Cook-saarille

Onko täällä ketään, joka tietää purjehtimisesta Cook-saarilta Australiaan? Ystäväni, joka on sellainen impulsiivinen mies, joka on aina valmis kokeilemaan kaikkea, ja yleensä onnistuu melkein missä vaan, lähti kolme viikkoa sitten ensimmäiselle valtameripurjehdukselleen Cook-saarilta Australiaa päin. Hänen tuttavansa oli ostanut sieltä veneen, ja pyysi ystävääni purjehtimaan sen tänne. Hän tietysti heti suostui, vaikkei tosiaan ole tehnyt niin pitkää matkaa. Hän on ollut paljon veneiden kanssa tekemisissä, ja lentokoneiden, ja kaikenlaisten koneiden, mutta purjehtinut vain Pohjois-Queenslannin rannikolla, kauan sitten.

Kun hän minulle kertoi lähtevänsä, luulin Rarotongan olevan Tongalla, joka on sekin kaukana, mutta ei ihan yhtä kaukana kuin Cook-saaret. Tämä aamuna vasta hain netistä kartan ja kauhistuin sitä etäisyyttä - sehän on puolessa välissä Amerikan ja Australian välillä. Näin, miten hän oli innoissaan, enkä halunnut olla huolissani. Nyt kuitenkin alan huolestua. Miten pitkään tuollaiseen matkaan yleensä kuluu? Hàn arveli olevansa kotona kolmessa viikossa.

En tiedä edes veneen nimeä, enkä sen omistajan nimeä. En tiedä heidän lähtöpäiväänsä Rarotongalta. En tiedä, kehen ottaa yhteyttä. hänen matkapuhelimensa ei toimi. Kyllä hän varmaan jollekin Australiassa jätti nuo tiedot, mutta minä en muistanut kysyä.

Burmalla on ollut ne kauheat myrskyt. Vaikuttavatkohan ne etelämpänäkin? Onko tuo seutu hyvin myrskyistä?
0317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


purjehtineita? kirjoitti:

Onko täällä ketään, joka tietää purjehtimisesta Cook-saarilta Australiaan? Ystäväni, joka on sellainen impulsiivinen mies, joka on aina valmis kokeilemaan kaikkea, ja yleensä onnistuu melkein missä vaan, lähti kolme viikkoa sitten ensimmäiselle valtameripurjehdukselleen Cook-saarilta Australiaa päin. Hänen tuttavansa oli ostanut sieltä veneen, ja pyysi ystävääni purjehtimaan sen tänne. Hän tietysti heti suostui, vaikkei tosiaan ole tehnyt niin pitkää matkaa. Hän on ollut paljon veneiden kanssa tekemisissä, ja lentokoneiden, ja kaikenlaisten koneiden, mutta purjehtinut vain Pohjois-Queenslannin rannikolla, kauan sitten.

Kun hän minulle kertoi lähtevänsä, luulin Rarotongan olevan Tongalla, joka on sekin kaukana, mutta ei ihan yhtä kaukana kuin Cook-saaret. Tämä aamuna vasta hain netistä kartan ja kauhistuin sitä etäisyyttä - sehän on puolessa välissä Amerikan ja Australian välillä. Näin, miten hän oli innoissaan, enkä halunnut olla huolissani. Nyt kuitenkin alan huolestua. Miten pitkään tuollaiseen matkaan yleensä kuluu? Hàn arveli olevansa kotona kolmessa viikossa.

En tiedä edes veneen nimeä, enkä sen omistajan nimeä. En tiedä heidän lähtöpäiväänsä Rarotongalta. En tiedä, kehen ottaa yhteyttä. hänen matkapuhelimensa ei toimi. Kyllä hän varmaan jollekin Australiassa jätti nuo tiedot, mutta minä en muistanut kysyä.

Burmalla on ollut ne kauheat myrskyt. Vaikuttavatkohan ne etelämpänäkin? Onko tuo seutu hyvin myrskyistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu