Salaisesti sinua rakastan,
tiedänkö siitä edes itsekään
Sen sydämeni tietää,
silmäni jokainen kerta,
kuin sinut näen
Vaikket siinä olisikaan
Mut miksei kehoni tää,
mieleni kauhusta kankea,
voi edes sanaa sanoa
Yhtä pientä edes
Kuinka oikein sen suunnittelinkaan,
miten kaikki kaunis alkaisikaan
Juuri täydellisen hetken sain
Ja mykkänä vain hymyysi sulin,
jäiset huuleni hiljaiseksi jäivät,
valossasi taisin häikäistyä
Niin myöhemmin itselleni uskottelen
Olenko jo liikaakin kuvitellut,
elämämme yhdessä jo elänyt
Suuret toiveet sille ladannut,
sen täydellisyyttä pelännyt
Miksi vain toivon,
haaveita elättelen
Kuinka sinä sattuisit kohdalleni,
osaisin suustani sanat oikeat päästää
Mutta niinpä täällä vieläkin,
kasvottomana tunnoistani vuodatan
Ja tuskani kannan
Yksin
tiedänkö siitä edes itsekään
Sen sydämeni tietää,
silmäni jokainen kerta,
kuin sinut näen
Vaikket siinä olisikaan
Mut miksei kehoni tää,
mieleni kauhusta kankea,
voi edes sanaa sanoa
Yhtä pientä edes
Kuinka oikein sen suunnittelinkaan,
miten kaikki kaunis alkaisikaan
Juuri täydellisen hetken sain
Ja mykkänä vain hymyysi sulin,
jäiset huuleni hiljaiseksi jäivät,
valossasi taisin häikäistyä
Niin myöhemmin itselleni uskottelen
Olenko jo liikaakin kuvitellut,
elämämme yhdessä jo elänyt
Suuret toiveet sille ladannut,
sen täydellisyyttä pelännyt
Miksi vain toivon,
haaveita elättelen
Kuinka sinä sattuisit kohdalleni,
osaisin suustani sanat oikeat päästää
Mutta niinpä täällä vieläkin,
kasvottomana tunnoistani vuodatan
Ja tuskani kannan
Yksin
Vastaukset 8
Vanhimmat
Epätoivosi tarttui tänne viime yön pikkutunteina. Itsekin olen kerännyt rohkeutta omaan suoritukseeni. Niistä kun tavallisesti tulee paljon vaativampia, kun sydän on pelissä. Jaanpa Sinulle, jos joskus lukea jaksat, oman ajatukseni, miten minä valmistaudun aina näihin sydämen asioihin.
Kaikki suuret asiat vaativat kanttia. Mitä enemmän väliä asialla on itselle, sitä suurempi kynnys siitä tulee. Niin ihanaa vaikka tuo elämänne voisi sitten olla, vaatii se Sinulta sen suuren hypyn. Älä mieti ja haaveile liikaa tulevia ja laita niille liian raskasta painoa, vaan keskity toteuttamaan haaveesi askel kerrallaan, vaihe kerrallaan, huolella niihin keskittyen. Miten hypätään tuntemattomaan?
Tämä yksi haaveilija toteuttaa yleensä nämä lemmenasiat ja muutkin keskittymällä vain seuraavaan vaiheeseen, suurella päättäväisyydellä, ja kun toteutuksen hetki on, se tehdään laittamalla silmät kiinni ja hyppäämällä tuntemattomaan. Mieli on pelosta kankea, hyppy vähemmän sulava, silmät kauhusta selällään (vaikka tarkoitus olikin sulkea ne). Silloin on uskottava, että toinen ottaa kiinni. Ja jos toinen on kaikkea sitä, mitä silloin olen hänestä ajatellut, niin hän ottaa! :) Siinä ehkä elämän mullistavassa tilanteessa ei vaadita täydellisyyttä toiselta vaan aitoja tunteita. Aitoudella pääsee pitkälle. Parempi hyväksyä pelko, mitä pelottavampi asia on (jos lopputulokset eivät ole oletettavasti kauheita), sitä tärkeämpi on tehdä asia. Joskus tärkeämpi on saada tulosta aikaan kuin itse suoritus, joka voi olla vähemmän tyylikäs. Ehkä keskinyt nyt loppuelämän lisäksi sanoihisi, tilanteeseen ja kaikkeen liiaksi ja odotat niiltä liikaa ja teet samalla esteistä liian korkeat hypättäväki. Mikään ei ole täydellistä, kaikki on todennäköisesti aivan muuta kuin haaveilet. Enkä tarkoita että ne olisivat vähemmän mukavia, vaan sitä, että mitään ei pitäisi liiaksi ennakoida ja tulevaisuutta liikaa mieleisekseen rakentaa. Joskus pitää laittaa kaikki yhden kortin varaan, ja antaa vain mennä.
Itse asiassa kauniita sanoja tärkeämpi on tunteiden aitous. Jos siihen kuuluu pelko, antaa kuulua ja näkyä. Harvoin toinen odottaa Prinssi Rohkeaa vaan jos rakastaa, niin toista omana itsenään, sellaisena kuin on. Siinä tilanteessa, niissä tunteissa.
Aitous tekee siitä täydellisemmän. Aidot tunteet ovat kauniimpia maailmassa kuin mitkään sanat. Vaikka kynäniekka oletkin, luulen että niitä paljastamalla pääset lähemmäs haavettasi. Ne herättävät todennäköisesti helpommin vastakaikua. Toinenkin voi olla siinä tilanteessa mykkä. Joskus liikoja sanoja ei sanota. Jos mielessäsi ovat juuri ne oikeat sanat, ne voi sanoa, vaikka hyppy ei olisi niin kaunis ja sulava. Vaikka suu on kuiva ja ääni ei kulje. Ei keskity ensin valoon, vaan keskittyy sanoihin, ja voi antaa pelon näkyä. Itsensä ja tunteidensa hyväksymiseen kuuluu myös pelon hyväksyminen. Jos toiseen luottaa, ei haittaa vaikka se näkyy. Vaikeimmat hypyt suoritetaan sillä hetkellä kun sitä ei ole suunniteltu, hetken päätös antaa mennä ja sitten miettii.. ei mitään... vaan antaa mennä. Tyyli vapaa.
Rohkeutta! :)
Herätti kirjoituksesi niin paljon ajatuksia ja samalla jätti sanattomaksi. Olet tiivistänyt jotain hyvin olennaista. Harva tajuaa tuollaista koskaan. Varmasti niin monelle tuon lukeneelle tuo loi sisälle jotain tärkeää.
Kiitos suunnattomasti että jaoit ajatuksesi.
Olen tässä itse havahtunut huomaamaan, miten helposti kaavailee nämä elämän tärkeät tapahtumat täydellisiksi ja odottaa sitten sitä täydellistä tilannetta ja täydellisyyttä itseltään ja näkee toisen niin täydellisenä ihanuutena, että tuntuu, ettei mikään siihen riitä. Elämä ei ole kuitenkaan ole täydellistä, itse ei sitä ole, eikä toinenkaan. Helposti lataa aina liikaa odotuksia, tulevalle, vaikka nämä hetket ja se lähitulevaisuus on aivan yhtä tärkeää ja ratkaisee sen tulevan. On helpompi jättäytyä kohtalonuskon varaan, mutta sitä kohtaloa pitää myös itse usein avittaa, sillä tilaisuuksia ja mahdollisuuksia ei tipu monta. Nekin usein ovat vain puolittaisia ja siitä seuraavat käänteet ovat meistä kiinni.
Loppujen lopuksi uskon kaiken saavuttamisen ja onnistumisen olevan omasta rohkeudesta kiinni. Se rohkeus on vain rohkeutta tehdä jotain. Lopun osaa hoitaa kyllä luonnostaa, tilanteen mukaan, ja kyllä tilanteet hoituvat muutenkin usein kuin itsestään, kunhan siihen ensin hyppää, kun sitä laittaa alulleen. Rakkaudessa siinä ei ole aloitteen jälkeen yksin, vaan siinä on kaksi. Siitä jatketaan eteenpäin yhdessä hapuillen, ja jos tunnetta on molemminpuolin, yhteisymmärryksessä.
Rohkeutta vaativissa tilanteissa,kunhan vain antaa mennä, huomaa olevansa usein loppujen lopuksi rohkeampi, vahvempi ja osaa hoitaa asiat tyylikkäämmin kuin aluksi (niin myös rakkaudessa)kuin itsestään uskoikaan.
Todellisuus ei ole ihan sitä, mistä on haaveillut, mutta niistä hetkistä, yhdessäolosta, kohtaamisista tulee sitäkin täydellisempiä elämällä ne. Hyvin lähelle kuitenkin niitä haaveita pääsee, jos niille antaa mahdollisuuden panemalla painoa sille hypylle tuntemattomaan, ei sinne kaukaisiin haavekuviin. Täällä me haaveilemme täydellisestä rakkaudesta, mutta sekin, kuten elämä on sitä,sellaista, millaiseksi itse sitä teemme. Rakastaminen ja rakkauden kasvaminen kahden ihmisen välillä vaatii itsensä likoon laittamista ja se on jatkuvaa hapuilua tuntemattomassa. Helpompi kuitenkin yhdessä, Ja rohkeuttahan vaatii nimenomaan itsensä likoon laittaminen.
Jokainen on varmasti saavuttanut elämänsä kannalta ratkaisevat asiat rohkeudella, sillä hetkeen tarttumisella sokeasti vailla tietoa lopputuloksesta. Ne ovat tekemiämme ratkaisuja. Siksipä toivotan kaikille rohkeutta, sillä nuo päätökset tarttua hetkeen, juosta sinne kuilun tai esteen reunalle, ja vain jatkaa eteenpäin vailla tietoa lopputuloksesta, ovat juuri elämämme kannalta niitä tärkeimpiä. Niitä seuraamuksia emme voi ennustaa ja niihin vaikuttaa vaikka kaikki olisi miten täydellistä. Mutta aina niihin voi vaikuttaa itse.
Toivotankin rohkeutta myös sinne kaikissa elämän ratkaisuissa. Joskus on tärkeintä vain hypätä! :)
Sinulla on syvällisiä ja pohdittuja ajatuksia.
Lisään vielä tähän, että Herra varjelkoon väärään kuiluun hyppäämästä. Sen hypyn jälkeen huomaa miten elämä on todellakin lyhyt ja hukkaan meni kaikki. Minäkin olen huomannut uhkarohkeuteni jälkeen, ettei rakkaus ole minua varten. Väärien valintojen jälkeen menee usko ja uskallus. Helpompaa asennoitua aivan täysin järkiperäisiin suhteisiin. Kiitos ja hyvää illan jatkoa!
Ja alkuperäinen runo on hieno, kiitos kirjoittajalle!
Healing Angel:
http://www.youtube.com/watch?v=DdT3HB-fxD4&feature=related
Miten osasitkaan ajatukseni
maalata, tunteeni muotoilla.
Monena yönä hän vierailee
luonani unessa, vaikka
koskaan en ole saanut häntä
edes koskettaa.
Toivon aina - ehkä liiankin
usein - tapaavani hänet oikeasti.
Kunpa voisin irrottautua
haaveestani edes hetkeksi,
sillä unelmoin sen vain pilalle.
Kun lopettaa etsimisen, löytää.:)
Kiitos Hienosta Runostasi, pystyin eläytymään täysin rinnoin:)
Niin koskettavaa. Itsekin olen tyyliin hieman samassa tilanteessa; se on kyllä todella tuskaista!
No,runosi kertoo hyvin monenkin tarinaa.
Toiveita ladataan liikaa,unohdetaan olla ihmisiä
virheinemme kaikkinemme.Ja pelätään toisen läheisyyttä samalla kun syli huutaa lämpöä!
Salaa ...salaa.... mieli toiseen halaa :)
Kiitoksia tästä kirjoittajalle,kaunista oli.