Olimme netissä etsineet jo pidemmän aikaa pariskuntaa, jonka kanssa voisimme kokea parien välistä erotiikkaa. Se oli osoittautunut vaikeammaksi kuin olimme arvelleet. Halusimme, että tuo pari olisi elämäntilanteeltaan ja arvoiltaan riittävästi kaltaisemme.
Useimmat parihakupalstalla esiintyvät näyttivät etsivän vain uusia seksikokemuksia tai jotain, mikä tuntui meistä vieraalta. Me halusimme kohdata sellaisen parin, joihin voisimme oikeasti tykästyä, suorastaan rakastua. – Paljon vaadittu, kuin etsisi neulaa heinäsuovasta.
Sitten eräänä, syyskesän päivänä löysin lupaavan vastauksen ilmoitukseemme. Se vastasi toiveitamme, ainakin ensilukemalta: Ei mitään swingereitä tai erotiikan ammattilaisia vaan Ihan tavallisen tuntuinen, selvästi koulunsa käynyt ja lapsensa kasvattanut, myös toisiinsa syvästi kiintynyt aviopari.
Vastasin kertoen hiukan tarkemmin taustastamme ja toiveistamme. Tiedustelin myös, että sopisiko heille yhteinen matka, sellainen 20:n tunnin rentoutumisristeily syyskuun lopulla. Olimme taas kerran tehneet varauksen sen enempää suunnittelematta. Meille nuo risteilyt olivat tutuksi käynyt tapa katkaista arki ja nauttia stressittömästi yhdessäolosta.
Odotin vastausta jännittyneenä, toki myös valmistautuneena pettymykseen. Vaimoni oli oikeastaan jo kyllästynyt yrittämään. Hänen tuomionsa oli, että emme löytäisi etsimäämme kuin älyttömällä moukan tuurilla. Jaksoin kuitenkin toivoa ja odotukseni palkittiin: ”Onnistuimme järjestämään vapaata ja olemme varanneet hytin tuolle samalle risteilylle.” – Sydämeni pomppasi, tulostin mailin ja menin vaimoni luo… ”Hei, nyt ehkä tärppäsi, ainakin näyttää hyvältä, lue!”
Viestistä kävi ilmi, että he olivat avoimia ja ajattelevia ihmisiä. Myös he olivat haaveilleet kohtaavansa kaltaisensa parin, johon voisi ystävystyä ja ken ties ihastua. Heidän mielestään risteilyä kannattaisi kokeilla ja jos sitten kemiat eivät kohtaisi, niin voisihan se kuitenkin olla ihan mukava risteily.
Sovimme, että jätämme ratkaisun laivalle. Vaihdoimme toisistamme aika yleiset tuntomerkit ja sovimme, että varaisimme paikat laivan à la carte-ravintolaan ja että laivan lähtiessä tapaisimme pubissa 7. kannella. Jos emme tunnistaisi toisiamme, olisi se selvä merkki siitä, etteivät kemiamme millään voisi kohdata.
Matkan alkamisen odotus oli melkein piinallista. Mielessä kävi kaikenlaisia pelkoja ja kauhukuvia. No sitten lähtöpäivän iltapäivänä pakkasimme matkavarustuksemme ehkä tavallista tarkemmin. Mukaan otimme muutaman valmiiksi kylmennetyn kuohuviinin. Hyttimme oli sama, jossa olimme joskus aikaisemminkin matkustaneet. Pukeuduimme kuohuviiniämme naukkaillen, ehkä hiukan tavanomaista huolellisemmin. Meitä jännitti ja hermostutti: Millaisia olivat nuo nimimerkin J&L takana esiintyvät ihmiset? Tulisiko siitä mitään vai vain fiasko? Marja ei tällä kertaa olisi millään halunnut jättää pikkuhousujaan pois. Sain hänet kuitenkin vakuuttuneiksi, että ollaan niin kuin aina ja katsotaan, mitä tapahtuu. ”Entä jos ne on tuttuja, työkavereita tai…” – ”Eihän meidän tarvitse heitä tuntea tai kertoa, jos…”
No vihdoin olimme portaikossa. Jännitys kuivasi suuta ja vei puhehalut, pidimme toisiamme vain lujasti kädestä. Laiva oli juuri lähdössä satamasta, emme olleet mitenkään myöhässä. Jostain kummasta syystä vilkuilimme hermostuneesti kaikkia samaan suuntaan menossa olevia, noin ikäisiämme pariskuntia.
Pubissa oli vielä aika väljää, mutta väkeä tuli koko ajan lisää. Joku, selvästi firmaporukka hälisi yhdessä kulmauksessa. Kukaan ei tuntunut katselevan meitä erityisesti. Otimme oluet ja istuimme lähelle ikkunaa. Paikalla ei vaikuttanut olevan ketään, joka olisi vastannut saamaamme kuvausta. Istuimme ja joimme oviaukon suuntaan kaiken aikaa vilkuillen. Jokin ajan kuluttua sisään astui pari, joista arvelimme heti, että nämä saattaisivat olla he!
Hiukan hermostuneen oloinen pari astui sisään. Pitkä, hoikka, viehättävä, ristiverinen nainen vaikutti hiukan ärtyneeltä, jopa jotenkin vihaiselta ja hyvin hermostuneelta. Hiukan atleettimainen, tummahko mies vilkuili salia kuin jotain etsien. Pukeutuminen oli asiallista, jopa konservatiivista. Naisen asu oli tyylikäs vaaleanruskea jakku ja nahkahame, jonka helma oli sopivan lyhyt: näyttävä, mutta selkeästi normien mukainen. Miehen asuna oli yhdistelmäasu: klubitakki, vaalea paita ja housut, kuin suoraan golf-klubilta. Ainakin ulkoisesti he vaikuttivat ihan normaaleilta ihmisiltä.
En todellakaan tiennyt, miten tuossa tilanteessa olisi tullut menetellä, – emme tehneet mitään. Onneksi he liittyivät baaritiskin jonoon ja juomansa ostettuaan lähestyivät meitä. Mikään ei kuitenkaan viitannut siihen, että he olisivat huomanneet meidät. Siirryin penkillä, kuin tilaa tehdäkseni lähemmäksi Marjaa. Heidän pysähdyttyä lähelle pöytämme, sain sanottua: ”Tässä on hyvin tilaa!” – ”Kiitos, istutaanko tähän?” - kuulin rouvan puhuttelevan miestään. Mies katsahti meihin ja ilmeen muutoksesta näki sanattoman kysymyksen: - Tekö?
Nainenkin vilkaisi meitä, ehkä hiukan yllättyneenä. Nyökkäsin heitä istumaan, nostin lasiani ja toivotin hyvää ja hauskaa risteilyä. Kaikkia jännitti, istuimme tovin vain toisiamme katsellen. Kukaan ei keksinyt mitään sopivaa sanottavaa. Hiljaisuuden käydessä vähitellen piinaavaksi, ryhdyimme sitten, kuin sopimuksesta yhtä aikaa puhumaan. - Se huvitti kaikkia ja laukaisi tunnelman. Nostimme lasimme ja toivotimme toisillemme mukavaa matkaa.
Jää oli sulanut, eikä jännitys enää haitannut kovin paljoa. Arvioimme toisiamme jutelleen niitä näitä, mitä nyt ventovieraitten ihmisten kanssa tuollaisessa tilanteessa jutellaan. Odotettua kysymystä: ”Olletteks te ne?” ei kukaan esittänyt. Päätin, että nyt on aika esittäytyä, niin olisin tehnyt, vaikka he olisivatkin olleet ihan satunnaisetkin matkakumppanit. ”Olen muuten Jukka ja tässä on vaimoni Marja” – kättelyt ja vastaus: ”Tässä on vaimoni Leena ja minä olen Juhani, mutta Jussiksi kutsuttu.” – No niin, siinä se oli, etukirjaimet täsmäsivät. Nyt ei sitten enää oltu ihan kenen tahansa kanssa juttelemassa niitä näitä.
Olut ja siiderituopit tyhjenivät ja juttu alkoi hiljalleen luistaa. ”Oletteko muuten varanneet paikat ravintolasta?” – ”Joo, käytiin tullessa varaamassa, aloittivat varausten vastaanoton vasta laivan lähdettyä ja siksi oltiin vähän myöhässä.” – ”Joo, tuttu juttu, tällä kertaa me varasimme paikat jo ennakkoon.” Aikaa klo 18 kattaukseen oli vielä, joten kysyin, maistuisiko lasillinen kuohuviiniä hytissämme. – ”Samalla voisimme käydä ravintolassa varmistamassa varauksemme samaan pöytään.”
Jouduimme hetken jonottamaan vuoroamme ruokaravintolan ovella. Seison Leenan takana katsellen hänen hienoa varataloaan. Ruskea nahkahame paljasti pakaroiden kauniit muodot. Mietin, oliko Leenallakin…. – etumukseeni ilmaantui kohouma, jota en suinkaan hävennyt. Marja seisoi vieressäni ja keskusteli Jussin kanssa. En kuunnellut, mutta kuulin, että Marja kertoi jostakin meille täällä sattuneesta kommelluksesta.
Jussi oli selvästi kiinnostunut Marjasta ja Marja Jussista. – Hyvä juttu, saatoin siis keskittyä kuvittelemaan, miltä tuntuu painautua Leenan pakaroita vasten. Kun ajatukseni tavoittaen kääntyi Leena ympäri minua silmiin katsoen. Aistin lämpimän kosketuksen ajatuksissamme. Vuoromme tuli ja tartuin Leenan käteen kääntäen hänet hovimestarin pöytään päin. ”Haluaisimme, että varauksemme siirretään samaan pöytään.” - Homma hoitui helposti ja lähdimme kohti hissejä. ”Käydäänkö Tax-freessä samalla hakemassa vähän lisää kuohujuomaa jääkaappiimme?”
Kerrosta alempana keräsimme vaunuihimme pari kuivaa Gordon Negroa sekä olutta ja vettä janojuomaksi. Poimin mukaan lisäksi pienen sinkkuviskin saaden Jussilta hyväksyvän katseen. Kassa vaati bongata juomat matkalipustani, mutta se ei haitannut. Menimme hyttiimme ja avasin jääkapissa olleen, mukanamme tuomamme pullon. Minä istuin pöydän ääreen ikkuna viereen ja Leena vinosti viereeni. Marja ja Jussi istuivat vastakkaiselle puolelle sängylle. Juttu kulki tavanomaisissa: aikuisiksi kasvaneissa lapsissa, työssä ja arkisessa asioissa.
Taustamme ja tilanteemme oli paljolti samanoloinen. Tuunelma vapautui ja haluni Leenaa kohtaan lisääntyi kaiken aikaa. Istuessaan hän oli kohottanut jalkansa toisen päälle siten, että hameen helma oli noussut ”sopivasti” ylös. Näin stay-upin pitsireunuksen. Se oli varmasti tarkoitettu nähtäväkseni. Marja oli sängynreunalla istuen nostanut toisen jalkansa alleen. Lyhyt hame oli noussut melkein vesirajaan. Myös hänellä oli kauniiden sääriensä korostuksena mustat stay-upit. Vain muutama sentti esti Jussia näkemästä paljasta häpyä. Leena, joka istui lähes Marjaa vastapäätä pystyi varmasti näkemään tuon ihanuuden.
Tunnelma oli pian hyvin lämmin ja läheinen, siitä mitä tulisi tapahtumaan ei tuntunut olevan mitään epäselvää. Kattausaikamme koitti ja atriaa tilattaessa kävi ilmi, että suhteemme ruokakulttuuriin oli aika samanlainen. Jussi halusi välttämättä valita punaviinin valitsemiimme riistaruokiin. Alkupalojen kanssa nautittiin pullo laivan valkoviiniä. Ruokailu sujui edelleen vilkkaasti keskustellen. Tunnelma muuttui kaiken aikaa intiimimmäksi. Jussi ja Marja olivat pian syventyneinä kahdenkeskiseen keskusteluun, minä ja Leena katselimme toisiamme tavalla, joka ei jättänyt mitään epäselväksi. Hipaisin vieressäni olevaa kaunista reittä, johon Leena vastasi korjaamalla hamettaan vielä hiukan ylöspäin. Etumukseni kohouma kasvoi, kun Leena loi siihen merkittävän katseen.
Tuli vihdoin laskun maksamisen aika. Olimme sopineet menevämme Fun Clubiin juomaan kahvit ja tanssimaan. Löysimme tyhjän pöydän ylätasanteen nurkkauksesta. Orkesteri soitti, mutta tanssilattia oli edelleen tyhjä. Tytöt ottivat kuin yhteisestä sopimuksesta Irish Coffeet ja me jaoimme Jussin kanssa yhteisen mieltymyksemme Single Malt -viskeihin ja mustaan kahviin.
Pian Marja ehdotti Jussille tanssimista. Lattia oli edelleen melkein tyhjä ja Jussi hiukan vastusteli. ”Menkää te ensin, niin me vahditaan paikkaa” - sanoin kannusten Jussia katseellani. Kun he nousivat mennäkseen istuuduin aivan Leenan viereen seinustaa kiertävälle kaarevalle soffalle. Pistin käden hänen ympärilleen ja tunsin, kuinka hän nojautui minuun. Painoin kasvoni lähemmäs ja huulemme kohtasivat ensin tunteikkaaseen hipaisuun ja sitten ahnaaseen suudelmaan.
Leena tuoksui hyvältä, ihanan eroottiselta. Tuoksu yhdessä vartalon lämmön ja värähdysten kanssa nosti kiihkoani. Käteni kulki selästä lantiolle ja vatsaa pitkin ylös rintoihin. Leena oli työntänyt toisen kätensä farkkutakkini alle ja repi paitaani ylös haluten koskea paljasta selkääni. Toinen käsi liikkui alaspäin löytäen kuumottavan kohouman lahkeessani. Siihen melkein sattui, niin voimallisesti pikkuveli pyrki ylös läpi farkkukankaan. Tunsin sievien rintojen terhakat nännit, vein käteni alaspäin hameelle ja edelleen reidelle. Leenan lantion ja jalan liike ei jättänyt mitään epäilystä: Hän halusi käteni kosketusta - tie oli avoin.
Katsahdimme toisiinsa kietoutuneita Marjaa ja Jussia tanssilattialla. He liikkuivat hitaasti vain toisensa huomaten, toisiaan kokovartalolla koskettaen, kuin rakastellen. Tunnelma oli upea. Minun oli vaikea hillitä kiihkoa, kun vein käteni Leenan reisien väliin. Pikkareita ei ollut, siellä odotti vain kostea vako. Someni kohtasivat ihanan märkyyden, turvonneet häpyhuulet ja niiden välissä tuon suloisen nyppylän. Leena levitti reisiään ja sulki silmänsä nojautuen taaksepäin selvästi kasvavan kiihkon vallassa. Käsi puristeli kaluani ja reisienväliäni. Sitten tunsin kuinka nuo sormet ryhtyivät avaamaan sepaluksen nappeja. Käännyin enemmän Leenaan päin, jotta peittäisin edes hiukan tapahtumia, jotka muuten olisivat avoimesti näkyvissä.
Pian kaluni seisoi avatusta sepaluksesta. Leena kuiskasi: ”Ihana kyrpä, mä haluun sen!” Kaksi sormeani oli hänessä sisällä ja peukalo klitoriksella. Leena kiemurteli kättäni vasten. Pelkäsin, että pian joku henkilökuntaan kuuluva näkee mitä me teemme ja tulee huomauttelemaan. Vedin Leenaa lähemmäs ja kuiskasin: ”Nouse syliini.” Siirryimme kokonaan pöydän toiselle puolelle ja Leena asettui hajareisin syliini. Kullini solahti litimärkään vittuun ja Leena huokasi syvään: ”Ihanaa!” - Luulin laukeavani välittömästi.
Orkesteri oli lopettanut soittamisen ja meni tauolle. Marja ja Jussi olivat tulossa takaisin. Sain soperrettua Leenan korvaan: ”Hei, meidän täytyy vissin vähän lopettaa.” – ”Jahah, mitäs täällä tehdään?” Kysyi Marja sarkastiseen sävyyn meitä huvittuneena katsoen. – ”Mitäs luulet?”, vastasin. ”Epistä, ei me voitu tuolla lattialla tuolla tavalla!”, lisäsi Jussi.
”Eiköhän juoda nämä kahvit ja mennä hyttiimme jatkamaan kuohuviinillä?”, kysyin sepalustani kiinni napittaen. Jussi oli istuuduttuaan työntänyt käden Leenan haaraväliin ja nauroi: ”On täällä kyllä aika kuumaa ja märkää!” Minä puolestani kumarruin Marjaan päin ja suutelin tämän kuumottavia kasvoja: ”Luulen, että täälläkin on kuumaa ja märkää”, sanoin yrittäen tavoittaa Marjan jalkoväliä kädelläni. ”Älä nyt, henkilökunta näkee.”
Tyhjensimme lasimme ja lähdimme kohti kymppikerrosta. Hississä kumpikin pari kietoutui rohkeaan syleilyyn Leenan olan yli näin, kuinka Jussin käsi sujahti hameen alle, sen ylös nostaen ja paljastaen minulle niin rakkaat sievät pakarat. Huoneeseen päästyämme kaivoin kylmenneen kuohuviinin kaapista ja kaadoin juomaa laseihimme. Jussi ja Marja eivät enää juurikaan kuulleet mitään, kun tarjosin laseja heille. Laskin ne pöydälle ja kiedoin käteni Leenan ympärille. Hänkään ei aikaillut vaan ryhtyi avaamaan housujani. Kullini tunsi suurta helpotusta vapautuessaan taas housujen pinteestä. Avasin Leenan puseron nappeja ja hameen vetoketjun. Olimme kaikki nousuhumalan suoman estottomuuden turvin kamalassa kiimassa.
Leena veti minut sängyn viereen ja ryhtyi sille istuutuen imemään munaani. Se tuntui uskomattoman upealta. Marjan hame lepäsi jo lattialla ja Jussi oli juuri vapautumassa paidastaan. Vaikka Leenan imuutus tuntuikin upealta, kumarruin ja painoin Leenan selälleen, levitin reidet ja valtavaa nautintoa tuntien painauduin nuolemaan tuota puoliporsliinia pillua. Pian olimme Jussin kanssa rinnakkain sängyn päädyssä, päät toistemme puolisoiden pilluissa. Naiset nauttivat silmät suljettuina. Leena lähestyi jo orgasmia. Nuolin häpyhuulia ja klitorista, peukaloni pyöri vaginassa ja etusormeni helli pyllyvakoa ja peräaukkoa.
Leenan orgasmi oli äänekäs ja raju, hän huusi ja repi minua tukasta ja lantio kiemurteli kasvojani vasten. ”Haluan sut sisään, tuu tuu!” Nousin ylöspäin vatsaa, rintaa ja rintoja suudellen. Tuntui uskomattoman upealta
Painaa kulli tuohon ihanaan pilluun. Pelkäsin laukeavani siinä samassa. Koitin ajatella ihan muuta, mutta vieressä orgasmissa uikuttava Marja ja allani kiimassa kiemurteleva Leena pitivät minut tiukasti tilanteessa: Painoin itseäni antaumuksella ja syvään vasten tuota kiemurtelevaa vartaloa. Tunsin voimakkaan yhtymisen Leenan vartalon syleilyssä, halusin täyttää tuon naisen… - suutelimme kiihkeästi, söimme toisiamme, tunsin, kuinka Leenan pillu imi munaani ja vaati spermaani sisäänsä…..- aaahhh!
Jussi oli myös noussut Marjan syliin. Tilanne oli uskomattoman upea, vuosin fantasiat olivat nyt toteutumassa ja etsimisemme ilmeisesti lopussa, viimeinkin! Halasimme ja suukottelimme Leenan kanssa onnellisina läheisyydestä nautiskellen ja vieressä Marjan orgasmiputki jatkui. Ilmeisesti Jussilla oli yhtä vaikeaa pidätellä orgasmiaan. Kohta katselimme toisimme sylikkäin maaten, tyytyväisinä.
….jatkuu

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hienoa, että joku pitkästä eikaa kirjoittaa parinvaihtotarinoita. Hyvä
Kaunis ja eroottisesti kiihottava tarina. Sisälsi useita hyviä yksityiskohtia, erityisesti minua ilahdutti naisten stay up sukat.
Odotan mielenkiinnolla jatkoa
HIeno ja hyvin kirjoitettu tarina! Jatkoa pian, please...