Alvari-perhetyöstä

Ainakin yhden tapauksen muistan tältä palstalta, kun äiti kertoi myönteisiä kokemuksia tuosta Ensi- ja turvakotien liitto ry:n perhetyöstä.

Olisiko muita, jotka pystyvät kertomaan omia kokemuksiaan tästä työstä?

Ihmetyttää se, että siinä on mukana jo useita kuntia, mm. Helsinki, mutta työ taitaa olla hyvin suppeaa koska siitä ei juuri kuulu eikä näy yhtään mitään.

Liiton sivuilla mainitaan mm. näin:
"Yhden perheen valtakunnallinen keskimääräinen vuosittainen kokonaiskustannus on noin 5000 euroa. Alvari-perhetyön avulla on onnistuttu ehkäisemään lasten laitossijoituksia, joiden vuosikustannus on noin 50 000 euroa yhtä lasta kohti. Raha-automaattiyhdistys tukee toimintaa. "

Nyt aamu-tv:ssä mainittiin, että RAY on vetämässä tukensa pois tältä työltä, joten se taitaa supistua entisestään... Ettei nyt sijaishuoltojärjestöillä olisi taas sormensa pelissä tämänkin hyvältä vaikuttavan työn 'kampittamisessa'.
4250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Aluksi oli hyviä kokemuksia kunnes jäivät paskanpuhumisesta kiinni.

Esimerkki:
Lapseni olivat mummolla päivällä pari tuntia että pääsin asioille. Tapasin ystäväni kaupungilla ja kävimme kahvilla. Istuimme sinuhen terassilla kun "alvari" käveli ohi mulkaisten pahasti ja tuli katsomaan mitä minulla on... Edessäni oli iso kuppi kahvia ja karjalanpiirakka. Meni pari päivää, sain kutsun stt:n juttusille??? Minut oli nähty keskellä päivää kaljottelemassa terassilla??? Onneksi stt uskoi minua eikä "alvaria"!!!

Äänestä
  • puolisesti niin hyvää, että huostaanottoja on estetty tehokkaasti, eikä tämänkään palstan kirjoittajilla siksi löydy siitä paljoa kokemuksia...

    Äänestä

  • ollut voitto- kirjoitti:

    puolisesti niin hyvää, että huostaanottoja on estetty tehokkaasti, eikä tämänkään palstan kirjoittajilla siksi löydy siitä paljoa kokemuksia...

    paremmuuteen, ellei jostakin työstä saada todella paljon hyviä esimerkkejä myös asiakkaiden taholta kerrottuna, miten siitä on ollut hyötyä.

    Äänestä

iloinnut jo, että edes yksi projekti tuottaisi hyviä tuloksia. Mutta mutu-tuntumalla tai valheilla asiakkaan syyttely ei tosiaan ole kenenkään edun mukaista käytöstä. Niin, paitsi tietysti sijaishuollon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksia? kirjoitti:

Ainakin yhden tapauksen muistan tältä palstalta, kun äiti kertoi myönteisiä kokemuksia tuosta Ensi- ja turvakotien liitto ry:n perhetyöstä.

Olisiko muita, jotka pystyvät kertomaan omia kokemuksiaan tästä työstä?

Ihmetyttää se, että siinä on mukana jo useita kuntia, mm. Helsinki, mutta työ taitaa olla hyvin suppeaa koska siitä ei juuri kuulu eikä näy yhtään mitään.

Liiton sivuilla mainitaan mm. näin:
"Yhden perheen valtakunnallinen keskimääräinen vuosittainen kokonaiskustannus on noin 5000 euroa. Alvari-perhetyön avulla on onnistuttu ehkäisemään lasten laitossijoituksia, joiden vuosikustannus on noin 50 000 euroa yhtä lasta kohti. Raha-automaattiyhdistys tukee toimintaa. "

Nyt aamu-tv:ssä mainittiin, että RAY on vetämässä tukensa pois tältä työltä, joten se taitaa supistua entisestään... Ettei nyt sijaishuoltojärjestöillä olisi taas sormensa pelissä tämänkin hyvältä vaikuttavan työn 'kampittamisessa'.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu