Selkä

Minulla luultavasti selkäleikkaus edessä n.2 - 5 kk päässä. Minulla on vasemmalla puolella hermo puristuksissa. Vaiva tullut vanhan kuivuneen tyrän jälkeen. Säteilee kipua vasempaan jalkaan. Välillä kipuja enemmän välillä vähemmän, autolla ajaminen joskus vaikeaa, kun ei saa kunnolla poljettua kytkintäkään alas.
Lääkäri sanoi, että leikkaus tapahtuu n. 3 cm viillosta selässä. Sanoi myös, että leikkaukseen nukutetaan. Olisiko kenelläkään omakohtaisia tietoja asiasta. Menen Ortobedille Maanantaina.
Olen juossut, kävellyt, hiihtänyt, käynyt kuntosalilla, uinut, vesijuossut ja polkenut crosstreineriä. Jo 8 kk. Mutta parantunut en ole. Fysioterapeuttikin on yrittänyt minua auttaa.
Leikkaus pelottaa, mutta jos siitä olisi apua, saisi sukat aamulla jalkaan ilman tuskanhikeä.
Hyvää kesää kivuista huolimatta.
2456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

alaselästä 4-5 väli. Sairaalaan menin leikkausta edeltävänä päivänä, pois pääsin kahden vuorokauden kuluttua. Leikkaus tehtiin nukutuksessa. Leikkauksesta toivuin erittäin hyvin, leikkauspäivän olin levossa, mutta heti seuraavana aamuna nousin kävelemään ja istumaan sängynlaidalle ruokailun ajaksi. Istumarajoituksia ei ollut. Haava on noin 7cm. pitkä, siinä oli seitsemän tikkiä. Kipuja ei ollut, muuten kuin vähän leikkaushaavassa. Leikkauksen jälkeen pitää tietenkin olla varovainen ja noudattaa annettuja ohjeita, mutta ainakin itselläni toipuminen on sujunut nopeasti, kipuja ei selässä ole ollut ja jalkaankin on tunto jo palannut lähes normaaliksi, seisomaan pystyy ihan suorana ja kävelemään tasapainoisesti molemmilla jaloilla. Lenkkeilyn aloitin uudelleen noin kahden viikon kuluttua leikkauksesta. Näillä näkymin kaikki näyttää taas hyvältä. Omalla kohdallani leikkaus oli ainut vaihtoehto, pullistuma oli laaja ja olen onnellinen, että pääsin niistä kivuista. Tällähetkellä en tarvitse käyttää särkylääkkeitä. Hyvä yleiskunto auttaa toipumisessa, joten liikuntaa kannattaa harrastaa mahdollisuuksien mukaan koko ajan. Kaikkea hyvää sinulle ja toivottavasti pääset pian kivuistasi eroon ja pääset taas nauttimaan elämästä!

Äänestä
  • Kiitos kun vastasit, minun leikkaukseni on juuri samankaltainen ja Torstaina viikon päästä on leikkauspäivä.
    Tuo oli hyvä kuulla, että pääsee kävelemään, eikä kivutkaan ole hirvittävät.
    Toivottavasti minäkin toivun nopesti ja saan nuo iskiaskivut pois.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Leikkaus kirjoitti:

Minulla luultavasti selkäleikkaus edessä n.2 - 5 kk päässä. Minulla on vasemmalla puolella hermo puristuksissa. Vaiva tullut vanhan kuivuneen tyrän jälkeen. Säteilee kipua vasempaan jalkaan. Välillä kipuja enemmän välillä vähemmän, autolla ajaminen joskus vaikeaa, kun ei saa kunnolla poljettua kytkintäkään alas.
Lääkäri sanoi, että leikkaus tapahtuu n. 3 cm viillosta selässä. Sanoi myös, että leikkaukseen nukutetaan. Olisiko kenelläkään omakohtaisia tietoja asiasta. Menen Ortobedille Maanantaina.
Olen juossut, kävellyt, hiihtänyt, käynyt kuntosalilla, uinut, vesijuossut ja polkenut crosstreineriä. Jo 8 kk. Mutta parantunut en ole. Fysioterapeuttikin on yrittänyt minua auttaa.
Leikkaus pelottaa, mutta jos siitä olisi apua, saisi sukat aamulla jalkaan ilman tuskanhikeä.
Hyvää kesää kivuista huolimatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu