Mitenkäs

seuraavanlaisen työkaverin käytöksen: tervehtii iloisesti tavatessamme, hymyilee (säteilee silmiin saakka), nauraa jutuilleni, heittää hullunhauskaa huumoria itsekin, vilkuilee välillä salaa välillä avoimesti, kuuntelee ja keskustelee ja kyselee (useimmiten jatkaa juttua siitä, mihin edelliskerralla jäätiin), sanavalmis mutta välillä hämmentyneen oloinen, hakeutuu seuraani kiinnostuneen oloisena. Oma käytökseni on samansuuntaista häneen päin :)!

Silloin tällöin välinpitämättömän oloinen esim. ei ole heti huomaavinaan minua, vaikka oltaisiinkin samassa tilassa, mutta jos itse ilmaisen huomanneeni hänet, niin reagoi takaisin.

Näemme nykyään melkein päivittäin töissä sattumalta. Hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan en ole varma, mutta voisi olla mikä tahansa ;)! Hänkään ei voi olla varma suuntautumisestani. Välillä tuntuu, että vihjailee jotain tai sitten tulkitsen tilanteen täysin väärin tai tutkani on tukossa..!

Onko käytös mielestänne "pelkkää" ystävällisyyttä vai flirttailua vai haluaisiko hän ystäväkseni vai joksikin muuksi ehkäpä ihastusta ilmassa vai kaikkia näitä..? Itse ainakin haluaisin olla näitä kaikkia hänelle. Kuinka käyttäydytte hyvää työkaverianne kohtaan? Toisaalta läheisten työkavereiden kanssa käyttäydyn itsekin hyvinkin sosiaalisesti.
131974
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

itse haluaa nähdä jotain, sen myös usein näkee haluamallaan tavalla. Voithan ehdottaa jotain, ja katsoa miten hän reagoi, ei se ole arpapeliä, usein selviää tilanteet ja haaveet joko poksahtaa tai jatkuu vähän toisessa muodossa kun teke muutakin kuin koittaa arvailla.
Tuollainen käytös voi olla pelkkää ystävyyttäkin, älä arkaile vaan ehdota vaikka leffaa.

Äänestä

sinua, on mielestäni merkki siitä että ajattelee sinusta jotain muutakin kuin pelkkänä työkaverina. Itse ainakin käyttäydyn noin omaa ihastustani kohtaan.En muka huomaa häntä enkä katso häneen vaikka koko sydämeni hakkaa koko ajan häntä kohden ja sielun silmät tapittavat herkeämättä vain häneen,mutta päällisin puolin olen todella cool ja katselen muka muualle.

Äänestä
  • kun tunnen jotain aivan päinvastaista jotakin ihmistä kohtaan. Haluan salat mitä tunnen. Vaikea sanoa voi olla miten vaan.

    Äänestä

  • kun tunnen jotain aivan päinvastaista jotakin ihmistä kohtaan. Haluan salat mitä tunnen. Vaikea sanoa voi olla miten vaan.

    Äänestä

  • lee, ette tykkää hänestä ollenkaan.

    Äänestä

  • mun iastukseni varmaan luu- kirjoitti:

    lee, ette tykkää hänestä ollenkaan.

    että jopa inhoan häntä,vaikka asia on niin päin vastoin kuin olla ja voi!!
    En tajua itsekään omaa käytöstäni.
    Siis Sinä,jolle käytökseni on ylitsepääsemätön asia,olen tällainen vain siksi että tykkään sinusta niin..

    Äänestä

Kysy häntä puolihuolimattomasti töiden jälkeen vaikka kahville tai kaljalle. Tai mainitse jostain leffasta/näyttelystä/ihan mistä vaan jota olet halunnut mennä katsomaan/tekemään, muttei vaan löydy ketään jonka kanss mennä ja kysy häntä. Kun pääsette tutustumaan työympäristön ulkopuolella, niin saat paremmin selville onko kyseessä vain ystävyyttä tai jotain muutakin.

Äänestä
  • Itse saatan käyttäytyä mainitsemallasi tavalla työpaikallani; ylipäätään olla sosiaalinen, ja heittää pientä huumoria ja flirttiä.

    Minulla on myös eräs ystävä, joka flirttailee kaikkien kanssa, jopa kaupan kassojen. Se ei ole tungettelevaa, vaan hauskaa ja rentoa, johon ihmiset aina vastaavat hyväntuulisesti. Itse en osaa olla niin rohkea ja sosiaalinen.

    Toisaalta hajamielisyyksissäni saatan hyvinkin olla kiinnittämättä huomiota ympäristön tapahtumiin: oletko aivan varma, että ystäväsi tiedostaa läsnäolosi silloin kun vaikuttaa siltä, ettei olisi huomaavinaankaan? Minun ympärilläni voi vaikka juosta ja paukutella ovia, enkä siltikään välttämättä reagoi, kun keskityn omiin tekemisiini. Olen jopa niin hajamielinen, että saatan kävellä käytävällä vastaan, enkä tervehdi, koska olen ajatuksissani.

    Mutta aivan hyvin kyseisen naisen käytös voi ilmentää myös kiinnostumista. Minäkin kehottaisin pyytämään kahville tai kaljalle: voithan esimerkiksi todeta, että nyt on ollut niin pitkä ja raskas päivä, että olisi mukava rentoutua hetki terassilla. Ja sitten pyydät häntä mukaan, kuin hetken mielijohteesta ja siksi, että hän sattuu olemaan läsnä.

    Itse kyllä kannatan myös suoraa lähestymistapaa. Omien tunteiden tai kiinnostuksen ilmaisussa ei ole mitään hävettävää tai väärää, joten rohkeutta matkaan vain!

    Äänestä

niinku musta oisit kirjottanut..,paitsi että hän on mulle "asiakas" yo:ssa. toisinaan ajattelen et nyt otan seuraavan askeleen,mut sit kun nään niin tulee fiilis,entä jos sä et ookkaan kiinnostunut? ja otan askeleen takavasemalle tai sit siin on joku toinen ettei todellakaan voi sanoa mitään sen suuntaista.

Äänestä

Kuulostaa ihan kun kirjoittaisit minusta. Työpaikallani on henkilö, jonka silmät sädehtii niin etten millään voi olla katsomatta niihin. Ja hän on muutenkin niin puoleensa vetävä, etten välillä pysty hengittämään ;) Hänen seksuaalisesta suuntautumisesta en tosin ota kepilläkään selvää. Itse olen taipuvainen molempiin suuntiin...

Mutta ehdotan, että kysyt häntä lähtemään vaikka leffaan, kaljalle jne. Kuulostaa kuitenkin siltä, että ihastusta olisi ilmassa. Onkohan hän muiden kanssa yhtä sosiaalinen? Itse en ainakaan ole. Että sikäli sulla vois olla hyviä mahkuja edetä asiassa.

Äänestä

juuri noin kun olen ihastunut/rakastunut työpaikalla ja nyt olen:)

Äänestä

Tosiaan kyseisen käytöksen voi tulkita eri tavoin, mutta siksi teiltä siitä kyselinkin ja kiitänkin asiallisista tulkinnoistanne :)!

Omassakin käytöksessäni on tulkinnan varaa, sillä olen seurallinen varsinkin ystävien ja muiden läheisten ihmisten kanssa sekä halutessani tutustua uusiin ihmisiin.

Hyvä pointti sekin, joka mainittiin, että hän voi olla hajamielinen eikä välinpitämätön. Itsellänikin on useimmiten töissä sen verran kiirusta, että ns. töiden ulkopuolisia asioita ei välttämättä kykene kunnolla huomioimaan. Sitä paitsi ei minua tarvitsekaan jatkuvasti huomioida :)!

Toiseen näkökohtaan kommentoiden...mielestäni hän ei ole muiden seurassa niin sosiaalinen kuin mun seurassa (vaikka sosiaalinen persoona onkin), mutta se voi olla vain toiveajattelua tai sitten meillä on yhteistä keskusteltavaa riittämiin. Enkä hänen käytöstään tietenkään jatkuvasti töissä seuraile.

Olemme kyllä viettäneet aikaa kahdestaan/muiden työkavereiden kesken työpaikan yhteisissä juhlissa tai vastaavissa tilaisuuksissa ja hän on kysellyt, että tulenko seuraaviin juhliin. Toisaalta näin itsekin käyttäydyn hyvien työkavereiden kanssa, joiden seurassa viihdyn.

Olenkin ajatellut pyytää häntä vaikkapa kahville kaverina ja samallahan sen sitten näkee tutustuessa lisää, että minkälaisesta kiinnostuksesta on kyse. Samaan tapaan olen muutenkin tutustunut uusiin ihmisiin, joista osasta on tullut hyviä ystäviäni. "Vain" kaveriksikin hän kyllä kelpaa mainiosti :)! Toki hänkin saa pyytää mua "päiväkahville" kanssaan ;)! Kieltävää vastausta on turha "pelätä" :)!

Äänestä
  • sitten myöhemmin, miten sulla onnisti! :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulkitsisitte kirjoitti:

seuraavanlaisen työkaverin käytöksen: tervehtii iloisesti tavatessamme, hymyilee (säteilee silmiin saakka), nauraa jutuilleni, heittää hullunhauskaa huumoria itsekin, vilkuilee välillä salaa välillä avoimesti, kuuntelee ja keskustelee ja kyselee (useimmiten jatkaa juttua siitä, mihin edelliskerralla jäätiin), sanavalmis mutta välillä hämmentyneen oloinen, hakeutuu seuraani kiinnostuneen oloisena. Oma käytökseni on samansuuntaista häneen päin :)!

Silloin tällöin välinpitämättömän oloinen esim. ei ole heti huomaavinaan minua, vaikka oltaisiinkin samassa tilassa, mutta jos itse ilmaisen huomanneeni hänet, niin reagoi takaisin.

Näemme nykyään melkein päivittäin töissä sattumalta. Hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan en ole varma, mutta voisi olla mikä tahansa ;)! Hänkään ei voi olla varma suuntautumisestani. Välillä tuntuu, että vihjailee jotain tai sitten tulkitsen tilanteen täysin väärin tai tutkani on tukossa..!

Onko käytös mielestänne "pelkkää" ystävällisyyttä vai flirttailua vai haluaisiko hän ystäväkseni vai joksikin muuksi ehkäpä ihastusta ilmassa vai kaikkia näitä..? Itse ainakin haluaisin olla näitä kaikkia hänelle. Kuinka käyttäydytte hyvää työkaverianne kohtaan? Toisaalta läheisten työkavereiden kanssa käyttäydyn itsekin hyvinkin sosiaalisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu