Miten saisi pienen pennun syömään muutakin kuin balkkaninmakkaraa ja maito joita se on tottunut ennen meille tuloa syömään.Jos eteen laittaa junnuruokaa pentu vain kuopaisee ja lähtee pois.
Kalaa se kylä söi. Mutta tuntuu hirveän yksipuoliselta tuo balkkaninmakkara ja maito.
Kalaa se kylä söi. Mutta tuntuu hirveän yksipuoliselta tuo balkkaninmakkara ja maito.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hirmuisesti sitkeyttä vaatii tuo kissan totuttaminen uusiin herkkuihin. Meillä tuo vanhempi kissa (hieman yli 2-vuotias neiti) on todella ronkeli, syö mielellään vain kuivaruokaa (Purina ja Royal Canin), tuoreita muikkuja sekä sulatejuustoa. Muut on yäkyäk-ällöä jos Lakulta kysytään. Pari vuotta kesti, ennen kuin sain neidin edes maistamaan kanaa. Nyt kana on lähestulkoon herkkua. Saa nähdä, milloin neiti maistelee jotain muutakin, mutta olen ylpeä jo tuosta kanasta.
Balkan ja maito eivät ole niitä terveellisimpiä kissanruokia. Kalaa voi antaa, muttei useammin kuin kerran viikossa.
Tarjoa sitkeästi junnuruokaa, se on juuri pennulle sopivaa sapuskaa. Voi viedä viikkoja, jopa kuukausia ennenkuin kissa alkaa sitä syödä.
Joskus toivoo, että kaikki kissat olisivat yhtä kaikkiruokaisia kuin toinen kissamme Peku. Tuo 10-kiloinen "pikkupoika" (kasvuiässä oleva kookas uros) syö melkeinpä kaiken mitä nenän eteen laittaa. Eläinkaupassa ei mene sormi suuhun, jos suosikkiruoka on päässyt loppumaan - voi ottaa mitä vain ja aina Peku on yhtä tyytyväinen. Isännän kanssa syövät lihapullakastiketta, pastakastiketta, pizzaa... Minun kanssani kelpaavat myös lehtisalaatti ja pasta. Oikeastaan kaikki uppoaa.
Oletko kokeillut junnujen säilykeruokaa vai kuivaruokaa? Monet kissat pitävät kuivaruoasta, suosittelen eläinkaupan laadukkaita merkkejä, sillä ne tuoksuvatkin kissan mielestä paremmilta. Lisäksi niissä on paljon enemmän sellaisia ainesosia, jotka kissa voi hyödyntää kuin markettiruoissa.
Tsemppiä =)!
Olen yrittänyt tarjota pikkuherralle molempia niin junnujen kuiva kuin tölkkiruokaa mutta ei kelpaa. Tosin nämä ovat olleet tavallisesta kaupasta kun en pääse eläinkauppaan kun sinne on yli 20 km ja huono yhteys busseilla. Että silleen. Mutta eiköhän tässä sitkeydellä selvitä.
Kyllä ne kisut sitkeitä ovat. Mutta ensi kerran kun pääset eläinkauppaan niin osta kisulle jotain laadukkaita raksuja. Usein kissat mieluummin syövät niitä kuin purkkimössöjä. Ne ovat kissasta kivoja kun rutisevat hampaissa :) Älä heti vaihda ruokaa jos kissa ei syö. Anna olla ainakin vuorokausi ja vaihda sitten. Kissa on ainoa eläin joka voi tappaa itsensä nälkään, toisin kuin koira joka ennen pitkää syö huonommankin ruuan kun tarpeeksi kova nälkä tulee.
Meillä kissaneiti syö melkein mitä vain...hernekeittoa, pizzaa, lakuja, makkaraa, juustoa, leipää ym ym. Mutta omille ruuilleen nirsoilee kovasti eikä suostu syömään kovin montaakaan lajia kosteita ruokia. Raksut menee mukavasti. Ole sitkeä ;)
Niin kai sinä ymmärrät että leikkelemakkarat EIVÄT ole kissoille sopivaa ruokaa.... ehkä herkutteluhetkiin!
Nyt pois balkanit ruokakupista ja kissalle sopivaa ruokaa eteen.... kyllä nälkä opettaa syömään. Laita vähän kerrallaan ruokaa kuppiin, jotta ei suotta pilaannu, kun uusi ruoka ei ehkä heti maistu niin hyvin.
Jos haluat kissasi elävän terveen ja pitkän elämän niin opetat sen syömnään monipuolisesti kissoille soveltuvaa ruokaa. esimerkiksi balkanmakkarassahan on suolaa aika paljon ja kissa ei sitä tarvitse; ainakaan niissä määrin.
Tsemppiä ja kärsivällisyyttä uusiin ruokiin totuttelussa.
Tuo meidän pentu joka nirsoilee ei ymmärrä edes mennä alakertaan ruokakupille vaikka se on monen monta kertaa sille näytetty. Ja kun sen tulee nälkä se tulee ihmisen luo ja alkaa nuolla vimmatusti. Jahuelihaa olen saanut sen syömään mutta puo pieni täytyy viedä ruokakupille.
Tuo pentu on pian 9 viikkoa. Olemme saaneet tuon rääpäleen nyt syömään kalaa, kanaa ja jauhelihaa mutta purkkipöperöt ei vain tee kauppaansa.