Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Minä

Ihailtavana

On se valtavan hieno tunne kun miehen katse hehkuu himossa. Kun hän tanssiessa pyrkii vetämään itseensä kiinni tunteakseen vartaloni muodot. Kun hän pyrkii salaa vilkuilemaan salaisempia ruumiinosiani ja luulee, että en huomaa. Kun hän käyttää kaiken, alkeellisenkin oveluutensa päästäkseen syventymään vartaloni salaisuuksiin.

Minun ei tarvitse tehdä juuri mitään. Tai oikeastaan olen sen jo tehnyt - kaunistanut itseni houkuttelevaksi. Nyt voin olla lähes puhumatonkin, jos ei huvita höpistä. Tarkkailen vaan, kenet, jos ketään hyväksyn tällä kertaa seksipartnerikseni. Voisinpa sanoa tyydyttäjäkseni, vaan en voi - osa näistä itsensä tyrkyttäjistä on aivan tietämättömiä naisen tuntoaistimuksista tai sitten eivät vaan välitä. Kunhan saavat purskautettua omansa ja sitten karkuun.

Sanon olevani ihailtavana. Tai kiinnostuksen kohteena. Taitaa kuitenkin olla niin, että parempi sanamuoto olisi himoittavana. Eläimellisen himon kohteena. Samapa tuo, onhan se myös minulle alkukantaisen kiihottavaa, kihelmöivän jännittävää.

Vastustella pitää aluksi - siirtää käsiä pois pakaroilta, reisiltä, kaikkialta jossa ne pyrkivät lähestymään herkullisimpia kohtiani. Mutta pitäähän niiden, uteliaiden sormien pikkuhiljaa antaa lähestyä. Rintani ovat pulleat ja kiinteät. Nännit ovat suuret, kovettuvat ja paisuvat herkästi. Heti kun en estele, ja olemme sivullisten näkymättömissä, koura nousee rinnalleni ja puristaa. Se on aina sama kuvio. Suudellessa voi olla varma, että rinnalle tulee käsi. Parin estelyn jälkeen annan sen puristella vapaasti. Viimeistään nyt tunnen kovettuneen kalun vatsaani tai kylkeäni vasten.

Käsi kulkeutuu kohta paidan tai mekon ja sitten rintaliivien sisään. Kuuma, pehmeä ja pullea rintarauhaseni on valtavan kiinnostava näiden mielestä. Mutta aina se nisä on se, joka aivan villitsee. Se on miehen saatava näkyviin. Ihailtavaksi. Ja imettäväksi. Kummallista, mutta kiihottavaa ja onhan nänni erittäin tuntoherkkä - antaa mahtavia tuntemuksia minulle ja sytyttää...

Kun sankarini on saanut rinnoista tarpeekseen alkaa hyökkäys jalkojeni väliin, lopulliseen tavoitteeseen. Käsi haluaa ensin puristella turpean venuskukkulan pehmeyttä. Tässä vaiheessa en enää esitä vastustelevaa; pelin henki on jo molemmille selvä - rakastelu tullaan toteuttamaan, mutta mahdollisimman nautinnollisesti. Pian mies haluaa tuntea kumpuni paljaana. Vaatteet riisutaan niin, että se paljastuu. Mies saattaa huokailla ja voihkia tämän näyn edessä. Se on ilmeisesti taianomaisen kaunis tai niin odotettu näky, että mies aivan hurmioituu. Taas on jännittävää seurata, miten mies haltioituneena tuijottaa sitä ja levittää jalkoja nähdäkseen paremmin. Ei hän kauaa malta vain katsella kun jo pitää aukaista salatuimpani. Taas hän huumaantuu näkemästään punaisesta lihastani. Kohta kuitenkin suu painuu kiihkoissaan sitä vasten ja kieli tunkeutuu sisääni. Tuhannet tuntohermoni lähettävät säkenöivän ihania aistimuksia. Usein kieli ja imevät huulet keskittyvät klitorikseeni joka on herkin paikkani koko vartalossani. Se on parhaita hetkiä rakastelussa. Nuoleminen ja suun voimakas työskentely pimpissäni antavat ihanimpia tuntemuksia ja onhan se huikean intiimiäkin. Jotkut nuolevat kunnes saan orgasmin, jotkut lopettavat ennen ja nousevat päälleni työntäen kalunsa liukkaaseen rakooni.

Kalun käyttö onkin sitten asia erikseen. Harvat sitä taitavasti käyttävät, varsinkin kun pitäisi ymmärtää, että hurja rynkytys ei ole minusta parhainta, vaan paineen aiheuttaminen klitoriksen seudulle.

Tässä rakastelun vaiheessa tulee taas toisinaan ihailu mukaan. Mies saattaa katsella hurmioituneena paljaita rintojani ja seksin rusottamia kasvojani. Olen huomannut, miten ihastuneita he ovat, jos näkevät orgasmin kipristävän ihanasti kasvojeni lihaksia. En sitä peittelekään - se on kiva näyttää ja onhan se palkkio hyvästä työstä. Ääntelyäni en pysty tai en halua estää. Jos työmuurahaiseni tekee oikein hyvää työtä, palkitsen ääntelyllä ja hyvän orgasmin palkitsen kunnon huudolla. Tiedän, että he tykkäävät näistä signaaleista.

Miehet ihailevat minua. Ovat kiinnostuneita. Näin sen hienosti ilmaisen. Vaikka oikeammin olisi sanoa: he himoitsevat minua ja haluavat vartaloani alkukantaisen, raa'an eläimellisesti ja itse olen koukussa tuohon himoon.
36675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihailtavaa tekstiä ja ihailtavaa käytöstä... Todellinen nainen.

Äänestä
  • Ei kellään sattuis olemaan mielipiteitä, miten parantaa tai muuttaa tuota. Kun tuohan on aika subjektiivisessa mallissa vasta...

    Äänestä

  • Lady vai.. kirjoitti:

    Ei kellään sattuis olemaan mielipiteitä, miten parantaa tai muuttaa tuota. Kun tuohan on aika subjektiivisessa mallissa vasta...

    juuri niitä hetkiä, kun esim. kaveri pääsee siirtymään "alaosastoosi". Mitä siinä toivot, mitä hän tekee...

    Myäs tuoksuista ja niiden vaikutuksista voisit kertoa näkö- ja tuntoaistimusten lisäksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lady vai kirjoitti:

Ihailtavana

On se valtavan hieno tunne kun miehen katse hehkuu himossa. Kun hän tanssiessa pyrkii vetämään itseensä kiinni tunteakseen vartaloni muodot. Kun hän pyrkii salaa vilkuilemaan salaisempia ruumiinosiani ja luulee, että en huomaa. Kun hän käyttää kaiken, alkeellisenkin oveluutensa päästäkseen syventymään vartaloni salaisuuksiin.

Minun ei tarvitse tehdä juuri mitään. Tai oikeastaan olen sen jo tehnyt - kaunistanut itseni houkuttelevaksi. Nyt voin olla lähes puhumatonkin, jos ei huvita höpistä. Tarkkailen vaan, kenet, jos ketään hyväksyn tällä kertaa seksipartnerikseni. Voisinpa sanoa tyydyttäjäkseni, vaan en voi - osa näistä itsensä tyrkyttäjistä on aivan tietämättömiä naisen tuntoaistimuksista tai sitten eivät vaan välitä. Kunhan saavat purskautettua omansa ja sitten karkuun.

Sanon olevani ihailtavana. Tai kiinnostuksen kohteena. Taitaa kuitenkin olla niin, että parempi sanamuoto olisi himoittavana. Eläimellisen himon kohteena. Samapa tuo, onhan se myös minulle alkukantaisen kiihottavaa, kihelmöivän jännittävää.

Vastustella pitää aluksi - siirtää käsiä pois pakaroilta, reisiltä, kaikkialta jossa ne pyrkivät lähestymään herkullisimpia kohtiani. Mutta pitäähän niiden, uteliaiden sormien pikkuhiljaa antaa lähestyä. Rintani ovat pulleat ja kiinteät. Nännit ovat suuret, kovettuvat ja paisuvat herkästi. Heti kun en estele, ja olemme sivullisten näkymättömissä, koura nousee rinnalleni ja puristaa. Se on aina sama kuvio. Suudellessa voi olla varma, että rinnalle tulee käsi. Parin estelyn jälkeen annan sen puristella vapaasti. Viimeistään nyt tunnen kovettuneen kalun vatsaani tai kylkeäni vasten.

Käsi kulkeutuu kohta paidan tai mekon ja sitten rintaliivien sisään. Kuuma, pehmeä ja pullea rintarauhaseni on valtavan kiinnostava näiden mielestä. Mutta aina se nisä on se, joka aivan villitsee. Se on miehen saatava näkyviin. Ihailtavaksi. Ja imettäväksi. Kummallista, mutta kiihottavaa ja onhan nänni erittäin tuntoherkkä - antaa mahtavia tuntemuksia minulle ja sytyttää...

Kun sankarini on saanut rinnoista tarpeekseen alkaa hyökkäys jalkojeni väliin, lopulliseen tavoitteeseen. Käsi haluaa ensin puristella turpean venuskukkulan pehmeyttä. Tässä vaiheessa en enää esitä vastustelevaa; pelin henki on jo molemmille selvä - rakastelu tullaan toteuttamaan, mutta mahdollisimman nautinnollisesti. Pian mies haluaa tuntea kumpuni paljaana. Vaatteet riisutaan niin, että se paljastuu. Mies saattaa huokailla ja voihkia tämän näyn edessä. Se on ilmeisesti taianomaisen kaunis tai niin odotettu näky, että mies aivan hurmioituu. Taas on jännittävää seurata, miten mies haltioituneena tuijottaa sitä ja levittää jalkoja nähdäkseen paremmin. Ei hän kauaa malta vain katsella kun jo pitää aukaista salatuimpani. Taas hän huumaantuu näkemästään punaisesta lihastani. Kohta kuitenkin suu painuu kiihkoissaan sitä vasten ja kieli tunkeutuu sisääni. Tuhannet tuntohermoni lähettävät säkenöivän ihania aistimuksia. Usein kieli ja imevät huulet keskittyvät klitorikseeni joka on herkin paikkani koko vartalossani. Se on parhaita hetkiä rakastelussa. Nuoleminen ja suun voimakas työskentely pimpissäni antavat ihanimpia tuntemuksia ja onhan se huikean intiimiäkin. Jotkut nuolevat kunnes saan orgasmin, jotkut lopettavat ennen ja nousevat päälleni työntäen kalunsa liukkaaseen rakooni.

Kalun käyttö onkin sitten asia erikseen. Harvat sitä taitavasti käyttävät, varsinkin kun pitäisi ymmärtää, että hurja rynkytys ei ole minusta parhainta, vaan paineen aiheuttaminen klitoriksen seudulle.

Tässä rakastelun vaiheessa tulee taas toisinaan ihailu mukaan. Mies saattaa katsella hurmioituneena paljaita rintojani ja seksin rusottamia kasvojani. Olen huomannut, miten ihastuneita he ovat, jos näkevät orgasmin kipristävän ihanasti kasvojeni lihaksia. En sitä peittelekään - se on kiva näyttää ja onhan se palkkio hyvästä työstä. Ääntelyäni en pysty tai en halua estää. Jos työmuurahaiseni tekee oikein hyvää työtä, palkitsen ääntelyllä ja hyvän orgasmin palkitsen kunnon huudolla. Tiedän, että he tykkäävät näistä signaaleista.

Miehet ihailevat minua. Ovat kiinnostuneita. Näin sen hienosti ilmaisen. Vaikka oikeammin olisi sanoa: he himoitsevat minua ja haluavat vartaloani alkukantaisen, raa'an eläimellisesti ja itse olen koukussa tuohon himoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu