Heips,
opiskelen varsinaisena opiskelijana yliopistossa,
mutta aion suorittaa yhden sivuaineen (perus- ja ehkä aineopinnotkin) avoimen puoella. Kun nämä liitetään sitten varsinaiseen tutkintotodistukseeni, niin osaatteko sanoa, tuleeko missään näkymään, että opinnot on käyty avoimessa?
Näkyykö todistuksessa
4
892
Vastaukset
- här
Tätäpä samaa olen miettinyt minäkin, tosin teen vain muutamia kiinnostavia kursseja avoimessa. Olisi kiva jos joku osaisi sanoa.
- avoin opiskelija
Olen suorittanut muutamia sivuaineita avoimen puolella ja ainakin Oulussa ne merkitään suorituksiin niin, että suorituspaikka tulee näkyviin.
Esim. näin: Suomalaisessa yliopistossa suoritettu sivuaine, opintopisteet, arvosana, hyväksymispvm ja hyväksyjä. Lisätiedoissa mainitaan sitten mistä aineesta on ollut kyse ja missä se on suoritettu (Tampereen yliopisto, avoin yliopisto).
- ei näy JYssa
Ainakaan Jyväskylän yliopiston mukaiset avoimen yliopiston opinnot ei näy todistuksessa että olisi avoimessa suoritettu. Todistus kirjoitetaan Jyväskylän yliopistossa ja todistus suoritetusta arvosanasta on samanlainen olitpa sitten JY avoimen tai JY yliopiston varsinainen opiskelija.
- pilipali
Jyväskylän yliopistossa tutkintotodistuksessa ei näy, mutta opintosuoritusotteessa näkyy (muistaakseni merkinnällä A, ja alaviitteenä on selvennys A= suoritettu avoimessa)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 224224
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu323488Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543364Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203318Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232910Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod272657Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162350Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122341MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142155Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S291757