olen 23-v viikonloppuäitipuoli. mietin vaan, miten eronneet vanhemmat ovat yleensä sopineet lasten tapaamisista. elän siis avoliitossa ja mieheni tytär tulee meille joka toinen vkl. ei ole toistaiseksi ollut ongelmia tapaamisasioissa, paitsi joskus noiden juhlapyhien kanssa ärsyttää. esim tytön piti tulla meille juhannuksena (paperillakin lukee), mutta äitinsä ilmoitti päivää ennen, ettei tulekaan. me oltais lähdetty muuallepäin juhannuksenviettoon, jos oltais tiedetty ajoissa, ettei tyttö tulekaan.
sitten rasittaa, kun mun mielipiteet ei paina yhtään noiden viikonlopputapaamiste suhteen. tytön äidillä ei ole mitään erityistä ohjelmaa viikonloppuisin, joten luulisi, ettei ole niin vaikeaa joskus joustaa (jos meillä on joskus muuta menoa, niin äiti vois mun mielestä joustaa sen verran ja me vastaavasti joustaa kun hänellä on menoa).
sitten se, että kun tyttö on kipeenä, niin se tulee meille ja mies joutuu ottaa vapaata töistä (jotta tytön äiti pääsis töihin). tää vaan sotkee munkin työtäni, kun satun tekee duunia kotona arkisin klo 8-16 ja kun täällä on sairas lapsi ja sen isä, niin ei mun työnteosta tule yhtään mitään! (etenkin, kun viimeksikin isä syötti muksulle yskänlääkkeenä mehujäitä ja mun piti puuttua asiaan)
entä sitten mun opiskelut? opiskelen työn ohessa ja kun on aluillaan tenttiviikko, niin millä mä saan lukurauhan? miehen ex ei suostu vaihtelemaan niitä viikonloppuja, mutta miehellä ja muksulla ei ole mitään tekemistä kodin ulkopuolellakaan!
toistaiseksi siis ollaan pärjätty isommiitta ongelmitta ja riitoja ei ole juuri näiden tiimoilta ollut. olen yrittänyt ymmärtää, mutta mietin milloin joku mahtaa ymmärtää mua. en tiedä millä saan miehen exän päähän sen, että kun muksu tulee viikolla kipeenä meille ja mies ottaa loman, niin mäkin joudun ottamaan myös loman. se ei tunnu tajuavan, että mun työaika kotonakin töitä tehden on sen 8 tuntia. Vaikka teen duunii himassa, ei se tarkota, että mulla on aikaa täällä siinä sivussa laittaa lounas toipilaalle ja tämän isälle tai että edes saisin työrauhaa, kun nää 2 katsoo mun työpisteen vieressä DVD-leffoja lähin kaiutin 15 sentin päässä mun korvastani.
Huom. kun muksu on kipeenä meillä, niin kysymys on tavallisesti pienestä lämmöstä (vähän yli 37) tai vaan yskästä. se on sillon jopa vielä energisempi, kuin yleensä, eikä sairastaminen silloin käy sängystä käsin hiljalleen.
Jos joku keksii jotain ratkaisua tähän (älkää sanoko, että ostakaa isompi kämppä,... ei ole pk-seudulla varaa kuin kaksioon), niin kerro ihmeessä! Mulla ei ole mitään tyttöä vastaan, enkä siksi purnaa. Haluaisin vaan pystyä hoitamaan rauhassa työni ja opiskelut. Toivoisin myös lapsen äidiltä joustoa, koska olen itsekin joustanut aina tarvittaessa ja tähän asti oikeastaan vain tyytynyt hänen tekemiin päätöksiinsä.
sitten rasittaa, kun mun mielipiteet ei paina yhtään noiden viikonlopputapaamiste suhteen. tytön äidillä ei ole mitään erityistä ohjelmaa viikonloppuisin, joten luulisi, ettei ole niin vaikeaa joskus joustaa (jos meillä on joskus muuta menoa, niin äiti vois mun mielestä joustaa sen verran ja me vastaavasti joustaa kun hänellä on menoa).
sitten se, että kun tyttö on kipeenä, niin se tulee meille ja mies joutuu ottaa vapaata töistä (jotta tytön äiti pääsis töihin). tää vaan sotkee munkin työtäni, kun satun tekee duunia kotona arkisin klo 8-16 ja kun täällä on sairas lapsi ja sen isä, niin ei mun työnteosta tule yhtään mitään! (etenkin, kun viimeksikin isä syötti muksulle yskänlääkkeenä mehujäitä ja mun piti puuttua asiaan)
entä sitten mun opiskelut? opiskelen työn ohessa ja kun on aluillaan tenttiviikko, niin millä mä saan lukurauhan? miehen ex ei suostu vaihtelemaan niitä viikonloppuja, mutta miehellä ja muksulla ei ole mitään tekemistä kodin ulkopuolellakaan!
toistaiseksi siis ollaan pärjätty isommiitta ongelmitta ja riitoja ei ole juuri näiden tiimoilta ollut. olen yrittänyt ymmärtää, mutta mietin milloin joku mahtaa ymmärtää mua. en tiedä millä saan miehen exän päähän sen, että kun muksu tulee viikolla kipeenä meille ja mies ottaa loman, niin mäkin joudun ottamaan myös loman. se ei tunnu tajuavan, että mun työaika kotonakin töitä tehden on sen 8 tuntia. Vaikka teen duunii himassa, ei se tarkota, että mulla on aikaa täällä siinä sivussa laittaa lounas toipilaalle ja tämän isälle tai että edes saisin työrauhaa, kun nää 2 katsoo mun työpisteen vieressä DVD-leffoja lähin kaiutin 15 sentin päässä mun korvastani.
Huom. kun muksu on kipeenä meillä, niin kysymys on tavallisesti pienestä lämmöstä (vähän yli 37) tai vaan yskästä. se on sillon jopa vielä energisempi, kuin yleensä, eikä sairastaminen silloin käy sängystä käsin hiljalleen.
Jos joku keksii jotain ratkaisua tähän (älkää sanoko, että ostakaa isompi kämppä,... ei ole pk-seudulla varaa kuin kaksioon), niin kerro ihmeessä! Mulla ei ole mitään tyttöä vastaan, enkä siksi purnaa. Haluaisin vaan pystyä hoitamaan rauhassa työni ja opiskelut. Toivoisin myös lapsen äidiltä joustoa, koska olen itsekin joustanut aina tarvittaessa ja tähän asti oikeastaan vain tyytynyt hänen tekemiin päätöksiinsä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Äiti ei siis suostu joustamaan. Sille ei voi mitään.
Näitä tapauksia on enemmänkin; että tapaamisten joustot tapahtuvat vain siellä isän suunnalla.
Se, jonka kuuluu nyt joustaa ja enenkaikkea puhaltaa peli poikki, on isä.
Ymmärrän isän ikävän, ja kroonisen huonon omatunnon, kun tapaa lastaan niin harvoin.
Mutta se koti on sinunkin kotisi, ja samalla myös sinun työpaikkasi, ja sinuakin pitäisi kuunnella, sinut huomioida. Miehesi tulee tehdä se, ei lapsen äidin.
Mutta eikö 10 v lapsi pärjää pienessä virusflunssassa ja -kuumeessa kotonakin!!?? Ja nimenomaan KOTONA = ÄIDILLÄÄN on sairaan lapsen paikka, ei sairasta lasta pidä kuljetella paikasta toiseen, kodista toiseen!
Puhelimet on keksitty, ja lapselle voi soittaa pitkin päivää ja kysyä vointia jne. Aikuinen joustaa hieman omasta työpäivästään, tulee aikaisemmin kotiin tms. Niin tehdään "tavallisissakin" perheissä. Ja niissä yh-perheissä, joissa sairasta lasta ei voi riepotella isän luo syystä tai toisesta.
Miksi sinun pitäisi kokata aikuiselle miehelle? Olkoonkin että lapsi on sairas... Eikö hän itse osaa - ostaa edes valmisruokia??
Sinulla on myös oikeus elää ja hoitaa omia juttujasi, saada omaa aikaa ja rauhaa omassa kodissasi, ne opiskelut. Miehesi tulisi ajatella myös sinua, jos haluaa sinun kanssasi olla - tuo kaikki nimittäin pidemmän päälle syö suhdetta. Isän pitäisi opetella olemaan lapsen kanssa kahdelleen, opetella tekemään jotakin muutakin kuin vain olemaan kotona ja "ottamaan ohjeita äidiltä" - sinulta. Tuon ikäisen kanssa voi tehdä jo vaikka mitä, kahdelleen, mennä vaikka museoihin, kävelylle,jne, pk-seutu on paikkoja täynnä!!
Ei siinä kysytä lapselta: haluatko. Lapselle sanotaan: vaimo tarvitsee lukurauhan, me menemme nyt sinne ja sinne. JA PISTE. Pieneen ja isompaankaan kiukutteluun ei kukaan kuole.
Entäs jos uudistat pelisäännöt ja ilmoitat ne: tästä lähtien sinulla on oikeus tehdä työsi rauhassa, ja jos tyttö tulee sairastamaan teille, hän viettää aikaa hiljakseen, siten, että sinulla on työrauha. Tai sitten isä voi samanlla vaivalla kyyditä lapsen sairastamaan omalle työpaikalleen - ja tehdä samalla töitä?!!
DVD:t yms. eivät ole päällä. Sinä et kokkaa, et passaa et palvele. Sinulla on työpäivä, ja sinun työpaikallasi sulle annetaan työrauha.
Mitä tulee tuohon muuhun joustoon: isän on puhallettava peli poikki ja lakattava olemasta pompoteltavana. Äiti käyttää isää hyväkseen. Jos juhannus on sovittu tapaamiseksi, lapsi tulee tai se haetaan pakolla.
Sinä olet siis ymmärtänyt ja joustanut ja sinulla alkaa vieteri loppua. Vai? Ja koska äiti ei jousta, sen voi unohtaa kokonaan! Ei hänen "tarvtse" ymmärtää sinua ja sinun tilannettasi, teidän perhettä.
Se, jonka on tehtävä jotakin, tartuttava asioihin, joustettava, ymmärrettävä, otettava sinut huomioon - se on miehesi, lapsen isä.
Nyt on hänen vuoronsa. Sinä olet osuutesi tehnyt.
Teillä on ison ja vakavan keskustelun paikka.
Tämä on vain minun näkemys. Ratkaisuthan sinä itse teet, te teette.
Ps: olen itsekin yh ja lapsen isän kanssa tapaamisia käyty läpi ym., olen myös ns. äitipuoli..
Sellaista se on koko loppu elämäsi, jos siellä asustelet. Joko sopeudut ja lakkaat ruikkaamasta asiasta joka ei sinulle kuulu tai muutat. Yksinkertaista.
Suhteenne ei muutenkaan ole vakaalla pohjalla jos valitat yksinhuoltajien palstalla sinun ja avomiehesi ongelmia.
Äläkä pidä itseäsi äitinä - edes puolena, koska sitä et ole koskaan, edes puoliksi.
Tsemppiä elämään.
Olipa vastaus!
Ja miksi se asia ei kuuluisi tälle äitipuolelle? Onhan kysessä hänenkin elämänsä, hänenkin kotinsa!
Äitipuoli ON tökerö nimitys. Mutta mikä sitten olisi lyhyt ja naseva, ilman selittelyjä, esim.- juuri täällä nettipalstalla?
En usko että kukaan ajattelee tuota nimeä käyttäessään jotenkin olevansa äidin veroinen miehen lapsille. Äitiä ei kukaan ohita eikä korvaa.
Toisaalta tämä nuori nainen tekee niitä äidin asioita isän ollessa aika onneton: huolehtii että sairas lapsi saa lääkeensä (eikä hoitona ole vain mehujäätelöt??!!) ja sekä mies että lapsi saa ruokansa, koska ilmeisesti lapsen isä ei siihen kykene.
Tänne Suomelle ei useista pyynnöistä huolimatta ole vieläkään tullut uusioperhe-palstaa. Lapset ja parisuhde -osio ei sekään ole oikea, koska yhtenä osapuolena tässä sopassa on yh, lapsen äiti=yh.
Sopeutua voisi myös tytön isä, kuin myös tytön äitikin, se yh. Miksi vain yksi joustaa ja on kärsivällinen ja ymmärtää? Ja muut kävelevät ylitse?
Ei se noin mene. Kaikkien etua täytyy katsoa, ei lapsen pillin mukaan mennä. Täytyy myös aikuset ottaa huomioon. Ei sitä voi tuossa tilanteessa yht'äkkiä suunnitelmia muuttaa. Lapsihan siinä vaan kärsii, millainen äiti oikein olet? Ei ole ihme että eroja on noin paljon jos ajatellaan tuolla tavalla.
miten niin en ole koskaan äiti? kyllä ainakin minun ja avomieheni tulevaisuudensuunnitelmiin tulee hankkia lapsi tai useampikin.
mikäli minä muuttaisin täältä pois, ei miehellä olisi varaa maksaa elatusapua enää senttiäkään ja äiti saisi vain yleisen tuen (yli 50€ vähemmän, kuin mitä mies maksaa). mies joutuisi muuttamaan yksiöön (pk-seudulla) ja myymään auton pois, eikä täten olisi äidille avuksi enää edes harrastuksiin viemisessä (jos niihin siinä tilanteessa olisi varaa, sillä minä olen maksanut 2 viimeistä lukukautta tytön tanssiharrastuksesta). lapsen viikonloppuruokailu siirtyisi makaronilinjalle ja isä ei enää osallistuisi esim. polkupyörähankintoihin. minun muuttoni tuskin helpottaisi kenenkään elämää.
olipa neuvo.
Luulisi jos luin sinun viestisi, että teillä on enemmän talouspuolella ongelmia..
Tai ymmärsin väärin?
Yritä vain saada oikea ratkaisu ja yritä ymmärtä mistä on kyse.
no tuon taloudellisen tilanteemme otin puheeksi vain siksi, että joku tuossa ylempänä neuvoi minua muuttamaan pois. halusin vain todeta mitä seurauksia sillä olisi. en todellakaan harkitse pois muuttamista. rakastan avopuolisoani yli kaiken!
olen hyväksynyt miehen aikaisemmin tekemät virheet (perusti oman firman suurin riskein->nyt konkurssi ja ei tehnyt ositusta avioeron yhteydessä->asunto ja irtaimisto ex-vaimolle). maksan käytännössä kaikki asumis- ja elämiskulumme yksin, mutta en pidä sitä enää ongelmana. aluksi se tuntui pahalta ja epäreilulta. Nyt osaan katsoa tulevaisuuteen ja nähdä sen päivän, kun miehen velat (firmasta laina vielä seuraavat 4 vuotta 600€/kk) on maksettu ja meillä on varaa isomapaan asuntoon ja yhteisiin lapsiin.
tuloni ovat keskivertoansioita suuremmat ja juuri niiden ansiosta pärjäämme. jos olisin itsekäs, voisin toki muuttaa pois (irtisanoutua miehen rahavaikeuksista, mutta jatkaa kuitenkin suhdetta). työni on siis tärkeä meidän kummankin kannaltamme, mutta ylimääräiset vapaapäivät (joita joudun nykyään toisinaan ottamaan) ovat luonnollisestikin palkattomia.
en koe ongelmana sitä, että välillisesti elätän avomieheni tytärtä. tuntuu vain toisinaan, että avokkini ei itse ymmärrä asiaa! hän kokee elättävänsä itse tyttärensä, kun maksaa omalta tililtään elatusavun (vaikka vastaavasti minä maksan omasta pussistani hänen itsensä asumisen, ruuan, bensakulut, autolainan ja muut huvitukset). joissain asioissa nuo miehet ovat uskomattoman yksinkertaisia!
koska mieheni siis ei itse jostain syystä käsitä, miten tärkeä työni on meidän kaikkien kannalta, olen yrittänyt selittää asiaa tytön äidille (naisilla leikkaa yleensä huomattavasti paremmin). tämä taas ei usko tilannetta, koska heillä meni aikoinaan taloudellisesti ihan hyvin (firma oli vielä pystyssä). hän ei myöskään tunnu ymmärtävän sitä tosiasiaa, että kun mies jätti kaiken hänelle, joutui mies luonnollisesti hankkimaan itselleen uuden asunnon ja irtaimiston.
ymmärrän myös miehen huonon omatunnon jätettyään perheensä. siitä syystä en jaksa nalkuttaa vaikka mies antaakin tyttärelle 10€ palkkioksi hyvästä koearvosanasta (esim 9-), vaikka tiedänkin sen olevan pois omasta kukkarostani.
Puolin ja toisin aikataulujen pitämättömyydet ja muutokset viimehetkillä ressaavat. Tuntuu olevan samoin joillekin ihmisille vaikeaa joustaa noista viikonlopuista, ja asettua toisen asemaan. Ilmeisesti välinne miehen exän kanssa on tulehtuneet ja eipä siihen sitten voi muuta todeta kuin että sopimusten mukaan on vaan yritettävä asioita hoitaa kun maalasjärkeä ei voi käyttää.
Jos lapsi on äidillä huollettavana niin silloin hän hoitaa sairastuneen lapsen tai hoitajan tälle jos lapset muutenkin ovat hänellä sinä aikana. Jos isä haluaa ottaa sairaanlapsen silloin niin silloin sinä ja isä mietitte miten asia toimii jotta sinä saat työsi tehtyä.
Tee sinä duunisi rauhassa, isä saa hoidella ruokapuolet koska ruokaa hän joutuisi ilman sinuakin tekemään. Tsemppiä luovintaan.
Vaikka lapsella periaatteessa olisi ikää ja ymmärrystä mukavasti, ei lapsi ymmärrä aikuisten raha-asioita tai taloudellisia juttuja!!
Oma lukunsa on sitten se, että lapsi on AINA lojaali biologisia vanhempiaan kohtaan ja haluaa uskoa heistä vain ja ainoastaan hyvää, ikävämpien asioiden (taloudellinen juttu) = totuuden kuuleminen ei kiinnosta. Sitä tietoa ei oteta vastaan, koska se riikkoo oman kuvan = illuusion omasta kaikkivoipaisesta vanhemmasta.
Toisaalta: ei lapsille kuulukaan se, miten aikuiset hoitavat raha-asioitaan, kuka maksaa mitäkin jne.
Lapsteni isä aikoinaan sanoi alle kouluikäisille lapsilleni että hän maksaa joka kuukausi minulle heistä, eli rahaa ja osamisia pitää pyytää äidiltä=minulta, ei häneltä.
Ja niin lapset pyysivätkin: joka hiivatin romukaupan ikkunan takana: "osta! on sulla rahaa, isi antaa sulle joka kuukausi!"
Selitä siinä sitten mihin se raha menee!!!!
Totuus valkeni kun isä jätti maksamatta ne minimisuuruiset elatukset!
Mutta hyvin pian he unohtivat, että matkat tapaamiseen menivät minun pussista, että isä ei niitä elatuksia huolehdi, jne, vaan isä nousi takaisin kultaiselle jalustalleen, Hyväksi Rakastettavaksi Isäksi.
Lapset vain jotenkin eivät näe totuutta, tai eivät halua nähdä sitä tai eivät välitä siitä: tämäkään isä ei osannut ruokaa laittaa (just niitä makarone keittää vain), naiset huolehti. Jne.
Joten puheesi on mennyt täysin kuuroille korville, ja saattaa kääntyä sinua vastaan: tuo nainen panettelee minun jumalallista isääni.
Kuulostanko katkeralta, No, suuttuttaa vain, ettevät lähes aikuiset lapseni ole vieläkään nähneet totuutta - paitsi sen totuuden, jonka isä on pikku pöhnässään söpöttänyt lapsille tapaamisilla...
kuulostaa katkeralta.Kun kerta kysyit.
minä ole lapselle tilannetta yrittänytkään selittää, vaan tämän äidille. harvemmin muutenkaan selittelen lapselle meidän aikuisten välisiä juttuja. joskus, kun olemme avomieheni kanssa riidelleet menen juttelemaan tytön kanssa kertoakseni, että riita ei johtunut millään tapaa hänestä, eikä ollut hänen syytään (tuskin hän niin luuuleekaan koskaan, mutta paras aina varmistaa, ettei tule paha mieli).
avomieheni tyttö on tottunut kuluttamaan paljon! vanhemmat ovat ihan tavallisia duunareita ja he "totuttivat" lapsen sellaiseen elintasoon, mihin ei oikeastaan olisi varaa. uskon, että huomattavasti parempituloisissakaan perheissä ei lapsella ole 10-vuotiaana aivan kaikkea tätä:oma DVD-soitin, kännykkä, play station, televisio, kannettava cd-soitin, stereot ja jatkuvasti kaikkea uutta (uusi koululaukku 2-4 kertaa vuodessa jne,...).
nyt kun isän taloudellinen tilanne on mikä on, ei uutta krääsää ja vaatteita enää tulekaan entiseen tahtiin. tytön on ollut melko vaikea sopeutua. isänsä ei kuitenkaan käske pyytämään äidiltä. sen sijaan isä sanoo vaan, että nyt ei ole rahaa. jatkuva ruinaaminen onkin vähentynyt huomattavasti. itse en suostunut vähään aikaan ottamaan tyttöä mukaan edes ruokakauppaan, kun en voinut sietää sellaista käytöstä: "osta mulle se ja se" "jos et osta, niin en syö mitään" "en enää ikinä puhu sulle, kun et osta" jne,... pahimmillaan tyttö paiskasi kerran kenkäkaupassa maate ja huusi niin, että läksin samantien ulos. kuinkas ollakaan isänsä osti "kiitokseksi hyvästä käytöksestä" juuri ne tytön huutamat kengät. silloin ajattelin, että tajuaako mies edes minkä karhunpalveluksen loppujen lopuksi tytölle tekee.
kyllä lapsikin siis voi oppia sen, ettei vanhemmilla ole rahaa. itse olen hyvätuloisesta perheestä, mutta olen saanut uutta vain, kun olen todella tarvinnut! (vanha jäänyt pineksi tai muusta yhtä hyvästä syystä). lahjaksikin olen yleensä saanut jotain käytänöllistä. avomieheni ihmettelee, kun tulen vaatekaupasta usein ilman ostoksia. totuus on kuitenmkin se, että katseleminenkin voi olla kivaa ja on turha ostaa mitään sellaista, mitä ei tarvi!(joskus saa hemmotella, mutta se törsääminenkin tuntuu paljon hienommalta silloin, kun sitä ei tee aina!) itse opin tuon jo lapsena ja siksi oma talouteni onkin kunnossa!
kyllä se ruinaaminen loppuu, kun yksinkertaisesti kieltäytyy kuuntelemasta sitä! jos uhkaa jättää lapsen kotiin seuraavalta kauppareissulta huonon käytöksen vuoksi, on se uhkaus myös toteutettava, jotta siitä olisi apua. kun lapsi huomaa, ettei saa aina kaikkea pyytämäänsä, alkaa se mariseminen vähentyä melko nopeasti! näin ainakin minun kokemusteni mukaan.