Narsistinen luonnehäiriö voidaan jakaa neljään tyyppiin: narsistiseen, epäsosiaaliseen, huomiohakuiseen ja epävakaaseen persoonallisuushäiriöön. Opi tunnistamaan neljä luonnehäiriötyyppiä.
Narsismin erilaisia häiriöitä esiintyy väestöstä noin 7-9 prosentilla, miesten keskuudessa 11-18 prosentilla.
Yhteistä kaikille luonnehäiriötyypeille on tietty lapsenomaisuus. Niihin kaikkiin kuuluu itsekeskeisyyttä ja toisten huomioonottamisen puutetta. Myös vaikeus hallita omia impulsseja on yleistä narsistisissa persoonallisuushäiriöissä.
Seuraavassa esitellään lyhyesti narsismin neljä erilaista luonnehäiriötyyppiä.
1. Narsistinen persoonallisuushäiriö
Suuruudenhullut kuvitelmat omasta erinomaisuudesta ja ylivertaisuudesta.
Epärealistinen minäkuva: keskittyy ajatuksissaan rajattomaan menestykseen, voimaan, kauneuteen ja rakkauteen.
Vaatii läheisiltään ylikorostunutta ihailua.
Olettaa erityiskohtelua: ei sopeudu yleisiin sääntöihin.
Hyväksikäyttää muita. Ei osoita kiitollisuutta.
Kyvytön empatiaan ja huomioimaan muiden tarpeita.
Ylimielinen ja röyhkeä käytökseltään ja asenteiltaan.
Kadehtii muita, mutta luulee toisten kadehtivan häntä.
Esiintyy väestössä hieman alle yhdellä prosentilla. Tutkitusti narsisteista 50-80 prosenttia on miehiä.
Tilaa kirja:
Naimisissa narsistin kanssa
Miksi aina sinä - Narsismin seitsemän syntiä
2. Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö
Ei sopeudu sosiaalisiin normeihin, esim. rikkoo lakia.
Vilpillinen ja valehteleva.
Impulsiivinen ja kyvytön suunnittelemaan asioita etukäteen.
Ärtyinen ja aggressiivinen.
Piittaamaton omasta ja muiden turvallisuudesta.
Vastuuton, laiminlyö asioita.
Ei kadu mitään: välinpitämätön toisille aiheuttamiinsa vahinkoihin.
Esiintyy noin 2-3 prosentilla väestöstä. Miehillä 3-4 kertaa yleisempää.
3. Huomiohakuinen persoonallisuushäiriö
Korostunut tunteellisuus ja huomionhaku. Henkilö tuntee olonsa epämukavaksi, jos ei ole huomion keskipisteenä.
Vuorovaikutusta toisiin ihmisiin kuvaa usein asiaankuulumaton seksuaalisesti houkutteleva ja provosoiva käytös.
Osoittaa tunteita pinnallisesti ja nopeasti vaihdellen.
Kiinnittää jatkuvasti huomiota ulkonäöllään.
Puhetapa korostuneen yleistävä ja yksityiskohdista piittaamaton.
Teatraalinen itseä korostava ja liioiteltu tunneilmaisu.
Suggeroitavuus eli henkilö on helposti toisten ohjailtavissa.
Ihmissuhteiden kokeminen läheisemmiksi kuin mitä ne todellisuudessa ovat.
Esiintyy 2-3 prosentilla väestöstä.
4. Epävakaa persoonallisuushäiriö
Laaja-alainen ja huomattava epävakaus ja impulsiivisuus liittyen ihmissuhteisiin, minäkuvaan ja tunneilmaisuun.
Kiihkeitä yrityksiä välttyä todelliselta ja kuvitellulta hylätyksi tulemiselta.
Epävakaita ja intensiivisiä ihmissuhteita, joita kuvaa äärimmäisen ihannoinnin, vähättelyn ja mitätöinnin vaihtelu.
Identiteettihäiriö: jatkuvasti epävakaa minäkuva ja kokemus itsestä.
Impulsiivisuus itselle vahingollisella tavalla (esim. tuhlaaminen, ahmiminen, seksi).
Toistuva itsetuhoisa käytös tai siihen viittaavat puheet (esim. itsemurhauhkaukset, itsensä viiltely).
Tunneilmaisun epävakaus: voimakkaita jaksottaisia alakulon, ahdistuksen ja ärtymyksen kokemuksia, jotka kestävät usein muutamia tunteja, harvoin muutamaa päivää kauemmin.
Jatkuva tyhjyyden tunne.
Asiaankuulumaton, voimakas vihan ja suuttumuksen tunne tai vaikeus kontrolloida suuttumusta.
Esiintyy noin 2-3 prosentilla väestöstä. Heistä 75 prosenttia on naisia.
Yllä olevien kuvailujen perusteella ei voida suoraan luokitella ihmisiä tietyn persoonallisuushäiriön omaavaksi, vaan niiden todentamiseen vaaditaan perusteellisia testejä. Kaikilla ihmisillä voi esiintyä yllä esiteltyjä piirteitä ajoittain, eivätkä ne liity millään tapaa persoonallisuushäiriöön. Diagnoosin todellisesta häiriöstä tekee aina ammatti-ihminen.
Lähde: Marketta Joutsenniemi, Pia Kaulio, Raimo Mäkelä, Jyrki Pekola & Gustav Schulman (2006). Naimisissa narsistin kanssa. Minerva. Tilaa kirja!
Poimittua tietoa netistä uskon, että monelle voi löytyä apua tiedostetuaan joitakin piirteitä itsestään,kummpanistaan tai läheisestään.
Helppoa ei varmaankaan ole elää narsistin kanssa.
Narsisti kun on viisaanpaa kuulemma jätää kuin elää piinassa, siihenkin löytyy apua kuinka jättää narsisti.

Vastaukset 4
Vanhimmat
psykopaatteja mielestäsi..
sitten periaatteessa yhteiskunta on narsistinen ja sinä siinä muiden mukana. Elämänilosi on sitä että saa loukata muita.
Narsisti,että me ollaa koko ryhmä ehkä havaitsist juuri itsessäsi noita piirteitä.
Mutta narsistipa alkaakin etsiä niitä juuri muista eli kaikista, paitsi ei itsestään mutta hymyile kyllä se aurinko paistaa sittenkin.
varmaan HÄN tarkoitti että maailmamme on niin rautainen* niin narsistinen, itsekeskeinen, kyllä niin *
sulamaton jääkökkäre, ja niin tekninen se maailmamme noniin on, ihmiset tämän tehneet kylmäksi ja kovaksi keitetty muna, munakas ei jää jaettavaksi ?
jotenkin ärsyttää näe en ihmisyyttä
....nä olen miettinyt tykönäni, että mun testit on kesken
persoonallisuus häiriöstä.. ku ei sitä adhd tä sitte ollut.
mutta että tuosta ny, viisastuis
ehkä senverran jos miettii tykönänsä míten säätelee omaa tapaansa tosiaankin.
Mua kun kiinnostaa, verisesti että miten voisi
tunnistaa lapsessa tuen rajat tarpeenmukaisen tuen ja toisaalta ettei kasvatustyö ole koskaan liian lämmintä. mutta
että voisiko yhdistää vielä tarkemmin jonnekin noista yleisyyksistä, miten
sosiaalisen vuorovaikutuksen häiriö vaikuttaa ?
vähän loppujen lopuksi selviytymisistä tai niitä positiivisia asioita, kukaan paljoa välittää
aina on vain huuteleva ja komenteeraava tai muu
epäasiallinen tapa toimivaa.
ajatus on sellainen että, voit paremmin jos kanssasi on suurinpiirtein vastalaukaus, tai sit
otat oharit ja et tuu mihionkään tulokseen jamassasi.
nuorille rohkaisu
rakkaus on äveriäs veli, sokea kaveri ja tunnelmaltaan huippu jätkä!