Löysin pari vuotta sitten aivan ihanan miehen joka on kolmen pojan huoltaja. Lasten äiti löysi uuden miehen jokunen vuosi aiemmin ja koska rakkaus ei kysele, lähti tämä äiti miehen perään toiselle paikkakunnalle.
Lapsiaan hän ei tavannut kuin muutaman kerran lasten isän ollessa yksin poikien kanssa, mutta kun astuin kuvioon, tapaamiset alkoivat tulla säännölliseksi. Oli kyse sitten mustasukkaisuudesta tai järjen päähän palaamisesta, olen tyytyväinen lasten takia että tämä eksä ns hoitaa hommat.
Minua hän ei voi sietää ja olenkin saanut kuulla kaikenlaista kuten "toivottavasti ette saa ikinä yhteisiä lapsia", mikä kosketti tosi rajusti, sillä totuus on että miehelläni on jo kolme lasta eikä hän enempää halua. Olen hyväksynyt asian vaikka mielessäni mietinkin että näinkö tämä minun elämäni sitten menikin.
Vietämme mukavaa elämää ja pojat ovat ottaneet minut vastaa erittäin hyvin. Teemme paljon asioita yhdessä ja elämä on kivaa.
Kuitenkaan en voi välttyä siltä että joskus yön tunteina mietin katkerana että en voi koskaan saada omaa lasta. Eikä rakastamani mies koskaan halua lapseni isäksi. Oli syyt sitten mitkä tahansa.
Asumme myös olosuhteiden pakosta miehen kotitilalla eli eksä on talossa aina vahvasti mukana, ehtiväthän he olla yhdessä 12 vuotta. Olen saanut muokata taloa haluamakseni ja olen sen tehnytkin yrittäen ottaa huomioon pojat.
Rakkaus mieheeni ja hänen lapsiin,vai mahdollisuus omaan elämään? Valitsin rakkauden...
Lapsiaan hän ei tavannut kuin muutaman kerran lasten isän ollessa yksin poikien kanssa, mutta kun astuin kuvioon, tapaamiset alkoivat tulla säännölliseksi. Oli kyse sitten mustasukkaisuudesta tai järjen päähän palaamisesta, olen tyytyväinen lasten takia että tämä eksä ns hoitaa hommat.
Minua hän ei voi sietää ja olenkin saanut kuulla kaikenlaista kuten "toivottavasti ette saa ikinä yhteisiä lapsia", mikä kosketti tosi rajusti, sillä totuus on että miehelläni on jo kolme lasta eikä hän enempää halua. Olen hyväksynyt asian vaikka mielessäni mietinkin että näinkö tämä minun elämäni sitten menikin.
Vietämme mukavaa elämää ja pojat ovat ottaneet minut vastaa erittäin hyvin. Teemme paljon asioita yhdessä ja elämä on kivaa.
Kuitenkaan en voi välttyä siltä että joskus yön tunteina mietin katkerana että en voi koskaan saada omaa lasta. Eikä rakastamani mies koskaan halua lapseni isäksi. Oli syyt sitten mitkä tahansa.
Asumme myös olosuhteiden pakosta miehen kotitilalla eli eksä on talossa aina vahvasti mukana, ehtiväthän he olla yhdessä 12 vuotta. Olen saanut muokata taloa haluamakseni ja olen sen tehnytkin yrittäen ottaa huomioon pojat.
Rakkaus mieheeni ja hänen lapsiin,vai mahdollisuus omaan elämään? Valitsin rakkauden...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuulostat normaalilta, tasapainoiselta ja fiksulta suomalaiselta naiselta.Elämä on täynnä valintoja ja vaikeitahan ne usein ovat.
Onnellisuus syntyy kun hyväksyy valintansa ja tiedostaa että ihan kaikissa asioissa on puolensa.
Sinulla on hyvä mies ja mukavat lapset, onnea!
Heräsi ristiriitaisia tunteita kun luin kirjoituksesi. Olen onnellinen puolestasi, että elämänne on tasapainoista; ymmärrän myös öiset ajatuksesi.
Elän tällä hetkellä melko samanlaisessa tilanteessa: pari vuotta aivan ihanassa suhteessa, pidän mieheni lapsesta (pieni poika). Tapaamisoikeus 50/60, eli kahden viikon jaksoissa 6 päivää isällä, 8 äidillä. Saamme kokea perhearkea, mutta myös elää kahdenkeskistä elämää. Kaipaan kuitenkin omaa(kin) jälkikasvua, mihin mieheni ei ole vielä täysin valmis, liekö koskaan. Puhumme kaikesta, saan kertoa tuntemukseni ja minua ymmärretään. Kaikki hyvin siis? En ole vaan vielä täysin päässyt tuohon "hyväksymiskohtaan". Miten paljon minun on myönnyttävä että voisin olla onnellinen tässä uusioperheessä? Ei tietenkään enempää, kuin haluan.
Kysynkin, mistä olet saanut varmuutta ja voimaa tehdä päätöksen rakkauden vuoksi, itsesi sijaan? Olen menossa rikki miettiessäni haluanko kasvattaa vain toisen lasta, hyväksyä kaiken (paskan mikä toiselta puolelta sataa) vai vapautanko itseni ja kadun loppuelämäni, kun olen menettänyt niin minulle täydellisen miehen? Mieheni sanoin, kaikille ei tälläinen elämä sovi. Miksi se ei voi sopia minulle?
On erittäin mukava kuulla, että elämänne on mallillaan. On luonnollista että ajatuksissasi on myös oman lapsen hankkiminen tai hankkimatta jättäminen.
Itse tapasin Elämäni Rakkauden keski-iän kynnyksellä, omia lapsiakin olisin voinut vielä laittaa, mutta mies oli vahvasti vastaan (kokemuksesta viisastuneena). Uskallan väittää, että moni elämänsä aikana ei ole niin onnekas, että tapaisi sen sopivimman puoliskonsa, joten rakkaus painaa ainakin minun vaakakupissani valtavan paljon. Miehen lapsi on mukava ja hänen äitinsäkin alkaa (kymmenen vuoden jälkeen) rauhoittua, ja nautimme elämästä ja toisistamme.
Miehesi ex varmaankin näkee kaikesta, että teillä on hyvä suhde, ja kokee varmaan kateutta. Yhteiset lapset ovat ainoa side mieheesi, on hyvin luonnollista että hän kipuilee. Oman mieheni ex oli joskus nähnyt minun ottamani kuvan miehestäni ja lapsestaan ja sanonut, ettei koskaan ole nähnyt tällä niin onnellista ilmettä ja että me (mieheni ja minä) sovimme ilmeisen hyvin yhteen. Hatunnosto exälle!
Lapsen tekeminen sinänsä ei takaa onnea, sekin on arpapeliä. Ja luepa näitä ketjuja, joissa kirjoittelevat muutamat Äidit – aika katkeria tekstejä. Osalle äitiys on pelkkää pyhimyshommaa, kun miehet nostavat kytkintä. Osalle se on ainoa sisältö elämään, ja mitä sitten, kun lapset kasvavat ja lähtevät? Et koskaan pysty tekemään sellaista sopimusta, että lapset muistaisivat sinua vanhetessasi tai pitäisivät edes yhteyttä.
Rakkaus kannattaa aina valita. Onnittelut sinulle!
minunkin miehelläni oli ennestään 3lasta ja yksi yhteinen tehtiin kumminkin vaikka aluksi kumpikin mietimme että kannattaskohan. puhu miehellesi että tahdot lapsen ja jos ei käy pitää jutut miettiä uusiksi MUTTA! toki oltava varma et yhes ollaan ja pysytään:)