Sattuman satoa

Kirsikka

Olipa tässä viikonvaihteessa sattumia ihan tarpeeksi. Ystäväni vanha herra pyysi kaverikseen maalle laittamaan paikkoja talvikuntoon. Siinä sitten työn lomassa ilmoitti että toinen veneistä pitää vetää jo maihin.

Vanha meriä kyntänyt chieffi suunnitteli tarkkaan työnkulun. Mitäpä siinä sitten muuta kuin töihin.
Kuului vain yks, kaks, kolme ja veto..., muutaman kerran meni hyvin mutta sitten vehähdytin selkäni, voi sitä kipua. Eipä muuta kun Buranaa ottamaan kipuun.

Sitten sitä kiskottiin puolivoimilla ja chieffi vähän ajan kuluttua astui jalkansa kuoppaan, kuului vaimea paukahdus jalassa ja hups akillesjänne meni poikki.
Ei mies voinut edes kävellä. Mikä neuvoksi, matkaa taloon oli n.150 m, Ei auttanut muu kuin hakea kottikärryt, chieffi istui kiltisti kärryissä, pinna oli minulla tiukalla ja komennuksiakin tuli hänelle erinäinen määrä.

Lopuksi sain hänet autoon. Auton nokka kohti Keskussairaalaa, sinne hän jäi odottamaan operaatio vuoroaan.Kiitellessän avusta hän lausahti:olisi se pienempikin äkseeraus riittänyt.

Minulla kun oli mukana pullo Kirsikkaviiniä ja
kynttilänvalossa illalla oli tarkoitus nauttia elokuun illasta - unelmaksi se jäi. Tässä sitten nuolen haavojani.

Kun on tottunut vapauteen, arveluttaa jatko, joudunko vanhan merichieffin tilapäiseksi hoitajaksi, koska matkalla kysyi:autatko minua
kotiasioissa sairaalahoidon jälkeen?

5

203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MdK

      Sanotaan, että onnettomuus ei tule yksin.
      Muistan erään päivän parinkymmenen vuoden päästä kun alkoi tapahtua...

      Töihin lähteissäni olin laittanut uunin automatiikan päälle, että ruoka olisi hyvällä alulla kun mieheni kuorolaiset tulisivat illalla.
      Uuni oli kylmä kun tulin kotiin, automatiikka rikki...

      Laitoin astianpesukoneen päälle. Hetken kuluttua lainehti lattia limaista pesuainevettä, koneen vesipumppu oli rikkoontunut. Lattialla olleen litimärän maton heitin pyykkikoneeseen ja aloin luututa keittiön lattiaa...

      Hetken kuluttua alkoi pesuhuoneesta kuulua kauhea räminä kun pyykkikone linkosi ja pomppi lattialla. Toisen puolen iskunvaimentaja oli hajonnut...

      Illalla en uskaltanut enää koskea kahvinkeittimeen. Olin varma että sekin räjähtäisi.

    • MdK

      ei posti toimi!

    • Kokenut

      Auta miestä mäessä, älä mäen alla.
      Sinut palkitaan vielä, jos annat apusi.

    • Kerttuli

      Eikös tämän kuuluisan lentokoneinsinöörin Edward A Murphyn laki ole, että mikäli joku voi mennä pieleen, niin se menee.

      Itsekukin olemme joutuneet tekemiseen "Murphyn lain" kanssa.
      Tässä yksi esimerkki mikä on tapahtunut itselleni.

      Olen nukkunut aamulla pommiin, vetäessäni pitkikset jalkaan en ole huomannut, että sukkahousut on jääneet pitkiksien sisälle edellisenä iltana.

      Yrittäessäni käynnistää autoa, se ei inahdakkaan.
      Lähden sisälle soittakseni tuttavani apuun, paiskaan autonoven lukkoon ja avaimet jäävät sisälle autoon. Enkä löydä vara-avaimia mistään.

      Saan soitettua tuttavalleni. Lähden käymään ulkona, niin tuuli paiskaa ulko-oven kiinni ja asunnon avaimet ovat sisällä.

      Ei muuta kun soittamaan naapurista huoltomies oven aukaisuun.

      Tuttavani saapuu ja hän lähtee heittämään minut töihin. On liukas keli ja hän ajaa autonsa ojaan.

      Vihdoin pääsen työpaikalleni melkein kolme tuntia myöhässä.

      Ihmettelen vähän pomon kummeksuvaa ilmettä, kun hän katsoo eteeni lattialle.

      Vilkaisen alas ja näen sukkahousujen roikkuvan lahkeesta. Koko aamullinen hermopaine purkautuu mielettömänä nauruna.

      • Ruuneperi

        Noin hyvää tarinaa en ole ainakaan meidän palstalla kuullut. Tommosia tarvitaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      104
      7324
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      98
      5243
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      116
      3496
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      33
      3422
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2534
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1856
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1511
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      341
      1465
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1346
    10. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      50
      1298
    Aihe