Kirjoitettu/Juteltu

totta haastat. kirjottaminen on varmaa toisille vaikeampaa ko puhuminen,ei taho saaha sitä perimmäistä ajatusta esille mitä tarkottaa.

semmoseltahan se onnistuu joka on joutunu paljo kirjottammaa asioita.

siksi mie on kirjotakkaa tänne, se ei onnistus minult ollenkaa. minun on helpompi tuua ajatuksii esille,näin ko mie teen,puhumalla.

kun istahan konneen ettee ja alan haastamaa, mie puhun teille äänee,vaikken ehikkää kirjottaa puhumisen mukkaa. sitte joutun välil kysymää mitä sanoinkaa,ja puhumaa uuvestaa saman niin se tullee kirjotettuu.

iha kaikkee mitä asiasta puhun ääneen, en paa tänne koska sillo tulis liian pitkii kirjotuksii ja ne joutus lukkee jatkokertomuksina,:) kukkaa ei viitis lukkee niitä yhel kertaa.et ossaan mie tiivistääkin,vaik siltä ei näytä:)

tämä tapa tuntuu ko puhuis vastatusten ja sillo ei tuu herkäst loukattuu toista, koska sen sannoo ääneen,niin sillo huomaa ja tuntee miltä se kuulostaa.

kirjotettuna asia on äänetön ja sit ko viel on , niin monta eri käsitystä ko on lukijaakin.

jos kirjottaa kuin kirjettä siihe saap herkästi tulikiven katkuu jos on sillä tuulella,mut jos puhhuu ääneen, on vaikiampi sora äänet panna ylös.
yks konsti on et sannoo kirjotuksensa ääneen ko se on valmis.

mie ko puhun ääneen muutenkii, niin en vissii ossais hiljasena kirjottaakaa. puhun kissoille paljo.sitte ko touhuun puhun tekemisiäin koko ajan,muistelen ääneen hauskoja juttuja, välil laulelen ,kun teen jottain mihi pittää keskittyy, niin siin ei ajatele muuta,sitä vaa mitä tekkee.

monet yksin elävät alkaa puhumaa yksinää.mie aloin jalmarin kuoleman jälkee. alku lauseet oli vaa sammaa hokemista, et voi minnuu poloista.

sitte ko suru hellitti, surkuttelu loppu mut puhuminen jäi. se on aika hyvä konsti, sitä ko puhhuu monia asioita,siin tullee huolehittuu itestää.

ko lähen kaupunkii kysyn iteltä,mite on lyyli onko töpselit pois,hellan levyt pois päältä, avaimet taskussa,mites oonko muistannu syödä tännää.
moitin ittee jos on aihetta ja välil hauskuutankin.

yks vika täs yksin puhumises on. joskus ko kulen kaupassa, huomaan sanovani itelle jottain äänee. siit voip muut ihmiset pittää höppänänä.
vaik sitä se ei oo, mie tiiän et puhun itelle ja teen sen tarkotuksella ,ettei se oo mittää muminaa.

siks ko lähen sanonkin itelle topakasti ja sit suu tukkoo kaupungilla ei puhuta.

sit tuon huumorin esiin tuominen ei minul aina onnistu. joskus ko oon kirjottannu huumori mieles jonkuu lauseen,niin joku on luullu et oon tosissa. minul kun on niin kuiva huumori. siks oon alkanu käyttää tuota hymy merkkii,et en mie iha vakavissain oo.

siekii sanot lopus et pystyt ilmasemmaa paremmin puhumalla, sillohan voisit alkaa puhumaa.

noita eleitä ko monet käyttää kute käsil puhumist ja silmän iskuu, niin vois alkaa ottaa noita merkkii käyttöö.

niilhän monil on jo merkitystä netti kieles,vaik mie en tiiä ko tuon silmän iskun ,hymyt, ja ooh merkin. mut toiset jotka on ollu pitempää varmaatietää enenpi.

joskus on kovin hyvin ja taidokkaasti kirjotettu juttu, asia on ollu mielenkiintonen johon olis tehny mieli vastata. mut mie en oo kehannu ko on tämä kirjotus taito mitä on.

asia ko on ollu tärkeä tuntuu et mie halveeraan tai asia muuttuu kevyemmäks jos mie sönkötän vällii.jote oon katsonu parhaaks olla vaa lukijana.

tämmösii mie aattelen yhestä maailman vaikeemmasta asiasta,osata kirjottaa niin et ajatus tullee oikee julki, loukkaamatta kettää,ja että ossais tuua kirjotuksessaa hyvää mieltä lukijalle.

Edellä oleva sana on sellainen, joka kertoo eron keskustelun kirjoittelun välillä.

Keskustelussa ollaan "nokakkain", katsotaan silmästä silmään.

Täälläkin sujuu keskustelu tuttujen kesken. Ettekö osaakin kaikki senora lyylin kanssa. lyyli tunnetaan, ystävineen, koteineen, kaikkineen.

Konttaktia ei saa jos vastapuölella on "mä vaan" tai joku "lauseenpätkä". Miksi halutaan piilotella, miksei uskalleta olla omia itsejämme. That's the question (tästä on kysymys).