selvennystä

Maataloustuki ei tule "tyhjästä".

Jokainen tukea saava on joutunut kouluttautumaan hivenen, maksamaan tuotantotilastaan ainakin perintöverot, yleensä myös kauppasummaa ja lisäksi ostamaan koneet töitä varten. (Tästä aihetuvalle sidotulle pääomalle tulee laskea hieman tuottotaivoitettakin.)

Joka vuosi tuottaja tekee tukihakemuksen (tavallaan sopimus), missä ilmoitetaan tuotettava kasvi ja tuotantopaikka. Jos tuottaja ei toimi "sopimuksen" mukaan, seuraa tukien takaisinperintä. Sopimuksen mukaan tuottajan tulee hoitaa peltonsa, käyttää kallista siementä ja lannoitetta. Myös kasvin suojelu maksaa, ja lopuksi tulee sato korjata pellosta. Markkinoidessaan tuotetta on tuottaja täysin keskusliikeiden armoilla. Karjataloustuotteiden ollessa kyseessä, ei varastoa voi kasvattaa paremman hinnan toivossa, vaan myyntiä on pakko tehdä eläinpaikkojen täyttyessä. Maidontuotannossa tilanne on vieläkin kurjempaa: kun tilatankki on täynnä (2vrk) on maito myytävä tai kaadettava lietekaivoon. Neuvotteluasema on siis vaikea.

Joka tapauksessa maataloustuotanto on ollut todistamassa samanlaista kustannusnousua kuin esim. autoilijat. Lannoitteiden hinnan osalta maanviljelijät ovat kokeneet kovimmat nousut kuin mikään muu tuotannonala. Kuitenkin valtiovallan kanssa tehty "sopimus" edellyttää tuotannon ylläpitämistä, vaikka sitten tappioksi.

Katsokaapa verokalentereista ja tukijulkaisuista tilojen taloustietoja. Useimmilla on verotettava tulo pienempi kuin saadut tuet! Tukea on siis käytetty tuotannon ylläpitämiseen kuten on tarkoituskin. Tuotteista saadut tulot eivät ole riittäneet tuotannon kattamiseen.
Ilman tukea maatilat olisivat konkurssikypsiä muutamassa vuodessa konekannan romututtua. Taasen jos ruoka hinnoiteltaisiin markkinatalousperusteisiin purustuen, olisi tavallinen kuluttaja äkkiä pulassa superkalliin ruuan kanssa. Tai sitten ruuanpuutteen takia suupaloista tapeltaisiin.
0144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

brukare kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu