Reaalihintojen lasku tarkoittaa, että asunto ei ole sijoitus tällä hetkellä eikä lähivuosina. Jokainen, kuten minä, joka omistaa asunnon, kärsii sen reaaliarvon laskusta. Eli asuntosi hinnalla saa ensi vuonna keskimäärin vähemmän muita hyödykkeitä (tai sijoituskohteita) kuin tänä vuonna. Tämä tarkoittaa sitä, ettei asunto ole sijoituksen määritelmän mukaan sijoitus nyt eikä lähivuosina. Eri asia kokonaan on sitten se, että en itse myy asuntoani, koska se on muutakin kuin sijoituskohde ja minulla on varaa kärsiä reaalihinnan lasku.
Reaalihinnat = asunto ei nyt sijoitus
Ekonomisti 2
15673
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Jos myy asunnon ja ostaa toisen tilalle, niin eihän reaalihinnan nousu tai lasku siinä mitään merkitse. Yleensä ei myydä, jos ei aika pian myös osteta, koska jossain on asuttava.
nimittäin voi myös myydä pois ja jäädä vuokralle. Tätä en tosin suosittele kenellekään - ellei halua päästä eroon rahoistaan.
Voihan sitä tehdä kuten Kari & muut ennen vuotta 2002 myyneet eli sovitella hamppukravattia kaulaan.
Kyllä me nyt vaan yritetään myydä tämä pois ja ostaa toinen tilalle. Kai nyt joku toinenkin on samassa tilanteessa, ettei ihan ensimmäisetä kämppäänsä ole hankkimassa? Ei meille vaihtajille ole hinnalla suurta merkitystä - mutta se on tietysti tärkeää että omastaan saa mahdollisimman paljon ja uudesta maksaa mahdollisimman vähän :-)
Kyseessä on aina investointi, sitä en tiedä miten te persaukiset käsittelette itsellenne tätä asiaa.
Persaukinen välittäjä / kusettaja, onko nyt kova aika, raha ei tipu enää, ei ole parempaa tekemistä kuin haukkua tällä? Eikö olisi parempi jos etsisit perseseura joka kaipaat, jossain muualla? Ehkä muut persaukiset välittäjät voisivat kertoa sinulle missä löytyy tai ehkä jopa he voisivat pidä sinulle perseseura kun en usko että heilläkään on parempaa tekemistä!
Eikö ole vieläkkään hakenut syhylääkeperse? Mennä nyt läkkäri ja hakea perselääke sinun syhyperse. Läkkäri autta sinun persesyhy.
Sulle sen enempää kuin muillekaan perusköyhille ei asuntojen hinnannousulla ole mitään merkitystä. Jossakin pakko asua joten aivan yhdentekevä asia ellei romhduksen jälkeen joudu pakolla myymään. Itse hinnannoususta yhtä paljon iloa kuin kaljapullon korkista maksuvälineenä r-kioskilla.
Taas yhden persaukinen välittäjä / kusettaja joka sano että ei ole mitään merkitystä mitä asuntoa maksaa (kun vain maksaa paljon)!
Sinäkin joka kaipaat perseseura, etsikää siitä muualle koska tämä ei ole PERSESEURAPALSTA!
Reaalihintojen laskusta: kysehän ei oikeastaan siitä, miten turvaat oman varallisuutesi säilymisen inflaation aikana.
Reaalihintojen lasku (siis olettaen että nimellishinnat pysyvät samalla tasolla tai nousevat) johtuu voimakkaasta inflaatiosta. Tuolloin käteinen ei ole kuningas, vaan pikemminkin velka! Silloinhan sitä velalla tehdään omaisuudet, kunhan vain pystytään maksamaan nimelliskorot.
Eikö tällöin lainanotto asuntoon olisi kannattavaa?
Nimittäin jos reaalikorko menee pakkasen puolelle on hyvä ottaa lainaa. Mikäli EKP lähtee elvytyksen tielle, näin saattaa käydä. Nyt saan vielä otettua korkokaton muutamiksi vuosiksi ja saan lyhennettyä velkaani. OK, asunnon reaalihintojen lasku voi jatkua, mutta enpä myykään asuntoa heti pois! Pitkällä aikavälillä asuntojen hinnat ovat päihittäneet inflaatiovauhdin mennen tullen.
se, että asuntojen tai pikemminkin asumisen hinnannousu on osa inflaatiota. Lisäksi laina on aina otettu nimellishintaan. Miettikääpä, mitä merkitystä näillä seikoilla on, kun puhutaan inflaatiosta ja reaalihintojen laskusta.
Asuntojen reaalihintojen lasku johtuu 1) muiden hyödykkeiden vahvasta hinnannoususta 2) joka on nopeampaa kuin asuntojen hinnannousu. Suuren inflaation aikana velka on OK, jos sijoitustesi reaaliarvo suhteessa muihin hyödykkeisin ei laske. Jos taas olet suuresti asunnosta velkaantunut, sen reaaliarvo laskee ja kaiken muun hinta nousee voimakkaasti...niin eipä siinä mitään hyvää ole. Reaalikorko ei tule myöskään muutumaan negatiivisesti niin kauan kuin EKP toimii edes suunnilleen kuten nyt = inflaation hallinta fokuksena. Pitkällä aikavälillä asuntojen hinnat eivät ole KOSKAAN pysyneet muiden hyödykkeiden hintoja korkeammalla kehitysuralla. Siis pitkällä aikavälillä. Jos luulet, että näin on, niin tarkastelet asiaa itse asiassa vain keskipitkällä aikavälillä.
Ekonimisti2:"Pitkällä aikavälillä asuntojen hinnat eivät ole KOSKAAN pysyneet muiden hyödykkeiden hintoja korkeammalla kehitysuralla".
Saattaa olla näin, mutta pitäisikö sitten ottaa (velkarahallakin) sijoittaa raaka-aineisiin? Voisi todeta, että kuitenkin asunto on ollut kohtalaisen hyvä sijoitus. Otetaanpa esimerkiksi asunto Helsingissä: 90-luvun lamavuosina reaalihinnat tippuivat melkein samalle tasolle kuin 60-luvun alussa, mutta tuohan aika oli poikkeuksellinen. Mutta se kertoo totuuden: PITKÄLLÄ AIKAVÄLILLÄ ASUNTO VAIN SÄILYTTÄÄ REAALIHINTANSA. Siis arvokas kämppä Stadin keskustassa on kallis nyt, kuten se oli kallis vuosisadan alussa. Ainoa poikkeus on tietenkin, mikäli kysyntä rakenteellisesti muuttuu: esim. rintamamiestalo keskellä metsää Pohjois-Suomessa voi pahimmassa tapauksessa olla nyt lähes arvoton. Tätä kehitystä en kuitenkaan usko tapahtuvan suurimmissa asutuskeskuksissa.
Toisin sanoen, ostaessasi asunnon asumiseen varallisuutesi kasvaa reaalihinnoissa itse asiassa VAIN ottamalla velkaa pitkällä aikavälillä. Rahan arvo kun laskee aina...
"Reaalikorko ei tule myöskään muutumaan negatiivisesti niin kauan kuin EKP toimii edes suunnilleen kuten nyt = inflaation hallinta fokuksena."
Tämä on se 1000euron arvoinen kysymys, josta pitää olla tarkkana. Näet koskaan ei tulla ilmoittamaan, että inflaationvastaisesta politiikasta luovutaan. Onhan Bernankekin mukamas huolissaan inflaatiosta!!!
Joo, on tää ollut kauhea rommaus, kun asunnon reaaliarvosta on lähtenyt keskimäärin 0,3 % ja lainan 3,9 %. Eli ihan hyvä vaihtokauppa, jos lainaa on ollut yli 1/10 -osa asunnon arvosta.
Eikä muuten ole reaalihinnat kaikkialla laskeneet. Esim. tällainen omaan kuntaan osunut 7 % yli tarkoittaa sitä, että reaalihintakin nousi, nimellishinnasta nyt puhumattakaan.
Ainoa asia, joka todella on rommannut, on vuokraloisten ostovoima. Reaalivuokrathan ovat komeasti yli 10 %/vuosi nousukiidossa ja muutkin kulut ovat nousseet inflaation tahtiin. Se on hei hei tyfneron palkankorotuksille.
Laskee ne nimellishinnatkin vielä ihan riittävästi. Odota vaan. Ei se asuntojen suhteellinen hintojen korjaus tule pelkästä yleisestä inflaatiosta (asunnot pois lukien...niiden hinnathan eivät kuulu inflaatiokoriin, vaan protyyppi neukkukuution vuokra)