongelma).
Lapsi on taiteellisesti erittäin lahjakas (musikaalisesti ja kuvaamataidollisesti sekä luovan kirjoittamisen kohdalla). Hän oppi itsestään lukemaan ja kirjoittamaan 3-vuotiaana ja luki mm. 4-vuotiaana koko paksun tietokirjasarjan läpi. Hän on opetellut itse soittamaan mm. pianoa. Itse-pianotunneille häntä ei saisi kirveelläkään(eikä ole tarviskaan saada).
Hänen puheenaiheensa ovat aina olleet ihan toiset kuin sisarillaan, samoin kiinnostuksen kohteet. Hän on kiinnostunut siitä miksi ihmisten tarvitsee kärsiä ja kuolla nälkään ja miksi ihmiset käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät - kotipiirin asiat eivät häntä kiinnosta pätkääkään eivätkä muiden lastemme harrastukset jne.
Hänellä on diagnosoitu Aspergerin oireyhtymä ja tutkimuksissa on todettu että hänen outo käyttäytymisensä johtuu poikkeavasta aivojen sähkötoiminnasta ja erilaisesta aivojen aineenvaihdunnasta kuin 'normaali-ihmisillä'. Tästä on kysymys, vaikka hän kuinka täyttäisi 'indigo-kriteerit'. - Marcel
"Indigon" äiti kirjoitti:
Olen lukenut 'indigoista' kertovia kirjoja,kun eräs tuttumme on vakaasti sitä mieltä että nuorin muksumme on 'indigo', mutten itse kyllä usko ilmiöön.
Tämä lapseni on herkkä 'maailmanparantaja', joka kyseenalaistaa asioita joita pidetään yleensä itsestäänselvyyksinä.
Hän on 'auktoriteettiongelmastaan' huolimatta muita huomioiva ja muiden asennoitumisia ja asenteiden syitä pohtiva ja hän kärsii TOSI kovasti muiden ajattelemattomuudesta johtuvasta ilkeästä käyttäytymisestä - eikä vaan itseään kohtaan.
Hänelle kukaan ei ole auktoriteetti vain siksi että tämä joku sattuu nyt olemaan auktoriteetin asemassa - hänen kunnioituksensa on ansaittava eikä hän suostu omaksumaan mitään valmiita vastauksia ja ajatuksia ennen kuin on saanut perusteet MIKSI on näin?
Lapsi on aina ollut -toisin kuin sisarensa- pikkuvanha ja järkkymätön sillä tapaa, ettei häntä saa johdateltua tai ohjattua haluttuun suuntaan -hän etenee omaan perusteelliseen tahtiinsa (mikä on opettajille ongelma).
Lapsi on taiteellisesti erittäin lahjakas (musikaalisesti ja kuvaamataidollisesti sekä luovan kirjoittamisen kohdalla). Hän oppi itsestään lukemaan ja kirjoittamaan 3-vuotiaana ja luki mm. 4-vuotiaana koko paksun tietokirjasarjan läpi. Hän on opetellut itse soittamaan mm. pianoa. Itse-pianotunneille häntä ei saisi kirveelläkään(eikä ole tarviskaan saada).
Hänen puheenaiheensa ovat aina olleet ihan toiset kuin sisarillaan, samoin kiinnostuksen kohteet. Hän on kiinnostunut siitä miksi ihmisten tarvitsee kärsiä ja kuolla nälkään ja miksi ihmiset käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät - kotipiirin asiat eivät häntä kiinnosta pätkääkään eivätkä muiden lastemme harrastukset jne.
Hänellä on diagnosoitu Aspergerin oireyhtymä ja tutkimuksissa on todettu että hänen outo käyttäytymisensä johtuu poikkeavasta aivojen sähkötoiminnasta ja erilaisesta aivojen aineenvaihdunnasta kuin 'normaali-ihmisillä'. Tästä on kysymys, vaikka hän kuinka täyttäisi 'indigo-kriteerit'.Nyt sitä taas ei ollakaan Indigoa, ei sitten tippaakaan. Niin se pää kääntyy.
- "Indigon" äiti
Marcel kirjoitti:
Nyt sitä taas ei ollakaan Indigoa, ei sitten tippaakaan. Niin se pää kääntyy.
Ensimmäisessä viestissäni jo sanoin että näitä lapsia voi kutsua vaikka millä nimellä, vaikka 'indigoiksi', mutta että kyse on loppujen lopuksi aivotoiminnan erilaisuudesta.
- Marcel
Ei kai sitä nyt yhden oireen perusteella Indigoksi ketään luokitella.
Voit myös kysyä itseltäsi: osaatko varmasti käyttäytyä oikein ja sääntöjen mukaisesti JOKA TILANTEESSA?
Vai tarvitsetko ehkä lisää opetusta!
Tällä menetelmällä koko planeetan väestöstä tulee apaattinen robottikansa.
Sitähän tällä haetaan. - "Indigon" äiti
Aurat on pötyä, eivätkä 'indigot' ole mitään 'tähtien lähettiläitä'. Kyseessä on neurobiologinen poikkeavuus siinä kuin ihmiset on ulkonäöllisestikin toisistaan poikkeavia. Tosiasiat tosiasioina, hömppä hömppänä.
- Marcel
"Indigon" äiti kirjoitti:
Ensimmäisessä viestissäni jo sanoin että näitä lapsia voi kutsua vaikka millä nimellä, vaikka 'indigoiksi', mutta että kyse on loppujen lopuksi aivotoiminnan erilaisuudesta.
Keskustelemme tällä palstalla juuri Indigo -lapsista.
Kun sanot että "näitä lapsia voi kutsua vaikka millä nimellä", liität oman lapsesi tähän keskustelun alla olevaan ryhmään.
Samoin diagnosoit Indigolapsien ominaisuuksien johtuvan VAIN aivotoiminnan erilaisuudesta. - Marcel
"Indigon" äiti kirjoitti:
Aurat on pötyä, eivätkä 'indigot' ole mitään 'tähtien lähettiläitä'. Kyseessä on neurobiologinen poikkeavuus siinä kuin ihmiset on ulkonäöllisestikin toisistaan poikkeavia. Tosiasiat tosiasioina, hömppä hömppänä.
"Aurat on pötyä, eivätkä 'indigot' ole mitään 'tähtien lähettiläitä'. Kyseessä on neurobiologinen poikkeavuus siinä kuin ihmiset on ulkonäöllisestikin toisistaan poikkeavia."
Tuossahan ei ole mitään todenperäisyyttä. Noinhan ei voi väittää. Aurahan elävällä olennolla toki on.
"Tähtien lähettiläs" on kuvaannollinen ilmaisu.
Laitatko siis erinäköiset ihmiset erityiskouluihin, tai syötät heille lääkkeitä, jotta he muuttuisivat saman näkoiseksi, kuin sinä itse olet? - Esko
Marcel kirjoitti:
"Aurat on pötyä, eivätkä 'indigot' ole mitään 'tähtien lähettiläitä'. Kyseessä on neurobiologinen poikkeavuus siinä kuin ihmiset on ulkonäöllisestikin toisistaan poikkeavia."
Tuossahan ei ole mitään todenperäisyyttä. Noinhan ei voi väittää. Aurahan elävällä olennolla toki on.
"Tähtien lähettiläs" on kuvaannollinen ilmaisu.
Laitatko siis erinäköiset ihmiset erityiskouluihin, tai syötät heille lääkkeitä, jotta he muuttuisivat saman näkoiseksi, kuin sinä itse olet?Sinä elät aivan eri käsitemaailmassa kuin muut ihmiset. Pidät todistettuina tai itsestäänselvinä sellaisia asioita, jotka eivät sitä ole. Esim. auran olemassaoloa ei ole voitu todistaa tähän päivään saakka.
Sinun kirjoituksiasi on vaikea ymmärtää. Jää ihmettelemään, mitä tarkoitat. Monet ovat sinulta kysyneet, mistä olet tietosi saanut, mutta jätät vastaamatta.
Yleensä järkevillä ihmisillä on tapana antaa todisteet joka väitteestään, tai lähteet, mistä tieto on lainattu. Jotkut kirjoittavat juttujaan Liisa Ihmemaassa -tyyliin. Ei niistä jaksa kiinnostua ollenkaan. - "Indigon" äiti
Marcel kirjoitti:
Keskustelemme tällä palstalla juuri Indigo -lapsista.
Kun sanot että "näitä lapsia voi kutsua vaikka millä nimellä", liität oman lapsesi tähän keskustelun alla olevaan ryhmään.
Samoin diagnosoit Indigolapsien ominaisuuksien johtuvan VAIN aivotoiminnan erilaisuudesta.Lapseni täyttää 'indigo-kriteerit' perhetuttumme mielestä, joka uskoo 'indigoihin' ja siihen että 'indigo-lapset' ovat 'tuolta jostain' ja syntyvät 'hengen johdatuksesta' muuttaakseen maailmaa (kukapa EI syntyisi muuttaakseen maailmaa jo pelkästään omalla olemassaolollaan?;).
Minä uskon etteivät 'indigot' ole 'yliluonnollista alkuperää' - uskon että kyseessä on, niin kuin todistetusti onkin, neurologinen poikkeavuus ihan niin kuin epilepsiassa ja muissa vastaavissa oireyhtymissä.
Näin vaikka näitä lapsia kutsuttaisiin millä nimellä hyvänsä.
Ja kyllä täällä voi keskustella vapaasti 'indigo-ilmiötä' kritisoidenkin. Ei kaikkien tarvitse olla samaa mieltä sinun kanssasi, vai? Vähän suvaitsevaisuutta, kiitoooosh... - indigoaikuinen
Esko kirjoitti:
Sinä elät aivan eri käsitemaailmassa kuin muut ihmiset. Pidät todistettuina tai itsestäänselvinä sellaisia asioita, jotka eivät sitä ole. Esim. auran olemassaoloa ei ole voitu todistaa tähän päivään saakka.
Sinun kirjoituksiasi on vaikea ymmärtää. Jää ihmettelemään, mitä tarkoitat. Monet ovat sinulta kysyneet, mistä olet tietosi saanut, mutta jätät vastaamatta.
Yleensä järkevillä ihmisillä on tapana antaa todisteet joka väitteestään, tai lähteet, mistä tieto on lainattu. Jotkut kirjoittavat juttujaan Liisa Ihmemaassa -tyyliin. Ei niistä jaksa kiinnostua ollenkaan.Puutun väliin.
Juuri tämän takia koko on indigoasia on sekava: Indigoiksi sanotaan (mielestäni virheellisesti ja liian usein) kaikkia niitä lapsia, jotka sopivat kirjassa sanottuihin piirteisiin. Näistä lapsista kaikki eivät kuitenkaan ole indigoita. Kun käytetään indigo-käsitettä, kannattaa miettiä, että se indigo-käsite tulee nimenomaan siitä, että henkilöllä on indigon värinen aura. Jos ei usko auraan niin on ihan turha puhua indigolapsestaan tai alkaa väittelemään siitä onko minun lapseni indigo vai ei, koska minä ainakin oletan, että kun sanotaan lapsen olevan indigo, se sanoja tietää, että lapsella on indigon värinen aura, muutoin olisi hyvä käyttää esimerkiksi sanoja: lapselleni sopivat monet indigoiden piirteet, tai lapseni on indigomainen. Noin sanottuna voi lukijakin ymmärtää, että lapsi ei välttämättä ole indigo, mutta voi silti olla. Vähän sama asia jos menet neurologille päänsärkyäsi valittamaan. neurologi sanoo sinulle, että sinulla on mitä ilmeisemmin migreenityyppinen päänsärky, mutta tutkitaan ja seurataan vähä lisää. Tuohan ei vielä tarkoita sitä että sinulla on migreeni. Se vain tarkoittaa, että sinulla on migreenityyppinen päänsärky. Kaksi eri asiaa.
Tässä olen marcelin kanssa siis täysin samaa mieltä. Jos keskustelun aihe on indigous, niin koitetaanko puhua silloin indigoista ja ottaa vähän selvää mitä siihen käsitteeseen liittyy? Jos taas jonkun mielestä koko tämä asia on hömppää ja ei usko edes auroihin, koska vain tieteellinen tieto on hänen mielestään oikein niin mitäs sitten? Miksi sitten tulee keskusteluun, suomi24.llahan on mm. tiedepalsta, sinne vain! Tuomaan vain esille oman eriävän mielipiteensä? Miksi ihmeessä? Luulee vain tuovansa itseään esille ja tehtyä täysin turhan kommentin siitä että minä en ainakaan usko koko hommaan. Minäkään en usko kaikkiin asioihin edes tällä palstalla, mutta en viitsi mennä keskusteluun vain sanomaan, että haa! enpäs usko tuohon, tuo on ihan huuhaata. Turhaa, turhaa. Kriittinen keskusteluhan on aina hyvästä, mutta jotenkin keskustelulta menee terä kun ei edes viitsitä pohtia mitä johonkin käsitteeseen kuuluu ja sitten tullaan huutelemaan, että minä kaikessa suuruudessani en usko tähän ollenkaan. Huoh. Eihän kenenkään ole pakko uskoa yhtään mihinkään, mutta jos keskustelu ei miellytä, niin miksi sitä pitää oikein erikseen kommentoida?
Mitä tulee marcelin elämiseen aivan eri käsitemaailmassa kuin muut, niin ei sekään pidä paikkaansa koska esimerkiksi minä ymmärrän hänen kirjoituksiaan. Ei kannata Esko kovin kärkkäästi yleistää, sillä tuskin olet kysynyt kaikilta elääkö Marcel heidän mielestään eri käsitemaailmassa.
Todisteita! Todisteita! Näkökulman vaihto voi joskus olla valaiseva kokemus. Jätä Esko todisteiden kerjääminen vähäksi aikaa ja seuraa vain keskustelua pilke silmäkulmassa, ei kaikki asiat ole niin haudanvakavia!
Auran olemassaolon todisteluun en viitsi edes ottaa kantaa, koska itse en usko tieteeseen siinä mielessä, että tiede voisi nykymetodein saada asioiden olemassaolon tai olemassaolottomuuden selville. On harmi, että tieteellä on tässä yhteiskunnassa jumalan asema, koska tiede on erehtyväinen ja vajaa. Monet tuppaavat tuon näkökulman unohtamaan. moni asia nykyajan tieteessä on ennen ollut täysin huuhaata ja nyt ne ovat itsestäänselviä asioita.
Liisalla ihmemaassa oli ihmeellinen kyky, kun hän osasi katsoa asioita toisesta näkökulmasta. Ei niiden liisan seikkailujen tarvitse totta olla, mutta olisihan se kiva kun oikeassa maailmassakin kävelisi puhuva kahvipannu vastaan! - Ano
Marcel kirjoitti:
Ei kai sitä nyt yhden oireen perusteella Indigoksi ketään luokitella.
Voit myös kysyä itseltäsi: osaatko varmasti käyttäytyä oikein ja sääntöjen mukaisesti JOKA TILANTEESSA?
Vai tarvitsetko ehkä lisää opetusta!
Tällä menetelmällä koko planeetan väestöstä tulee apaattinen robottikansa.
Sitähän tällä haetaan.Onko oikein kiduttaa ja rääkätä lähimmäisiään?
Ei, en todellakaan käyttäydy aina oikein. Mutta silti mielestäni lapsia pitää edelleen kasvattaa ja neuvoa heille mikä on oikein. Sisarusten pahoinpitely ja lähimmäisten onnen ja omaisuuden tuhoaminen ei sitä ole. Olkoot näiden lasten vanhemmat mitä mieltä tahansa siitä että heidän lapsensa ovat kuninkaallisia. Apinoita he ovat, jos heidät sellaisiksi kasvatetaan ja sallitaan kaikkinainen oikuttelu.
Yritä nyt ymmärtää että minä olen sitä mieltä että indigoita voi olla auranvärin ja psyykkisten ominaisuuksien perusteella, mutta että huonosti käyttäytyvät pikku hirviöt eivät automaattisesti ole indigoita. - Marcel
Esko kirjoitti:
Sinä elät aivan eri käsitemaailmassa kuin muut ihmiset. Pidät todistettuina tai itsestäänselvinä sellaisia asioita, jotka eivät sitä ole. Esim. auran olemassaoloa ei ole voitu todistaa tähän päivään saakka.
Sinun kirjoituksiasi on vaikea ymmärtää. Jää ihmettelemään, mitä tarkoitat. Monet ovat sinulta kysyneet, mistä olet tietosi saanut, mutta jätät vastaamatta.
Yleensä järkevillä ihmisillä on tapana antaa todisteet joka väitteestään, tai lähteet, mistä tieto on lainattu. Jotkut kirjoittavat juttujaan Liisa Ihmemaassa -tyyliin. Ei niistä jaksa kiinnostua ollenkaan.Olethan sinäkin kiinnostunut kertomastani.
Onhan selvää, että aina kun joku ottaa puheeksi esimerkiksi auran, olisi todella turhauttavaa lähteä sitä joka kerta laajamittaisesti selittelemään.
Vieläkö muistat kertomukseni, kuinka ihmisen olemus "ohenee" portaattomasti fyysisestä henkiseen olomuotoon. Kaikki on kuitenkin siinä samassa paketissa.
Pakettia pitää koossa henkikeho, joka näkyy kehon ulkopuolella olevana aurana.
Harjaantunut ihmissilmä pystyy sen näkemään. Myös sinä, kunhan hieman treenaat.
Tässä ei ole mitään yliluonnollista. - Marcel
indigoaikuinen kirjoitti:
Puutun väliin.
Juuri tämän takia koko on indigoasia on sekava: Indigoiksi sanotaan (mielestäni virheellisesti ja liian usein) kaikkia niitä lapsia, jotka sopivat kirjassa sanottuihin piirteisiin. Näistä lapsista kaikki eivät kuitenkaan ole indigoita. Kun käytetään indigo-käsitettä, kannattaa miettiä, että se indigo-käsite tulee nimenomaan siitä, että henkilöllä on indigon värinen aura. Jos ei usko auraan niin on ihan turha puhua indigolapsestaan tai alkaa väittelemään siitä onko minun lapseni indigo vai ei, koska minä ainakin oletan, että kun sanotaan lapsen olevan indigo, se sanoja tietää, että lapsella on indigon värinen aura, muutoin olisi hyvä käyttää esimerkiksi sanoja: lapselleni sopivat monet indigoiden piirteet, tai lapseni on indigomainen. Noin sanottuna voi lukijakin ymmärtää, että lapsi ei välttämättä ole indigo, mutta voi silti olla. Vähän sama asia jos menet neurologille päänsärkyäsi valittamaan. neurologi sanoo sinulle, että sinulla on mitä ilmeisemmin migreenityyppinen päänsärky, mutta tutkitaan ja seurataan vähä lisää. Tuohan ei vielä tarkoita sitä että sinulla on migreeni. Se vain tarkoittaa, että sinulla on migreenityyppinen päänsärky. Kaksi eri asiaa.
Tässä olen marcelin kanssa siis täysin samaa mieltä. Jos keskustelun aihe on indigous, niin koitetaanko puhua silloin indigoista ja ottaa vähän selvää mitä siihen käsitteeseen liittyy? Jos taas jonkun mielestä koko tämä asia on hömppää ja ei usko edes auroihin, koska vain tieteellinen tieto on hänen mielestään oikein niin mitäs sitten? Miksi sitten tulee keskusteluun, suomi24.llahan on mm. tiedepalsta, sinne vain! Tuomaan vain esille oman eriävän mielipiteensä? Miksi ihmeessä? Luulee vain tuovansa itseään esille ja tehtyä täysin turhan kommentin siitä että minä en ainakaan usko koko hommaan. Minäkään en usko kaikkiin asioihin edes tällä palstalla, mutta en viitsi mennä keskusteluun vain sanomaan, että haa! enpäs usko tuohon, tuo on ihan huuhaata. Turhaa, turhaa. Kriittinen keskusteluhan on aina hyvästä, mutta jotenkin keskustelulta menee terä kun ei edes viitsitä pohtia mitä johonkin käsitteeseen kuuluu ja sitten tullaan huutelemaan, että minä kaikessa suuruudessani en usko tähän ollenkaan. Huoh. Eihän kenenkään ole pakko uskoa yhtään mihinkään, mutta jos keskustelu ei miellytä, niin miksi sitä pitää oikein erikseen kommentoida?
Mitä tulee marcelin elämiseen aivan eri käsitemaailmassa kuin muut, niin ei sekään pidä paikkaansa koska esimerkiksi minä ymmärrän hänen kirjoituksiaan. Ei kannata Esko kovin kärkkäästi yleistää, sillä tuskin olet kysynyt kaikilta elääkö Marcel heidän mielestään eri käsitemaailmassa.
Todisteita! Todisteita! Näkökulman vaihto voi joskus olla valaiseva kokemus. Jätä Esko todisteiden kerjääminen vähäksi aikaa ja seuraa vain keskustelua pilke silmäkulmassa, ei kaikki asiat ole niin haudanvakavia!
Auran olemassaolon todisteluun en viitsi edes ottaa kantaa, koska itse en usko tieteeseen siinä mielessä, että tiede voisi nykymetodein saada asioiden olemassaolon tai olemassaolottomuuden selville. On harmi, että tieteellä on tässä yhteiskunnassa jumalan asema, koska tiede on erehtyväinen ja vajaa. Monet tuppaavat tuon näkökulman unohtamaan. moni asia nykyajan tieteessä on ennen ollut täysin huuhaata ja nyt ne ovat itsestäänselviä asioita.
Liisalla ihmemaassa oli ihmeellinen kyky, kun hän osasi katsoa asioita toisesta näkökulmasta. Ei niiden liisan seikkailujen tarvitse totta olla, mutta olisihan se kiva kun oikeassa maailmassakin kävelisi puhuva kahvipannu vastaan!Olen samaa mieltä näistä asioista.
Muuten... esimerkiksi siitä päänsärystä. Kun henkilö kertoo, että hänellä on päänsärkyä (ei liity mitenkään makuuhuoneeseen), on sitä melko hankala toiselle todistaa, mutta lähes poikkeuksetta sinua kyllä uskotaan.
On tämä niin suhteellista. - Cuthalu
Kukaan edes vähää, siis edes vähää selväjärkinen/olemassaolonmuotonsa tiedostava ihminen ei tapa/pahoinpitele ketään sen takia, että olisi pelannut jotain peliä. Ja todennäköisesti tekisi tekonsa ilman elektronista viihdettäkin...
- Cuthalu
"Indigon" äiti kirjoitti:
Olen lukenut 'indigoista' kertovia kirjoja,kun eräs tuttumme on vakaasti sitä mieltä että nuorin muksumme on 'indigo', mutten itse kyllä usko ilmiöön.
Tämä lapseni on herkkä 'maailmanparantaja', joka kyseenalaistaa asioita joita pidetään yleensä itsestäänselvyyksinä.
Hän on 'auktoriteettiongelmastaan' huolimatta muita huomioiva ja muiden asennoitumisia ja asenteiden syitä pohtiva ja hän kärsii TOSI kovasti muiden ajattelemattomuudesta johtuvasta ilkeästä käyttäytymisestä - eikä vaan itseään kohtaan.
Hänelle kukaan ei ole auktoriteetti vain siksi että tämä joku sattuu nyt olemaan auktoriteetin asemassa - hänen kunnioituksensa on ansaittava eikä hän suostu omaksumaan mitään valmiita vastauksia ja ajatuksia ennen kuin on saanut perusteet MIKSI on näin?
Lapsi on aina ollut -toisin kuin sisarensa- pikkuvanha ja järkkymätön sillä tapaa, ettei häntä saa johdateltua tai ohjattua haluttuun suuntaan -hän etenee omaan perusteelliseen tahtiinsa (mikä on opettajille ongelma).
Lapsi on taiteellisesti erittäin lahjakas (musikaalisesti ja kuvaamataidollisesti sekä luovan kirjoittamisen kohdalla). Hän oppi itsestään lukemaan ja kirjoittamaan 3-vuotiaana ja luki mm. 4-vuotiaana koko paksun tietokirjasarjan läpi. Hän on opetellut itse soittamaan mm. pianoa. Itse-pianotunneille häntä ei saisi kirveelläkään(eikä ole tarviskaan saada).
Hänen puheenaiheensa ovat aina olleet ihan toiset kuin sisarillaan, samoin kiinnostuksen kohteet. Hän on kiinnostunut siitä miksi ihmisten tarvitsee kärsiä ja kuolla nälkään ja miksi ihmiset käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät - kotipiirin asiat eivät häntä kiinnosta pätkääkään eivätkä muiden lastemme harrastukset jne.
Hänellä on diagnosoitu Aspergerin oireyhtymä ja tutkimuksissa on todettu että hänen outo käyttäytymisensä johtuu poikkeavasta aivojen sähkötoiminnasta ja erilaisesta aivojen aineenvaihdunnasta kuin 'normaali-ihmisillä'. Tästä on kysymys, vaikka hän kuinka täyttäisi 'indigo-kriteerit'.Älä sitten mieti indigoja minään "yliluonnollisena/aura" hömpötyksenä vaan LUONTEENA. Nuo lääkärien jutut on kyllä täyttä hevonpaskaa kun väittävät hänen aivotoimintansa/aineenvaihduntansa olevan poikkeavaa negatiivisessa mielessä eikä "normaalia".Ehkä hänellä on juuri sellainen kuin sen "pitääkin" olla. Tosiaan sama kuin pitäisi lahjakkuutta urheilullisissa ainessa jonain oireyhtymänä jne...
- Esko
Marcel kirjoitti:
Olethan sinäkin kiinnostunut kertomastani.
Onhan selvää, että aina kun joku ottaa puheeksi esimerkiksi auran, olisi todella turhauttavaa lähteä sitä joka kerta laajamittaisesti selittelemään.
Vieläkö muistat kertomukseni, kuinka ihmisen olemus "ohenee" portaattomasti fyysisestä henkiseen olomuotoon. Kaikki on kuitenkin siinä samassa paketissa.
Pakettia pitää koossa henkikeho, joka näkyy kehon ulkopuolella olevana aurana.
Harjaantunut ihmissilmä pystyy sen näkemään. Myös sinä, kunhan hieman treenaat.
Tässä ei ole mitään yliluonnollista.Minä olen koettanut saada auran vaikutuksen näkyväksi. Sen voisi silloin tallentaa videolle.
Olen siinä sen verran onnistunut, että joku voima näyttää kehoa ympäröivän. Sen vaikutus näkyy noin metrin etäisyydelle. Tässä on se vaikeus, että voidaan väittää muiden asioiden kuin ihmisen auran olevan vaikuttamassa. Kuitenkin myös kaikki häiriöt huomioon ottaen näyttää joku kenttä olevan olemassa. Se on tietysti uskomaton ja hullu ajatus.
Siltä se vaan on näyttänyt. - Cuthalu
Marcel kirjoitti:
Keskustelemme tällä palstalla juuri Indigo -lapsista.
Kun sanot että "näitä lapsia voi kutsua vaikka millä nimellä", liität oman lapsesi tähän keskustelun alla olevaan ryhmään.
Samoin diagnosoit Indigolapsien ominaisuuksien johtuvan VAIN aivotoiminnan erilaisuudesta.asiaa voisi verrata siihen, että alkoholia nauttineen henkilön aivotoiminta olisi normaalia ja jonkun muun kuka ei olisi nauttinut, se olisi epänormaalia vaikka se on parempaa aivotoimintaa kuin "normaalilla"...
- Cuthalu
indigoaikuinen kirjoitti:
Puutun väliin.
Juuri tämän takia koko on indigoasia on sekava: Indigoiksi sanotaan (mielestäni virheellisesti ja liian usein) kaikkia niitä lapsia, jotka sopivat kirjassa sanottuihin piirteisiin. Näistä lapsista kaikki eivät kuitenkaan ole indigoita. Kun käytetään indigo-käsitettä, kannattaa miettiä, että se indigo-käsite tulee nimenomaan siitä, että henkilöllä on indigon värinen aura. Jos ei usko auraan niin on ihan turha puhua indigolapsestaan tai alkaa väittelemään siitä onko minun lapseni indigo vai ei, koska minä ainakin oletan, että kun sanotaan lapsen olevan indigo, se sanoja tietää, että lapsella on indigon värinen aura, muutoin olisi hyvä käyttää esimerkiksi sanoja: lapselleni sopivat monet indigoiden piirteet, tai lapseni on indigomainen. Noin sanottuna voi lukijakin ymmärtää, että lapsi ei välttämättä ole indigo, mutta voi silti olla. Vähän sama asia jos menet neurologille päänsärkyäsi valittamaan. neurologi sanoo sinulle, että sinulla on mitä ilmeisemmin migreenityyppinen päänsärky, mutta tutkitaan ja seurataan vähä lisää. Tuohan ei vielä tarkoita sitä että sinulla on migreeni. Se vain tarkoittaa, että sinulla on migreenityyppinen päänsärky. Kaksi eri asiaa.
Tässä olen marcelin kanssa siis täysin samaa mieltä. Jos keskustelun aihe on indigous, niin koitetaanko puhua silloin indigoista ja ottaa vähän selvää mitä siihen käsitteeseen liittyy? Jos taas jonkun mielestä koko tämä asia on hömppää ja ei usko edes auroihin, koska vain tieteellinen tieto on hänen mielestään oikein niin mitäs sitten? Miksi sitten tulee keskusteluun, suomi24.llahan on mm. tiedepalsta, sinne vain! Tuomaan vain esille oman eriävän mielipiteensä? Miksi ihmeessä? Luulee vain tuovansa itseään esille ja tehtyä täysin turhan kommentin siitä että minä en ainakaan usko koko hommaan. Minäkään en usko kaikkiin asioihin edes tällä palstalla, mutta en viitsi mennä keskusteluun vain sanomaan, että haa! enpäs usko tuohon, tuo on ihan huuhaata. Turhaa, turhaa. Kriittinen keskusteluhan on aina hyvästä, mutta jotenkin keskustelulta menee terä kun ei edes viitsitä pohtia mitä johonkin käsitteeseen kuuluu ja sitten tullaan huutelemaan, että minä kaikessa suuruudessani en usko tähän ollenkaan. Huoh. Eihän kenenkään ole pakko uskoa yhtään mihinkään, mutta jos keskustelu ei miellytä, niin miksi sitä pitää oikein erikseen kommentoida?
Mitä tulee marcelin elämiseen aivan eri käsitemaailmassa kuin muut, niin ei sekään pidä paikkaansa koska esimerkiksi minä ymmärrän hänen kirjoituksiaan. Ei kannata Esko kovin kärkkäästi yleistää, sillä tuskin olet kysynyt kaikilta elääkö Marcel heidän mielestään eri käsitemaailmassa.
Todisteita! Todisteita! Näkökulman vaihto voi joskus olla valaiseva kokemus. Jätä Esko todisteiden kerjääminen vähäksi aikaa ja seuraa vain keskustelua pilke silmäkulmassa, ei kaikki asiat ole niin haudanvakavia!
Auran olemassaolon todisteluun en viitsi edes ottaa kantaa, koska itse en usko tieteeseen siinä mielessä, että tiede voisi nykymetodein saada asioiden olemassaolon tai olemassaolottomuuden selville. On harmi, että tieteellä on tässä yhteiskunnassa jumalan asema, koska tiede on erehtyväinen ja vajaa. Monet tuppaavat tuon näkökulman unohtamaan. moni asia nykyajan tieteessä on ennen ollut täysin huuhaata ja nyt ne ovat itsestäänselviä asioita.
Liisalla ihmemaassa oli ihmeellinen kyky, kun hän osasi katsoa asioita toisesta näkökulmasta. Ei niiden liisan seikkailujen tarvitse totta olla, mutta olisihan se kiva kun oikeassa maailmassakin kävelisi puhuva kahvipannu vastaan!SIllä nyt ei taida olla mitään väliä kuka milläkin termillä samaa asiaa tarkoittaa kun kumminkin kaikki puhuu samasta asiasta (erona ehkä se, että joku ei usko auraan ja joku uskoo, mutta keskustelun luontoa se nyt ei erityisemmin muuta).
- Marcel
Esko kirjoitti:
Minä olen koettanut saada auran vaikutuksen näkyväksi. Sen voisi silloin tallentaa videolle.
Olen siinä sen verran onnistunut, että joku voima näyttää kehoa ympäröivän. Sen vaikutus näkyy noin metrin etäisyydelle. Tässä on se vaikeus, että voidaan väittää muiden asioiden kuin ihmisen auran olevan vaikuttamassa. Kuitenkin myös kaikki häiriöt huomioon ottaen näyttää joku kenttä olevan olemassa. Se on tietysti uskomaton ja hullu ajatus.
Siltä se vaan on näyttänyt.Hyvä. Kannattaa suorittaa ennakkoluulottomia kokeita.
Omaa auraasi voit koettaa katsoa vaikkapa vessan peilistä (ei siis pöntöstä), sillä mikäli taustallasi on vaalea vessan seinä ja katsot keskittyneesti omaa peilikuvaasi ikäänkuin hieman sen ohitse ja näköäsi sumentaen, kehosi ympärillä alkaa auran väri näkymään.
Ihmisen kenttä, erittäin hienojakoinen, ulottuu jopa kilometrien päähän. Tästä johtuu myös niin sanotut "etiäiset", eli kun ihminen tietää ennakkoon, että tuttava on tulossa kylään.
Hän tuntee kentässään jo ystävänsä hienojakoisen kentän, vaikka se olisi vasta korttelin päässä. - Haamies
indigoaikuinen kirjoitti:
Puutun väliin.
Juuri tämän takia koko on indigoasia on sekava: Indigoiksi sanotaan (mielestäni virheellisesti ja liian usein) kaikkia niitä lapsia, jotka sopivat kirjassa sanottuihin piirteisiin. Näistä lapsista kaikki eivät kuitenkaan ole indigoita. Kun käytetään indigo-käsitettä, kannattaa miettiä, että se indigo-käsite tulee nimenomaan siitä, että henkilöllä on indigon värinen aura. Jos ei usko auraan niin on ihan turha puhua indigolapsestaan tai alkaa väittelemään siitä onko minun lapseni indigo vai ei, koska minä ainakin oletan, että kun sanotaan lapsen olevan indigo, se sanoja tietää, että lapsella on indigon värinen aura, muutoin olisi hyvä käyttää esimerkiksi sanoja: lapselleni sopivat monet indigoiden piirteet, tai lapseni on indigomainen. Noin sanottuna voi lukijakin ymmärtää, että lapsi ei välttämättä ole indigo, mutta voi silti olla. Vähän sama asia jos menet neurologille päänsärkyäsi valittamaan. neurologi sanoo sinulle, että sinulla on mitä ilmeisemmin migreenityyppinen päänsärky, mutta tutkitaan ja seurataan vähä lisää. Tuohan ei vielä tarkoita sitä että sinulla on migreeni. Se vain tarkoittaa, että sinulla on migreenityyppinen päänsärky. Kaksi eri asiaa.
Tässä olen marcelin kanssa siis täysin samaa mieltä. Jos keskustelun aihe on indigous, niin koitetaanko puhua silloin indigoista ja ottaa vähän selvää mitä siihen käsitteeseen liittyy? Jos taas jonkun mielestä koko tämä asia on hömppää ja ei usko edes auroihin, koska vain tieteellinen tieto on hänen mielestään oikein niin mitäs sitten? Miksi sitten tulee keskusteluun, suomi24.llahan on mm. tiedepalsta, sinne vain! Tuomaan vain esille oman eriävän mielipiteensä? Miksi ihmeessä? Luulee vain tuovansa itseään esille ja tehtyä täysin turhan kommentin siitä että minä en ainakaan usko koko hommaan. Minäkään en usko kaikkiin asioihin edes tällä palstalla, mutta en viitsi mennä keskusteluun vain sanomaan, että haa! enpäs usko tuohon, tuo on ihan huuhaata. Turhaa, turhaa. Kriittinen keskusteluhan on aina hyvästä, mutta jotenkin keskustelulta menee terä kun ei edes viitsitä pohtia mitä johonkin käsitteeseen kuuluu ja sitten tullaan huutelemaan, että minä kaikessa suuruudessani en usko tähän ollenkaan. Huoh. Eihän kenenkään ole pakko uskoa yhtään mihinkään, mutta jos keskustelu ei miellytä, niin miksi sitä pitää oikein erikseen kommentoida?
Mitä tulee marcelin elämiseen aivan eri käsitemaailmassa kuin muut, niin ei sekään pidä paikkaansa koska esimerkiksi minä ymmärrän hänen kirjoituksiaan. Ei kannata Esko kovin kärkkäästi yleistää, sillä tuskin olet kysynyt kaikilta elääkö Marcel heidän mielestään eri käsitemaailmassa.
Todisteita! Todisteita! Näkökulman vaihto voi joskus olla valaiseva kokemus. Jätä Esko todisteiden kerjääminen vähäksi aikaa ja seuraa vain keskustelua pilke silmäkulmassa, ei kaikki asiat ole niin haudanvakavia!
Auran olemassaolon todisteluun en viitsi edes ottaa kantaa, koska itse en usko tieteeseen siinä mielessä, että tiede voisi nykymetodein saada asioiden olemassaolon tai olemassaolottomuuden selville. On harmi, että tieteellä on tässä yhteiskunnassa jumalan asema, koska tiede on erehtyväinen ja vajaa. Monet tuppaavat tuon näkökulman unohtamaan. moni asia nykyajan tieteessä on ennen ollut täysin huuhaata ja nyt ne ovat itsestäänselviä asioita.
Liisalla ihmemaassa oli ihmeellinen kyky, kun hän osasi katsoa asioita toisesta näkökulmasta. Ei niiden liisan seikkailujen tarvitse totta olla, mutta olisihan se kiva kun oikeassa maailmassakin kävelisi puhuva kahvipannu vastaan!Sanon vaan pilke silmäkulmassa, että paljon osaatkin kirjoitella mitään ajattelematta. Yliluonnolliselle palstalle se automaattikirjoitus tietysti pitää lähettää, eikä millekään tiedepalstalle. Jaa, että mitä vartenko? Tuomaan esille vain omaa mielipidettään vain. Taas jonkun mielestä koko tämä asia on hömppää. Mitäs sitten? Että haa! Jos keskustelu ei miellytä, niin miksi sitä pitää oikein erikseen kommentoida?
- Ano
Cuthalu kirjoitti:
Kukaan edes vähää, siis edes vähää selväjärkinen/olemassaolonmuotonsa tiedostava ihminen ei tapa/pahoinpitele ketään sen takia, että olisi pelannut jotain peliä. Ja todennäköisesti tekisi tekonsa ilman elektronista viihdettäkin...
vaan että jatkuva välke ja liike voisi vaikuttaa aivoihin siten että ihmisestä tulee hermostunut eli yliaktiivinen. Ehkä.
Voivathan jotkut saada epileptisen kohtauksenkin pelaamisesta? - *HaH*
Marcel kirjoitti:
Hyvä. Kannattaa suorittaa ennakkoluulottomia kokeita.
Omaa auraasi voit koettaa katsoa vaikkapa vessan peilistä (ei siis pöntöstä), sillä mikäli taustallasi on vaalea vessan seinä ja katsot keskittyneesti omaa peilikuvaasi ikäänkuin hieman sen ohitse ja näköäsi sumentaen, kehosi ympärillä alkaa auran väri näkymään.
Ihmisen kenttä, erittäin hienojakoinen, ulottuu jopa kilometrien päähän. Tästä johtuu myös niin sanotut "etiäiset", eli kun ihminen tietää ennakkoon, että tuttava on tulossa kylään.
Hän tuntee kentässään jo ystävänsä hienojakoisen kentän, vaikka se olisi vasta korttelin päässä.Ha haa. Tuossa on kysymys pelkästä näköharhasta. Sitä voi nähdä tuolla tavalla vaikka tiilitalon "auran" vaaleaa taivasta vasten, kun tuijottaa vain tarpeeksi kauan tiilitaloa "vähän ohi" rävähtämättä. Ihmisen silmät on sellaiset että jos tuijottaa jotain kauan ja intensiivisesti tai vaan intensiivisesti, niin katseltu kohde rupeaa muuttumaan tai sen ääriviivat rupeaa väreilemään tai hohkaamaan "värejä". Ei mitään yliluonnollista magiaa.
Samoin jos tuijottaa jotain tummaa, selkeärajaista kohdetta ja siirtää sitten katseensa valkoiselle tai vaalealle seinäpinnalle, näkee "olemattomia" eli tämän juuri katsellun kohteen tyhjällä seinällä. Kohde voi näkyä "auran" kera - reunoilla siis voi näkyä värejä.
"Aurat" ovat siis pelkkää humpuukia tai oikeestaan "luonnollista" näköharhaa. - Marcel
*HaH* kirjoitti:
Ha haa. Tuossa on kysymys pelkästä näköharhasta. Sitä voi nähdä tuolla tavalla vaikka tiilitalon "auran" vaaleaa taivasta vasten, kun tuijottaa vain tarpeeksi kauan tiilitaloa "vähän ohi" rävähtämättä. Ihmisen silmät on sellaiset että jos tuijottaa jotain kauan ja intensiivisesti tai vaan intensiivisesti, niin katseltu kohde rupeaa muuttumaan tai sen ääriviivat rupeaa väreilemään tai hohkaamaan "värejä". Ei mitään yliluonnollista magiaa.
Samoin jos tuijottaa jotain tummaa, selkeärajaista kohdetta ja siirtää sitten katseensa valkoiselle tai vaalealle seinäpinnalle, näkee "olemattomia" eli tämän juuri katsellun kohteen tyhjällä seinällä. Kohde voi näkyä "auran" kera - reunoilla siis voi näkyä värejä.
"Aurat" ovat siis pelkkää humpuukia tai oikeestaan "luonnollista" näköharhaa.Nyt kyllä poika iski sormensa... väärään paikkaan!
Tuohan nyt on vanha vitsi. Tottakai esineet painuvat verkkokalvolle, kun niitä jonkin aikaa tuijottelee ja sitten siirtää katsettaan niin ne näkyvät jonkinlaisena valoisuusheittona näkökentässä.
Tämä ei ole aura.
Kun katsot henkilön auraa vaikkapa hänen rauhallisesti kävellessään, seuraa aura hänen liikkeitään. Se ei siirry henkilöstä mihinkään. Eikä se ole sävyltäänkään sama, kuin tuo edellämainittu ilmiö.
No ei se mitään. Sinä et vain ole oppinut näkemään auraa. - Marcel
*HaH* kirjoitti:
Ha haa. Tuossa on kysymys pelkästä näköharhasta. Sitä voi nähdä tuolla tavalla vaikka tiilitalon "auran" vaaleaa taivasta vasten, kun tuijottaa vain tarpeeksi kauan tiilitaloa "vähän ohi" rävähtämättä. Ihmisen silmät on sellaiset että jos tuijottaa jotain kauan ja intensiivisesti tai vaan intensiivisesti, niin katseltu kohde rupeaa muuttumaan tai sen ääriviivat rupeaa väreilemään tai hohkaamaan "värejä". Ei mitään yliluonnollista magiaa.
Samoin jos tuijottaa jotain tummaa, selkeärajaista kohdetta ja siirtää sitten katseensa valkoiselle tai vaalealle seinäpinnalle, näkee "olemattomia" eli tämän juuri katsellun kohteen tyhjällä seinällä. Kohde voi näkyä "auran" kera - reunoilla siis voi näkyä värejä.
"Aurat" ovat siis pelkkää humpuukia tai oikeestaan "luonnollista" näköharhaa.Nyt kyllä poika iski sormensa... väärään paikkaan!
Tuohan nyt on vanha vitsi. Tottakai esineet painuvat verkkokalvolle, kun niitä jonkin aikaa tuijottelee ja sitten siirtää katsettaan niin ne näkyvät jonkinlaisena valoisuusheittona näkökentässä.
Tämä ei ole aura.
Kun katsot henkilön auraa vaikkapa hänen rauhallisesti kävellessään, seuraa aura hänen liikkeitään. Se ei siirry henkilöstä mihinkään. Eikä se ole sävyltäänkään sama, kuin tuo edellämainittu ilmiö.
No ei se mitään. Sinä et vain ole oppinut näkemään auraa.
- Serena
Lukekaa lääkäri kirjasta
http://www.tohtori.fi/laakarikirja/
http://ashfa.cjb.net/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6518000Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672289Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332203- 1471779
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi271270Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511243Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1111169Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65850Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59821Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7756