päätyneet hommaamaan esikoisellenne veljen tai sisare:) oli oudosti kysytty mutta tarkoitukseni oli että mitkä asiat ovat vaikuttaneet että olette päätyneet toisen lapsen hankintaan? meillä esikoinen nyt 2-vuotias ja kuumeisesti pohdimme josko hänelle leikkikaveria.
miten olette
kaveriko vai ei?
6507
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Täällä on neiti (3v) vaatinut puoli vuotta että haluaa isosiskoksi. Me oltiin itsekkin ajateltu asiaa, joten päätös oli todella helppo.
ja yritystä takana jo 5 kiertoa. Toivottavasti tärppi käy pian.
Jo esikoista odottaessa oli varmaa ettei lapsi jää ainoaksi ja heti synnytyksen jälkeen iski vauvakuume. Imetyksen lopetettuani jouluna alkoi heti yritys. Meille päätös oli todella helppo, melkeinpä luonnollinen jatkumo sillä emme halua lapsille suurta ikäeroa.
minäkin ajatellut kumminkin että jos toisen nyt teemme tai yritämme tai siunaantuu niin että ei olisi tuo ikäero kovin suuri, mutta kaikki asiat mietityttää kumminkin. kuinka jaksan toisen kanssa tällasta tavallista pohdintaa. meillä kun vielä tuo hoito apu isovanhempien puolelta ym sukulaisten todella heikkoa:( näin ehkä 1 kerta vuodessa saamme olla miehen kanssa ihan kahden:(
menossa..
Meillä kuule aikalailla samanlaista välillä. Lapsen isovanhemmat asuu 160 kilsan ja toiset yli 200 kilsan päässä ja aikaa kaksistaan miehen kaa tosi vähän. Hoitoapua isovanhemmilta saadaan vain jos itse lapsen sinne viemme ja haemme ja tämän pvän bensan hinnoilla se on aika harvinaista herkkua se hoitoon mummolaan kuskaaminen.
Ajattelen kuitenkin että enemmin kerralla tässä nämä lapsukaiset ja sit kasvavat ja on seuraa toisilleen jne. vaikka tiedän, että raskasta tulee olemaan. Mutta onneks nuorena (toivottavasti) vielä jaksaa. :) Ei se elämä ainakaan helpommaks muutu jos jää odotteleen et millon ois paras hetki toiselle. Näin me ajatellaan.
ei sitä kannata kovin myöhään jättää. mullakin on jo ikää 28 ja miehellä sitten vähän enemmän. ei mikään ikäloppu mutta kumminkin. oma äitini ei voiottaa hoitoon miehensä vuoksi. mies tekee vkl hommia (ajaa taksia) ja siksi ei ota. mieheni äiti kuoli juuri pian sen jälkeen kun esikoinen meille syntyi, joka olisi hoitanut harvasen päivä, mutta nytmieheni isällä uusi ystävä ja he tuskin käyvät meillä koskaan. se on niinkuin että aina meidän täytyy mennä sinne päin. no tuli purettua sydäntä vähän... olen vain ajatellut sellaistakin että jos joskus meistä vanhemmista aika jättää niin on sisaruksilla sitten joku jonka kanssa jakaa surua. tietysti ilojakin..
minä 23 ja mies 24.
Meilläkin ainut mahdollisuus oikeastaan että lapsi on mun vanhemmilla hoidossa jos on, koska miehen äiti on hiukan vajaa 10 vuotta omaa äitiäni vanhempi ja koko ikänsä ollut yksinhuoltaja ja muutenkin raskas työ ja etenkin tämä pitkä matka, että hänen harteilleen en halua enää lasten hoitoa sysätä jos hän ei sitä välttämättä vaadi. Ja ei ole vielä vaatinut. Niin, miehen isä siis kuollut jo silloin kun mun mies ollu pieni.
Mutta mä uskon että asioilla on tapana järjestyä. :) Luottavaisin mielin katson tulevaisuuteen. :)
Eihän tässä muuten pärjäis eikä jaksais.
Tsemppiä sinne ja ihanaa alkavaa kesää! :)
Kyllä se aurinko paistaa risukasaankin.