Tulin tänne jyrsiöiden puolellekkin kyläilemään...
Halusin kysyä ihan että minkä ikäiseksi kanit
yleensä elävät?
Meille tuli kolme vuotta sitten KESÄKSI Onni kani
hoitoon ja kun se olisi pitänyt mennä
alkuperäiselle omistajalle (kuulin että se piti
koiriansakkin ulkovarastossa) niin en antanut
Onnia sinne. Olin päättänyt että Onni saisi
viettää eläkepäivänsä arvokkaasti. Onni oli
tullessaan repinyt karvat rinnastansa ja sen
asuntona oli pienen pieni ulkohäkki. Tein ensin
kokeilun (kasvatan kissoja) siitä että panin
Onnin kissojen kanssa niiden ulkotarhaan. Kissat
eivät olleet sen enempää moksiskaan mitä nyt
välillä Onni roikkui vanhimman kissamme
perskarvoissa;o). Onni oli sitä vastoin
onnellinen. Se juoksi ympäri ulkotarhaa, välillä
piehtaroi välillä heitti takajalkojaan ilmaan...
Lopulta veimme Onnin pienen ulkohäkin tarhaan
(joka on 4mx5m) ja teimme sen kylkeen reiän.
Pesään laitoimme Onnin heinät, pelletit ja veden.
Onni on nyttemmin viettänyt kaikki kesät
tarhassaja näin talvella keittiössämme vapaana.
Kissoista on ilmeisesti ollut paljon seuraa koska
Onni ei ole enää repinyt itseään. Onnin pitäisi
täyttää ensi kesänä 10v. Silloin kun Onni tuli
kerroin eräälle kissan kasvattajalle siitä.
Vastaus oli "Kani?, sehän vain on!!!" Niin sehän
vain on JOS SE EI SAA TEHDÄ MITÄÄN!!!!

Vastaukset 2
Vanhimmat
kanit elää yleens 6-8 vuotee, mut saattaa ne elää
paljo pitempääkii, jos ne vaa pysyy
terveenä...mut kääpiökanit saattaa elää yli 10
vuotiaiksi, niitten normaali-ikä on 8-10vuotta(?)
tai niin oon ainakii lukenu...mikä pupu onni on?
jos ne vaa saa hyvää hoitoo, nii on hyvin
mahdollista, että kani elää vaik 12
vuotiaaksi...hyvää jatkoa pupun kaa!!!
risteytys pupu. Ei ihan kääpiö muttei isokaan...
Mahtava persoona joka sopii hyvin siamilaislauman
kanssa:o)