Joudun pakosta seuraamaan naapurin yksinhuoltajan kamppailua kuusivuotiaan poikansa kanssa. Poika on aika tapaus! Välilä kuin herran enkeli, mutta useinmiten erittäin kiukutteleva ja äitiään mäiskivä terminaattori.
Pojan edellä mainittu käytös on alkanut muutamia vuosia sitten ja tuntuu vaan kokoajan pahenevan. Suuttuminen ja raivostuminen voi alkaa ihan mistä vain.Kohtauksen jälkeen poika on hämmästynyt ja pahoillaan, missä vika, ei taida olla ihan normaalia, kertooka te?
monen vuoden uhmis?
6
535
Vastaukset
- Isä
mennä sanomaan kun ei tiedä tarkemmin koko lapsen elämän taustaa. Mutta lapsi ja äiti tarvitsevat apua jaksaakseen. Etkö sinä voisi auttaa äitiä alkuun tässä elämän kriisissä. Mielestäni sinulla on siihen melkein velvollisuus, koska näet että tilanne ei ole mitenkään hallinnassa. Olemmehan toisiamme varten, eikä se tarvitse olla mitenkään syyttävää jos haluaa olla tukena naapurilleen.
- sivusta seuraaja
Olen tässä kamppailussa mukana, mutta alkaa omatkin voimavarat loppua, kun yritän ohjata, tukea, antaa neuvoa, kuunnella yms.
Äippä on yrittänyt saada poikaa psykologille, mutta heidäm mielestään ei ole ongelmaa, suurinpiirtein juttu on niin, että äiti liioittelee , mikä ei taas ole totta. Perheneuvolan mukaan poika on niin kiltti, ettei toista ole.
Siis kenen puoleen voisi kääntyä, kuka tälläisiä ongelmia yleensä hoitaa?
Taustoista sen verran, äiti on kunnollinen ja huolehtiva, isä ei ole ollut koskaan kuvioissa, lapsella ei ole muita sisarruksia.
- Huokaus
6 vuoden ikä on hankala, se on ikään kuin esibuperteetti. Luin tämän jostakin ja olisin ollut tosi helpottunut, jos joku olisi kertonut tai olisin tiennyt siitä silloin kun esikoinen oli kamalat 6 vuotta.
6 v on myös motorisesti melko kömpelö, ei hallitse kasvavaa kehoaan ja maitolasit kaatuilee jne.
Tyttäreni oli juuri tuollainen kuin kertomasi poika. Toisaalta aivan ihastuttava, toisaalta aivan kamala. Mikään ei tehonnut, ei tepsinyt. Ei kaunis puhe, ei vihainen puhe, ei mikään!!
Käsiksi hän ei minuun käynyt, siis ei edes läiskinyt. Pojilla tämä voi olla yleisempää, kun sanat ei riitä kertomaan omaa sisällä olevaa pahan olon tai raivon /vihan tunnetta..?
Omani oli voimia uuvuttava päiväkodissakin. Luulisi, että edes koulutuksen saaneet, vankan ammttitaidon omaavat ihmiset osaisivat toimia, tai edes tukea ja rohkaista vanhempia, vaan ei. Joka ilta hain lapsen päiväkodista sydän sykkyrällään: mitähän se lapsi on taas tänään tehnyt, mistähän minä taas moitteet saan.
Moite saattoi olla päiväkodin johtajattaren tiuskiminen minulle siitä, kun tytär härnää ja painii ikäistensä poikien kanssa "ja minä en sitten vastaa siitä jos tyttö saa pojilta selkäänsä"
No, olin sitä mieltä että jos härnää ja saa turpaansa, niin oma on vika. Eikä tyttö itsekään ollut moksiskaan.
Seuraavana vuonna oli näiden poikien kanssa samalla luokalla (ekalla) ja koulun pihalla oli sitten sallitumpaa ottaa matsit, ja painia.. :)
SEeoli vain sivukommentti.
Meillä syy tytön hankalaan käytökseen oli varmasti se, että elämässämme oli tapahtunut iso muutos: muutimme toiselle paikkakunnalle ja minä aloitin opiskelut. Koko arki muuttui toisenlaiseksi.
Ehkä tässäkin tapauksessa on jotakin mullistavampaa tapahtunut lapsen elämässä, jotakin mikä aikuiselle on kontrolloitavissa, mutta lapselle iso asia sulattaa.
Minut moitittiin huonoksi ja vastuuttomaksi kasvattajaksi, koska lapsi oli niin hankala ja minä uuvuin. Huusin liikaa. Ja lujaa. Ja niin teki lapsikin. Esim, naapurit pitivät minua lähes lapsen pahoinpitelijänä, niin paljon sitä huutoa oli.
Kun esim. yritin saada lastenhoitajaa ja hain sitä MLL:n kautta, siihen oli tulossa eräs tyttö, joka opiskeli mielenterv.hoitajaksi ja jonka kavereita asui samassa talossa missä mekin. Tunsin hänet nimen perusteella.. tiesin kenestä on kyse.. mutta viime hetkellä hän sitten puhelimessa kuitenkin perui sovitun tulonsa. Olin aivan pulassa lastenhoidon kanssa... kyseessä oli joku koulun juttu ja olin ajatellut että aloitan harrastuksen, että saan hengähdystauon lapsista...
ja syy perumiseen oli taatuisti se, ettei hän halunnut olla rupusakin kanssa tekemisissä, tiesihän hän sitten kenestä oli kyse.
Että kiitti v..usti.
Aina en edes tiennyt, mistä lapsen raivo, itku ja huuto johtui. Kun kysyi, hän ei osannut sanoa. Esim. keskustaan jäätelöbaariin tämän 6-v kanssa -kivakiva mennään vaan - ja koko matkan hän HUUSI. Miksi? En tiedä vieläkään, ei tiedä tyttökään.
Hankala, vaikea lapsi vie voimat niin perusteellisesti, että sitten kun on niitä hyviä hetkiä ei edes jaksa kiittää ja huomoida niitä. Huomioi vain ne ikävät tilanteet.
Jos olet huolissasi, olisi hienoa jos jotenkin voisit auttaa ja tukea äitiä. Edes se, että tietää että joku ymmärtää, ettei tuomitse, pidä huonona kasvattajana.. sekin auttaa jaksamaan.
Minä mietin että haen apua jostakin jotenkin. Huono omatunto esti, pelko että lapsi viedään pois, koska olen niin "huono äiti".. - osittain
aiheeseen liittyvää keskustelua, ehkä ei aivan tämän yksinhuoltajan tapaukseen kuitenkaan, mutta..
http://www.iltasanomat.fi/keskustelu/lukijanviesti.asp?id=700052&skip=0 - tiedä
Kerran katsoin telkkarista jotain dokkaria ja siinä käsiteltiin lasten ylivilkkautta. Tämä on varmaan ihan toinen asia, mutta tuon asian esille tässä kuitenkin. Kaikki tapaukset ovat kuitenkin eri tapauksia ja ei niitä voi ylivilkkaudella selittää.
Ohjelmassa oli kuvattu valvontakameralla sairaalan odotushuonetta, missä tutkittava "häirikkölapsi" odotti tutkimusten väliajat.
Poika oli noin viiden-kuuden vuoden ikäinen ja ihan tavallinen lapsi. Testin mukaan hänelle sitten annettiin maissista valmistettua testiruokaa jonkin siinä esiintyvän vitamiinin vaikutusten selvittämiseksi. Ja voi piru mikä siitä pojasta tuli muutaman kymmenen minuutin kuluttua. Suurinpiirtein hän repi ja riuhtoi kaikkea mahdollista, eikä asettunut millään. Ei vaikka äiti piti väkisin sylissään.
Anteeksi tämä minun teksti, mutta tuli mieleen tämä juttu, että voisiko se vimmautuminen olla seuraus jostain vitamiinista tai muusta vastaavasta? Varmaan lääketiede nykyään nuo seikat hallitsee, joten kyse ei ehkä ole siitä.
Mutta jotain on ilmaan heiteltävä aina, kun keinot näyttää loppuvan.
Toivon Teille jaksamista.- Sivusta seuraaja
Pojan käytös tuntuu vaan pahenevan, mutta onneksi he ovat menossa perheneuvolaan, jossa ollaan nyt vähän eri mieltä pojan avuntarpeesta. Eli asiaa aletaan tutkimaan.
Jotenkin minustakin tuntuu, että ruoka on yksi päätekijä tässäkin jutussa. No toivottavasti asiat alkaa selvenemään.
Täytyy infota sitten...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6538014Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4682296Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332220- 1471791
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281292Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511244Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131180Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65854Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59833Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7766