Miten teidän miehet ovat suhtautuneet siemennesteanalyysiin? Ovatko olleet ihan ok asian kanssa, vai miten?
Meillä mies suhtautuu selvästi ynseästi koko näytteen antoon. Toki hän ymmärtää, ettei vaadi häneltä paljoa verrattuna minun tutkimuksiini ja hoitoihin. Toistaiseksi ei ole mitään syytä olettaa, että miehessä olisi vikaa, koska minusta on löytynyt selvä syy lapsettomuudelle.
Meidän hoitopaikassa vaaditaan näyte tuotavaksi aamupäivällä, joten näyte siis pitää ottaa aamulla ennen töihin lähtöä. Ja sitten pitää suunnitella töihin meno hieman myöhemmäksi, jotta ehtii viedä näytteen labraan. Ja siihen päälle pitää vielä suunnitella edellinen yhdyntä, jotta pidättäytymispäivät menee oikein. Eli melkoiseksi kalenteritouhuksi menee. Ehkä sekin vaikutttaa miehen mieleen.
Kauanko muuten vastauksen saaminen kestää?

Vastaukset 8
Vanhimmat
pari viikkoa.
Mieheni mielestä koko touhu oli noloota...ja sitt kun pitää vielä sen ivf'in mukaan sama juttu taas. Mies on mennyt aina siihen paikkaan missä käydään "suorittamaan" ja sehän on ihan normaalia siellä.
Siis toi on tosi helppo ja pieni juttu naisen vastaaviin selvityksiin ja hoitoihin verrattuna! Me vaan haettiin ohjeistukset ja purkit ja mies otti aamulla näytteen ja vei sen. Eihän siinä tarvinnut pidättäytyä kuin pari päivää... se mitään hankalaa kalenteritouhua ole! Mulla oli menkat silloin niin tuskin ois hirmu paljoa muutenkaan touhuttu. Nykyisin kun ne touhut on vaan lähinnä ovisaikaan.
Miehethän harrastaa tota koko pienen ikänsä, nuoruudessa ainakin... joten ihan helppo nopea homma :)
ongelma tuo näytteen anto. Mieheni ei missään vaiheessa kyseenalaistanut "toimenpidettä", ja lähti sinne ihan ilman minkäänlaista suostuttelua. Mieheni vielä urhoollisesti "teki tuotoksensa" siellä paikan päällä niin on ainakin tuoretta. ;)
Ei kai siinä mitään ongelmaa pitäisi olla, jos kerran oikeasti lasta haluaa. Uskomatonta, että tuosta jotkut miehet alkaa ruinata! Peinihän juttu tuo loppupeleissä on. Ehkäpä tällaiset miehet ei vain ole valmiita isiksi, teidä sitä sitten...
Meillä vastauksen saamiseen postissa kotiin meni noin 1,5 viikkoa. Ja Väestäliitolla Helsingissä asioimme.
Onnea kaikille yritykseen! :)
Avomieheni antoi näytteen kotona ja halusi minulta hieman apua siihen:)Näyte piti sitten kiikuttaa tunnin sisällä labraan. Hänestä näytteen antaminen tuntui jotenkin alentavalta hiukan ehkä nololtakin...Onhan se kuitenkin miehelle aika intiimiasia, me naisethan olemme tottuneet nuoresta asti kaiken maailman gynejen tutkimuksiin joten tällaiset tutkimukset tuntuvat ihan luonnolliselta. Vastauksen saamiseen kuluu kuulemma vähän yli viikko ja mieheni haluaa itse ensin tietää tuloksen...Lupasi sitten kertoa sen minullekin..hih:)
Niin kaikkein vaikeammaksi avomieheni tunsi sen pidättäytymisen ennen näytteenottoa (2-7vrk). Juuri ja juuri pystyi sen 2 päivää olemaan ilman:)
Meillä mies ei koe itse näytteen antamista vaikeana, mutta pelkää tuloksia...
että 3-5 päivää pitää olla "saamatta". Miten siin voi olla eroja???
Meillä mies meni itse ensin siemennesteanalyysiin, kun lasta ei alkanut kuulua. Hän halusi sulkea omalta osaltaan syyt pois ennekuin päätettiin lähdetäänkö minua tutkimaan.
Kummastakaan ei löydetty vikaa, nyt ollaan oltu parissa inseminaatiossa ja muutama päivä sitten IVF:ssä. Alkoita hedelmöittyi ihan kiitettävästi ja olivat kuulemma "laadukkaita", joten nyt vain odotellaan.
Muutenkin mieheni on ollut lääkärissä mukana aina kun on suinkin vain päässyt. Yhteinen juttuhan tämä on vaikka hoidot kohdistuvatkin fyysisesti minuun.