Meillä on 10 kk ikäinen leikattu poikakissa, jonka saimme noin 11 viikkoisena. Alusta asti se ei ole yhtään tykännyt olla sylissä eikä syliin oma-aloitteisesti hyppele vaan pyristelee heti pois. Samoin jos sitä menee silittämään lähtee se heti kävelemään pois, ja mikä omituisinta, samalla kovaa kehräten!
Välillä se saa älyttömiä kehräyskohtauksia, pyörii ympäriinsä, kynsii alustaa seisovaltaan ja tunkee päätään esim. lakanoihin, mutta aivan yhtäkkiä kesken kehräyksen se saattaa alkaa pitämään outoa rääkyvää ääntä, perääntyy korvat luimussa ja syöksyy käteen kiinni hullun kiilto silmissä. Lähes päivittäin kisumme hyppelee myös jalkoihini kaksin tassuin kiinni ja pitää tätä rääkyvää, valittavaa ääntä.
Meillä on siis jatkuvasti kädet verinaarmuilla kun kissamme käytös on niin ennalta-arvaamatonta ja ristiriitaista! Silitettäessä kehrää, mutta ei pysy paikoillaan vaan kävelee koko ajan pois päin meistä tai sitten juuri kesken kehräyskohtauksen käy rajusti kiinni kynsin hampain.. Huomiota se kuitenkin välillä selvästi haluaa kun jatkuvasti seuraa perässä ja puskee. Mistä tämä käytös voi johtua, onko muilla samoja kokemuksia? Ja miten kissan saisi totutettua syliin ja silitykseen?
Ennen kastrointia ajattelin, että tämä ajoittainen aggressiivisuus on kiiman syytä, mutta ei rauhoittunut kissa leikkauksen jälkeen. Olen koittanut saada tälle lopun esim. painamalla ja alistamalla kissan maahan hyökkäyksen jälkeen ja lähtemällä huoneesta pois. Joskus se rauhottuu siitä, joskus hyökkää heti perään uudestaan.
Välillä se saa älyttömiä kehräyskohtauksia, pyörii ympäriinsä, kynsii alustaa seisovaltaan ja tunkee päätään esim. lakanoihin, mutta aivan yhtäkkiä kesken kehräyksen se saattaa alkaa pitämään outoa rääkyvää ääntä, perääntyy korvat luimussa ja syöksyy käteen kiinni hullun kiilto silmissä. Lähes päivittäin kisumme hyppelee myös jalkoihini kaksin tassuin kiinni ja pitää tätä rääkyvää, valittavaa ääntä.
Meillä on siis jatkuvasti kädet verinaarmuilla kun kissamme käytös on niin ennalta-arvaamatonta ja ristiriitaista! Silitettäessä kehrää, mutta ei pysy paikoillaan vaan kävelee koko ajan pois päin meistä tai sitten juuri kesken kehräyskohtauksen käy rajusti kiinni kynsin hampain.. Huomiota se kuitenkin välillä selvästi haluaa kun jatkuvasti seuraa perässä ja puskee. Mistä tämä käytös voi johtua, onko muilla samoja kokemuksia? Ja miten kissan saisi totutettua syliin ja silitykseen?
Ennen kastrointia ajattelin, että tämä ajoittainen aggressiivisuus on kiiman syytä, mutta ei rauhoittunut kissa leikkauksen jälkeen. Olen koittanut saada tälle lopun esim. painamalla ja alistamalla kissan maahan hyökkäyksen jälkeen ja lähtemällä huoneesta pois. Joskus se rauhottuu siitä, joskus hyökkää heti perään uudestaan.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Osaatko tulkita kissan lähettämää elekieltä? Esimerkiksi hännän vispaus tarkoittaa, että kissa on ärsyyntynyt. Silloin kannattaa lopettaa koskettelu ja ehkä jopa poistua toiseen huoneeseen. Onko kissa fyysisesti terve? Aristaako kissa nimenomaisesti jotain kohtaa kehossaan?
Sairauden määrittämisessä niin kissan kuin ihmisenkin osalta lähdetään purkamaan ensiksi fyysisiä syitä, vasta kun ne on lueteltu pois, alkaa psyyken kartoitus.
Tämä ei tietenkään laske käytöshäiriötä pois, mutta kissoilla ne ovat hyvin harvinaisia. Joskus syynä voi olla omistajan käytös/aiheeseen paneutumaton kouluttaminen tai (huono)tiedostamaton kissaan vaikuttaminen. Kynsiminen ja pään työntäminen lakanoihin kuulostaa ihan normaalilta ja leikkisältä kissalta.
Kissan kehräys ei aina tarkoita, että se on tyytyväinen. Kissa myös kehrää kuoleman hetkellä tai tuntiessaan pelkoa. Tuo korvien luimiminen ja hyökkäily viittaisi myös uhkaavaan tilanteeseen, johon se suhtautuu aggressiivisesti.
Seuraatko kissaa jos se kerran silittäessä kävelee poispäin? Kehottaisin antamaan kissalle huomiota ainoastaan silloin, kun se tulee sitä itse pyytämään. Jos kissa haluaa poistua, niin anna sille se mahdollisuus.
Tuo kissan alistaminen toimii tosi huonosti kissoilla. Koiria voidaan kouluttaa kyseisellä menetelmällä, mutta ehdottomasti suosittelen sen pois kitkemistä! Se voi jopa lisätä kissan aggressiivisuutta! Kissaa ei myöskään voi eikä kannata pakottaa syliin, jotkut kissat eivät siitä pidä ja se pitää vain hyväksyä.
Äkkiseltään vaikuttaisi siltä että lainaisin sinuna opuksia joissa kerrotaan kissan käyttäytymisestä. Voisit saada lisätietoa siitä, miten kissaa voi opettaa, koska tähän asti käyttämäsi menetelmät eivät sovi kissojen kouluttamiseen. Samoin myös kissan tarkastaminen lekurissa ei olisi pahitteeksi, fyysisen sairauden poissulkemiseksi.
Myös kannattaa kartoittaa, onko tilanteissa jotakin pelottavaa kissan kannalta? Kohdellaanko kissaa huonosti, kenties jonkun perheenjäsenen osalta jota ei ole huomattu? Joskus esimerkiksi pienet lapset voivat vanhempien ulkopuolella "mätkiä" kissaa.
Edes koiraa ei voi kouluttaa alistamalla se maahan. Ei se koira siitä mitään opi vaikkakin parhaimmassa tapauksessa se pitää sitä leikkinä. Mutta kissa tuntee tuollaisessa tilanteessa vain suurta pelkoa ja pakokauhua. Ei siis ihme, jos kissa suhtautuu kaikkiin käsiin pelokkaasti. Jos kissan painamalla painaa maahan, niin ainoa keino jonka se tietää on yrittää päästä siitä pois. Ja totuus on, että silloin kissa ei pakokauhuissaan ajattele muuta kuin pois pääsyä ja tekee sen kynsin ja hampain. Ja jos tämä toistuu vielä monta kertaa, niin lopulta kaikki kädet ovat vain pelottavia ja kissa alkaa puolustautua aina käden nähdessään.
Eläinten käyttäytymishäiriöt ovat lähes poikkeuksetta ihmisen aiheuttamia. Suosittelen Desmond Morrisin kissakirjoja ja Helena Telkärannan Matka kissan mieleen -kirjaa.
En tarkoittanut tuota alistamista täytenä koiran kouluttamisohjeena, en tiedä koirista paljoakaan, mutta eräs poliisituttuni paini koiran kanssa, osaksi siinä lienee ollut leikki, koska kyseessä on poliisikoira, ja hän on varmasti ammattinsa osaava ja osaa kouluttaa koiransa. Tuosta vaan heitin vähän ajattelemattomana tuon edellisen kommenttini.
Juu, mutta ei tietenkään mitään eläintä kannata kouluttaa "pahassa" tarkoituksessa alistamalla.
Hyviä kirjoja suosittelit. =)
Onneksi joku fiksu tietää asioista, sillä kokeilin tätä tapaa eräältä toiselta keskustelupalstalta löytämäni vinkin takia enkä ajatellut moista. Tämä kissan omistaja suositteli kissan kevyttä painamista maata vasten jos kissa hyökkää kimppuun. Ajattelin sen toimivan, kun tuntui siltä, että näin kissa tuntisi minut "pomona" eikä sen sijaan pomottelisi minua. Tämä ei voi olla syy kissan käyttäytymiselle, mutta voi toki provosoida sitä, sillä kissani on ollut jo kuukausia ennen tätä alistamista tuollainen. En ole käyttänyt sitä rankaisuna kuin vasta ehkä kuukauden. En saa nyt haalittua näitä kirjoja heti käsiini ja olisin kiinnostunut kuulemaan joitakin hyviä niksejä! Suihkupulloa käytämme jos kissa tekee muita tyhmyyksiä, voisi ehkä toimia tähänkin ongelmaan?
Kun sanoit, että ihminen on lähes aina kissan käyttäytymishäiriön aiheuttaja, en osaa sanoa mitään mikä aggressiivisuuden olisi kissassamme synnyttänyt, koska tämä alistaminen ei ole sitä laukaissut. Emme ole millään lailla kohdelleet huonosti kissaamme ja se on saanut alusta asti huomiota ja hellyyttä meiltä. Leikimme sen kanssa ja viemme sitä ulos valjaissa, joten se saa myös purkaa energiaansa. Ehkä ainoa asia, mikä tulee mieleen on se, että olemme välillä yrittäneet silittää ja ottaa syliin kissaamme myös silloin kun se ei sitä ehkä olisi itse kaivannut. Olen ajatellut niin, että mitä enemmän kissaa hellii, sitä paremmin se tottuu ihmisen kosketukseen ja oppii pitämään siitä. Hyvin paljon kissamme siitä ajoittain pitääkin ja tänäänkin on jatkuvasti puskenut ja kehrännyt, mutta sitten välillä tulee näitä odottamattomia aggressiivisuuskohtauksia.
meidän kollikissa oli aivan sairas päästä.. Vaikka se leikattiin ja sillä oli hyvä olla niin sekin teki niinkuin sinun kisu! Mutta meidän kissalla oli lisänä se että jos itse istu ja vaikka katso tv-tä niin se pysty yhtääkkiä hyökätä sun naamaan! mua rupes "pelottaa" sen käytös(olin silloin raskaana) ja soitin eläinlääkäriin! Eläinlääkäri meinas että joko sillä on ylinmääräinen kives tai sitten se on niin sisäsiittoinen kissa että sen ongelmat johtu siitä!..NO emme miehen kanssa uskaltaneet piettää sitä vaan vietiin se pois..Nyt mun vauvat on yli vuoden ikäisiä ja meillä on maailman ihanin tyttökissa, se ei tee kenellekkään mitään pahaa vaan se on ,jaa se on vaan niin ihana!
Teidän kissan sylihaluttomuus voi johtua siitä, että sitä ei ole ihmiset pentuna pidelleet. On ollut vain emonsa kanssa ja tavallaan puolivilli. Sellaisestakin voi ajan kanssa tulla sylikissa hellimällä, kuten olette oivaltaneetkin, muttei aina.
Meidän 10-vuotiaamme on ollut mukautuvainen ja kiltti. Mutta pari vuotta sitten se alkoi nappaamaan kynsillä ja puremaan, yhtäkkiä vain kun se makasi sylissä ja sitä silitettiin. Ruvettiin ihan varomaan sitä silloin kun sen "silmät tummuivat". Nappaamista edelsi aina suurentuneet pupillit.
Tulipa sitten kisulle munuaistulehdus ja kerroin lääkärille samalla tuosta käytöshäiriöstä. Lääkäri tutki koko kissan ja ilmoitti, että sillä on (kulumasta? johtuvia) kipuja selkärangassa. Antoi akupunktiota samalla käynnillä ja toisen kerran vielä tarkastuskäynnillä.
Ei ole mirri sen jälkeen napannut ja jos niin käy, tiedämme missä on vika.
Yksi mahdollisuus muiden joukossa voi olla kivut teidänkin kissanne kohdalla. Kannattaisi ehkä tutkituttaa lääkärillä, he ymmärtävät paljon kissojen käytöksestäkin. Toivon että apu ongelmaanne löytyisi.
Minä en ole käyttänyt kissoihini sumutinpulloa, ym. rangaistuskeinoja, koska kissa yksinkertaisesti EI OLE TYHMÄ. Se kyllä tajuaa, kuka sen sumutinpullon toisessa päässä on. Jos sitä rankaisee esim. pöydälle hyppimisestä, se oppii, että aina kun olet LÄSNÄ, sumu tulee. Rankaisu (kova ääni, vesisumu) pitäisi tulla silloin siten, ettei kissa yhdistä sitä omistajaan, ja se täytyisi järjestelmällisesti toistua kissan tehtyä tietyn toiminnon. JA sen järjestäminen on hyvin vaikeaa.
Meillä kissat ovat välkkyjä, kuten kissat yleensä ovatkin, ja kerron niille kissojen omilla keinoilla, etten pidä kyseisestä toiminnasta.
Kissat esimerkiksi sähisevät, jos toinen kissa leikkii liian rajusti, tai ne haluavat irtautua leikistä koska ovat kyllästyneet/ ärsyyntyneet. Tällöin kissan häntä vispaa terävästi puolelta toiselle ja sähisee. Saattaapa jopa murista, ja poistua tämän jälkeen.
Tämä on kissojen omaa kieltä, ja jos minun mielestäni leikkini kissan kanssa menee liian rajuksi (kynsien käyttö liian kova), sähisen. Sen jälkeen poistun paikalta. Kissa tajuaa, ettei toinen oikein pitänyt enää leikistä ja haluaa olla rauhassa. Kissat oppivat pentuna varomaan kynsiensä käyttöä kun pennut opettavat toisilleen mikä on liikaa (äänimerkit, jne.).
Silmiin katsominen on kissalle uhkaavaa. Pedot, jotka saalistavat kissaa luonnossa tuijottavat suoraan silmiin. Samoin kissan hyökätessä esim. leikillään toisen kimppuun se tuijottaa silmiin. Kissa pitää siis suoraa katsekontaktia epämiellyttävänä. Useimmiten jos tuijotan kissojani, ne kääntävät katseen pois. Näin ne viestittävät, etteivät halua olla uhka ja ovat ystävällisiä.
Jos haluat viestittää kissalle, että aikeesi ovat hyvät, voit katsoa sitä suoraan silmiin ja räpäyttää silmiäsi. Kissa useimmiten räpäyttää takaisin, koska se on merkki ei-uhkaavasta tilanteesta, jossa toisella on hyvät aikeet.
Jos kissa meinaa hyökätä, niin älä katso sitä suoraan silmiin. Kissoilla selän kääntäminen, katsekontaktin välttäminen ja sähinä ovat merkkejä, ettei leikki nyt kiinnosta.
Joskus, jos kissa tekee jotain "pahojaan", sähisen. Rankaisu ei toimi kissoilla, koska ne luonnostaan pyrkivät niihin samoihin asioihin, joita ihmisetkin haluavat; ne haluavat elää siistissä ympäristössä (ei pissaa eikä kakkaa haisemassa, leikkaamattomat kissat) toteuttaen niille luontaisia viettejä (kynsien teroitus, kiipeily, korkeilla tasoilla käyminen, leikkiminen, vaaniminen, nukkuminen, peseytyminen ja lihan syöminen). Alistaminen on kissalle kauhistus, ja se kokee sen voimakkaana loukkauksena. Tällöin hyvän ja läheisen suhteen rakentaminen kissaan kärsii.
Palkitsevin suhde kissan kanssa on sellainen, jossa ihminen ymmärtää kissan lähettämät signaalit ja ottaa tämän huomioon. Kissa kyllä aistii että häntä ymmärretään, ja voi alkaa "jutella" sekä "pyytää" omistajalta joskus pelottavankin älykkäitä asioita.
Minun kissani tulevat yleensä luokseni, katsovat silmiin, naukaisevat ja odottavat että nousen ylös. Sitten ne johdattavat minut asian äärelle, missä haluavat apuani. =)
Kissojen "kieltä" kannattaa opetella!
luovutettu hieman turhan aikaisin. Yleinen suositus on 12-viikkoa, sinun kissasi tapauksessa olisi voinut luovutus olla vielä myöhemmin.
Monasti liian varhain luovutetuille tulee tuollaista käytöstä.
Kissakaveri saattaisi helpottaa tilannetta. Saisi purkaa energiaansa lajitoveriin. Ihminen ei voi koskaan korvata lajitoverin seuraa.
Jokaisella kissalla on myös oma luonteensa, kaikista ei koskaan tule sylikissoja.
Tajusin juuri, että aina kun kissani hyökkää, tuijotan sitä vaistonomaisesti vihaisesti.. Eli tästä lähtien en katso sitä silloin silmiin! Tuosta sähinästä ja selän kääntämisestä olen lukenut muualtakin ja itseasiassa kokeilin sitä yhdessä vaiheessa. Täytyy jatkaa sähinän pitämistä, se tuntuu luonnolliselta keinolta näyttää kissalle, milloin minuun sattuu. Ehkä se vielä oppii. Jos tuo käyttäytyminen vielä jatkuu niin kyllä silloin on kisu vietävä lääkärille kipujen varalta, mutta minusta on nyt tuntunut, että kissamme on viime päivinä ollut rauhallisempi ja kaivannut hellyyttä enemmän kuin ennen. :)
Niin tosiaan kipu voi olla yllättävän suuri aggressiivisuuden aiheuttaja. Juttelin vähän aika sitten erään erittäin kokeneen kissaihmisen kanssa, jonka kanssa tuli puheeksi varsinainen aggressiivinen käytös kissoilla. Hän sanoi, että oikeaa aggressiota esiintyy lähestulkoon aina vain munuaissairailla kissoilla.
Kannatan siis kissan viemistä myös eläinlääkärille, jotta voidaan sulkea pois sairaudet.
Joku kertoi kissasta, joka hyökkäsi aina kun silmät tummuivat. Ehkä kyseessä oli jonkin sortin epilepsia?
Aloitusviestistä saa kuvan, että kissan käytös olisi normaalia kissan käyttäytymistä. Kissan hyökkäykset kuulostavat lähinnä ihan tavallisilta leikkihyökkäyksiltä, toisin kissa ei ole oppinut kuinka kovaa on sopivaa käydä leikillään kiinni toiseen. Tämä taas kielii siitä, että kissa on luovutettu liian aikaisin.
Kissa ymmärtää kyllä paljon ihmistenkin kieltä, siinä missä ihminenkin voi ymmärtää kissan kieltä. Itse jos tapaisin kissan, joka hyökkää liian kovaa aivan vaistomaisesti kiljaisisin kunnolla korkealta ja kovaa. Tästä kissa pelästyisi varmasti ja lopettaisi.
Menee nyt off topiciksi, mutta joku kertoi miten hänen kissansa saavat hänet johdatettua antamaan heille mitä tahtovat, niin minulle tuli mieleen eräs lapsuuden kokemus. Olin kaikki päivät ja illat yksin ja seurana (voisin kutsua jopa lastenvahtina) minulla oli kissa. Kerran olin aivan suunniltani, kun äitiä ei kuulunut kotiin lainkaan ja kysyin sitten kissalta, että missä se äiti oikein luuraa. Kissa alkoi naukua suunnattomasti ja johdatti minut ovelle. Avasin oven ja seurasin kissaa, joka täysin lepposana käveli bussipysäkille n. 200metrin päähän ja minä perässä. Sitten se äiti sieltä tulikin jo vastaan.
Ei koskaan kannata aliarvioida kissaa ja sen ymmärryskykyä. Siinä missä ihminen tulkitsee kissaa tulkitsee kissa myös ihmistä. Minkäänlainen rankaisu ei auta kissojen tapauksessa. Ei alistaminen, ei vesisuihkut, ei komeroon lukitseminen, ei lyömiset. Ihminen on ajautunut niin kauas luonnosta, että luonnollinen käyttäytyminen on ihmiselle vierasta. Kissa ei ole robotti, joka nappia painamalla käy syliin kerälle. Jos kissa ei tahdo syliin, sitä ei pidä ottaa. Ja lisäksi kaikenlaisen fyysisen ottelun ja mittelön voittaa aina kissa. Kunnioita sinä kissaa sellaisena kuin se on ja kissa kunnioittakoon sitten sinua ettei hyökkää päällesi liian kovaa, niin että sattuu. Sinun on vain löydettävä keino, jolla saat sanotuksi kissalle, että nyt sattui.
Meidän kissa on alkanu muriseen ja sähisee omalle hänälle! Onko kellään kokemusta sellaisesta et mistä voi johtua!? Illalla on pahempi ku päivällä,yö unet menee ku se pitää niin kovaa ääntä!
Sisäkissoilla on usein monenlaisia käytösongelmia johtuen tylsästä ja virikkeettömästä vankina elämisestä. Tottahan kissankin mielenterveys horjuu vuosikausien vankina olemisesta. Eikä asiaa auta sisäkissan omistajat, jotka ovat usein sangen omituista väkeä erilaisine neurooseineen.
Olisin catin kanssa samaa mieltä. Kyllä kissan pitää päästä vaanimaan.
Oma kissani tuli aikuisena meille ja muutaman kuukauden päästä laskettii
ulos töihin.
Voi sitä pienen sydämmen jumpsutusta yöllä, kun sai unissaan kissa elää
päivän retkiä.Viikset vapisi ja marpaat heilui syvässä unessa.
Osaan minä aakkoset. mutta mokkula salaa tekstiä.
Piti olla varpaat, eikä marpaat. Hyi.
Aloittajalle, käytä kissa kunnon eläinlääkärillä ja kero kaikki omituisuudet, tuli mieleen kipukohtaukset, ja muistin lukeneeni koirakirjasta, ett'ä vihaineksi köynyt koira vietiin lopetettavaksi, mutta tehtiin kummiskin tarkasuts, ja lääkäri löysi korvasta heinnsiemenen. Roska poistettiin ja tulehdus hoidettiin ja koiraata tuli ihan kiva kaveri.
Tekemisen puutteeseen auttaa ulkotarha, mieluiten iso ja sinne koppi, ehkäpä vilä lämmitettävä. Miellä riiviö rauhoittui kummasti ja tuli ihan sylikissaksi, kun saa ulkoilla mielensä mukaan 5-10 tuntia vuorokaudessa tarhassaan, myös aamuyöstä, joka on mieluisn ulkoiluaika.
Meidän kissalla on luukku mistä pääsee vapaasti ulos ja sisälle! Soitin eläinlääkäriin eikä osannu sanoa muuta ku et vois ottaa kissapsykoloogin yhteyttä!