Kaverini kävi jokin aika sitten viru hotellissa ja siintä hotellin edestä oli hänet työnnetty autoon. ja viety johonki kellariin kuulusteltavaksi. Muutaman tunnin jälkeen hän pääsi karkaamaan ja juossut takaisin hotellille. Hotellin aulassa pukumies joka oli ollut kuulustelemassa(ryöstämässä) häntä (mahdollisesti töissä), niin hän passia takaisin kysyttäessä oli vastannut ettei ole koskaan nähnytkään häntä. Näin naapuri maassa.
Ryöstö Virussa
Perusasioita
51839
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Etsivä Kaasi ja Simo Sisu ovat keissin kimpussa. Luit varmaan jo tänään ilmestyneestä Aku Ankasta tutkimusten edistymisestä.
keksittyä tarinaa ja pahantahtoista provokaatiota.
Monta kertaa olen käynyt Virossa (Tallinna, Tartto, Pärnu) ja jopa Viru-hotellissa majaillut enkä koskaan ole tuon kaltaista toimintaa nähnyt.
Sen sijaan olen nähnyt joitain suomalaisia sellaisessa kunnossa, etteivät varmasti seuraavana päivänä kännipäiväänsä muista. Niiltä voikin sitten odottaa jos minkäkinlaista tarinaa siitä, mitä heille on tapahtunut. :-))
http://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/pages/7F1F3397CCE8D274C2256B9700408FDD?opendocument
eli oman paikkakuntasi viranomaisille. http://www.poliisi.fi/poliisi/periodic.nsf/vwArchivedDocuments/Poliisilehti 200415-Ajankohtaista poliisissa?OpenDocument
Turha täällä ruikuttaa.
Tärkein kysymys asiaa ihmetellessä on se, kuinka humalassa ystäväsi oli? Jos oli humalassa, syyttäköön itseään. Jos oli selvinpäin, niin ei ilmeisesti varustettu maailman matkailijan tiedoilla ja taidoilla...
se tais olla, että heräsin just hotellissa mutta se olikin .. ei viru vaan vierashotelli Helsingissä.. heh eh