Onko nyt sattumoisin niin Suomessa, että jos minä väitän suomalaisessa lehdessä erään tunnetun suomalaisen henkilön syöneen Kolumbiassa jäätelöä (kiistämätön fakta) ja rikkoneen paikallista jäätelönsyönnin kieltävää lakia niin että siitä voi saada vankeustuomion (täysin perätön väite) ja lukijani uskovat minun väitettäni (uskottava fakta) niin minä eikä päätoimittaja olekaan loukanneet jäätelönsyöjän kunniaa?
Kunnianloukkaus
harjoittelua ...
4394
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
olla itse sparen johtaja!!
Voit aloittaa harjoittelun vaikka tuosta:
1 luku (16.8.1996/626)
Suomen rikosoikeuden soveltamisalasta
1 § (16.8.1996/626)
Kunnianloukkaus, tahallisuus Tekstiversio
04.02.2008
Otettiin uuteen syyteharkintaan ja ratkaistiin tahallisuutta koskevan näytön puuttumiseen perustuvalla syyttämättäjättämispäätöksellä kunnianloukkausasia, jossa epäilty oli halventanut toista nimittämällä häntä halventavasti lähestymiskieltoasiassa tuomioistuimelle jättämässään asiakirjassa. Päätöksessä todettiin, ettei RL 24 luvun 9 § 2-kohdassa tarkoitetun kunnianloukkauksen tahallisuus lähtökohtaisesti edellytä tekijältä loukkaamistarkoitusta, vaan riittää, että tekijä pitää toisen halveksutuksi tulemista varsin todennäköisenä seurauksena. Korkeimman oikeuden päätöksen KKO:2007:56 valossa oli kuitenkin katsottava, ettei paikkansa pitävien tietojen esittäminen täyttänyt em. rikosta, ellei tekijällä ollut loukkaamistarkoitusta. (241/21/07)
Lisättäköön alkuperäiseen, että kunniaaloukkaamattomuudesta epäillyllä tyypillä on oikeustieteen tohtorin tutkinto "jäätelönsyöntiä" koskevasta lainsäädännöstä ja hän opettaa yliopistossa oikeustiedettä. Tämän pätevyyden takia lehdessä häntä varmaankin haastateltiin. Häneltä voinee myös odottaa tavanomaista parempaa ymmärrystä siitä, millaisia lausuntoja hän antaa.
Lehtijutussa hän antoi ymmärtää (lukijan arvio) tuntevansa Kolumbian lainsäädännön sekä lukijalla on ollut syytä uskoa näin asian olevan, koska hänen meriittinsä oikeustieteessä mainittiin jutussa.
Lehdellä on ollut käsittääkseni hyvät lakimiesresurssit tarkistuttaa artikkelin faktat omilla lakimiehillään, eri asia sitten, onko heitä käytetty, jos haastatellun on arveltu olleen pätevämpi oikeusopillisesti kuin lehden omien lakimiesten.
Loukkaamistarkoitusta ei välttämättä ole ollut. Jos kyseessä olisi ollut normaali ihminen niin vaikuttaisi siltä, että haastatellulta oli mennyt luulot ja tiedot sekaisin.
Mutta jos tuo on sallittua niin kohta joku nimeää itsensä puolueettomaksi veroasiantuntijaksi ja väittää jonkun yksilöidyn marjanpoimijan syyllistyvän veropetokseen (marjanpoiminta on tietääkseni verovapaata). Haastatellun puolustuksena olisi, että "emmä sittenkään tiennyt ja varsinkaan en tarkoittanut pahaa". Lehti väittäisi luottaneensa täysin haastatellun asiantuntemukseen.