Mitä mieltä olette?

Pitäiskö huolestua, kun menkat on todella epäsäännölliset? Olen 20-vuotias ja menkat on olleet n.5 vuotta. Menkat on olleet välillä säännöllisetkin, kierto n. 30 päivää, mutta aina on jonkinlaisia epäsäännöllisyyksiä ollut. Ei ole kuitenkaan hirveästi häirinnyt. Nyt alan kuitenkin jo vähän huolestua, onko jokin vikana. Tämän koko vuoden aikana menkat on tulleet miten sattuu.Esimerkiksi joka toinen kierto saattaa olla 35 päivää ja joka toinen taas 25 päivää. Usein on ollut niin että ensin on lyhyt ja sitten pitkä kierto, mutta sekään ei aina pidä paikkaansa. Kierto heittelee siis useilla päivillä. Eli olisi varmaankin syytä jo käydä lääkärillä. Tarvitsisin e-pillerit myös ehkäisytarkoitukseen. On vain kauhea gynekologikammo, niin en ole saanut aikaa tilattua..
1249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minulla oli myös hyvin epäsäännölliset kuukautiset pitkään. Hain niitä varten
e-pillerit. Nyt tietää päivälleen (lähes kellonajankin) koska kuukautiset alkaa. Huomattavasti helpompaa esim. suunnitella lomareissuja. Suosittelen käymään gynekologilla. Minulla ei ole jäänyt siellä käynneistä traumoja. Minulle ainakin sattunut mukavia gynekologeja ja hommansa osaavia. Mukavaahan se ei ole, mutta rentona vaan ja se on hetkessä ohi!
Ei muuta kun rohkeasti puhelin käteen ja aikaa varaamaan.. :))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jokin vialla? kirjoitti:

Pitäiskö huolestua, kun menkat on todella epäsäännölliset? Olen 20-vuotias ja menkat on olleet n.5 vuotta. Menkat on olleet välillä säännöllisetkin, kierto n. 30 päivää, mutta aina on jonkinlaisia epäsäännöllisyyksiä ollut. Ei ole kuitenkaan hirveästi häirinnyt. Nyt alan kuitenkin jo vähän huolestua, onko jokin vikana. Tämän koko vuoden aikana menkat on tulleet miten sattuu.Esimerkiksi joka toinen kierto saattaa olla 35 päivää ja joka toinen taas 25 päivää. Usein on ollut niin että ensin on lyhyt ja sitten pitkä kierto, mutta sekään ei aina pidä paikkaansa. Kierto heittelee siis useilla päivillä. Eli olisi varmaankin syytä jo käydä lääkärillä. Tarvitsisin e-pillerit myös ehkäisytarkoitukseen. On vain kauhea gynekologikammo, niin en ole saanut aikaa tilattua..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu