moi...
Kyllä se on aivan totta, mutta minä sain koliikkikohtauksia aikoinani kun olin synnyttänyt ensimmisen lapseni. Kivut olivat kauheat ja koko keho painui lyttyyn, tuskan hiki valui ja kyllä silloin aikuinen ihminen koki vasta oikeaa kipua. (synnytys tuntui jopa pikku jutulta kohtausten aikana)
Kävin usealla lääkärillä, jotka oli neuvottomia, kunnes lopulta kerran kohtauksen aikana raahaunnuin väkisin paikallliseen terveyskeskukseen ja siellä mies lääkäri naputteli rintakehääni ja sanoi että olen koliikkipotilas.
Häneltä sain neuvon, jonka uskon toimivan myös vauvoihin. Pistäkää kylmää esim. se pakastevihannespussi kangaan sisällä lapsen rintakehälle ja vaihtakaa aina paikkaa hiljakseen isojen suolien kohdalla. Näin aiankin minulla kohatukset laimeni ja menivät pois. Lääkäri kertoi myös jostain vanhan ajan lääkkeestä, jota valitettavasti en koskaan kivultani kerennyt minnekään kirjoittaa ylös.
Muistakaa kuitenkin että pikkuiset on herkkiä kylmälle, eli paljon sitä liinaa väliin.
koliikki äidillä
2
1012
Vastaukset 2
- tunteen!
Minäkin koin kerran aivan helvetinmmoisia tuskia juuri mahassa. Olin aivan varma, että nyt on umpisuoli puhjennut tai jotain muuta. Kuolo tuntui korjaavan just siihen paikkaan. En pystynyt muuta kuin kävelemään varpaillani, jokainen vähäinenkin liike sattui enemmän kuin mikään ikinä! Huusin ja itkin kivusta, muuta ei voinut.
Alkuyöstä ei muuta kun ensiapuun ja heidän ensimmäinen arvionsa oli jollain lailla väärin alkanut raskaus. Toisena tutkittiin tulehdusarvot. Muutaman tunnin paareilla makaamisen jälkeen ilmaa tuli runsain mitoin ja olo helpotti heti. - iha samalta
kuin sappikohtaus. sitäkinhän sanotaan sappikoliikiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132341Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???311192- 106963
- 71942
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha614916- 48855
- 85790
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 70676
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31666