Vihdoinkin!!

On löytynyt edes yksi fiksu rikollinen. Viittaan tässä Turun Sanomien nettilehden uutiseen:

TS. "Sunnuntaina huoltoaseman ryöstänyt mies ilmoittautui Rauman poliisille maanantaina ja tunnusti tekonsa. Poliisi pitää tapausta ratkaistuna, vaikka joitakin yksityiskohtia selvitetään vielä. Ryöstäjä on noin 20-vuotias raumalainen.

Mies ryösti sunnuntaina kello 12.40 Nortamonkadun Shell-huoltoaseman kassan. Hän oli tapahtumahetkellä juovuksissa."

Ajatelkaa kuinka paljon poliisityötunteja säästettiin aivan turhaan tutkintaan koska tekijä voi aina kaikkein yksinkertaisimmin ratkaista tutkinnan. Jos yleensä meillä rikollisia tarvitaan niin sitten fiksuja. Hävetkää muut jotka ette vielä ole käyneet tunnustamassa!
19897
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

eiväthän kaikki (esim. minä) voineet käydä mainitsemaasi rikosta tunnustamassa kun vain se yksi teki sen!!

Äänestä

Siinähän sulle Aina siviilissä löyty uus uhri ketä kalvaa ja jyrsiä.

Äänestä
  • siis rikollisuus fiksua vaan tässä tapauksessa rikollinen oli fiksu koska ratkaisi jutun meidän kaikkien eduksi.

    Hänen rikoksensa oli korvattavissa pelkästään omaisuuteen kohdistuessaan jota ei voi sanoa pahoinpitelyistä, raiskauksista eikä tapoista ja murhista. Niissä ei ole helppoa tapaa korvata typeryyttään ja siksi ne on harkittava jo ennen tekoa sekä jättää kokonaan tekemättä, jos fiksu haluaa olla.

    Äänestä

  • Aina siviilissä kirjoitti:

    siis rikollisuus fiksua vaan tässä tapauksessa rikollinen oli fiksu koska ratkaisi jutun meidän kaikkien eduksi.

    Hänen rikoksensa oli korvattavissa pelkästään omaisuuteen kohdistuessaan jota ei voi sanoa pahoinpitelyistä, raiskauksista eikä tapoista ja murhista. Niissä ei ole helppoa tapaa korvata typeryyttään ja siksi ne on harkittava jo ennen tekoa sekä jättää kokonaan tekemättä, jos fiksu haluaa olla.

    pahoinpitelyiden, raiskauksien, tappojen ja murhisen joukkoon! monesti uhri saa elinikäiset traumat katsottuaan pyssynpiippuun!

    Äänestä

  • voidaan liittää kirjoitti:

    pahoinpitelyiden, raiskauksien, tappojen ja murhisen joukkoon! monesti uhri saa elinikäiset traumat katsottuaan pyssynpiippuun!

    En pyrkinytkään laatimaan tarkkaa luetteloa vaan esimerkkejä tyylistä joita ei voi sovittaa koskaan. Ehkä he kuvittelevat asian olevan kunnossa kun kakku on istuttu, vaan onko uhri herännyt kuolleista, onko murtunut raaja entisensä ja miten käy mielen, sitä on vaikeinta korjata. Tosin moinen konnalauma taitaa olla niin yksi niittistä, etteivät he edes ymmärrä mitä he ovat tehneet.

    samaa mieltä kanssasi!

    Äänestä

  • kirjoittaa yhtä nasevasti kuin aina siviilissä.et sinä paha ihminen ole vaan reppana ja kaikki antaa sen melkein anteeksi.

    Äänestä

  • Aina siviilissä kirjoitti:

    En pyrkinytkään laatimaan tarkkaa luetteloa vaan esimerkkejä tyylistä joita ei voi sovittaa koskaan. Ehkä he kuvittelevat asian olevan kunnossa kun kakku on istuttu, vaan onko uhri herännyt kuolleista, onko murtunut raaja entisensä ja miten käy mielen, sitä on vaikeinta korjata. Tosin moinen konnalauma taitaa olla niin yksi niittistä, etteivät he edes ymmärrä mitä he ovat tehneet.

    Entäs Aina siviilissä sinun aiheuttama henkinen terrosi palstalla?
    Se on aivan rikosluonteista.

    Äänestä

  • Sulo.S kirjoitti:

    Ei ole terrorismia toivoa ihmisiltä kunnon käyttäytymistä. Rikollisuus on terrorismia paljon lähempänä. Eikö uskoontulokaan valaise näitä asioita.

    Äänestä

niin olisi löytynyt paikalliselta ostarilta tai nakkikioskilta. niin tyhmiä on suomalaiset rikolliset. rikos saaliitkin ovat huimia 5-max500e ja näistä vielä joudutaan lusimaan, säälittävää!

onneksi telkkarista tulee joka kanavalta paljon rikosohjelmia joissa saa nauraa rikollisten tyhmyydelle, saadaan aina hyvät naurut niistä:)

Äänestä
  • Noita on harvassa, pitäisi tästä ja siitä huoltoasemamiehestä Sulon ja sen kavereidenkin ottaa oppia niin säästyisi paljon työtunteja jotka me rehelliset kansalaiset veroina maksamme.

    Äänestä

  • Aina siviilissä kirjoitti:

    Noita on harvassa, pitäisi tästä ja siitä huoltoasemamiehestä Sulon ja sen kavereidenkin ottaa oppia niin säästyisi paljon työtunteja jotka me rehelliset kansalaiset veroina maksamme.

    Ai koska sinä olet tutustunut minun kavereihini?

    Sinä käytät välillisesti minun verovaroja terveydenhuoltoon ym kunnallisiin palveluihin. Olen ollut myyntialalla ja työllistänyt myös pienyrittämällä ihmisiä.
    Oletko sinä maksanut veroja?

    Rosvo ei ole koskaan rehellinen,
    että jäitä hattuun.
    Suuresti ihannoimasi poliisiylijohtaja vastaa nyt tekosistaan...

    Luomasi kuva minusta on väärä.

    Etpä juuri ole muilla kavereilla kehuskellut kuin linnassa olleilla ja sillä joka oli valmis epätoivotut sinne laskiojaan heittämään. Saattaa tietysti olla että olen saanut heistä väärän kuvan vajavaisella valaistuksellani.

    Olen melko varma siitä, että olen maksanut sen verran veroa kuin sinäkin. Veroja sitä paitsi maksan edelleen kaikista tuloistani, toistaiseksi olen vielä tappiolla jos laskee paljonko olen maksanut ja paljonko olen terveydenhuoltoa kuormittanut. Muita kunnallisia "ilmaispalveluja" en käytä ja vedestä maksan laskun mukaan. Poliisiylijohtajaa en tunne enkä ihannoi mutta jos tarkoitat kaveria joka virka-autolla kävi töissä niin hän selvittäköön itse asiansa.

    Jos virka-auton väärinkäyttörikokset olisivat suurimpia mitä meillä täällä on olisimme tilanteessa jossa vartijoita todella saisi laittaa kilometritehtaalle. Hieman ihmetyttää miksi kaltaisesi vanha linnakundi puuttuu poliisiylijohtajan pikkuongelmaan kun kuitenkin paljon pahempia tapahtuu päivittäin.

    Sinuna tarttuisin ensin huumeiden kauppaamiseen ja muuhun kansainväliseen rikollisuuteen kotimaista väkivaltaa poissulkematta. Niillä olisi kansalaisen kannalta jotain merkitystä, sillä millä autolla joku kotimatkansa tekee ei minun kannaltani ole merkitystä eikä sinunkaan.

    >>Niillä olisi kansalaisen kannalta jotain merkitystä, sillä millä autolla joku kotimatkansa tekee ei minun kannaltani ole merkitystä eikä sinunkaan.>>

    Syyttäjä on toista mieltä.

    Poliisiko saa tehdä rikoksen ilman rangaistusta?

    jo virkansa puolesta syyttää jos on rikosepäilyjä. tuomari päättää tuomioista ja ennenkuin tapaus on käsitelty on turha puhua rangaistuksista tai rikoksista! tuskin tiedämme kaikkia asioita virka-auton käytöstä. täällä on turha leimata jo nyt poliisia rikolliseksi!
    ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan! tuomio tulee jos on tullakseen!

    Kuten sanoin herra poliisipäällikkö hoitanee aisansa itse. Onko se rikos siinä mielessä kuin esim. autovarkaus jota ehkä luvattomaksi käyttöönotoksi tai käyttövarkaudeksi kutsutaan, mikset niistä meuhkaa. Virka-auton käyttö kotimatkoihin saattaa olla jopa viisaampi järjestely kokonaisuuden kannalta kuin niitä varten eri auton hankkiminen.

    Maailmahan on rajallinen joten autojakin voi olla vain rajallinen määrä. Se miten hän sopii kustannuksista on toinen juttu mutta saattaa olla myös niin kuin hän on muistaakseni kertonut, että hän on sopinut asiasta.

    Ennen kuin asia todella selvitetään en puuttuisi siihen. Nythän on liikkeellä monenlaista huhua ja juorua joihin huomion kiinnittäminen vie kiinnostuksen todellisiin rikoksiin. Tämä taitaa sopia sinullekin koska tätä niin olet alkanut toitottaa. Savuverhoa sanoisin!

    Syyttäjä on vasta tehnyt päätöksen tutkia asiaa en ainakaan muista kuulleeni enkä lukeneeni varsinaisesta syytteestä. On tietysti mahdollista, että muistissani tai huomiokyvyssäni on aukkoja.

    Nikita varasti auton pakomatkaansa varten ja jätti hämätäkseen viranomaisia valvontapuhelimensa asuntoonsa, onhan se paljon suurempi rikos kuin haltuun annetun auton luvatonkin käyttö. Millaisen tuomion siitä antaisit Nikitalle vai onko se niin pieni rikos kolmen murhan rinnalla ettei kannata mainita? Siitä tulikin mieleeni yksi oiva parannusehdotus nykyiseen vankilajärjestelmään. Aina karatessa kärsitty rangaistus nollataan ja kiinni saatua aloitetaan alusta. Oppivatpahan karkailemaan.

    Äänestä

  • kuuluukin kirjoitti:

    _:_:_:_

    asiaa!

    Mielestäni Nikitalle sopisi nyt yli vuoden ehdoton tuomio. Siinä on useita rikostapauksia ja samalla annettaisiin rikollisille viesti miten käy, kun ei noudata annettuja sääntöjä.

    Tuomio ehdotuksesi karkuruudesta olisi hyvä, sääli vain että tuomioihin vaikuttavat kaiken maailman kukkahattutädit, jotka vaativat lievempiä tuomioita, kun taas kansa haluaa paljon kovempia rangaistuksia!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Aina siviilissä kirjoitti:

On löytynyt edes yksi fiksu rikollinen. Viittaan tässä Turun Sanomien nettilehden uutiseen:

TS. "Sunnuntaina huoltoaseman ryöstänyt mies ilmoittautui Rauman poliisille maanantaina ja tunnusti tekonsa. Poliisi pitää tapausta ratkaistuna, vaikka joitakin yksityiskohtia selvitetään vielä. Ryöstäjä on noin 20-vuotias raumalainen.

Mies ryösti sunnuntaina kello 12.40 Nortamonkadun Shell-huoltoaseman kassan. Hän oli tapahtumahetkellä juovuksissa."

Ajatelkaa kuinka paljon poliisityötunteja säästettiin aivan turhaan tutkintaan koska tekijä voi aina kaikkein yksinkertaisimmin ratkaista tutkinnan. Jos yleensä meillä rikollisia tarvitaan niin sitten fiksuja. Hävetkää muut jotka ette vielä ole käyneet tunnustamassa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu