kasvattajista

Olen tuossa muutamaa keskustelua seuraillut, ja
joihinkin ottanut osaa. Kys. keskustelut saivat
minut miettimään, että mikä joillakin ihmisillä
on jyrsijäkasvattajia vastaan?
Mielestäni kasvattajia tulisi suosia ja
eläinkaupoista ostaa eläimiä vain siinä
tapauksessa, kun esim. haluttua eläintyyppiä ym.
ei ole kasvattajilla tarjolla. Ja sitten tietysti
sellaiset ihmiset, jotka eivät
kasvatustoiminnasta vielä mitään tiedä.
Eikö se, että hankkii eläimensä kasvattajalta,
takaa lemminkin terveyden?
En väitä että eläinkaupoissa olisi vain sairaita
eläimiä, mutta eräässä eläinkaupassa myyjä kertoi
että he pitävät kahta gerbiiliä siksi
takahuoneessa jatkuvasti yhdessä kun "niistä
tulee aina erivärisiä poikasia". Tuskin
kasvattajilla on tälläiset perusteet
kasvatuksellensa.

Ja ehkä on tottakin, että jotkut puhuvat täällä
eläinkauppoja vastaan siksi, että saisivat omia
kasvattejaan paremmin myydyksi. Sitäpaitsi onhan
se älykästäkin. Kasvattajilla olisi mahdollisuus
kasvattaa enemmän terveitä ja elinkelpoisia
yksilöitä, kun eläinkaupoista ei enää
niitä "coctaileja" ostaisi juuri kukaan.
Tuskinpa kukaan odottaa jyrsijäkasvatuksella
rikastuvansa.

Mielestäni siis kannattaisi tehdä kasvatus- ja
yhdistystoimintaa tutummaksi jo niillekin, jotka
harkitsevat ensimmäisen pupunsa ym. hankintaa.
Ilokseni jo Ruoholahdessa törmäsinkin yhteen
eläintarvikeliikkseeseen, jossa oli seinällä
kattavat listat eri jyrsijäkasvattajista.

Sanokaa mitä sanotte, mielestäni tämä olisi
järkevintä.
3256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

joo..mun mielestä se on sillai et
eläinkauppoja "sorsitaan" ja kasvattajia
suositaan...ei silti, jos Porissa olis
kaninkasvattajia ostaisin ehdottomasti, mut ku ei
oo ni joudun ostamaan kanini eläinkaupasta...
jotkut eläinkaupat ovat just kuvailemiasi...rahaa
ne jotkut vaan haluu!! mut sellast se on..siis
KASVATTAJIA MYÖS PORIIN PLEASE!!!!!!!!!

Äänestä
  • H!
    Jos miettii eroa eläinkaupan ja kasvattajan välillä, niin se suurin ero on varmasti se raha.
    Eläinkaupat myyvät eläimiä, koska niitä pitää olla eläinkaupassa ja se on niille bisnestä.
    Sen sijaan kasvatustoiminta on harrastus, johon ainakaan itse en edes halua laskea
    rahamäärää, joka siihen on mennyt. Eläinkaupoille useimmiten tärkeää on, että heillä on
    myynnissä eläimiä, joita sitten saadaankin myytyä. Sen sijaan kasvattajat pyrkivät
    kasvattamaan eläimiä tavoitteenaan hyviä lemmikkejä, terveitä ja kilttejä yksillöitä ja
    mahdollisesti sitten huomioonottaen tämä näyttelynäkökohtakin. Uskon, että siinä on se
    todellinen ero. Eläinkaupat tekevät bisnestä, kasvatus yleensä alkaa vain rakkaudesta
    niihin pieniin karvakuonoihin tai vähän isompiinkin, joita haluaa kasvattaa.

    -minttis, hobitinkolon gerbiili-kasvatus

    Äänestä

eläinkaupat eivät tiedä myymistään eläimistä
niin paljoa kuin kasvattajat. Arvostan
eläinkauppoja, jotka haluavat olla, ja ovatkin
yhteistyössä kasvattajien kanssa. Jotkut
eläinkaupat taas eivät tiedä mistään mitään,
myyvät "alaikäisiä" ja sisäsiittoisia eläimiä.
Itse ostan eläimeni aina kasvattajilta, senkin
takia, että joitakin käytän jalostukseen, mutta
myös sen takia, että varmasti tiedän mitä saan.
Voisin myös ostaa eläimiä eläinkaupoista, jotka
ovat yhteistyössä kasvattajien ja yhdistysten
kanssa, koska niistä yleensä löytyy hieman
asiantuntemusta ja kasvattajien yhteystiedot.
Onhan myös niitä eläinkauppoja, jotka eivät myy
eläimiä ollenkaan, vaan antavat suoraan
kasvattajan tiedot.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Karoliina S. kirjoitti:

Olen tuossa muutamaa keskustelua seuraillut, ja
joihinkin ottanut osaa. Kys. keskustelut saivat
minut miettimään, että mikä joillakin ihmisillä
on jyrsijäkasvattajia vastaan?
Mielestäni kasvattajia tulisi suosia ja
eläinkaupoista ostaa eläimiä vain siinä
tapauksessa, kun esim. haluttua eläintyyppiä ym.
ei ole kasvattajilla tarjolla. Ja sitten tietysti
sellaiset ihmiset, jotka eivät
kasvatustoiminnasta vielä mitään tiedä.
Eikö se, että hankkii eläimensä kasvattajalta,
takaa lemminkin terveyden?
En väitä että eläinkaupoissa olisi vain sairaita
eläimiä, mutta eräässä eläinkaupassa myyjä kertoi
että he pitävät kahta gerbiiliä siksi
takahuoneessa jatkuvasti yhdessä kun "niistä
tulee aina erivärisiä poikasia". Tuskin
kasvattajilla on tälläiset perusteet
kasvatuksellensa.

Ja ehkä on tottakin, että jotkut puhuvat täällä
eläinkauppoja vastaan siksi, että saisivat omia
kasvattejaan paremmin myydyksi. Sitäpaitsi onhan
se älykästäkin. Kasvattajilla olisi mahdollisuus
kasvattaa enemmän terveitä ja elinkelpoisia
yksilöitä, kun eläinkaupoista ei enää
niitä "coctaileja" ostaisi juuri kukaan.
Tuskinpa kukaan odottaa jyrsijäkasvatuksella
rikastuvansa.

Mielestäni siis kannattaisi tehdä kasvatus- ja
yhdistystoimintaa tutummaksi jo niillekin, jotka
harkitsevat ensimmäisen pupunsa ym. hankintaa.
Ilokseni jo Ruoholahdessa törmäsinkin yhteen
eläintarvikeliikkseeseen, jossa oli seinällä
kattavat listat eri jyrsijäkasvattajista.

Sanokaa mitä sanotte, mielestäni tämä olisi
järkevintä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu