Totuus tinnituksesta

Eustachian Tube

Tervehdys!
Syyt, jotka aiheuttavat tai siis voivat aiheuttaa tinnitusta, ovat hyvin moninaiset ja usein hyvin monimutkaisia. Summa rummarum: Kun on tässä vuosien varrella kuunnellut ja lukenet eri lääkäreiden ja muiden asiantuntijoiden juttuja/artikkeleita, voi vaan todeta, että tinnitus voi tulla kenelle tahansa ja milloin tahansa.
Vielä kuulee joidenkin suusta, ettei ei ole minkäänlaista hoitoa saatika lievitystä. Johtui se sitten meluvauriosta, jäykistä niskoista, jostain lääkeaineesta, korvan kasvaimesta jne. niin ainakin lievitystä ja helpotusta löytyy jos vain oikein haluaa etsiä. Itse olin turhautunut monta vuotta, kunnes löysin mm. Gingko -valmisteet (Neidonhiuspuu-uute)myös erilaisia mustikkauute -valisteita kannattaa kokeilla. Näiden ohella tietysti C ja mielellään E -vitamiiinia. Nämä siis parantavat ääreis(mikro)verenkiertoa. Joitakin auttaa esim. vyöhyketerapia tai hieronta. On hyvä myös muistaa pitää samalla huolta muutenkin itsestään. Syö terveellisesti, ei pahemmin juo eikä polta ja ainakin kevyttä kuntoilua ja raitista ilimoo. Tästä on ainakin hyvä lähteä.
On kuulemma kehitteillä ja jokseenkin koekäytössä hermorataimpulssi -hoito. Tinnitusaistimus kun ei kuulemma synny korvassa tai sisäkorvassa vaan aivoissa, jonne se johtuu hermoratojen kautta.
Kaiken kaikkiaan pyritään elämään normaalia elämää, eikä anneta äänien lannistaa. Tiedän, että näin on helppo sanoa, mutta... life si life. (Ei tähän loppuun muutakaan järkevää keksi) :) T: Tomppa-76

10

7041

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Its me

      Öhöm! Anteeksi, että vastaan näin omahyväisesti omaan viestiini. Ei ole valitettavasti vain yhtä totuutta. Painotan vielä, että teorioita t:n syntymisestä on useita, koska se se voi johtua n. 12 eri syystä. Se ei ole sairaus vaan oire jostakin. Useimmiten korvatorven toimintahäiriö (Eustachian Tube Disfunction)mutta toisaalta se voi johtua paljon muustakin kuten edellisessä pikaisesti mainittiin.
      OLEELLISTA ON, että tinnitus on mekanismi, joka "käynnistyy" saatuaan jonkin laukaisevan tekijän. Tässäpä lääkäreillä ja tutkijoilla onkin pähkinää. Mutta oikeilla jäljillä jo ollaan ja lähitulevaisuudessa kyllä keinot keksitään. Onhan syöpätutkimuskin ottanut isoja harppauksia ja hoitokeinot ja lääkkeet ovat kehittyneet huimaa vauhtia.
      Tiedon ja kokemusten jakaminen ja vertaistuki on ensiarvoisen tärkeää, vielä kun tehokasta (täsmähoitoa) ei ole olemassa (ainakaan Suomessa).
      Sorry nuo kirjoitusvirheet edellisessä. Hyvää kesän odotusta itse kullekin säädylle.
      T: Tomppa-76

      • eikö ole eroa?

        Eikö silläkin ole väliä, mistä tinnitus on aiheutunut? Äänestä tai esimerkiksi sairaudesta? Minun korvastani puhkesi tärykalvo äkillisessä korvatulehduksessa, ja siitä seurasi tinnitus.

        Niin, tarkoitan, että jos aiheutumisen syissä on eroa, eikö helpotuskeinoissakin ole?

      • JPQ
        eikö ole eroa? kirjoitti:

        Maalais järjellä tottakai on merkitystä mistä joku syntyy miten sitä hoidetaan/lievitetään.

      • Tubisti

        "Se (tinnitus) ei ole sairaus vaan oire jostakin. Useimmiten korvatorven toimintahäiriö (Eustachian Tube Disfunction)"

        Kerro toki lisää korvatorven toiminnan häiriöiden altistuksesta tinnitukseen.

      • Eustachian Tube
        eikö ole eroa? kirjoitti:

        Eikö silläkin ole väliä, mistä tinnitus on aiheutunut? Äänestä tai esimerkiksi sairaudesta? Minun korvastani puhkesi tärykalvo äkillisessä korvatulehduksessa, ja siitä seurasi tinnitus.

        Niin, tarkoitan, että jos aiheutumisen syissä on eroa, eikö helpotuskeinoissakin ole?

        Tervehdys vain... Halusin kertoa alunperin, että riippumatta siitä, mistä ääntely korvassa johtuu, on lievitystä haettavissa. Pitää hakea täsmähoito ts. täsmälievitys nimenomaan sen perusteella, mistä tinnitus on saanut tai voinut saada alkunsa. Läheskään aina ei ole helppoa selvittää tinnituksen syitä.
        Pieleen ei mene vaikka söisi vitamiineja ja luontaistuotteita esim. mainitsemaani Gingko Bilobaa tai mustikka-multimvitamiini valmisteita. Kunhan muistaa, ettei ylitä suositusannostuksia.
        Faktaa: Tinnitus todetaan sillä, että potilas(nykyään asiakas) valittaa/kokee kiusalliseksi, häiritseväksi tai jopa tuskalliseksi äänen, jonka kuulee korvasta, varsinkin hiljaisuudessa. Ääni voi olla vinkunaa, piippausta, surinaa, sirinää, kohinaa tai sirinää. Syynä voi olla korvatulehdus, sieni-infektio, vääränlainen paine välikorvassa, vaikku tai muu erite, korvan epämuodostuma, helmiäiskasvain(kolesteatooma), kuuloluiden yhteenluutuminen (otoskleroosi), tai kuulovaurio, joka voi johtua mm.melusta, mutta myös tärykalvovauriosta tai muusta korvan vauriosta, joka on yleensä sisäkorvassa kun on oireena tinnitus. Korvakäytävään tähystäällä eli tympanometrilla voidaan todeta paljon asioita korvan toiminnasta ja sen hetkisestä tilanteesta. Tosin meluvauriora sillä ei voida todeta, ellei melu ole ollut niin raju, että tärykalvo rikkoontunut esim.räjähdys tai muu yli 160 Db:n impulssinen ääni.
        Palatakseni vastaukseesi / kysymykseesi: Reikä tärykalvossa ei pelkästään aiheuta tinnitusta, ainakaan jatkuvaa sellaista ellei korvakäytävässä olevaa eritettä ole päässyt reiän kautta valumaan sisäkorvaan. Sinne kun ei saa mennä mitään tavaraa eikä nestetettä. Mikäli näin on päässyt käymään, voidaan puhua korvavauriosta. Tällaiseeen vaivaan voi kernaasti kokeilla luontaistuotteita, ellei erikoislääkäri ole määrännyt esim. Betaserciä, Carbamatsepiinia, Pridoniinia tai jotain Gingko -jalostetta / johdannaista. Tällaiseen korvavaurion aiheuttamaan tinnitukseen ei auta hieronta tai vyöhyketerapia välttämättä, joitakin se voi auttaa. Ainakin se rentouttaa ja lisää mielen virkeyttä, että taas jaksaa vähän aikaa...
        Paras asiantuntija näissä asioissa on ehdottomasti audiologi, joka on tietysti myös korva, -nenä, -kurkku erik. lääkäri. Usein myös foniatri tietää mistä puhuu. Hieromapuolella kannattaa suosia neurologisiin seikkkoihin erikoistunutta hierojaa / fysioterapeuttia. Aina pitää vaatia asioita tai ottaa selvää. Ei pidä tyytyä vain siihen, mitä joku terveyskeskuslääkäri jossain kertoo. Ei pidä jäädä "tuleen makaamaan".
        En tiedä lähellekkään kaikkea, mutta ainakin jotain. Enkä halua olla missään tapauksessa ylimielinen.
        Kuulemisiin! T: Tomppa-76

      • tinnittää jo kahdeksatta vu...
        Eustachian Tube kirjoitti:

        terveyskeskuslääkäriin mene tinnituksen takia, itse ainakin varasin ajan suoraan alan erikoislääkäriltä.

      • Hepiolus
        Tubisti kirjoitti:

        "Se (tinnitus) ei ole sairaus vaan oire jostakin. Useimmiten korvatorven toimintahäiriö (Eustachian Tube Disfunction)"

        Kerro toki lisää korvatorven toiminnan häiriöiden altistuksesta tinnitukseen.

        Uskon ajatukseesi, vaikka minulla ilmaiesti monet eri syyt aiheuttavat tinnitusta.
        Otin Bepanthen-imeskelytabletin ja pidin sitä kurkussa korvatorven kohdalla. Kurkussa oli ennestään kipua ja tinnituskin kovaa. Sain helpotusta jopa useammaksi päiväksi.

    • hopeakettu

      Hei! Tietäisitkö vastausta, voiko nuhan aikana tulla tinnitusta, joka sitten ei lähtisi pois? Ja jos silloin kuuntelee musiikkia kuulokkeilla, vaikka ei nyt niin kovaakaan, voiko se altistaa tinnitukselle..? Olen ajatellut hieman rajoittaa musiikin kuunteluani tämän takia.. Ja jos joku tietää, niin onko sillä vaikutusta jos käy nuhaisena uimassa, niin voiko sekin aiheuttaa korville ongelmia..? Illalla kun käy nukkumaan, tietää, että korvissa surisee, vaikka ennen ei niin tehnyt. Oho, tulipas tästäkin pitkä, ihan kun jonnekin lääkäripalstalle valittelisi :D

    • yhtä "juhlaa"

      ei ole auttanut mikään 12 vuotta meteliä korvassa, välillä soi toinenkin, kuulo mennyt kokonaan toisesta Betaserc on ollut lääkkeenä, tehoton, otan vaan kun alkaa kovasti huimaamaan. Erikoislääkärin lausunto,, ei voi tehdä mitään,, Kuopion mehiläisessä. liekkö vaikuttanut asiaan se kun terv.kesk. lähete oli. Ajatteli ettei voi kuitenkaan rahastaa enää. Jos löytys joku keino,, mut ei,, sais ees meteliä pienemmäks kuuloa ei varmaan saa takaisin. Ei auttanut Jalovaaran kaato yrityskään,, mut se olikin sit toinen juttu.

    • Tinnittää

      Terve vaan . Ei auta tinnitykseen kun pullo pari viinaa, minulla tinnittänyt n 4-5v. Ja aina kovaa ja välillä sietämättömän kovaa. Ei auta neidonhiuspuu-uuteet eikä muu hölynpöly. Kestäkää vaan loppuelämänne sitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7512
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2936
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1153
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      77
      853
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe