"Berlusconi ryhtyy kiristämään maahanmuuttolakia
Julkaistu 14.05.2008 21:35 (päivitetty 21:36)
Italian uusi oikeistohallitus pääministeri Silvio Berlusconin johdolla valmistelee tiukan linjan hätälakia, jolla tiukennettaisiin maahanmuuttoa.
Lailla pyritään estämään erityisesti Itä-Euroopan romanien tulo Italiaan, jossa monet syyttävät heitä lisääntyneestä rikollisuudesta.
Italiaan palautettaisiin lailla rajavalvonta, vaikka maa kuuluukin vapaan liikkumisen Schengen-alueeseen. Lisäksi laittomasta maahanmuutosta tehtäisiin rangaistava rikos, karkotuksia nopeutettaisiin ja vastaanottokeskuksia muutettaisiin pidätysleireiksi.
Vihamielisyys maahanmuuttajia, varsinkin romaneja, kohtaan on Italiassa kasvussa. Maassa asuu arviolta vajaat 350 000 romania, ja määrä on ollut nopeassa kasvussa sen jälkeen, kun Romania liittyi viime vuonna EU:hun.
Italiassa saatiin tuore esimerkki romanivastaisuudesta tänään, kun kaksi romanien leiriä sytytettiin tuleen lähellä Napolia.
Poliisin mukaan palolla yritettiin pelotella romanit pysyttelemään kokonaan poissa leireistä, joista he olivat jo aiemmin paenneet paikallisten asukkaiden hyökkäysten pelossa.
Paikalliset ovat puolestaan suuttuneet epäilyistä, että 17-vuotias romanityttö olisi yrittänyt siepata italialaisvauvan.
(MTV3-STT-Reuters-AFP)"
Julkaistu 14.05.2008 21:35 (päivitetty 21:36)
Italian uusi oikeistohallitus pääministeri Silvio Berlusconin johdolla valmistelee tiukan linjan hätälakia, jolla tiukennettaisiin maahanmuuttoa.
Lailla pyritään estämään erityisesti Itä-Euroopan romanien tulo Italiaan, jossa monet syyttävät heitä lisääntyneestä rikollisuudesta.
Italiaan palautettaisiin lailla rajavalvonta, vaikka maa kuuluukin vapaan liikkumisen Schengen-alueeseen. Lisäksi laittomasta maahanmuutosta tehtäisiin rangaistava rikos, karkotuksia nopeutettaisiin ja vastaanottokeskuksia muutettaisiin pidätysleireiksi.
Vihamielisyys maahanmuuttajia, varsinkin romaneja, kohtaan on Italiassa kasvussa. Maassa asuu arviolta vajaat 350 000 romania, ja määrä on ollut nopeassa kasvussa sen jälkeen, kun Romania liittyi viime vuonna EU:hun.
Italiassa saatiin tuore esimerkki romanivastaisuudesta tänään, kun kaksi romanien leiriä sytytettiin tuleen lähellä Napolia.
Poliisin mukaan palolla yritettiin pelotella romanit pysyttelemään kokonaan poissa leireistä, joista he olivat jo aiemmin paenneet paikallisten asukkaiden hyökkäysten pelossa.
Paikalliset ovat puolestaan suuttuneet epäilyistä, että 17-vuotias romanityttö olisi yrittänyt siepata italialaisvauvan.
(MTV3-STT-Reuters-AFP)"
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tervehdys!
Valitettavasti, Italian kanssa on ongelmia. Roma Right Center, jota minä tällä hetkellä edustan. Meilla on ollut ongelmia, Italian, Espanjan, Kreikan ym. Länsi- Euroopan maiden kanssa. Puhumattakaan entisestä Itä-Euroopan maiden kanssa. Tosiasia on että, Romanieden asema, Eu maissa on koko Eu:n suurin häpeäpilkku. Ollaan useasti puhuttu Italian, Espanjan ja Kreikan kanssa, näistä ongelmista mutta ilman tulosta. Romanin tuntee Kreikassa siitä ettän, ne myy vesimeloneja. Italiassa ne ovat markkinoilla. Espanjassa flamenko on romaneiden asia. "Entiset Itä-Euroopan maat, ovat kaikista ongelmaisempia. Kommunistvallan aikana, romaneiden olot olivat paremmat. Silloin nillä oli kouluoikeus, terveydenhoitooikeus sekä oikeuden työntekoon. Kapitalismin tullessa, romanit, jäivät, syrjään täydellisesti. Silloin kun Slovakia ja kumppanit, hakivat EU:hun, niin olin mukana, delegatiossa, joka keskustelivat romaneiden tilasta. Ette ikinä uskoisi korvianne ja silmiänne, miten valehdeltiin ja kieroiltiin, tässä asiassa. Miksi EU piti niin kiirettä Romanian ja Bulgaarian kanssa. Oltiin opittu läksy. Me ajateltiin että, kun kyseiset maat "pääsevät" EU:hun, niin silloin löytyy, rehellisyyttä mm avustuksista, jotka on tarkoitettu romanien elinolosuheiden parantamiseksi mutta, miten kävi. Sen voi jokainen arvata. Näitten maiden korruptuneisuus ja erilainen hallintokulttuuri on syynä siihen että, nissä maissa, romaneiden olosuhteet ovat niin huonot, ettei niitä voi kuvata. Ne jotka ovat nähneet, miten romanien tilanne, Euroopassa ja maailmassa on, ymmärtää ei ole muuta tapaa elää, kun he elävät.Suomi tekee pokkeuksen, hyvään suuntaan
Terveiset Helge Valama
Oletko hölmö? Ihmisiä on, ja aina tulee olemaan huonoissa oloissa, ja paremmissa oloissa, ihonväriin taikka mihinkään muuhun katsomatta, paljolti oman aloitekykynsä vuoksi, Hoitaa jotakuta, taikka kohtelee jotakuta, ne ovat virheellisiä termejä, eikä kukaan edusta mitään sellaista valtaa, taikka asemaa vapaissa yhteiskunnissa missä niitä tulisi käyttää - laitokset ovat asia erikseen. Niin kutsuttujen huono-osaisien romanien osalta asia on niin, ettei kohennusta ole näkyvissä, ja siihen on vain yksi syy: Romanien asioita ajavissa ei ole tähän mennessä esiintynyt yhtään älykästä ja kykenevää ihmistä, jolla oli kyky nähdä asia oikein ja löytää sille oikea idea, ja tämä idea ajamiseen tahtoa ja jyrkkyyttä.
Kaikki ne jotka hääräävät muka romaniasioiden kärkipuhujana ovat täysin huuhaa väkeä, joilla ei ole käsitystä minkäänlaisesta kanaalioikeus taistelusta, vaan joku hämärä kuva hengellisistä istunnoista, kuten nyt tämä Marko,
Siihen tarvitaan näkemystä, tietoa ja älyä, ja ennen kaikkea taistelutahtoa ja valmiuksia pitkään uuvuttavaan taisteluun oikeuksiensa puolesta, ja kaiken aikaan on kyettävä puolustamaan asiaansa, yhteiskunnalisestti ja moraalisesta.
’Me menemme tarvittaessa vankilaan ja täytämme kaikki vankilat, jos on pakko.’ Tämän Marti Luthher Kingin julistuksen siviilioikeuksien taistelusta ovat romanit osittain tehneet tyhjäksi valitsemalla sen sijasta oman edun ja halvan rikoksen.
Tervehdys!
Ensiksi, ei puhuta Suomen romaneista. Meillä on ns. Rakkaus viha suhde, joka johtuu siitä että, romanit ovat sotineet suomalaisten rinnalla, kakissa sodissa, mitkä on käyty 500v. Vänrikki Stoolin tarinoissa, romanit ovat jo muka. Jos tulisi, uudestaan tiukka tilanne, niin ei oli ero romaneiden ja valtaväestön välillä. Minun suku on/oli täynnä sotaveteraaneja/sotainvaliidia. Nyt puhutaan ihmisistä jotka jo syntyessä, erotetaan yhteiskunnasta. Heillä ei ole edes henkilösyyspapereita. Ymmärrän hyvin että, ihminen joka ei ole nähnyt, ongelmaa ei voi ymmärtää ongelmaa Martin Luther Kingistä tuli mieleen että, romanit ovat vielä huonomassa asemassa, kun mustat 1956 mutta lähellä ollaan. Olen hänen kunniaksi, pitänyt, hiljaisen minutin, hänen kuolinpaikalla, Memphisissä v. 2001. Ei ole kysymymyksessä, romaniaktivisteistä, vaan koko yhteikunnasta ja arvoista. Jos sinulla on mahdollisuuksia, käy Ylen sivuilla. Siellä SVT:ssä on ohjelma nimeltä Seportaget, missä matkustellan minun kanssa ja haastatellaan romaneita. Tähän ei mahdu niin paljon että, voisin, antaa vähän edes tietoja, miten tilanne on. Matin Luther Kingisstä, tuli mielen tapahtumasta, Romaniassa. Päätettiin että, annetaan romanilapsille mahdollisuus, päästä kouluun. Polisit jotka suojasivat heitä, oli huppu päässä että, ei naapurit tuntisivat heitä, kun he auttavat romaneita. Muista ystävä, poliisi on suurin varaa ja ongelma, romaneille. Yleensä he vaativat että, Ädit ja yli 12v tytöt, aloittaa seksivälineeksi niille. Siinä ohjelmassa,haastatellaan tällaista perhettä, minun kodissa Brysselissä. Sain heidät Irlantiin ja kaikki meni, kovan työn jälkeen, nappiin. Ei tästä ongelmasta voi antaa oikeata kuvaa, tällaisessa tilanteessa. Jos matkustat, jonnekin näihin maihin niin, käy paikallisessa romanighettossa. Saat edes jonkinlaisen kuvan tilanteesta. Semmoinen pieni katkeruus tai pilkkka, näkyy kirjoituksessasi mutta, hienoa että, vastasit. Tämmöisiä keskusteluja, tarvitaan tälle palstalle. Ei Rooma rakenettu, yhgessä päiväässä. Sama koskee, romanien tulemiseksi, normaaleiksi kansalaisiksi OIKEUKSINEEN ja VELVOITTEINEEN
Terveisin Helge Valama, Hyvää viikonloppua
On paljon käsitteitä ja nimikkeitä jotka ovat myöhäissyntyisiä, no ne ovat ohjeina griteereinä määriteltäessä tätä modernia ja osittain luonnotonta elin ja arvoympäristöä.
Sellaiset kun kansalaisoikeudet, ihmisoikeudet, toimeentuloturva,ja monet muut humanistien keksimät termit ne soivat humanistien korvissa tienviittoina ja ohjaavat sellaisia pyrkimyksiä joilla ei voi olla todellista ja pysyvää reaalipohjaa.
Totta kai on luonolista, että ihmisolento, samoin kuin kasvikin pyrkii kohti aurinkoa, hakemaan sellaisen aseman ja elinpaikkaa, missä sen kasvu ja perimä on parhaiten turvattu.
Mutta tämä harha missä läntinen ihminen sokeana elää, ja jonka hän katsooo kuuluva luonollisena etuna hänen ihmisoikeuksiinsa, turva ruuasta, suojastaja vapaa-ojasta. Kaikki tämä on nopeasti katoavaa ja saatettu pystyy vain todellisten köyhäin kustannuksella, maailman ihmisolentojen suurella enemmistöllä ei ole edes kaikilla yhtä paitaa päällä, kuten on laita on Intiassa ja laajalti monessa muussakin paikassa.
Ihmiset tulevat elämässään toimeen sen aikaan kun elävät, alkuperäisen ohjeensa mukaan” Eläminen ei voi olla helppoa, jos niin on se silloin vääristynyt”,
Kiskomalla ihmisiä eurooppalaisen hyvinvoinnin ja näennäisen huolenpidon piiriin, riistämme ihmiseltä kyvyn jatkaa ja selviytyä, ja kaikkein pahinta – heikennämme sen perimää, sillä ei kukaan voi tosissaan väittää, ettei eurooppalainen ihminen ole perimältään jo kyvytön selviytymään niissä todellisissa elämä olosuhteissa jotka ovat pysyviä ja jotka ovat ainoita oikeita. Kuten Hegel sanoi, ’Ainoa oikea ja luonnollinen olotila ihmiselle on äärimäinen köyhyys ja alitukset vaikeat olosuhteet.
Meidän pitäisi opetella Romania romanien tavaoin elämää, eikä yrittää kiskoa niitä tähän elinpiriin joka kaikessa suhteessa on harhauttava.
Pohjois- Amerikan intiaaniheimojen historia on ollut paljon kovempi ja säättömämpi kuin Euroopan romanien. Silti tiedetään, että Esm Gernimo 42 vuotiaan vielä nälissään hölkkäsi yli neljäkymmentä kilometroa päivässä.
Heimon jäsenet kykenivät selviytymään sellaisista olosuhtista joissa erikoisjoukkojen koulutetut miehet eivät kykene pitämään henkistä terveyttää yllä.
Sen jälkeen kun alettiin intiaaneja syöttää, yleisen sosiaalisen kehitysohjelman mukaisesti heikkeni kako kansa henkisesti ja ruumniliisestti kunten nyt on nähty monessa suhteessa romaneille käyneen.
Ihmisoikeudet on oltava saavuteltavissa muulla tavoin kuin yhteisellä suoja ja avustusruokinalla Ne ovat saavutettava siten että ihmisen oma arvo säilyy ja voi kasvaa ilman ulkopuolisen ohjausta.
Amen