Aikaisemmin tällä palstalla nimim. Katiinka kysyi Sielun ja hengen erosta, kuinka ne eroavat toisistaan?
Yritän vastata hyvään kysymykseesi niin hyvin kuin osaan.
Korjatkaa Marcel ja kumppanit, jos huomaatte jotain oleellista korjattavaa. Kiitos jo etukäteen.
Egomme, eli ”minämme” on olemassa vain niin kauan kuin tallaamme tätä maankamaraa.
Aivot, kuten koko aineellinen ruumis, on vain väline, joka toteuttaa egosi JA todellisen Itsesi, eli sielusi tahtoa. Egosi tehtävänä on olla ainoastaan väline, joka saattaa sinut yhteyteen niihin kokemuksiin, joita tämänkertainen elämänsuunnitelmasi vaatii. Egosi (tämänkertainen) tehtävä päättyy maallisen vaelluksesi päättymisen yhteydessä.
Siis, jos esimerkiksi elämänsuunnitelmaasi kuuluu että sinun on opittava kärsivällisyyttä, egosi johtaa sinut sellaisiin tilanteisiin, joskus jopa päivittäin, toistuvasti. Jos taas läksynäsi on oppia rehellisyyttä, egosi johtaa sinut tilanteisiin, joissa voit osoittaa olevasi rehellinen jne.
Usein käy niin, että et toimikaan eteesi tulevissa tilanteissa elämänsuunnitelmasi mukaisesti, vaan menet esim. siitä ”mistä aita on matalin”, eli ”läksysi” jää sillä kertaa oppimatta. Viisas sielusi huomioi tämän ja joko samassa elämässäsi tai seuravassa/vissa saat jälleen uuden tilaisuuden oppia elämänläksysi, kunnes olet oppinut sen.
Olet varmaan huomannut joutuvasi usein ”samanlaisiin” tilanteisiin elämässäsi. Silloin on kyseessä juuri tuo ”kasvun paikka”, kokemus, jota tarvitset ja jota et vielä ole oppinut.
Se että havaitset olevasi nyt täällä aineellisessa ympäristössä on todellisuudessa Egosi harhakäsitys, sillä egosi samaistaa aineellisen ruumiisi todelliseen Itseesi, eli henkiseen sieluusi.
Tästä harhakäsityksestä johtuu esim. kaikki se, minkä koet tässä maailmassa dualistisena. Tästä egomme harhakäsityksestä ovat seurauksena ne monet seikat, jotka merkitsevät sinulle ja monille muille kärsimystä.
Kärsimys ei siis ole ”rangaistus”, vaan ainoastaan välttämätön, ohimenevä elämänvaihe, jotta todellisen Itsesi koko ajan hyvin tuntema elämänsuunnitelmasi kävisi lopulta toteen.
Kukaan meistä ei voi tietää toisen ihmisen elämänsuunnitelmaa, eikä näin ollen tuomita veljeään, kuten eräässä kirjassakin mainitaan. Uskonnoissa puhutaan ”synneistä”, jolloin tarkoitetaan tekoja, jotka ovat vastoin moraalisia ja eettisiä periaatteita. Me jokainen teemme omat ”syntimme” ja kannamme niistä myös syyn ja seurauksen lain mukaisesti kaiken vastuun. Voisiko enää oikeudenmukaisempaa järjestelmää olla olemassa?
Juuri tämä egomme harhakäsitys on syynä mm. sotiin, sairauksiin, ahneuteen, ylpeyteen, kyynisyyteen, kateuteen ja vihaan.
Egosi ei voi käsittää että elämä voi jatkua tämän maanpäällisen vaelluksen jälkeen, se on sille täysin käsittämätön ja se pelkää ”kuollakseen”sitä mahdollisuuttakin. Se pelkää kuolemaa siksi, koska tietää sen merkitsevän myös egon itsensä loppua.
Sielusi sen sijaan tietää koko ajan että elämä on ikuista ja sielusi suunnitelmat toteutuvat lopulta aina, koska sielusi on koko ajan tietoinen elämänsuunnitelmastasi ja lopullisesta päämäärästäsi, sulautumisesta alkulähteeseensä.
Bhagavad Gitassa on oivallisesti kuvattu egon ja Itsen suhdetta. Siellä kuvataan egoa ja Itseä kahtena samanlaisena lintuna, jotka istuvat samassa puussa. Ne eivät ulkoisesti poikkea juuri lainkaan toisistaan, mutta todellinen Itse on linnuista se ”viisaampi”, joka tietää joka hetki mitä on tapahtumassa. Se istuu rauhallisena ja tyynesti tarkkailee, miten veljensä nimeltään Ego yrittää kovasti oppia viisaamman veljensä tavoille.
Sielunsuunnitelmasi on juuri se, ,jota tarkastelet kausaalitasolla juuri ennen seuraavaa inkarnoitumistasi ollessasi laajentuneessa tietoisuuden tilassa. Siellä sielunsuunnitelmaasi myös tarvittaessa ”korjataan” niin että vastaisuudessa saat mahdollisuuden /mahdollisuuksia toteuttaa elämänsuunnitelmasi.
Kaikki toiminta, niin egon kuin todellisen Itsesi toiminta, kulkee samaa reittiä; aivojesi kautta, mutta huom. vain niiden KAUTTA todelliseen Itseesi, eli sieluusi ja päinvastoin. Tuo kaiken toimintasi, tunteidesi ja ajattelusi alkulähde ei siis sijaitse aivoissasi, vaan suunnilleen rintalastasi keskivaiheilla, lähellä fyysistä sydäntäsi.
Kun kuuntelet ”omantuntosi” ääntä, tuo ääni tulee juuri tuosta kohdasta rintasi keskivaiheilta. Kun podet huonoa ”omaatuntoa”, tuo painava, syyllistävä tunne tuntuu juuri samalla alueella, rintalastasi keskivaiheilla.
Egomme ei siis ole ”vihollisemme”, vaan hyvin taitavasti suunniteltu ”rinnakkaisITSE”, jonka tehtävänä on huolehtia siitä että saamme mahdollisuuksia toteuttaa elämänsuunnitelmaamme todellisen Itsemme, sielumme kaavailemalla tavalla. Egon tehtävänä on ”hioa” ja muokata meitä, kunnes olemme oppineet elämänläksymme.
Maanpäällisten elämiesi tarkoitus on siis tehdä egosi tarpeettomaksi,eli hitaasti mutta varmasti ”tappaa” se.
Siinä kehityksesi vaiheessa, kun egoasi ei enää tarvita, et tarvitse myöskään aineellista kehitysympäristöä ja jälleensyntymien kiertokulkusi on tämän vaiheen jälkeen tarpeetonta. Voit toki edelleenkin tulla aineelliseen ympäristöön, mikäli jostain syystä haluat. Monet suuret sielut ja Mestarit ovat niitä, jotka ovat vapaaehtoisesti laskeutuneet aineen tasolle toteuttamaan jotain erityistä tehtävää. Herra Buddha,Mohammed,Jeesus Kristus, Herra Caitanya olkoot muutamia esimerkkejä heistä.
Kun tulee puhe ”hengestä”, on mielestäni hyvin suuri mahdollisuus sekoittaa sielu ja ego keskenään. Sanotaan että ihminen on ”hengissä”, kun hän hengittää.
Kun hengitys lakkaa, melko pian myös egon olemassaolo päättyy ja Itse siirtyy astraalitasolle pysyvästi.Tällöin sanotaan että ihminen ”kuolee”. Astraaliruumiilla on kaikki samat ominaisuudet kuin fyysisellä vastineellaankin, vain aineellinen puku, ”kuori” on riisuttu ja heitetty tarpeettomana pois.
Astraalimaailma on lähes saman kaltainen kuin fyysinenkin. Kuitenkin se, millaisena ihminen kokee astraalimaailman, riippuu hänen tietoisuustasostaan. Koska ”astraaliaines” on joustavaa, se mukautuu niiden käsitysten, toiveiden, kokemusten ja tietoisuustason mukaiseksi, kuin entiteetillä on. Kehitys jatkuu myös astraalitasoilla, sillä kehityksen universaali laki pätee niin siellä kuin muillakin kehitystasoilla.
Aikanaan astraaliruumis ”kuolee” aivan samoin kuin aineellinenkin, tosin se ainoastaan ”hajoaa” ja tuon toisen ruumiimme hajoamisen jälkeen ”hengestämme” on jäljellä pelkkä entiteetti, sielu. Sielu sisältää koko kehityshistoriansa aina ensimmäisestä ilmentymisestään saakka.
Yritän vastata hyvään kysymykseesi niin hyvin kuin osaan.
Korjatkaa Marcel ja kumppanit, jos huomaatte jotain oleellista korjattavaa. Kiitos jo etukäteen.
Egomme, eli ”minämme” on olemassa vain niin kauan kuin tallaamme tätä maankamaraa.
Aivot, kuten koko aineellinen ruumis, on vain väline, joka toteuttaa egosi JA todellisen Itsesi, eli sielusi tahtoa. Egosi tehtävänä on olla ainoastaan väline, joka saattaa sinut yhteyteen niihin kokemuksiin, joita tämänkertainen elämänsuunnitelmasi vaatii. Egosi (tämänkertainen) tehtävä päättyy maallisen vaelluksesi päättymisen yhteydessä.
Siis, jos esimerkiksi elämänsuunnitelmaasi kuuluu että sinun on opittava kärsivällisyyttä, egosi johtaa sinut sellaisiin tilanteisiin, joskus jopa päivittäin, toistuvasti. Jos taas läksynäsi on oppia rehellisyyttä, egosi johtaa sinut tilanteisiin, joissa voit osoittaa olevasi rehellinen jne.
Usein käy niin, että et toimikaan eteesi tulevissa tilanteissa elämänsuunnitelmasi mukaisesti, vaan menet esim. siitä ”mistä aita on matalin”, eli ”läksysi” jää sillä kertaa oppimatta. Viisas sielusi huomioi tämän ja joko samassa elämässäsi tai seuravassa/vissa saat jälleen uuden tilaisuuden oppia elämänläksysi, kunnes olet oppinut sen.
Olet varmaan huomannut joutuvasi usein ”samanlaisiin” tilanteisiin elämässäsi. Silloin on kyseessä juuri tuo ”kasvun paikka”, kokemus, jota tarvitset ja jota et vielä ole oppinut.
Se että havaitset olevasi nyt täällä aineellisessa ympäristössä on todellisuudessa Egosi harhakäsitys, sillä egosi samaistaa aineellisen ruumiisi todelliseen Itseesi, eli henkiseen sieluusi.
Tästä harhakäsityksestä johtuu esim. kaikki se, minkä koet tässä maailmassa dualistisena. Tästä egomme harhakäsityksestä ovat seurauksena ne monet seikat, jotka merkitsevät sinulle ja monille muille kärsimystä.
Kärsimys ei siis ole ”rangaistus”, vaan ainoastaan välttämätön, ohimenevä elämänvaihe, jotta todellisen Itsesi koko ajan hyvin tuntema elämänsuunnitelmasi kävisi lopulta toteen.
Kukaan meistä ei voi tietää toisen ihmisen elämänsuunnitelmaa, eikä näin ollen tuomita veljeään, kuten eräässä kirjassakin mainitaan. Uskonnoissa puhutaan ”synneistä”, jolloin tarkoitetaan tekoja, jotka ovat vastoin moraalisia ja eettisiä periaatteita. Me jokainen teemme omat ”syntimme” ja kannamme niistä myös syyn ja seurauksen lain mukaisesti kaiken vastuun. Voisiko enää oikeudenmukaisempaa järjestelmää olla olemassa?
Juuri tämä egomme harhakäsitys on syynä mm. sotiin, sairauksiin, ahneuteen, ylpeyteen, kyynisyyteen, kateuteen ja vihaan.
Egosi ei voi käsittää että elämä voi jatkua tämän maanpäällisen vaelluksen jälkeen, se on sille täysin käsittämätön ja se pelkää ”kuollakseen”sitä mahdollisuuttakin. Se pelkää kuolemaa siksi, koska tietää sen merkitsevän myös egon itsensä loppua.
Sielusi sen sijaan tietää koko ajan että elämä on ikuista ja sielusi suunnitelmat toteutuvat lopulta aina, koska sielusi on koko ajan tietoinen elämänsuunnitelmastasi ja lopullisesta päämäärästäsi, sulautumisesta alkulähteeseensä.
Bhagavad Gitassa on oivallisesti kuvattu egon ja Itsen suhdetta. Siellä kuvataan egoa ja Itseä kahtena samanlaisena lintuna, jotka istuvat samassa puussa. Ne eivät ulkoisesti poikkea juuri lainkaan toisistaan, mutta todellinen Itse on linnuista se ”viisaampi”, joka tietää joka hetki mitä on tapahtumassa. Se istuu rauhallisena ja tyynesti tarkkailee, miten veljensä nimeltään Ego yrittää kovasti oppia viisaamman veljensä tavoille.
Sielunsuunnitelmasi on juuri se, ,jota tarkastelet kausaalitasolla juuri ennen seuraavaa inkarnoitumistasi ollessasi laajentuneessa tietoisuuden tilassa. Siellä sielunsuunnitelmaasi myös tarvittaessa ”korjataan” niin että vastaisuudessa saat mahdollisuuden /mahdollisuuksia toteuttaa elämänsuunnitelmasi.
Kaikki toiminta, niin egon kuin todellisen Itsesi toiminta, kulkee samaa reittiä; aivojesi kautta, mutta huom. vain niiden KAUTTA todelliseen Itseesi, eli sieluusi ja päinvastoin. Tuo kaiken toimintasi, tunteidesi ja ajattelusi alkulähde ei siis sijaitse aivoissasi, vaan suunnilleen rintalastasi keskivaiheilla, lähellä fyysistä sydäntäsi.
Kun kuuntelet ”omantuntosi” ääntä, tuo ääni tulee juuri tuosta kohdasta rintasi keskivaiheilta. Kun podet huonoa ”omaatuntoa”, tuo painava, syyllistävä tunne tuntuu juuri samalla alueella, rintalastasi keskivaiheilla.
Egomme ei siis ole ”vihollisemme”, vaan hyvin taitavasti suunniteltu ”rinnakkaisITSE”, jonka tehtävänä on huolehtia siitä että saamme mahdollisuuksia toteuttaa elämänsuunnitelmaamme todellisen Itsemme, sielumme kaavailemalla tavalla. Egon tehtävänä on ”hioa” ja muokata meitä, kunnes olemme oppineet elämänläksymme.
Maanpäällisten elämiesi tarkoitus on siis tehdä egosi tarpeettomaksi,eli hitaasti mutta varmasti ”tappaa” se.
Siinä kehityksesi vaiheessa, kun egoasi ei enää tarvita, et tarvitse myöskään aineellista kehitysympäristöä ja jälleensyntymien kiertokulkusi on tämän vaiheen jälkeen tarpeetonta. Voit toki edelleenkin tulla aineelliseen ympäristöön, mikäli jostain syystä haluat. Monet suuret sielut ja Mestarit ovat niitä, jotka ovat vapaaehtoisesti laskeutuneet aineen tasolle toteuttamaan jotain erityistä tehtävää. Herra Buddha,Mohammed,Jeesus Kristus, Herra Caitanya olkoot muutamia esimerkkejä heistä.
Kun tulee puhe ”hengestä”, on mielestäni hyvin suuri mahdollisuus sekoittaa sielu ja ego keskenään. Sanotaan että ihminen on ”hengissä”, kun hän hengittää.
Kun hengitys lakkaa, melko pian myös egon olemassaolo päättyy ja Itse siirtyy astraalitasolle pysyvästi.Tällöin sanotaan että ihminen ”kuolee”. Astraaliruumiilla on kaikki samat ominaisuudet kuin fyysisellä vastineellaankin, vain aineellinen puku, ”kuori” on riisuttu ja heitetty tarpeettomana pois.
Astraalimaailma on lähes saman kaltainen kuin fyysinenkin. Kuitenkin se, millaisena ihminen kokee astraalimaailman, riippuu hänen tietoisuustasostaan. Koska ”astraaliaines” on joustavaa, se mukautuu niiden käsitysten, toiveiden, kokemusten ja tietoisuustason mukaiseksi, kuin entiteetillä on. Kehitys jatkuu myös astraalitasoilla, sillä kehityksen universaali laki pätee niin siellä kuin muillakin kehitystasoilla.
Aikanaan astraaliruumis ”kuolee” aivan samoin kuin aineellinenkin, tosin se ainoastaan ”hajoaa” ja tuon toisen ruumiimme hajoamisen jälkeen ”hengestämme” on jäljellä pelkkä entiteetti, sielu. Sielu sisältää koko kehityshistoriansa aina ensimmäisestä ilmentymisestään saakka.
Vastaukset 48
Vanhimmat
"Aivot, kuten koko aineellinen ruumis, on vain väline, joka toteuttaa egosi JA todellisen Itsesi, eli sielusi tahtoa."
Sinä näet ihmisen kolmena osana, ruumiis, ego, ja itse eli sielu.
Haluaisin tarkastella sielun elämää kehossa. Joskus ihminen on masentunut tai mielisairas. Hän tuntee olonsa raskaaksi. Hän tuntee aivan tuskaa ja mikään ei miellytä. Mikä osa ihmisestä on silloin sairas?
Sama ihminen paranee sitten. Hän tuntee olonsa kevyeksi ja miellyttäväksi. Vaikka ei tee yhtään mitään, hän tietää olevansa onnellinen. Joskus uinnin ja saunan jälkeen hän kuin kieriskelee mielihyvässä. Mikä osa ihmisestä nauttii ja tuntee mielihyvää?
Jos juo puoli pulloa viinaa, tulee iloiseksi. Mikä osa tulee iloiseksi?
Jos kuuntelee musiikkia, mikä osa nauttii musiikista?
Miksi ihminen ei tiedä mitään sielunsa elämänsuunnitelmasta? Miten siitä voi saada tiedon?
Jos minua pidetään typeränä kyselijänä, niin voinhan sanoa, että pidän ihmistä kokonaisuutena.
Jako kolmeen on vähän keksityn tuntuista.
Typeriä kysymyksiä ei ole olemassakaan, eikä typeriä kyselijöitä. On vain sieluja, jotka kaikki ovat samassa koulussa, kenties hieman eri luokilla, mutta samassa koulussa.
Kolme osaa on liian karkea jako mutta ei ainakaan minun "keksimäni".
Näen ja ymmärrän ihmisen sieluna, joka on kehittänyt itseään ilmentääkseen itselleen astraaliruumiin, joka puolestaan on kehittänyt itselleen aineellisen ruumiin voidakseen kokea aineellisia asioita.
Ihmisen "hyvinvoinnissa" on kysymys tasapainosta. En ole lääkäri, mutta tiedän että nk. masennus on tietämättömän ihmisen purkautumatonta stressiä. Mitä tietämättömämpi ihminen, sitä suurempi on stressi. Tietämättömyydellä tässä yhteydessä tarkoitan ihmisen tietoisuuden tasoa.
Ego on mestari tekemään ihmisestä stressaantuneen, pelosta toiseen vaihtavan,ylpeyden, ahneuden ja kärsimättömyyden tyyssijan. Jälleen, mitä korkeampi on ihmisen tietoisuus, sitä pienemmät ovat egon vaikutukset - ja päinvastoin.
Juopuessasi tyydytät egosi harhanomaista tarinaa, jolla se on uskotellut sinulle sen voivan auttaa sinua "rentoutumaan". Todellisuudessa stressinsietokykysi on ylittynyt ja lievität sitä alkoholin aikaansaamalla turtumuksella. Tähän pätee sama kuin edelliseenkin.
Musiikin suhteen vaikutukset voivat olla kahdentyyppisiä. Nk. pop- musiikki voi pahimmillaan turruttaa aistejasi entistä enemmän, joka on tietysti egon mieleen. Toisaalta harmoninen, esim. klassinen musiikki voi kohottaa tietoisuuttasi voimakkaastikin ja luoda paljon iloa todelliselle Itsellesi.
Onneksi meillä jokaisella on sielu, joka pitää täydellisesti huolen meidän jokaisen elämänsuunnitelmasta. Ego ei voi sitä tietää, eikä ymmärtää, koska se ei yksinkertaisesti kykene siihen. Eikä sen tarvitsekaan siitä tietää.
Sielumme tietää tarkalleen, mitä kokemuksia me tarvitsemme, miten pitkällä olemme kehityspolullamme jne.
Saat tietoa milloin tahansa kysymällä sielultasi, kysymällä omalta Itseltäsi, kuuntelemalla Itseäsi.
Elämäsi on itse asiassa vain erilaisia valintoja. Teet joka päivä satoja, jopa tuhansia erilaisia valintoja.
Voit saada tietoja elämänsuunnitelmastasi kysymällä Itseltäsi, kun teet valintoja ja saat varmasti vastauksen.
Jos et kysy, et saa myöskään vastauksia.
aquarius,
vaikuttaa todella siltä että olet sisällä näissä asioissa. Olisiko sinulla antaa vinkkejä "viisastavasta" kirjallisuudesta tai muista lähteistä. Kirjaviisaus et tietenkään yksin riitä, mutta haluaisin aidosti ottaa asioista selvää...
Kaivelin kirjahyllyäni ja löysin sieltä mm. seuraavia kirjoja.
Luule Viilma oli Virolainen lääkäri. Hän ehti kirjoittaa muutaman kirjan, kuten Paras Lääkäri, I(ISBN 9985-60-509-8),II ja III(ISBN 9985-60-947-6). Et ole yksin. Löytyy ihan "tavallisista" kirjastoista.
Meillä Suomessakin on hyvin korkeatasoista henkistä kirjallisuutta. Näistä voisit tutustua esim. kuuluisan Indigolapsen, Timo Teiden (Kirjailija, taidemaalari, ajattelija)teoksiin. Esim. Hiljaisuuden mestari (ISBN 951-98443-1-7).
Toinen Suomalainen ajattelun Mestari on Jaakko Muhonen. Häneltä voisit tutustua esim. teokseen Rakkauden tie(ISBN 951-97849-1-8)
Hiljaisia ajattelun mestareitamme on myös Tapio Kaitaharju, jonka hyvin käytännönläheiset teokset antavat paljon tietoa, esim. jo 1986- kirjoitettu teos Edessämme ratkaisujen ajat (ISBN 951-26-2862-715)
Liettualainen tohtori Ann Wigmore on perehtynyt terveyden avaimiin parannettuaan itse itsensä syövästä ja hän on kirjoittanut mm. teoksen Parantavat voimavarat (ISBN 951-0-12365-X)
Jose Stevens, Tohtori,psykoterapeutti,kirjailija on kirjoittanut mm. teokset Maasta Taoon (ISBN 952-5231-06-02), Taosta maahan, Elämän peli (ISBN 952-5231-10-0) Michaelin käsikirja ja Kesytä Lohikäärmeesi.
Barry Long on myös kirjoittanut monta kirjaa tiestä itsetuntemuksen lähteille. Esim. Itsetuntemus, todellinen epätodellisen takana (ISBN 952-5364-00-3)
Eckhart Tolle on yksi aikamme merkittävimpiä henkisen tien opettajia. Häneltä suosittelen esim. teosta Läsnäolon voima, tie henkiseen heräämiseen (ISBN 952-9842-70-8).
Chelsea Quinn Yarbro:ja hänen Michael-kirjansa Viestejä Michaelilta, Lisää Viestejä Michaelilta.
Sanaya Roman: Ilon Tie (ISBN 952-9676-02-6), Tietoisuus on Voimaa (ISBN 952-9676-08-5), Henkinen kasvu (ISBN 952-9676-11-5), Sielun Rakkaus, Avaudu Kanavaksi, Duane Packerin kanssa hän on kirjoittanut teoksen Raha ja elämäntehtävä, Runsauden avaimet (ISBN 952-9676-09-3)
Alice A.Bailey, Vihkimykset
Deepak Chopra on kirjoittanut lähes parikymmentä teosta, mm. Mind an Soul, The Seven spiritual Laws of Success, Alchemy ja aika monia on myös suomennettu , esim. Onnen alkulähteillä (ISBN 952-9586-73-6)
Caroline Myss: Hengen anatomia (ISBN 951-23-4191-3) ja Sielun sopimus (ISBN 951-23-4357-6) Myss on intuitiivinen parantaja, joka on syvällisesti perehtynyt sielujen arkkityyppeihin ja lähestyy näiden kautta jokaisen etsijän
Neale Donald Walsch: Keskusteluja Jumalan Kanssa, osat 1, 2 ja 3
James Redfield: Redfield lähestyy aihetta lähes ”kaunokirjalliseen” tyyliin, tieto on silti kokemusperäistä. Hänen teoksiaan ovat mm. Yhdeksän Oivalluksen Tie, Kymmenes Oivallus, Shambhalan Salaisuus
Pat Rodegast: Emmanuelin kirja.(ISBN 951- 95238-6-3) Emmanuel on Arkkienkeleihin rinnastettava sielu, joka on ottanut erityiseksi tehtäväkseen ihmiskunnan tien valaisemisen.
Gary Zukov lähestyy aihetta William Jamesin, Carl Jungin, Benjamin Lee Whorfin, Niels Bohrin ja myös Albert Einsteinin jalanjäljistä. Hän valaisee oivallisesti näiden herrojen opetuksia, koska ymmärtää heidän todellisen tietotaustansa. Hän on kirjoittanut mm. teoksen Sielun paikka (ISBN 952-5231-17-8).
James Twyman, Valon Lähettiläs.
James Twyman on tehnyt jo vuosikymmeniä työtä ihmiskunnan kehityksen hyväksi. Hän on viime vuosina pitänyt Internetin kautta mm. kursseja, joissa hän on välittänyt kanavoitua tietoa Veli- nimiseltä( Brother) korkealta sielulta. Internetistä onkin tullut 90- luvulla tärkein tiedonvälityskanava myös henkiselle tiedolle.
Itse en ehdi nykyään juuri muuta lukea, koska tietoa tulee nykyään niin valtavia määriä päivittäin. Näitä lähteitä ovat mm. Lady Kajina, Tobias, Arkkienkelit ja Galaktisen liiton viestit.
Enpä voi olla muuta kuin samaa mieltä.
Tuon Sielun toiminnan voi havaita, kun hieman tarkkailee itseään.
Sielu tulee esiin tahtona. Kun sinulla on oikein voimakas tahto jotakin asiaa kohtaan, niin siinä se Sielu koettaa ohjata sinua uutta testiä kohti.
Jos tahtosi haluaa sinun esimerkiksi hankkivan omakotitalon, niin siinä vesivahinkoa korjatessasi ja putkiremonttia tehdessäsi huomaat joutuneesi oppitunnille, jonka Sielu eteesi ohjasi.
Tahto on samalla myös Karma, jota Sielu ohjaa maksettavaksi, tai saatavaksi.
Mieti mitä toivot, sillä se toteutuu.
Kuitenkin kannattaa elää sen tahdon mukaisesti, mikäli haluaa päästä kehityksessään eteenpäin.
Osaat hyvin läksysi.Se on hyvä.Uskosi on itämais tyylistä,myöskin Gnostisuus on samanlaista.Jo silloin kun kristinusko oli alullaan,uskoivat eräät uskovaiset laillasi,vaikkakin ei nyky-aikaisesti.
Monissa uskonlahkoissa on samat ajatukset kuin sinullakin nyt.Yksi aika "uusi" uskonlahko opettaa miltei samalla lailla kuin sinä.Myöskin tuo teidän Galaktinen Federationne on saanut näitten uskontojen ja uskonlahkojen opetuksia omakseen.
Rauni-Leena Luukanen,hänellä on myös nuo samat ajatukset ja monella muulla ufologilla.Moni haarautuma New Age´sta on aivan saman lainen.Joten kaikilla näillä "uskovilla" on miltei samat ajatukset,on vain pieniä eroavaisuuksia.
En tarkoita kirjoittamallani,että kaikki tuo olisi pahaksi.Se on hyvää niin kauan aikaa kuin ihminen on sen kanssa onnellinen ja tietenkin kaikki on hyvää niin kauan kun ei vahingoiteta ketään noilla uskoilla.Jokainen saa uskoa niin kuin itse haluaa.Pää asiaon että voi hyvin.
Olen aikaisemmin tehnyt sinulle kysymyksen,että mistä olet lukenut ja oppinut oppisi?Olen utelias,katsos,olen itse aikoinani lukenut kaiken laista oppia hyvin paljon.Kaikki mitä kirjoitit,olen lukenut aikaisemmin.Ehkä meillä on ollut samanlaiset tiedon lähteet? :)
Muistan kun minäkin pohdiskelin näitä asiota.Ja luin paljon.Mutta olen ikuinen pieni epäilijä,minua ei saa uskomaan 100% mihinkään.Tietenkin,uskon kaikkeen hieman,siis oveni on aina auki kaikelle uudelle ja joskus vanhallekin.En tuomitse kenenkään uskoa.
Olisin vaan niin kovin utelias,että mistä olet lukenut oppisi?Kerro?
Jos ajattelet että kirjoitan pelkästään "kirjatiedon" pohjalta, en ole kanssasi aivan samaa mieltä.
Ajatteluni lähtee paljon samanlaiselta pohjalta kuin sinullakin. Suhtaudun KAIKKEEN uuteen tietoon niin objektiivisesti ja neutraalisti kuin mahdollista.
Seuraavan hyvän neuvon on antanut itse Herra Buddha. Hän neuvoo, kuinka meidän tulee suhtautua asioihin, joiden todenperäisyydestä emme ole vakuuttuneita. Herra Buddhan neuvo on seuraava:
"Suhtaudu kaikkeen näkemääsi, kuulemaasi tai lukemaasi tietoon joka on sinulle uutta, aluksi neutraalisti, vertaile ja punnitse sitä omaan aikaisempaan tietoosi nähden ja vasta kun olet täysin vakuuttunut tiedon paikkansapitävyydestä, omaksu se."
Haluan tässä yhteydessä korostaa että en edusta mitään tunnettua lahkoa, uskontoa, suuntausta, dogmia tai ismiä.
Tosin en myöskään suoralta kädeltä tuomitse yhtään uskontoa, suuntausta, dogmia tai ismiä, koska jokaisesta on löydettävissä ainakin jotain hyvää, ainakin joitakin pieniä tiedonjyviä maailmankuvan rakennusaineiksi.
Kyllä minäkin olen "lukenut" asioita, sitä en kiellä. Esoteerisesta kirjallisuudesta ei löydy kovinkaan monta teosta, joita en olisi jossain elämäni vaiheessa lukenut. Nykyään tosin luen vähemmän, koska minun on tehtävä myös leipätyötä.
Myös Veedakirjallisuus, erityisesti Srimad Bhagavatam,Upanisadit ja Bhagavad Gita on ollut ja on edelleen suosikkiteosteni joukossa.
Nämä siitä syystä että niistä on olemassa erinomaiset käännökset alkuperäisestä Sanskritista, jota enää tänä päivänä hallitsee edes joten kuten vain muutama ihminen maailmassa. Tämä kunnioitettu edesmennyt kääntäjä on His Divine Grace A.C.Bhaktivedanta Swami Prabhupada. Muiden käännöksiin en ole edes vaivautunut syventymään.
Gnostilaisuus edustaa kristinuskoa puhtaimmillaan. On kovin valitettavaa että tämä oivallinen teos (raamattu) on lähes kokonaan turmeltu muuttamalla siitä kaikkein keskeisimmät kohdat vallanhimoisen papiston (verisellä)myötävaikutuksella.
Minulle oli jo lapsesta saakka itsestään selvää, että näin hienoa systeemiä (kuin esim. tämä maapallo) ei synny sattumalta, ei itsestään eikä minkäänlaisen evoluution avulla. Tiesin ja TUNSIN jo aivan pienestä saakka että meitä RAKASTETAAN ja meistä huolehditaan TÄYSIN EHDOITTA. Samoin olin jo kansakoulussa (menin sinne 1959) täysin vakuuttunut siitä että meille kerrottiin mitä uskomattomampia satuja niin uskonnossa, biologiassa, fysiikassa kuin lääketieteessäkin.
Minua on aina tavattomasti ihmetyttänyt ja ihmetyttää edelleenkin se, miten meidät järkevät ihmiset on saatu uskomaan kaikki nämä vuosisadat tuollaisia satuja. Minusta Andersenin sadutkin ovat paljon luotettavampia (suosittelen kaikille, joilla on lapsia) kuin nämä tieteissadut, joita meille edelleen syötetään.
Minä siis lähdin ottamaan asioista selvää. Kyselin ja - minulle vastattiin. Epäilin,mutta kokeilin asioita, joita olin oppinut - ja huomasin että ne toimivat käytännössä. Kyselin enemmän - ja huomasin että sain jälleen enemmän tietoa. Epäilin ensin, mutta taas kokeilin ja huomasin että asiat toimivat juuri niin kuin olin oppinut.
Ei koskaan voi painottaa liikaa sitä että saadakseen tietoa, meidänon kyseltävä, meidän on kokeiltava, meidän on PYYDETTÄVÄ tietoa! Raamatussa ei turhaan lue: "Kysyvälle vastataan ,anovalle annetaan."
Kukaan meistä ei ole niin viisas että voisi pitää "ovia" kiinni. Aina on jotain opittavaa, jokaisena päivänä. Jokainen ihminen on yhtä arvokas, RAKASTETTU. Aivan kuten Veikko Lavi viisaasti toteaa:"Jokainen ihminen on laulun arvoinen" ja paljon enemmänkin.
Sanopas, uskotko itse noihin juttuihisi?
Ensinnäkin en ole tullut näille palstoille pelleilemään enkä aliarvioimaan ketään. Noita p:n tyhjän jauhajia on tässä maailmassa jo muutenkin aivan tarpeeksi, myöskin näillä palstoilla, kuten olet varmaan huomannutkin.
Kyllä nämä "jutut" ovat minulle aivan täyttä totta sen ymmärryksen puitteissa tietenkin, mitä minulla on.
Mitä mieltä olet ajatuksesta, että meillä (ainakin joillakin, jos ei kaikilla) on kadonnut toinen puolikkaamme, jonka koitamme löytää?
Kysyn, koska kirjoituksesi vaikuttaa mielenkiintoiselta ja järkeenkäyvältä (varsinkin ajatus siitä, että synnymme uudelleen oppiaksemme), ja haluaisinkin tietää, miten esittämäni ajatus sopii omaan maailmankuvaasi. Itse uskon vakaasti löytäneeni oman kadonneen puolikkaani, ja kumppanini uskoo tähän myös. Lisäksi ennen puolikkaani löytämistä minulla oli kunnia keskustella erään tavallista ihmistä huomattavasti korkeamman olennon kanssa, ja tämä olento uskoi minullakin olevan oma toinen puoliskoni. Tämä olento oli juuri itse löytänyt omansa. Minulle ja kumppanilleni ei tosin ole vielä selvinnyt, olemmeko yksi jakautunut olento, vaiko kaksi erillistä, joiden tulee kuitenkin olla yhdessä ollakseen kokonaisia.
Kiitos hyvästä kysymyksestä. Ilman hyviä kysymyksiä ei saada minkäänlaisia vastauksia.
Tämä aihepiiri on hyvin laaja ja en saa tähän nyt väsättyä kovinkaan kattavaa selvitystä mutta yritetään.
"Kadonnut puolikkaasi" voi olla sielu, jonka kanssa olet ollut yhteistyössä edellisessä/edellisissä elämissäsi. Aika monet meistä, jotka olemme esim. avioliitossa tällä hetkellä, kuljemme toista, kolmatta tai vaikkapa viidettä elämäntaivaltamme yhdessä - jälleen kerran.
Ensinnäkin ajatuksena tämä on mitä luonnollisin, kun tiedetään periaate, kuinka karmamme vaikuttaa.
Kaikki toimintammehan luo koko ajan karmaa, erityisesti kaikki sosiaaliset suhteemme luovat sitä tavattomia määriä , jonka syyn ja seurauksen lain mukaan on joskus tultava tasapainoon.
Monien puolisoiden välille jää paljon sovittamatonta karmaa esim. toisen kuoleman tai eron tai muun vastaavan tapahtuman johdosta.
Tällaiset "puoliskot" löytävät toisensa melko helposti. Yleensä tunnet erityistä mielenkiintoa tätä toista "puoliskoasi" kohtaan jo ensitapaamisesta lähtien. Voidaan puhua myös "rakkaudesta ensi silmäyksellä." Se on usein niin voimakasta että et ehkä voi millään uskoa voivasi tuntea niin suurta kiintymystä ketään muuta ihmistä kohtaan.
Sinulla voi olla ensitapaamisestanne lähtien ehdoton tunne,että kuulut yhteen tämän henkilön kanssa, vaikka et voi selittää etkä ymmärtää, miksi.
Tällöin on usein kysymys aikaisemmasta kumppanista, jonka kanssa on tarkoitus jatkaa yhteistä elämänpolkua ja kesken jääneitä ”töitä”. Tunne on luonnollisesti useimmiten molemminpuolinen.
Kysymyksesi jälkimmäinen osa vaatii niin paljon tietoa että en osaa siihen tyhjentävästi vastata.
Elämä olisi aivan liian helppoa (ja ainakin minusta myös todella tylsää), jos voisimme tietää tarkasti, mitä elämänläksyjä meillä on tällä kertaa tarkoitus oppia. Onneksi viisas sielumme tietää ne hyvinkin tarkasti eikä niistä ainakaan tarvitse olla huolissaan.
Jokainen tänne(kin) syntyvä sielu on "jakautunut" useammalle "rinnakkaistasolle", joissa kehitys tapahtuu ainakin osittain samanaikaisesti.
Jokainen meistä kuuluu osana myös johonkin sieluryhmään, jolla taas on ryhmäsieluna oma päämääränsä. Näistä on olemassa kirjallisuutta, esim. Ph.D.Jose Stevens on kirjoittanut paljon aiheesta. Jos haluat tarkempaa selkoa eri sieluryhmien tehtäväkentistä, suosittelen hänen teoksiaan.
Sorry, jos häiritsen, mutta heitän kuitenkin tähän väliin oman vastaukseni.
Olemme kaikki Sielut jakautuneet yhdestä.
Tähän nykyiseen elämään olemme kuitenkin saattaneet jakautua yhdestä erillisestä edellisen elämän yksilösielusta, jolloin tuo puolikkaasi saattaa tuntua hieman muita tutummalta.
Samoin meillä on tietty, tuttu sieluperhe ympärillämme elämästä toiseen.
Sovittelemmee siten edellisten elämiemme velkoja heidän kanssaan.
Vetovoima oikeata puolisoa kohtaan on kyllä ohjelmoitu sielumuistiin ennen syntymää.
Kiitos selvennyksestä. Aihe on jo yleisellä tasollakin kovin laaja.
Voiko tätä "vetoa" toiseen puoliskoon vastustaa ja mitä siitä seuraa? Monethan meistä tappavat tunteensa kun ajattelevat että siitä koituisi liikaa kärsimystä liian monelle..
Syyn ja seurauksen laki on paitsi ehdottoman oikeudenmukainen, myös lahjomaton.
Voit toki halutessasi vastustaa elämänpolkusi kulkemista. Tämän mahdollistaa vapaa tahtomme, joka on kuten Arkkienkeli Mikael totesi, erityisesti meillä maan asukkailla poikkeuksellisen suuri. Me kaikki voimme nähdä, mihin rajoittamaton tahdonvapaus voi johtaa. Vapauteen sisältyy aina vastuu, jota me ihmiskuntana emme valitettavasti ole kyenneet kantamaan.
Vastustamalla vääjäämättömiä asioita, ainoastaan pitkität omaa kehitystietäsi. Me voimme oppia lähinnä kahdella eri tavalla.
Paras tapa oppia, mutta kaikkein tuskallisimmalla tavalla, on oppia yrityksen ja erehdyksen tietä, "kantapään kautta".
Toinen, meille itsepäisille ihmisille ehkä ei niin ”tehokas” tapa oppia on oppia ilon, myötätunnon, anteeksiannon, pyyteettömän rakkauden tietä.
Lopputulos, kehitys,on kummallakin oppimistavalla täsmälleen sama.
Valinta on meidän.
Tässä täytyy olla tarkkana minkälaisesta vetovoimasta puhutaan. Seksuaalista vetovoimaahan saattaa olla moneenkin kohteeseen.
Jos otetaan vetovoima, jonka tarkoituksena on saattaa kaksi karmallisessa suhteessa toisiinsa olevaa Sielua yhteen yhteen, eli jotka ovat "luodut toisilleen", niin kyllä se vetovoima yleensä vaikuttaa jo nuoremmassa iässä, eli silloin puhutaan useimmiten vapaista yksilöistä.
Heidän liitostaan tuskin kenellekään on haittaa.
Sitten jos puhutaan esimerkiksi avioliitossa ollessa "vedosta" johonkin vieraaseen henkilöön, niin siitähän sitä kärsimystä aiheutuu jo monellekin.
Tässä tulee punnita haluaako tietoisesti aiheuttaa muille kärsimystä ja hankkia negatiivista karmaa.
Yksiselitteistä ei tämäkään ole, sillä oletkin ehkä ennen syntymääsi päättänyt kokea tässä elämässä myös avioeron.
Yleisesti ottaen vetovoimaa tulisi seurata, sillä Sielusi ei ole tyytyväinen, mikäli et seuraa sydämesi ääntä.
Kärsimys avioerosta johtuu vain siitä, että ihminen on keksinyt normittaa elinikäisen yksiavioisen parisuhteen ihanteeksi kaikille. Se lienee matkittu joiltakin sellaisilta jotka ovat eläneet vapaasta tahdostaan elämänsä onnellisina kahdestaan.
Abstraktilla tasolla sama harha toistuu muissakin asioissa; on otettu normiksi sellaisia asioita jotka eivät kuulu jokaisen elämään, vaan päinvastoin aiheuttavat kärsimystä jos niihin väkisin pyritään.
Toisinsanoen, avioeron aiheuttama kärsimys johtuu siitä että on ollut normien määrittämiä katteettomia odotuksia parisuhteesta. Jos kaikki osapuolet suhtautuisivat muutostarpeeseen luonnollisena asiana, se ei myöskään aiheuttaisi kärsimystä.
Omasta mielestäni ihmissuhteissa on kyse tiedostamattomasta oppimisesta; kun "kaikki" mahdollinen on opittu toisesta, mielenkiinto loppuu ja on aika siirtyä eteenpäin. Tämä ilmenee tunnetason muutoksena, joka edesauttaa eroa.
Riitainen ero tuo usein myös hyödyllisesti ilmi ihmisen harhaluuloja rakkaudesta; jos todella rakastaisi toista, antaisi toisen mennä vapaasti jos hän haluaa, ja olisi hyvillä mielin siitä että hän voi sillä tavalla elää onnellisemman elämän. Jos näin ei tapahdu, on todennäköisimmin sekoittanut itsekkään omistamisen ilon ja rakkauden keskenään.
Mikäli maailmassa olisi sellainen tilanne, että kukaan ei kärsisi mistään, ei kukaan tekisi niin sanotusti mitään pahaakaan
Tämä nyt oli hiukan kärjistettyä, mutta jos esim. henkilö ottaa avioeron ja tietää, että puolisonsa siitä tulee kärsimään, on se tahallista mielipahan tuottamista.
Eli puolison tulisi pystyä suhtautumaaan siihen neutraalisti, tai jopa toisen puolesta iloitsevasti.
Useimmiten liitossa riittää oppimista koko yhden elämän ajaksi. Loppuvaiheessa oppiläksyt vain muuttuvat yhä hienojakoisemmiksi. Eli saatetaan kinastella yhä mitättömimmistä asioista kuten esimerkiksi, että: miksi olet siirtänyt tohvelini väärään paikkaan.
Vieläkään ei siis ole opittu antamaan toiselle vapautta siirtää tohveleita.
Vapauden antaminen toiselle, on parisuhteessa yksi tärkeimpiä oivalluksia.
Itselleni tuntuu olevan lähes ainoa mahdollinen oppimistapa juuri kantapään kautta itsepäisen luonteeni vuoksi. Toisaalta itsepäisyydestä on joskus ihan hyötyäkin kunhan sitä osaisi vain käyttää oikeassa kohtaa :)
Kamppailen omien moraalikäsityksieni kanssa juuri esim. seksuaalikäyttäytymisen saralla. Yksinäiselle ihmiselle se kun ei ole ihan yksiselitteinen asia. En voi mitenkään loukata ketään tahallani vaikka vetovoima olisi miten suuri tahansa. Uskon että elämä johdattaa mutta silti pelkään tekeväni vääriä ratkaisuja.
Vanhaan takertumisesta ei koidu muuta kuin turhaa murhetta kaikille ja eniten siitä kärsivät lapset. Irti päästäminen ei silti ole aina helppoa.
Parisuhde on hyvin kiinnostava aihe ja se antaa loppumattomasti keskusteltavaa.
Kehittymisympäristönä se on kuitenkin ainutlaatuinen ja tarjoaa monia mahdollisuuksia mutta on samaan aikaan usein myös kehittymistä rajoittava instituutio.
Nuori liitto tuo mukanaan juuri nuo mainitsemasi tohvelin paikat, hammastahnaputkilot, WC:n kannen jne, sinänsä tärkeät kasvunpaikat.
Lasten tulo tuo suhteeseen jatkuvuutta mutta myös aimo annoksen lisää vastuuta. Kasvun paikkana on tuolloin usein tuon lisääntyneen vastuun jakaminen.
Vastuun ja vapauden jako tasapuolisesti on ihanteellista, mutta vain harvoin todellisuus. Toinen puoliso saa tällöin mahdollisuuden kehittyä enemmän kuin toinen.
Kun kummankin terävimmät "särmät" ovat hioutuneet, suhde "seestyy" ja erilaisten toiveiden ja vaatimusten tilalle nousee vähitellen vapauden antaminen ja toisen kunnioitus.
Kunnioituksen myötä kiintymys ja rakkaus toista kohtaan vain syvenee vuosi vuodelta.
Tällaisiakin iäkkäitä pariskuntia löytyy, tosin aika harvoin.
Kai se kuitenkin tuntuisi "helpommalta" vaihtoehdolta opiskella läksynsä yhden puolison kanssa, kuin vaihtaa ja saada samat oppiaineet eteensä jonkun uuden henkilön kanssa, sekä lisäksi murheet, joita prosessissa syntyy.
Jotkut eivät vain ole niin pitkäjänteisiä, joten he saavat seuraavassa suhteessa opiskella sitäkin.
Mikäli puoliso haluaa "paeta" suhteesta jonkin tietyn ongelman vuoksi, tulee tuo ongelma esiin myös seuraavassa suhteessa.
Silloin löytyy kyllä enemmän halua ratkaista ongelma sopuisasti, jottei tämäkin suhde päättyisi.
Näennäisesti uudessa suhteessa siis menee paremmin. No... se on harhakuva.
Olisihan sitä ratkaisuhalua voinut osoittaa jo siinä aiemmassakin suhteessa.
Ja kiitos hyvistä mielipiteistä. Sain taas lisää ajateltavaa, vaikka taipumuksenani onkin monesti olla ajattelematta tai pohtimatta yksittäisiä asioita liian tarkasti. Olen nimittäin huomannut, että jos yritän pitää jostakin ajatuksesta tai mielipiteestä liian tiukasti kiinni, se vain lipsuu otteestani ja seurauksena on useinmiten kurja olo.
Itsestäni tuntuu, että olen kohdannut kumppanini useasti ennenkin, mutta jokin on aina estänyt meitä jatkamasta matkaa yhdessä. Toivon todella, että tämän elämän jälkeen meidän ei enää tarvitse erota. Ja aikahan tunnetusti näyttää, mitä meistä loppujen lopuksi tulee :)
Satu kysyi, voiko vetoa toiseen puolikkaaseen vastustaa. Omasta kokemuksestani voisin sanoa, että vaikka en missään vaiheessa ole aktiivisesti vastaan harannut, pelkkä eroamisen ajatuskin saa välittömästi kyyneleet silmiini. Ja vaikka kaikki asiat eivät ole olleet helppoja ja välillä on tuntunut siltä, että suhteesta puuttuu jotakin, aina kun olen joutunut kysymään itseltäni, "haluanko jatkaa?", vastaus on ollut "kyllä". Olen täysin vakuuttunut siitä, että vaikka olisinkin välillä tässä suhteessa onneton, olisin silti tuhat kertaa onnellisempi kuin yksin. Niin että tuon salaperäisen vedon vastustaminen on kyllä ylivoimaisen vaikeaa :)
Ja Marcel, minulla on jo pitkään ollut tunne siitä, että olen yhtä kaiken kanssa. Saattaa siis olla, että joskus kauan sitten Yhdestä eriytynyt minun ja kumppanini yhteinen sielu joutui jakautumaan kahdeksi oppiakseen jotakin, mutta että olemme vasta nyt, monen elämän jälkeen oppimassa läksymme. Molemmilla on nimittäin vahva tunne siitä, että enää emme joudu erillemme.
Vaan mistä tiedät milloin luet "väärää" oppiainetta ja milloin pitäisi vaihtaa toiseen??
Myös suhteeseen näennäisesti tyytyväinen voi paeta ongelmaa esim. riippuvuuksiin, muihin suhteisiin jne..Tällöin vastuuntuntoinen puolisko voi joutua päättämään suhteen mikäli mikään muu ei auta. Vrt. alkoholismi.
Hän voi paeta suhteesta, mutta todennäköisesti nai itselleen samanlaisen juopon.
Minä (ego, mieli) ei voi itse päättää mitä ainetta opiskelee. Sen määrää Sielu.
Yksi esimerkki: mikä sinua eniten ärsyttää, sen tunteen kesyttämistä opiskelet.
mikäli läksy on jo opittu :)
Mikäli hän karkaa suhteesta puolison alkoholiongelman vuoksi, ei hän vielä ole oppinut suhtautumaan siihen oikein. Oppimista riittää.
Mikäli hän karkaa suhteesta puolison alkoholiongelman vuoksi, ei hän vielä ole oppinut suhtautumaan siihen oikein. Oppimista riittää.
...kaikille. Eli periaatteessa toiselta kantilta katsottuna, suhteesta karkaaminen antaa myös puolisolle tilaisuuden oppia jotain uutta. Esimerkkitapauksessa kenties sitä, että alkoholismi rappeuttaa useimmiten parisuhteita. Ainoastaan yhdeltä katsantokannalta katsottuna ratkaisu on "huono" tai "paha". Toiselta puolelta tiiraillessa sehän voi olla ties vaikka miten hyvä. Kunhan viitsii katsoa vaan tarpeeksi pitkällä aikavälillä. Ja tarpeeksi monesta suunnasta :)
Oikeassa olet, mutta tuossa edellä käsittelin suppeasti ainoastaan k.o liitosta lätkimään lähtevän henkilön oppivajetta.
Todella kova esim. täti jäisi liittoon ja antaisi rakkautta pulimiehellensä niin, että riittää. Tämän jälkeen mies ei enää kehtaisi ryypätä.
Elämä tuo eteemme tilaisuuksia valita rakkaus.
>Todella kova esim. täti jäisi liittoon ja
>antaisi rakkautta pulimiehellensä niin, että
>riittää. Tämän jälkeen mies ei enää kehtaisi
>ryypätä.
Hmm...joo, kyllä tuokin varmaan toimisi. Olisi vielä haastavampi tilanne yrittää rakastaa toista tuollaissa olosuhteissa.
>Elämä tuo eteemme tilaisuuksia valita rakkaus.
Näin on. Kun vain aina muistaisi tuon. :)
Tuli tässä mieleen kysymyksiä, kun luin viestisi Miran kysymykseen.
Voiko sitä jotenkin selvittää millaista karmaa on jonkun tietyn henkilön kanssa? Ja onko asia sitten niin, että samalla kun suorittaa jotain karmallista asiaa jonkun kanssa, niin samalla tekee sitä lisää? Siis uutta karmaa? Onko se jatkuva kierre?
Kysyit hyvän kysymyksen. Siihen ei tosin ole kovin helppoa vastata.
Otetaan avuksi kuvitteellinen esimerkki. Pariskunnalla on ollut esim. edellisessä elämässä lapsi, jolla on ollut jokin fyysinen vamma, esim. hän on ollut sokea syntymästään saakka.
Toinen puolisoista on suhtautunut lapseensa vastuullisesti ja tehnyt kaikkensa helpottaakseen lapsensa elämää. Sen sijaan toinen vanhemmista on toiminut vähemmän vastuullisesti ja hylännyt perheensä ja lapsensa tämän vamman vuoksi.
Tältä vanhemmalta on siis jäänyt oppimatta lapsensa kautta elämänläksyksi saamansa myötätunnon ja vastuullisuuden opetus, vaikka hän on tämän seikan hyväksynyt omaa syntymäänsä edeltäneessä elämänsuunnitelmassa.
Näin käy hyvin usein, valitettavasti. Sielu ei lupauksistaan huolimatta pysty täyttämään elämänsuunnitelmassaan valitsemiaan opetuksia, vaan pakenee vastuutaan ja velvollisuuksiaan.
On huomattava että häntä ei suinkaan "rangaista", vaan hän saa uuden mahdollisuuden oppia läksynsä kenties seuraavassa elämässään tai kehityksensä vaiheessa, jossa se hänelle paremmin sopii. Hän vain joutuu itse vastuuseen valinnastaan syyn ja seurauksen lain mukaisesti.
Vastuun kantaminen em. tapauksesta voisi olla esimerkiksi seuraava.
Tämä perheensä hylännyt sielu syntyy itse esimerkiksi liikuntakyvyttömänä seuraavassa elämässään ja saa näin mahdollisuuden oppia läksynsä. Huom. häntä ei kukaan "rankaise", vaan hän valitsee vapaaehtoisesti sellaisen elämänpolun, jossa voi korjata erehdyksensä.
On muistettava myös sellainen seikka että karma ei ole pelkästään "huonoa", vaan se voi olla myös päinvastaista, eli "hyvää" karmaa. Joku toinen sielu voi toimia päinvastoin kuin edellisessä esimerkissä.
Millaista on sitten "hyvä" karma? Esimerkisi sellaista että sielu tekee pyyteettömiä tekoja toisen tai toisten auttamiseksi, rakkauden tekoja. Paras tapa "varmistua" siitä että ei kerää "huonoa" karmaa itselleen, on tehdä pyyteettömiä rakkauden tekoja, auttaa heikompia, tehdä vapaaehtoisesti sitä, mitä toivoo itselleen tehtävän.
Jeesus Kristus opetti omalla esimerkillään, mitä ovat rakkaudelliset teot."Jos joku pyytää sinulta ihokasta, anna hänelle toinenkin". "Jos joku lyö sinua poskelle, käännä hänelle toinenkin poskesi". Tässä jälkimmäisessä on syvä viisaus ja opetus meille kaikille, anteeksiannon merkitys.
Meidän tulee opetella aivan ensiksi antamaan anteeksi itsellemme. Vasta sitten olemme kykeneviä antamaan anteeksi muille.
Mitä on Jumalan palveleminen? Se ei ole sitä, mitä papit meille saarnaavat, vaan sitä että teemme rakkauden tekoja ja annamme itsellemme ja muille anteeksi. Tämä on nykyihmiselle aika kova vaatimus, mutta juuri siksi parasta Jumalan palvelusta. Mitä muuta se voisi olla?
Tämä menee nyt fiktion puolelle, mutta jos kukaan on lukenut Anne Ricen kirjaa Memnoch the Devil, kuulisin mielelläni mielipiteitä muutamiin kirjassa esitettyihin ajatuksiin.
Ideahan kirjassa on, että paholainen eli enkeli Memnoch (tavallaan Luciferin vastine) vie päähenkilö Lestatin läpi taivaan, helvetin ja niiden välisen tyhjyyden ja samalla selittää kaiken historian ja oman paikkansa siinä. Mielenkiintoisin kirjan väittämistä on Memnochin esittämä ehto, että ihmisen on opittava antamaan anteeksi itselleen, mutta ennen kaikkea jumalalle päästäkseen taivaan autuuteen. Memnochin mukaan tässä tehtävässä ei jumala tarjoa apua, mutta Memnoch itse on luonut helvetin paikaksi, jossa ihminen voi kokea kaiken toisille ja itselleen tuottaman kärsimyksen ja siten vapautua siitä sekä jumalaa kohtaan tuntemastaan katkeruudesta ja antaa kaiken anteeksi. Tämä helvetti on Memnochin mukaan täysin vapaaehtoinen, ihminen voi oppia kun on itse siihen valmis.
Tietyssä mielessä kaikki tuo kuulostaa sielun oppimisprosessilta tiivistettynä yhteen elämään. Mutta mielenkiintoisin kysymys minusta on, onkohan anteeksi antaminen ja katkeruudesta vapautuminen se perimmäinen läksy, joka meidän tulisi oppia? Tähtääkö kaikki muu tähän yhteen oppituntiin? Että kun opimme antamaan anteeksi, myös me saamme anteeksi kaiken.
Ei kannata takertua kysymyksiin jumalasta tai paholaisesta, taivaasta tai helvetistä, ne ovat tässä nyt sivuseikkoja. Ja sitä paitsi, "paholainen" on oikeasti olemassa ;)
Ihan aluksi totean että kaikki dualistiset uskomukset, "paholainen", "vihollinen", "helvetti","ikuinen kadotus", ovat valeminämme, eli Egomme uskomuksia, eivät missään muodossa todellisia.
Valitettavasti en ole lukenut mainitsemaasi teosta. Kirjassa kuvailtu "paikka" on todellakin olemassa.
Ei tosin mikään "helvetti", sillä sellaista paikkaa ei todellakaan ole olemassa muualla kuin ihmisten vilkkaassa mielikuvituksessa.
Tämä "paikka" on nk. välitila, johon juuri täältä poistunut sielu asettuu puhdistautumaan, eli kokemaan niitä asioita, joita on aiheuttanut tai välttänyt elämänpolkunsa aikana.
Otetaan jälleen kuvitteellinen esimerkki avuksi. Henkilö on elämänsä aikana sortunut alkoholin pauloihin ja antanut sen olla elämänsä johtotähtenä aina kuolemaansa saakka. Hän on siis jättänyt suunnittelemansa elämänläksyt lähes kokonaan tekemättä. Tässä pitää olla myös tarkkana, sillä joku on saattanut myös valita alkoholistin tien elämänpolukseen.
Kuoltuaan hän joutuu ennen seuraavaa inkarnoitumistaan eräänlaiseen "välitilaan", jonka tarkoituksena on osoittaa hänelle ne seuraamukset, joita alkoholin käyttö on tuonut mukanaan.Kyse on siis myös karmallisesta puhdistautumisesta. Oletetaan että hän on tullut alkoholista niin riippuvaiseksi, ettei ajattelekaan juuri mitään muuta.
Astraalimaailmassakin hän luonnollisesti haluaa alkoholia yhtä kiihkeästi kuin ruumiillistuneenakin. Hän saattaa kuvitella eteensä vaikka kokonaisen viinajärven ja välittömästi se on hänen edessään.
Hän juo juomistaan kiihkeästi kaipaamaansa ainetta, mutta pettyy kovin, sillä vaikka hän juo kuinka paljon tahansa, hän ei saakaan alkoholista enää sitä AISTEJA turruttavaa mielihyväntunnetta, jota oli tottunut kaipaamaan, koska hänellä ei enää ole aineellisia aisteja.
Astraalimaailman laajentuneessa tietoisuuden tilassa hänen halunsa "voimakkuus" on moninkertainen aineellistuneen sielun kokemukseen verrattuna. Häntä ei "rangaista", mutta varmasti hän aluksi kokee tulleensa "helvettiin". Kokemukset voivat olla hyvinkin "rankkoja" ja niiden tarkoituksena on "puhdistaa" sielu tavallisesti kaikkein alhaisimmista haluistaan.
Aivan kuten mainitsemassasi kirjassa kerrotaan; "kokeakseen itselleen ja toisille aiheuttaman kärsimyksen vapautuakseen siitä". Vapaaehtoista tämä ei tosin ole, vaan kehityksen- ja syyn ja seurauksen lain väistämätöntä toteutumista.
Jokainen täältä poistuva sielu käy edelläkuvatun kaltaisen puhdistumisprosessin läpi, tavallaan "inventaarion" edellisestä elämänpolustaan.
Luojallemme yhdelläkään sielulla ei ole mitään anteeksiannettavaa.
HÄN ON jo antanut meille anteeksi. Hän ei koskaan pyydä keneltäkään MITÄÄN, ainoastaan antaa. Siksi HÄN ON Luoja.
Sen sijaan itsellemme ja toisillemme meidän tulee oppia antamaan anteeksi. Tämä ei ole kenties se "perimmäisin", mutta lopulta ehkä kaikkein vaativin elämänläksymme.
Kuitenkin tämä kaikki on vain yksi uskomus muiden joukossa,Kuka meistä on nämä todeksi elänyt? Lähes sataprosenttisesti nämäkin tiedot ovat valtavan lukuinnostuksen aikaansaannoksia,jotkut vain kertovat näistä pitkän elämänkokemuksensa ja hyvän muistinsa turvin absoluuttisena totuutena,Kuitenkaan tätä ei kertoja halua tuoda esille.Väitän että vastaukset tuolta yläkerrastakin tulevat "keskinkertaisella"valaistuneella omasta muistipankista.Jos tuota elämänaikaista opiskelua muiden teksteistä ei olisi silloin vasta punnittaisiin näkijän lahjat.
Kertoisitko ystävällisesti meille kaikille, mitä nämä muut "uskomukset" ovat?
Meistä jokainen elää todeksi näitä tapahtumia joka hetki. Niin sinä kuin me kaikki muutkin elämme todeksi rakkautta ja sen erilaisia ilmentymismuotoja ihan jokainen hetki. Niin sinulla kuin meillä kaikilla muillakin on solumuistissamme kaikki tieto, mitä me tarvitsemme maailman muuttamiseksi meille kaikille paremmaksi elää.
Meidän jokaisen tehtävä on yrittä muistaa, keitä me olemme, mistä me tulemme, mikä on meidän tulevaisuutemme, miksi me sodimme, miksi me sairastamme, miksi me emme näytä oppivan historiastamme mitään?
Missä kohtaa olen esittänyt näitä asioita "absoluuttisena totuutena"?
Olen yrittänyt selittää, miksi me käyttäydymme typerämmin kuin eläimet, miksi me emme opi historiastamme mitään, miksi me sairastamme, miksi me uskomme mieluummin typerää Egoamme kuin todellista Itseämme?
Missä ovat sinun vastauksesi?
Sanot "Luojallemme yhdelläkään sielulla ei ole mitään anteeksiannettavaa". Aivan, en tarkoittanutkaan, että Hän olisi tehnyt jotakin väärää meitä kohtaan ja joutuisi pyytämään anteeksiantoa. Mutta joutuessamme vastoinkäymisten eteen me ihmiset helposti katkeroidumme ja syytämme siitä Luojaa, Kohtaloa, kehen sitten uskommekin, vaikka meidän tulisi ymmärtää, että kaikki kärsimys on vain omaksi parhaaksemme. Tämän ymmärtämistä tarkoitin sillä, että meidän tulee antaa anteeksi jumalalle; meidän tulee oppia luopumaan katkeruudesta Häntä kohtaan.
Kirjassa Memnoch the Devil asia käsitetään tosin niin, että jumalakin on vajaa ja erehtyväinen ja siksi hänelle pitää antaa anteeksi siinä missä itselleen ja läheisilleenkin. Mutta se on fiktiota se.
Niin mistä nuo käsitteet joita sinäkin selostat ovat peräisin?Vastaappa rehellisesti.Jos et olisi lukenut alan kirjallisuutta ilmeisen suuria määriä,mikä olisi antisi näissä asioissa?Uskomuksia on maailma pullollaan niistä ei sen enempää.Oma antini koostuu omakohtaisista kokemuksista joiden pohjalta pyrin lisäämään tietoa yhteiseen kokemuskenttäämme,niistä voi jokainen tehdä omat johtopäätöksensä.
Me kaikki odotamme suurella mielenkiinnolla, mikä on tuo sinun antisi näihin asioihin?
Kyllä meistä jokainen osaa kirjoittaa muutaman rivin ja sanoa että uskomuksia on maailma pullollaan ja ei niistä sen enempää.
Niin on. Esimerkiksi sellaisia uskomuksia että ihmiset ovat aineesta koostuvia mekaanisia olioita, jotka ovat kehittyneet apinoista.
Tai sellaisia egoistisia uskomuksia että maapallon ulkopuolella ei ole elämää.
Sellaisiakin väitteitä olen usein kuullut että meillä on "vain yksi elämä".
Jotkut ovat myös sitä mieltä että ihminen on maailmankaikkeuden "viisain" olento.
Minusta nämä väitteet ovat vailla järjen häivääkään.
Olen jo monessa yhteydessä maininnut että perustan omat näkemykseni havaitsemiini ilmiöihin. Olen esimerkiksi havainnut että syyn ja seurauksen laki toimii niin omalla kohdallani kuin esim. monien jopa henkilökohtaisesti tuntemieni ihmisten kohdalla.
Tästä olen vetänyt johtopäätöksen että sen TÄYTYY toimia myös muillakin ihmisillä, me emme voi olla niin erilaisia. Näitä kokemuksiani vahvistamaan olen sitten lukenut alan kirjallisuutta.
Ja mitä ihmettä, kirjallisuus on vain vahvistanut omia kokemuksiani. Jopa aivan eri maalaisten, eri kansallisuuksien, eri tavalla "oppineiden" ihmisten kokemukset vahvistavat omiani.
Kun lisäksi nämä kirjoista lukemani tiedot vielä kaiken muun lisäksi antavat selityksen niin sotiin, sairauksiin, ahneuteen, kateuteen, kärsimykseen, kuin muihinkin vitsauksiimme, mitä muuta olisin voinut tehdä, kuin vähitellen hyväksyä nämä selitykset, koska ne vielä kaiken lisäksi toimivat käytännössä.
Ihmisen oppiminen tapahtuu metakognition kautta,sanovat kasvatustieteilijät, eli me rakennamme uutta tietoa "vanhan päälle". Lapsi oppii tällä tavoin ja niin myös aikuinen, jos on oppiakseen.
Olen havainnut esimerkiksi että
Guruna oleminen hivelee ihmisen egoa,tuossa tunnustuksessasi kirjojen kautta saadusta tiedosta on asian ydin.Ehkä joku jossain on kokenut aidon kokemuksen,kirjoittanut siitä kirjan,perässä tulevat seuraavat ja nyökyttelevät,näinhän sen täytyy olla koska minusta tuntuu aivan samalta.Tässä meille uskomus.Tämä ei ole kuitenkaan absoluuttinen totuus kuin tälle ensimmäiselle kokijalle.Hänen kertomillaan tiedoilla voidaan leikkiä sitten vaikka gurua.Mutta olisi hyvä kertoa että tämä on minun näkemykseni,vaikka kuvittelisi sen olevan ainoa mahdollinen totuus.Näissä rajatiedon piireissä pitäisi mielestäni uskaltaa tämäkin sanoa ääneen.On täällä muitakin samanlaisia omaa näkemystään ehdottomina pitäviä.
"Totuuksia" on yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin on. Eikö sinustakin ole vain hyvä asia että meistä jokaisella on oikeus pitää niitä asioita itsellemme "totuutena", joihin me itse kukin olemme päätyneet.
En siis ole vielä "tunnustanut" kertoneeni omia näkemyksiäni. Tunnustan että olen kertonut paitsi omia näkemyksiäni, myös lukuisien muiden ihmisten näkemyksiä, jotka olen todennut vastaavan omiani.
Käsittääkseni me kaikki etsimme "totuutta", vaikka nk. absoluuttista totuutta tuskin koskaan saamme selville.
Minusta me tarvitsemme enemmän avointa keskustelua juuri niistä asioista, jotka tuntuvat olevan meiltä monilta ihmisiltä tässä maailmassamme hukassa.
Me kaikki kaipaamme selitystä sille, miksi me sodimme, miksi me emme opi historiastamme, miksi me kärsimme, miksi me sairastumme ja "kuolemme" kerta toisensa jälkeen, mihin me oikein olemme menossa, mikä on meidän asemamme maailmankaikkeudessa?
Nämä ovat mielestäni niitä TODELLISIA kysymyksiä, joihin meidän kaikkien tulee etsiä vastauksia.
Sinulle ja muillekin vielä kertauksena, tämä on minun näkemykseni, joka perustuu omiin kokemuksiini JA kirjoista oppimaani tietoon. Kukaan meistä ei tiedä "absoluuttista totuutta" mistään, enkä minäkään sellaista ole esittämässä.
Edelleenkään et ole esittänyt yhtäkään omaa näkemystäsi omasta totuudestasi.
Odotamme niitä edelleen.
Kolme tienviittaa
Kirjoittanut: Nymfopoika, 6.12.2002 klo 00.43
Etsimällä voi löytää vain, jos toteaa turhaan etsittyään, että etsimällä ei voi löytää. Vain näin etsimällä voi löytää sellaista, jota ei voi löytää etsimällä.
Pyrkimällä voi saavuttaa vain, jos toteaa turhaan pyrittyään, että pyrkimällä ei voi saavuttaa. Vain näin pyrkimällä voi saavuttaa sellaista, jota ei voi saavuttaa pyrkimällä.
Tavoittelemalla voi saada vain, jos toteaa turhaan tavoiteltuaan, että tavoittelemalla ei voi saada. Vain näin tavoittelemalla voi saada sellaista, jota ei voi saada tavoittelemalla.
Olipas nokkelasti sanottu!
Oliko sinulla kenties jotain asiaakin???
Ketkä me odotamme? miksi luulet puhuvasi koko muun lukijaporukan puolesta,egosiko siellä päätään nostaa.Minun totuuteni on `se mikä on`,pyrin mahdollisimman kattavaan tiedostamiseen sisäisestä ja ulkoisesta elämästä ilman rajoituksia.