Koira lienee ihmisen ystävänä lähes ikiaikainen. Sudentaustainen eläin on ollut metsästyskoira, paimen, pelastuskoira y.m.
Jalostuksella on koirasta saatu mitä ihmeellisimpiin saavutuksiin yltävä.
Täysin peloton metsästyskoira, 65km/h nopeuteen pystyvä ja kolmen metrin askelin juokseva, yhdeksän metrin pituusloikkaan pystyvä j.n.e.
Edelliset ovat vain fyysysiä ominaisuuksia mutta vaikuttavia nekin.
Merkittävin jalostuksen tulos on koiran uskomaton hajuaisti, joka on ihmiseen verrattuna ainakin satakertainen.
Koira voi haistaa mitättömän pienen määrän ydinainehiukkasia pakkauksen sisällä. Mikään ihmisen kehittämä laite ei moiseen pysty.
Vaikuttavin saavutus on kuitenki mielestäni syövän varhaisvaiheen aistiminen.
Vaiheessa, jossa parhainkaan lääketieteellinen tutkimus ei vielä ole kyennyt paljastamaan kehittyvän syövän olemassaoloa on koira sen aistinut.
Palstalla on melko usein keskusteltu eläimten poikkeuksellisista taidoista - ehkä tästäkin.
Hyvää päivän jatkoa itse kullekin!
Jalostuksella on koirasta saatu mitä ihmeellisimpiin saavutuksiin yltävä.
Täysin peloton metsästyskoira, 65km/h nopeuteen pystyvä ja kolmen metrin askelin juokseva, yhdeksän metrin pituusloikkaan pystyvä j.n.e.
Edelliset ovat vain fyysysiä ominaisuuksia mutta vaikuttavia nekin.
Merkittävin jalostuksen tulos on koiran uskomaton hajuaisti, joka on ihmiseen verrattuna ainakin satakertainen.
Koira voi haistaa mitättömän pienen määrän ydinainehiukkasia pakkauksen sisällä. Mikään ihmisen kehittämä laite ei moiseen pysty.
Vaikuttavin saavutus on kuitenki mielestäni syövän varhaisvaiheen aistiminen.
Vaiheessa, jossa parhainkaan lääketieteellinen tutkimus ei vielä ole kyennyt paljastamaan kehittyvän syövän olemassaoloa on koira sen aistinut.
Palstalla on melko usein keskusteltu eläimten poikkeuksellisista taidoista - ehkä tästäkin.
Hyvää päivän jatkoa itse kullekin!
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tässä yksi esimerkki koiran hyvästä "vainusta".Käytetään myös niillä ihmisillä jotka saavat vaikeita Epiletpisiä kohtauksia,koira haistaa kohtauksen tulon ajoissa jolloin siihen voidaan varautua.
Myös nämä hukkuneiden löytäminen pohjasta on mielestäni huikea juttu,siinä tosin omistajan täytyy tarkkaan tuntea koiransa käyttäytyminen,eli pienen pienetkin vihjeet tunnistettava.
Olen eläinihminen, eli pidän kaikista siliteltävistä ja rapsuteltavista eläimistä. Koirakin on ollut, mutta koira sitoo yksin asuvaa ihmistä liikaa. Nyt on kissa, jolla on takuulla yhtä hyvä hajuaisti kuin koiralla, mutta kissaapa et voi valjastaa tehtäviin tunnistamaan mitään, on se sen verran itsenäinen ajattelija. Minua viehättää kissan vahva oma tahto, jota kyllä lellimällä saa lieventymään. :)
Kun tulen jostain vierailuilta ja matkoilta, kissa selvittää huolellisesti nuuskimalla tekoseni, tietää tasan tarkkaan missä olen ollut ja mitä tehnyt.
Olen ehdottomasti enemmän kissa- kuin koiraihminen. Perustelut ovat samat kuin itselläsi.
Kissaa ei liene jalostettu juuri ollenkaan.
Kissa taitaakin jalostaa enemmän ihmistä kuin päinvastoin.
Kummityttäreni poika sai kissanpojan lemmikikseen. Poika sairastui kovaan flunssaan ja kuumeili ankarasti.
Kun poika makasi selällään, kiipesi kissa rinnan päälle nukkumaan. Yrittikö llämmollään hoitaa vai etsikö vain lämpimän nukkumispaikan.
Katillani on tapana tulla rinnan päälle muutamaksi hetkeksi kehräämään, kun soffalla telkkua katsoen lojun. Siinä on läheisyyttä ja lämmintä. :)
Koira vaistoaa emäntänsä/isäntänsä mielentilat, joskus tuntuu, että lukee ajatuksetkin. Edellinen kaverini saksanpaimenkoira hoivasi lapsenlapsia ja miestäni joka oli vakavasti sairas. Kävi viimeisinä aikoinaan yöllä mieheni sängynvierellä istumassa, ikään kuin tarkkailemassa, että kaikki oli hyvin.
Lenkillä varmisti, että kaikki pääsivät mukaan. Maastossa missä oli vaikeakulkuista, se valitsi helpoimman reitin, kääntyi ja katsoi, että pääsimme perässä.
Mieheni pitkän sairaalassa olon aikana, koira tiesi kellon. Soitin aamulla sairaalaan aina heti kahdeksan jälkeen aamulla ja kysyin mieheni vointia. Koira oppi tämän ja meni kahdeksalta eteiseen makaamaan puhelinpöydän viereen.
Tämä nykyinen on hoivannut minua surun läpi, on vaistonnut kun on ollut vaikea päivä, tullut viereeni sohvalle ja välillä syliin. Kuuntelee pää kallellaan viisaan näköisenä kun puhun sille ja pakottaa ulos lenkille, onneksi, muuten olisin jossain vaiheessa jäänyt sängyn pohjalle.
Siitä on yli neljännesvuosisata kun päätin parantaa ratkaisevasti elämäntapojani. (Ne olivat koko lailla kelvottomat). Otin avukseni koiran. Kasvatin sen pienestä pitäen kaverikseni ja tuekseni toivottomalta tuntuvalle yrtitykselleni. Uskoin siihen yhtä paljon kuin kotiväkeeni ja lääkäriini. Nyt mennään, ajattelin.
Olin silloin vielä töissä kiinni ja paljon matkoilla. Mutta se odotti uskollisesti johdattaen minut liikkumaan kanssaan. Aamuin illoin me vaelsimme. Aluksi minä en tahtonut jaksaa, 15 vuoden kuluttua Se ei jaksanut. Olin saanut uskomattoman paljon voimaa jatkaakseni ilman sitä tähän saakka - ja toivottavasti edelleenkin.
Tipsuni, kolmetoista vuotta oli mitä uskollisin ystävä.
Mieheni kuoleman jäkeen neljän kuukauden päästä jouduin viemään nukutettavaksi, ehkä oli hyvä sen suhteen, että olin mieheni kuolemasta johtuen shokissa, en koiraani ymmärtänyt edes surra.
Kissoja elämääni mahtuu useampia, kaikki hyvin rakkaita, tänä päivänäkin mietin pitäisikö ottaa kissa.
Koiran tietysti myös haluaisin, mutta en huoli muuta rotua kuin tipsun ja se on aika hintava koira.
Järki yrittää tyynnytellä, miten koiran kävisi, kun kuolen, se kumminkin kiintyy kovasti emäntäänsä tai isäntäänsä.
Joten ihan sama koskee kissaakin. Kissa vain ei ole samalla tavalla "vauva" kuin koira, joka ei osaa elääkään omaa elämäänsä ilman emäntää. Oma kattini on kahdestaan asustellessamme niin totaalisen leimautunut minuun, että olen sen elämän aurinko ja ihanuus. Kulkee perässäni ja istuu esim. tiskipöydällä tarkastamassa, tuleeko tiskatessa puhdasta. Nytkin istuu koneen ja minun välissä ja tuijottaa vaativasti silmiini välillä miukuen. Edellinen kattini oli kaikkien kaveri, kun kotonakin oli vielä enemmän väkiliikennettä. Tämä uusi on vasta vähän yli vuoden vanha eikä ole yhtä sosiaalinen, mutta katsotaan, muuttaako aika asennetta.
Meidan musta Liisa on noutajan ja kulkurikoiran sekoitus, olemma kai saman ikaisia, se on 12v ja mina 70 .Liisallakin on hopean harmaata kuonossa ja mahan alla.
Aamuisin klo 6 kolkuttaa ulko ovea ja ulos lenkille on mentava,kitos Liisalle.
Liisalla on surullinen ilme kun nakee kapsakkini pakattuna, mutta voi sita riemua kun palaan kotiin.Liisa on kaksi kielinen ymmartaa urdua ja englantia,yritin suomeakin,komensin :paikka,Liisa karkasi kauhuissaan hanta koipien valissa nurkan taakse,mitahan luuli mun sanovan?
istua ja nuolla tiskit puhtaaksi.
Tuntuu ehkä liioittelulta, kun väitän, että koirani tuntee empatiaa, jopa metsästyskoira. Asun korpien kätkössä ja voin tarpeen vaatiessa huutaa naapurien häiriintymättä. Jouduin tappamaan hännästään loukkuun jääneen hiiren ja se oli minulle niin kova ponnistus , että työn päätteeksi huusin niin kovaa kuin jaksoin. Koira tuli luokseni ja painautui lujasti minua vasten. Se ei ollut koiran pelkoreaktio, vaan tulkitsin sen lohdutukseksi.
nuoruudessani, pieni ja pippurinen. En osannut olla sille isäntä enkä emäntä enkä osannut opettaa sitä hyville tavoille, niimpä se irvisteli minulle hampaitaan, mutta kilttinä ollessa, oli mahdottoman ihana. Mutta kuulin ihmisiltä että sellaiset pienet koirat turvautuu ääneensä.
Sillä oli syykin irvistellä minulle kun sillä oli juoksuaika niin se oli ihastunut poikani (sidoste sukkiin) niissä oli joku ihme haju joka sai sen villintymään ja kun komensin se irvisteli minulle kun häiritsin häntä. Se mokoma otti poikaa nilkasta kii ja rupes touhuumaan, kuka sitä nyt katsoi:)))
Erehdyttiin antamaan palkkaa sukan tuonnista ja pikku palvelijamme kantoi aina irtonaisen tai asiattomassa paikassa olevan sukan näytille palkkion toivossa. Rivissä olevat kengät saivat olla rauhassa, mutt auta armias hajajalkineet! Ne saivat kunnon pöllytyksen ja makupalavaatimuksen.
Pakkohan tässä on alkaa kehumaan omaansa.Minulla on siis uusi ystävä,4v Isovillakoira uros.Kun kasvattaja luovutti sitä minulle,kertoi että hänen mielestään koira on hieman yksinkertainen,kun ei esimerkiksi osannut istua (tai ei reagoinut pyyntöön ISTU)Jo silloin mielessäni ajattelin ettei sellaista koiraa olekkaan,ei olla vaan osattu opettaa oikein.
Näinhän se asia olikin,tosin minäkin jouduin kokeilemaan muutamaa konstia,ennenkuin alkoi toimia.
Tämä koira reagoi kehumisiin (namipalat eivät toimineet)Nyt herra istuu jo hienosti,ulos lähtiessäkin kehoituksesta odottaa istuen hihnan laittoa (kun sitä nätisti pyydän)
Ei siis päde:"Vanha koira ei opi uusia temppuja".
Minulla on 5 vuotta vanha villakoira, mutta nytpä kävi niin, että sairastuttuani en jaksakaan enää viedä sitä lenkille eikä ole ketään tuttuakaan,joka suostuisi auttamaan kun olen uudessa paikassa.KOira kärsii ja mahdottomalta tuntuu ajatus sen luovuttamisesta toiselle.
Kun pohdin asiaa, koira tuntuu ymmärtävän ja laittaa pään kallelleen ja katsoo ruskeilla silmillään.
Voisikohan noin vanha koira vielä kiintyä hyvään perheeseen?. Se tykkää kovasti miesväestä. Mies pitäisi perheessä ilman muuta olla.Ette kai neuvo nukuttamaan, jos en jaksa hoitaa?
jouduin alkuviikosta viemään viimeiselle matkalle.
Yhteinen taipaleemme oli pitkä ja rakkaudentäyteinen.
Oli velvollisuus olla läsnä viimehetkellä.
Meillä on täällä maalla aivan ihana eläinlääkäri.
Hän suorittaa lopetuksen,kuin kirkonmenot todella suuren hartauden vallitessa.
Hän lopetti meidän Ykähepan aikoinaan.Harjan ja hännän hän oikoi,kaviot laittoi todella kauniiseen asentoon.
Suruun ja luopumisen tuskaan Hän otti sydämmestään osaa.Ne oli kauniita,vaikka niin surullisia hetkiä.
minua on sanottu;)) ja varmaan olenkin.
Kamala paikka oli viimeisen kissan kanssa,kun jouduin viemään sen nukutettavaksi.
Itse vielä hautasinkin sen.
Meillä oli aikoinaan koirakin ja se oli todella nero
se joi muuten kahvia.Aamu,päivä ja iltakahvit.
Kuppiin laitettiin tippa kahvia,maitoa ja sokeripala
kupin se joi ensin tyhjäksi ja lopuksi otti sokeripalan.
Ensimäinen kissa oli kala hullu,mutta toinen ei välittänyt kalasta.
Nytkin mieli tekisi ottaa kissa,vaan kyllä sekin sitoo,ettei mitään pitempiä reissuja voisi tehdä.
Kuvia katselen ja muistelen miten mukavia ne oli.
Naapurin nuorehko nainen otti omakseen kuusivuotiaan koiran. Koira sopeutui hyvin. Yhdessä lenkkeilevät, koira on tyytyväinen oloonsa. Sen näkee iloisesta menosta ja sen olemuksesta. Aikansa vie totuttautuminen, hellyydellä ja hyvällä hoidolla saa paljon aikaan. Oli perheen tai yksinäisen hoivissa.
Kaipaa tietysti entistä kotiaan, mutta viihtyy kun on tekemistä ja ulkoilua.