olen 20-vuotias, ja ihan kauhea vauvakuume on päällä nyt jo toista vuotta.. avopuolison kanssa olemme puhuneet lapsista jo kauan, ja kumpikin haluamme kovasti kovasti pikkuisia..tiedän että avomieheni olisi loistava isä ja kasvatustapamme ja muut arvot ovat hyvin yhteneviä..itsekkään en olisi mikään huono äiti, ymmärrän mitä lapsi tuo tullessaan. tilanne nyt on vain se, että minulla juuri opiskelut alkaneet ja talous on sellaisessa kunnossa ettei sillä harrastuksia sun muita kustanneta. ja haluan todella antaa lapselle samat mahdollisuudet kuin itse sain: harrastuksia, matkoja, hyvää elintasoa ja säästötiliä.. täytyy siis odottaa, kahden tai kolmen vuoden päästä voisi olla jo hyväkin tilanne kun mies on työelämässä ja itsellä kandin paperit.. tiedän tiedän että olen vielä nuori ja tiedän että odottaminen onkin fiksua, että ehdimme selvittämään tunteemme ja toiveemme ym. ja haluan olla varma että tämä suhdekin vauvan kestää. (olemme kolmatta vuotta yhdessä, kaksi vuotta avoliittoa)
minulla on ihana mies, ihana suhde, kaksi ihanaa kisua jotka ovat meidän karvaisia vauvoja, opiskelen itselleni mielekästä alaa...mutta kun välillä vain tuntuu niin pahalta!! itken melkein joka päivä tätä kaipuuta! siksi nytkin tässä kirjoittelen, kun en muuhun ole pystynyt keskittymään taas muutamaan päivään.. apua.. :( en minä vain voi tälle tunteelle mitään! haluaisin todella että tämä menisi pois! fyysisestikkin oireilen, vatsanpohjaa nipistelee välillä.. on niin vaikeata olla. ulos lähteminenkin tuntuu niin vaikealta kun varsinkin näin kesän tullessa jokapuolella on lapsiperheitä.. pelkästään sana lapsi tai vauva tai kuva vauvasta saa minut itkemään! olen niin kateellinen odottaville äideille..ja vihainen ihmisille joille asiat ovat niin helppoja että tehdään vauva kun tuntuu siltä mutta ei ajatella sitä tulevaisuutta enmpää.. luennoilla on välillä vaikea keskittyä, varsinkin kasvatustieteen lukeminen on ihan kamalaa.. vihaan tätä vauvakuumetta! välillä tunnen itseni niin tyhmäksi tämän takia..hävettää..miksi ihmiset edes haluavat lapsia??
miten ihmeessä olette kestäneet vauvakuumeen? onko ketään joka ymmärtäisi tunteitani? tuntuu että kohta sekoan..
minulla on ihana mies, ihana suhde, kaksi ihanaa kisua jotka ovat meidän karvaisia vauvoja, opiskelen itselleni mielekästä alaa...mutta kun välillä vain tuntuu niin pahalta!! itken melkein joka päivä tätä kaipuuta! siksi nytkin tässä kirjoittelen, kun en muuhun ole pystynyt keskittymään taas muutamaan päivään.. apua.. :( en minä vain voi tälle tunteelle mitään! haluaisin todella että tämä menisi pois! fyysisestikkin oireilen, vatsanpohjaa nipistelee välillä.. on niin vaikeata olla. ulos lähteminenkin tuntuu niin vaikealta kun varsinkin näin kesän tullessa jokapuolella on lapsiperheitä.. pelkästään sana lapsi tai vauva tai kuva vauvasta saa minut itkemään! olen niin kateellinen odottaville äideille..ja vihainen ihmisille joille asiat ovat niin helppoja että tehdään vauva kun tuntuu siltä mutta ei ajatella sitä tulevaisuutta enmpää.. luennoilla on välillä vaikea keskittyä, varsinkin kasvatustieteen lukeminen on ihan kamalaa.. vihaan tätä vauvakuumetta! välillä tunnen itseni niin tyhmäksi tämän takia..hävettää..miksi ihmiset edes haluavat lapsia??
miten ihmeessä olette kestäneet vauvakuumeen? onko ketään joka ymmärtäisi tunteitani? tuntuu että kohta sekoan..
Vastaukset 22
Vanhimmat
Heips!
Itselläkin kauhea vauvakuume ja koko ympäröivä maailma on raskaana tai vasta saanut vauvan.. Ymmärrän erittäin hyvin tunteesi, kaipuu on suunnaton ja olisi niin ihana katsoa oman sikiön kasvua mahassa ja hyvällä tuurilla myöhemmin myös omaa vauvaa sylissä..:) Minullakin ihana mies, ihana suhde ja kaksi kissa-vauvaa korvikkeena myös..:P Olemme keskustelleet asiasta ja hänkin sanoi olevansa valmis lapseen, mutta nuo opiskelut..:/
kiitos vastauksestasi :) tuntuu välillä että olisi niin yksin tämän asian kanssa, kun ei viitsi koko ajan avopuoliskollekaan itkeä.
Juu meni keskustelut ristiin..:D Olen kirjoittanut tuon ylemmänkin vastauksen kun ei "omaa" nimimerkkiä oikein ole..:P
Niimpä, ei ole kiva koko päivää niellä itkua, vielä kun ikkunasta katsoo pihalle niin siellä on päiväkoti jossa näkyy leikkiviä pikkulapsia niin ei ainakaan helpota oman lapsen kaipuuta..
Uskoisin myös että olisimme molemmat oikein hyviä vanhempia. Voi kun malttaisi odottaa vielä ainakin puoli vuotta..:/
odottavan aika on pitkä.. tässä tapauksessa odotuksen odottaminen :) juu itse olen suunnitellut reittini yliopistollekin niin että kierrän matkan varrella olevat kaksi päiväkotia kaukaa! tuntuu kyllä hullulta tällainen pakoileminen :D
Itselläni vähän vaikeaa tuo pakoilu kun on 3kk ikäinen pikkusisko, parhaalla ystävälläni on 2kk tyttö ja siskoni on vkolla 17 raskaana.. Itse istun kateudesta vihreänä vieressä ja kuuntelen kun he paistattelevat onnessa.. Äiti ja sisko ei kyllä pitäisi siitä jos nyt hankkiutuisin raskaaksi, mutta vaihtehdot melko vähät, eihän tätä ihminen kestä.
Taas mä eksyin tänne sivulle kirjottelee.. :D Joo. Kirjoittamasi juttu kuulostaa ihan siltä kuin olisin sen ite kirjottanu joskus pari kuukautta sitten. Mulla lapsen kaipuu tuntui ihan fyysisinä oireina välillä. Aika hurja tunne oli, kun välillä tuntu että todella ois raskaana. Oli kaiken maailman pahoinvointia ja vatsakipua ym, vaikka mahdollisuutta raskauteen ei ollu. En pystyny mitään muuta tekee ku ajattelee vauvaa ja koulukin kärsi. Nyt olen jotenkin ihmeellisesti päässyt pahimman kuumeen ohi. Asiaa auttoi, kun päätettiin että yritys meillä todella aloitetaan ja melko pian vielä. Jonkunlaisen päätöksen tekeminen voi kai siis auttaa asiaa. Sanoisin myös ettei liikaa kannata noita rahapuolen juttuja alkaa miettiä. Ei sitä tiedä miten elämä heittelee, onko sitä rahaa liikaa sitten parin vuoden päästäkään. Eikä se pieni lapsi tartte kummoisia harrastuksia tai materiaa. Se tarttee rakastavia ja huolehtivia vanhempia ja nehän sillä tulee olemaan vai mitä:)
Anna vaan tunteen olla, ei sitä voi kieltääkään. Jossain vaiheessa varmasti huomaat, että on saattanut mennä jonkin aikaa ettei asia käy mielessä. Kun tilanne vähän rauhoittuu pystyy asiaa miettimään oikeasti myös järjellä, eikä pelkän tunnepuuskan vallassa. Moni asia kirkastuu, usko pois! Toiselle kirkastuu se, että on parempi odottaa vielä vuosi, pari. Toiselle se, että opiskella ehtii myöhemminkin, lapsen saamiseen voi mennä pitkäkin aika. Voimia tuohon olotilaan, toivottavasti tunteesi pian laantuu sen verran, että pystyt keskittymään muihinkin juttuihin!:)
kiitos ajatusten jakamisesta :) olen noitakin asioita miettinyt, mutta auttaa kun niitä voi lukea ulkopuolisen kirjoittamana! ei se materia koskaan ole minullekaan tärkeää ollut, päinvastoin. haaveilen kyllä että voin viedä lasta sitten muskariin joskus :D ...
varmasti jonkinlaisen päätöksenteko auttaisi, hyvä ajatus. ollaankin jo kauan puhuttu puoliskon kanssa että pitäisi asioista keskustella, mutta sitten en ole vain jostain syystä "uskaltanut" mistään käytännön asioista alkaa puhumaan.. mutta yritetään :)
Minuakin jännitti asian ottaminen puheeksi ihan vakavasti. Lähinnä siksi, että pelkäsin, että avomiestäni alkaa liika suunnittelu ahdistamaan. (En tietenkään halua suunnittelemalla suunnitella tätä juttua ettei sitten joutuisi liikaa pettymään.) No rohkaistuin sitten ja varovasti kyselin milloin hän oli ajatellut, että olisi vauavalle lupa tulla. Oltiinkin oltu jonkin aikaa jo samaa mieltä, että syksyllä saa tulla jos se sieltä haluaa, joten turhaan jännitin. Nyt mies vaan on alkanut kyselemään, että eikös kuitenkin jo kesällä voitais!:) En ois vielä joku aika sitten uskonut. Vähän kyllä vaatii itsekuria että malttaa sinne syksyyn, kun mieskin alkaa nyt jo höpsöttää:D. Tiukkaa tekee, mut ihanaa, ku tietää et on mitä odottaa. Ja Suomen kesähän on tunnetusti lyhyt;).
Niin ja tuosta rahapuolesta vielä, että toki minäkin haluan, että lapsella on mahdollisuus mennä vaikkapa juurikin sinne muskariin:) Pitää itse vaan varmasti luopua monesta, mutta minua ei se paljon kaivele, oma mussukka menee ihan varmasti kaiken edelle:)
On ne kyllä uskomattomat noi oireet vaikka pitäisi tajuta, ettei kyllä pitäisi olla raskaana. Mulla oli alavatsakipuja ja tuntui ihan, että olisi raskaana. Mutta en tietenkään ollut. Pillereitä kerran VIELÄ käytän :P Sitä vaan toivoo niin kovasti, että en yhtään ihmettele jos se jännitys ja odotus saa aikaan ne vatsakivut....
ollaan kyllä puheltu että sitten kun tosiaan puolisko siirtyy työelämään..olisi vain helpottavaa tietää että milloin silloin :) onnea teille!!
nyt vuoden odottelun jälkeen päätettiin, että puolen vuoden päästä aloitetaan. Ei tota vauvakuumetta jaksa enää kauaa ku se ei vaan lopu. Kyllä välillä vahvempi ja välillä vähemmän, mutta ei ole minnekään kadunnut. Kyllä sitä mun mielestä on tärkeämpiäkin asioita ku matkustelu tai hienot lelut lapselle. Kyllä lapselle voi tarjota "halvallakin" upeita kokemuksia. Mutta jos pystyt odottamaan niin mikäs siinä... Me ei enää pystytä :D
Parin tunnin jutustelun ja muutaman päivän pohtimisen jälkeen päädyttiin siihen että kyllä sitä ehtii opiskella, ja kun mies on lomittaja niin pärjätään hänenki tuloillaan ihan hyvin..:) Ei kun yrittään että jos tärppäis.. Pelottaa vaan ihan kauheesti nyt että entäs jos ei tärppääkään, että jos en voikkaan tulla raskaaksi.. Onko muilla vauvakuumeisilla samoja pelkoja..?
on tosi hyvä se, että jos ongelmia selvii niin ne selvii ajoissa. Ehtiiki tehdä niille jotain. Eikä niin et selviää niin myöhää, ettei koskaa saisi lapsia :S Meillä on jo nimetkin mietitty :D No niitä on mietitty jo kauan aikaa. Voi tietty olla, että ku lapsen näkee niin huomaa, että se onkin jonkun iha eri nimisen näkönen :D Vitsi en malta odottaa ens vuoteen, että aloitetaan :D Kaikilla menee varmaa hermot mun kanssa ku puhun meidän vauvasta jatkuvasti. Juu meidän vauvasta vaikka häntä ei vielä olekaan :D mä rakastan mennä lastenvaate osastolle kus iellä on niin ihania ja suloisia vaatteita. Ostaisin mieluummi niitä vauvalle, kun en tykkää itselleni oikee ostella :D
mäkin voin keksiä nimimerkin tähän. eli kirjoitin ton aiemman, mihin "hullu?" sitten vastasi.
voisin kertoa tässä vähän mun tilanteestakin, jos jotai sattuu jostai syystä kiinnostamaan :D Tänne keksusteluun ovat nyt päätyneet monet nuoret keskustelujen aloittajat, jotka tuskaisesti vauvakuumeilee :) Juu mutta olen -87 ja nyt eka vuosi takana yliopistossa. Kihlatulla on vakituinen työpaikka vaikkakaan ei mikään kovin korkea palkka mutta kuitenkin. Meillä vauvakuume ollut vuoden ja sovittiin silloin aikoinaan, että kandivaiheen jälkeen sitten. Nyt kuitenkin havahduttiin siihen, että ei ole olemassa sitä "oikeaa aikaa" ja koska me oikeasti halutaan lasta niin eiköhän kaikki järjesty. Rahaa ei varmana tule olemaan yllinkyllin, mutta varmana sitä pienemmälläkin pärjää. Ei Suomessa me nälkää päästä kuolemaan. Lisäksi sukulaiset ovat innokkaita auttamaan ja lahjoittamaan esimerkiksi vanhoja tavaroita ja vaatteita. Eniten on askaruttanut ehkä, että jaksaako ja onko valmis.. Pelkoja on. Mutta me päätettiin, että me tehdään se hyppy tuntemattomaan. Me mennään ensi vuonna naimisiin ja siksi odotetaan sen verran, että lapsi syntyisi sitten häiden jälkeen (siksi odotetaan vielä se puoli vuotta)... mutta tällaista meillä :D
sehän mua kaikista eniten pelottaakin!! :O
siis isellänikin ensimmäinen vuosi yliopistoa takana. muutenkin samanlainen kuvio, paitsi että avopuolisokin vielä opiskelee eli rahatilanne on sitä luokkaa että lähinnä tuilla ja mun opintolainalla elellään. ehkä se kandin tutkinto tosiaan voisi odottaa (innoitat mua kyllä aikaistamaan lasten hankintaa :D). kunhan nyt tuo toinen pääsisi töihin niin voisi aloittaa yrittämisen... :)
Täytyy myöntää, että se kyllä vaikutti, että hän sai nyt vakituisen paikan. Koska nyt on kyllä taloudellisesti turvallisempaa. Varmaan se on ihan, että millaista elämää haluaa. Jos on oikeasti valmis luopumaan ylimääräisestä niin eiköhä sitä selviä. Kyllähän opiskelijoille on ennekin lapsia siunaantunut :) Mutta rankkaa se kyllä sitten on (niin no rankkaa se meilleki tulee olee :D. Mulla on siinä mielessä helppoa, että mä oon tottunut siihen, etten mä hirveesti ostele itselleni mitään, joten ei ole kauheasti tule muutosta siihen :D Onko sulla esimerkiksi perhe apuna, jos tarvitaan? Saatkohan esimerkiksi hoitoapua? Ajattelin, jos aluksi jäisi kotihoidon tuella kotiin opiskelee ja palkkaisi tarvittaessa (jos vaikka tenttejä) kihlatun siskoa vahtimaan. Hän oli aivan innoissaan ideasta :D
Vauvantekohommat on nyt alotettu ja jännityksessä ootellaan että alkaakos ne menkat vai eikö ala.. Hirmuisesti jännittää ja pelottaakin vähän.. Pitää tulla sitten purkamaan sydäntä tänne jos ei nappaa..:S
totta kai tuut tänne sitten myös fiilistelee, jos nappaaki ;)
tule ihmeessä kertomaan kuinka on sitten sujunut :)
Meilläkin molemmat vielä opiskelee, minä (-87) toista vuotta ja avomies (-86) kolmatta vuotta yliopistossa. Olisi vaan niin paljon helpompaa tehdä päätös lapsen hankkimisesta jos avopuolisolla olisi vakituinen työ.. Luulisi kuitenkin, että opiskelijatkin jotenkin pärjäisi lapsen kanssa.. Avomieheni luulee myös, että lapsen hankkimiseen loppuu elämä, mitä minä en taas ollenkaan ymmärrä. Mun mielestä elämä jatkuu vaan tuhat kertaa parempana lapsen saamisen jälkeen! Ollaan puhuttu lapsesta paljon ja hänkin kyllä haluaa lapsen mutta ei usko, että pärjättäisi lapsen kanssa. Ite uskon, että me oltaisiin ihanat vanhemmat vaikka ei nyt ihan paras rahatilanne olekaan..=)