Kun olet kirjoittanut kirjojakin, niin käytkö koskaan luennoimassa missään päin suomea? Tai yhtään mitään vastaavaa toimintaa? Tiedätkö onko esimerkiksi Oulussa mitään ufojen tutkimiseen liittyvää toimintaa, johon maallikotkin saisi osallistua? Olisi erittäin mielenkiintoista ja hyödyllistä, jos nämä ufo-asiat saisivat enemmän julkisuutta vaikka mm. luentojen myötä. Näin saataisiin esimerkiksi jaettua uusia ja vanhoja kokemuksia, sekä saavuttamaan aiheesta kiinostuneet ihmiset. Samalla voitaisiin saattaa paremmin päivänvaloon ufo-ilmiöiden olevan todellisia tapahtumia eikä huuhaata.
B Borgille
toiselta kysyjältä
4463
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ufomies ne ufojutut ties...
kysymyksestä.
Käyn H: gin ufopiirissä säännöllisesti kerran kuukaudessa ja näin olen tehnyt jo kauan.
Kun Timothy Good oli luennoimassa H: ssä joulukuussa 2007 niin olin mukana paneelissa luennon jälkeen.
Radiossa olin n.kuukausi sitten.
Ongelmana on että pyydetään niin moneen paikkaan. En minä joka paikkaan ehdi.
Lisäksi pidän itseäni lähinnä ufokirjailijana joka seuraa asioita sivusta, vaikkakin minut on hiukan
' väkisin ' vedetty mukaan muuhunkin toimintaan.
Olen aktiivisesti yrittänyt välttää tilannetta että minusta tulisi jonkunlainen ' ufoguru ' eräiden toisten tapaan ja määrätietoisesti keskittynyt siihen että jaan tosiasioita ufoilmiöstä.
Näiden tosiasioiden pohjalta muut voivat sitten keskustella.
Jos olet ollut tarkkaavainen niin olet huomannut että tälläkin palstalla on usein kirjoitettu asioista joita minä en ole kommentoinut lainkaan
Onko mainitsemasti ufopiiri kaikille avoin tilaisuus vai onko se vain tietyn sisäpiirin `salaseura`? Kiinnostusta olisi käydä joskus kuuntelemassa asiantuntevaa keskustelua aiheesta.
tilaisuus on ollut ja on avoin kaikille. Mutta ikävä kyllä niin kokoontumistila on liian pieni porukalle.
Istumapaikkoja ( tuskin edes seisomapaikkoja) ei riitä kaikille.Siksi sitä ei voi mainostaa liikaa.
Seuraava kokous on 5.6.2008.
Ota yhteyttä minuun s- postitse jos sinulla on kova halu päästä mukaan:
b.borg(at)kolumbus.fi