Onko lapsesi päivähoidossa erilainen?

ainakin istuu vanhempien kanssa pöydän ääreen ja saattaa aloittaa jonkin asiaan liittyvän tapahtuman kuvauksella, tai mikä nyt tuntuukaan sopivimmalta.

Yleensä tilanne on mennyt siten, että vanhemmat yllättyvät, sitten suuttuvat ja lopuksi ovat tyytyväisiä, kun joku otti asian puheeksi. Turhan takia hän ei ole hötkyillyt, ihan oikeita asioita on nuo olleet.

Henkilöstössä tosin on eroja.

Meillä kävi niin että itse huomasin muksuni olevan 'erityinen' jo ennen eskari-ikää ja yritin saada häntä tutkimuksiin, mutta tuloksetta. Minulle sanottiin neuvolassa ja perheneuvolassa että ei ole tarpeen kiinnittää huomiota jokaiseen lapsen 'inahdukseen'; sain 'ylihuolehtivan emon' leiman otsikkooni.
Eskarissa täditkin sitten kiinnittivät huomiota lapsen erikoiseen käytökseen ja kömpelyyteen ja siihen, että vaikka hän jo luki ja kirjoitti, ei hän oppinut perustavanlaatuisia juttuja kuten pukemaan vaatteitaan oikein päin päälle ja kenkiä oikeisiin jalkoihin. Hän oli hieman keskittymiskyvytön (mikä kotona oli huomattu jo ajat sitten) ja unohteli asioita (kuten vetää vessan asialla käynnin jälkeen) jne. Ryhmäleikeissä hän oli ihan pihalla, eivätkä rytmiset harjoitukset (laulut joiden yhteydessä taputettiin rytmiä jne.) sujuneet millään, eikä hänen muukaan motoriikkansa pelannut (käsien ja silmien välinen yhteistyö oli vaikeaa-palloa hän ei saanut kiinni palloleikkien yhteydessä jne.).
Kun eskarin tädit sitten ottivat lapseni ongelmat vakavasti, lähtivät asiat vihdoin rullaamaan ja myöhemmin selvisi tutkimuksissa että lapsellani on vaikealaatuinen neurobiologinen kehityshäiriö.
Koska neuvolassa huolestuneisuuttani ei otettu vakavasti, meiltä jäivät varhaiskuntoutukset sun muut edut nauttimatta. Lisäksi lapsi joutui aloittamaan tavallisessa koulussa tavallisella luokalla, koska asioiden kehittely vei aikaa (hänelle sopivaan pienluokkaan pääseminen). Tavallisessa koulussa hän joutui heti kovasti kiusatuksi erilaisuuksiensa takia - häneen käytiin myös fyysisesti käsiksi.
Lopulta, kun diagnoosit olivat tulleet ja kuntoutuksien vaatima paperisota hoidettu ja kuntoutukset alkaneet, ja lapsi päässyt itselleen sopivaan pieneen erityislasten luokkaan (dysfasialuokka), oli, ja on, kaikki vihdoin taas OK ja lapsi entisensä, eli iloinen ja touhukas.

Hei! (Yleinen?) käytäntö on päiväkodeissa tuntuu olevan se, että vanhemmat pyydettään keskustelemaan rauhassa lapseen liittyvistä asioista. Minä itse aloitan jutun kertomalla joitakin esimerkkejä lapsen kehityksestä tai toiminnasta, jotka ovat herättäneet meissä huolta. Usein kysyn vanhempien omia kokemuksia lapsesta kodissa. Näin ollen saamme kokonaiskuvan siitä tarvitseek lapsi jotain erityistä tukea ja jos tarvitsee niin millaista. Mietimme yhdessä eri vaihtoehtoja ja mahdollisia yhteistyökumppaneita (neuvola, perheneuvola, kiertävänerityislastentarhanopettajan mahdollista konsultaatiota jne).

Vaikka asia tulisikin vanhemmille yllätyksenä, niin kaiken taustalla on kuitenkin huoli sinun lapsesta ja tahto tukea hänen omaa, henkilökohtaista kasvuaan. Vain yhteistyö kaikkien taholta edesauttaa lapsen selviytymistä arjentoiminnoista ja sosiaalisista tilanteista. Hyvää syksyä sinulle!