Olen tavannut miehen joka on 13 vuotta vanhempi minua,ja hän olis niinkun kiinnostunut minusta ja minä en.En ollut alussa mutta nyt olen alkanut häntä ajattelemaan päivittäin.En ymmärrä miksi,olisko se jotain ihastumista vai onkohan rakkautta.Mies on eronnut ja itse olen leski ollut jo kolme vuotta.
Rakkauttako?
50+ nainen
191391
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
kun vielä pystyt ja ehdit,juokse ,juokse niin kuin et koskaan ennen.
Kun *nauratti* niin tämä sinun vastauksesi, vaan
kumpaankohan suuntaan ja vielä kovastikin kehoitat, ystävänä*?.
ikäeroa esim kymmenen vuoden päästä,ei suunnasta ole epäselvyyttä.
Varmaan kannattais laittaa piikkarit vielä jalkaan.
Aina olen saanut kuulla että ikä on vain numeroita,tämä mies on hyvännäköinen mies,rauhallinen,kohtelias ja ehkä sen vuoksi kun hän on 60 ,eikä ole mitenkään sairas eikä lääkkeitä syö.Tansseissa kuljetaan kuitenki yhdessä ja siinä kaikki.Olen viime aikoina alkanut "tuntemaan" jotakin häntä kohtaan.On kyllä nuorempiakin 50 miehiä jotka on minusta kiinnostunut,mutta minuu ei vaan kiinnosta.
Isäni oli 16v äitiäni vanhempi, ja kyllä äitini on ihan reilusti aikoinaan jutellut et ikäeroa oli liikaa, kun vanhenivat.
Komea oli isänikin vielä kuuskymppisillään, vaan sit jotenkin ukkoontui , ja äitini "vasta" 44v, ei mä en alkais,mutta sinähän sen toki päätät.
Voihan sitä ystävänä liikkua, edelleenkin.
Minäkin luulin että 10 v ikäero ei haittaa,mut kyl se rupee haittaamaan siellä "loppupäässä".
Ukko onkuin vanhus,kötisee ja odottaa kuolemaa,pelkää kaikkea mahdollista itselle tapahtuvan,ei osallistu mihinkään mitä mä haluaisin,itse kun olen taas nuorekas ja kalenteri-ikääni jäljessä.
Jopa on myöntänyt että kyllä olis pitänyt ajatella silloin seurustelun ensivuosina järkevämmin,minusta mies voisi olla muutaman verran nuorempi,ei liikaa,niin silloin suhde säilyisi elinvoimaisena ja tällä en tarkoita seksiä!
VAikka riippuu kuinka onnellista ja täyspainoista se yhteiselo on mutta otetaan esimerkki, jos aikanaan nainen 70 ja mies 80 .....vaikka kaikki on niin yksilöllistä.
Ympärilläni on ollut niin monta esimerkkiä.
tutustella hieman pitempään, jospa se tunne vahvistuupi, - suuntaan tai toiseen..
Anna tunteiden tulla tai olla tulematta. Älä pidä kiirettä. Kyllä sen pian tietää, onko rakkautta vai ei. Eikä numeroihin kannata tuijotella, vaan kaikkeen muuhun , mitä suhde tuo tullessaan. Onko eväitä pitkäaikaiselle suhteelle? Itselläni on suunnilleen saman verran ikäeroa mieheeni, tosin toisin päin (mies on siis nuorempi)Aviossa on oltu jo 12 vuotta. Eivät numerot juurikaan kummittele elämässämme, kun muuten elämme suunnilleen samalla allonpituudella.
toisen vastata kuinka menettelet parisuhteessa.Se on aivan itsestäsi kiinni minkälaiset tunteet on toista kohtaan.Jospa ne on ystävyyden tunteita.Ei kait iällä suurta merkitystä ole jos kemia funkkaa ja molemmat samalla aaltopituudella.Kantsii kyllä tarkkaan miettiä ollakko pari vai ainoastaan ystäviä.
ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ
♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥
Mummollani ja papallani oli 28 v ikäero ja he olivat onnellisia. He saivat vielä seitsemän lastakin. Ei se ikä aina ratkaise :0)
ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ
♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥
ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ ღ
oisi muuten sama mummo ja ukki, mutta lapsia on ollut liikaa :))
Yksi mummoni ja pappani lapsista (Kerttu) kuoli kolme vuotiaana. Pappani (Juho) oli syntynyt 1872 ja mummoni (Anna) 1900.
Oletkos sukulaiseni vai muuten vain sukulaissielu?
täällä ukki, oli syntynyt jo aiemmin kuin Sinun pappasi, ts. 1863 ja mummon syntymäaika oli 1886 eli ikäeroa oli heilläkin kovasti, yli 20 vuotta, mutta lapsia vain kaksi.
Ei olla sukua, tai luulen ainakin niin, - mutta sukulaissieluja voitas olla :)
En tietenkään ole tavannut livenä isovanhempiani, ukki oli ollut jo melkein 60 vuotias kun isäni syntyi.
Lisään vain jos ihmettelet noita isovanhempieni vuosilukuja.
Ukkini kuoli viisi vuotta ennen minun syntymääni. Mummoni kuoli, kun olin 16 vuotias. Mummoni oli ihan yhtä suloinen kuin äitini ja tätini (äidin sisko).
Mummollani ja hänen poikapuolellaan oli 3 vuoden ikäero (mummoni vain 3 vuotta 'poikaansa' vanhempi). Ukkini oli jäänyt kaksi kertaa leskeksi ennen kuin meni avioliittoon mummoni kanssa ja hänellä oli lapsia edellisistä avioliitoista. Siis meillä on iso suku äitini puolelta.
naiset kuolivat lapsivuoteuteen, tai synnytyksiin, ja kun lapset jäivät ilman äitiä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hankkia uusi vaimo menehtyneen tillalle.
Yleensä hän oli nuori, ehkä ensin lapsipiikana ollut tyttönen, josta sitten leipoutui taloon uusi emäntä, ja lapia alkoi tulla lisää, niinkuin nyt nuori nainen voi lapsia laittaa, - miehillehän ei siinä(kään) ollut mitään ongelmaa :)
Noin näkyi olleen meidänkin mummun suvussa ollut, taisi olla isoukki kolmen naisen "surma", jos näin voi sanoa.
Onneksi terveydenhoito on sillä mallilla nykyään kuin on, enää lasten tekoon ei taida juuri kukaan menehtyä..
Ukin edellinen vaimo kuoli lapsivuodekuumeeseen ja mummoni oli 'pikkupiikana' ja tuli hyvin toimeen perheen lasten kanssa. Ukkini on kuvien mukaan ollut komea mies ja ei ihme, että mummoni ihastui häneen ja ikäero ei haitannut (28v ikäero) mitään. Äitini kertoi, ettei ukki ja mummo riidelleet koskaan ja heillä oli rauhallinen hyvä koti ja mummo ja ukki olivat kumpikin hartaita uskovaisia.
samat 13 vuotta minua vanhempi ja minä ainakin olisin ollut valmis mihin tahansa hänen puolestaan, mutta hän kuoli reilu vuosi sitten ja nyt olen itse ihan hukassa.
Koko ajan tuntuu siltä, etten enää koskaan löydä yhtä ihanaa ja rakasta ihmistä vierelleni, joten vastaukseni on anna tunteen viedä ja elä vielä kun voit koskaan ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan.