Meillä on vauvan yritystä takana 1,5 vuotta, emme ole vielä olleet tutkimuksissa. Mietin, että jos tulee jokin todella hankala diagnoosi, joka johtaisi pitkiin ja kivuliaisiin (ja mahdollisesti tuloksettomiin) hoitoihin, mieluummin menisin adoptiojonoon.
Miksi olette halunneet lapsettomuushoitoja? Onko ongelma näyttänyt aluksi helposti ratkaistavalta? Oletteko kenties halunneet kokea raskauden ja synnytyksen? Itselläni on adoptiosukulaisia, ja pidän sitä eettisesti hyvänä vaihtoehtona. Haluaisin kuulla, mitä kokeneemmat ajattelevat.
Miksi olette halunneet lapsettomuushoitoja? Onko ongelma näyttänyt aluksi helposti ratkaistavalta? Oletteko kenties halunneet kokea raskauden ja synnytyksen? Itselläni on adoptiosukulaisia, ja pidän sitä eettisesti hyvänä vaihtoehtona. Haluaisin kuulla, mitä kokeneemmat ajattelevat.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olemme yrittäneet vauvaa neljä vuotta, joiden sisään sisältyy puolet "normaalia" yrittämistä ja puolet hoitoja. Meillä ei ole mitään esteitä, ettemmekö ryhtyisi myös adoptioon, mutta koska tutkimusten alkutaipaleella kerrottiin, että syy on selittämätön ja kaiken pitäisi toimia ja hoidoista voisi olla meille apua, päädyimme hoitoihin. Ensimmäinen ivf:n tulos ei sitten ollut lääkkeiden annostelusta johtuen kaikkein paras, joka meille jo etukäteen kerrottiin. Ensimmäinen hoito on aina ns. koehoito, jolla nähdään miten kroppa toimii. Toisesta tulikin sitten jo paljon munasoluja ja katsellaan nyt, onko Taimi lähteny ns. itämään. Sen päätöksen olemme tehneet, että enempää emme hoitoja ota, sitten mietitään adoptiota tai elämää ilman lapsia.
Olen samaa mieltä, että adoptio on ihan yhtäläinen tapa tulla äidiksi. En mitenkään halua painostaa sinua hoitoihin, mutta onhan yksi näkökulma myös se, että lapsettomuus voi olla suht helpostikin ratkaistavissa. Jos lapsettomuus johtuu esim. siitä, ettei munasolu jostain syystä irtoa, niin pelkästään clomifen-pilleri voi olla riittävä apu. Ymmärrän kyllä sen, että voi tuntua stressaavalta mennä hoitoihin ja odotella tuloksia yms.
Olen itse mennyt hoitoihin, koska biologisen lapsen toivominen tuntuu olevan aika syvällä minussa.
Yrittelimme hoidoissa pari vuotta. Syy ei koskaan lapsettomuuteen selvinnyt eikä hoidot koskaan tuottaneet tulosta, vaikka lääkärit muuta odotti. Me lopetimme hoidot ja odottamme vielä tämän vuoden puolella tietoa lapsesta tuolta kaukaa.. Sydämissämme hän on jo meidän ikioma lapsemme. Ei tämä adptiokaan silti nopea tapa ole, nyt on kulunut jo n. pari vuotta aloituksesta.
Kaikki tavat saada lapsia ovat hyviä. Lapset ovat ihania.
Lapsen saaminen on kaiken mullistava asia. Siihen liittyy paljon iloa, tuskaa, odottamista, yllätyksiä sekä mukavia että ei-mukavia. Raskausaika valmistaa kaikkeen tähän.Samanlaisia tuntemuksia käy läpi hoitojen aikana. Joutuu hyväksymään paljon asioita, olemaan tyytyväinen vähäänkin sekä iloitsemaankin kun onnistuu, toivo on iso osa hoitoprosessia.
Oletko miettinyt että miksi sinä mieluimmin adoptoisit kuin että yrittäisit omaa lasta? Se ei varmasti ole sen helpompi tie äidiksi/isäksi kuin hoitojen tai luomuraskauden kautta. Jos tässä saa sanoa mitä asiasta ajattelen niin en usko sinun olevan vielä kypsä vanhemmaksi jos pelkäät hoitojen hankaluutta, lapsen kanssa on niin monta kummaa edessä että hoitohommat ovat pientä siihen verrattuna, saatat saada adoptiossa vaikka sairaan/vammaisen lapsen tai muuta yllättävää ja mitäs sitten? Mietihän asioita, kyllähän aikakin tekee tehtäväänsä eli kypsyttää sinua asiaan mutta pohdi perin juurin, ja käy vaikka jonkun ammattilaisen pakeilla. Nimenomaan sellaisen jolle nämä asiat ovat tuttuja. Kaikella lämmöllä.
Mieti tarkasti nimimerkki: adoptiolapsen saamiseen liittyy juuri kaikki nuo asiat joita kuvasit =) . Se on oiva tapa saada lapsi ja kasvaa vanhemmuuteen, ihan samoin on luomutapa. Tosin luomuksi ei hoitojen kautta tulevaa lasta kai voi sanoa... mutta hoitojenkin kautta lapsi on varmasti tervetullut ja ihana.
Minusta on ihan normaalia miettiä noita alkuperäisen kirjoittajan mainitsemia juttuja. Ei siihen tarvita mitään ammattiauttajaa vaan ystäviä tai esim. lapsettomien yhdistyksen kautta vertaistukea. En ollenkaan usko, että alkuperäinen kirjoittaja olet vielä kypsymätön lapseen. Nythän se kasvu kohta vanhemmuutta vasta on aluillaan aikaan on 9 kk tai ehkä enemmän.
Ja vielä mieti tarkasti nimimerkille: sairaan tai vammaisen lapsen voi saada biologisestikin, ei vain adoption kautta. Sitä ajatusta jokainen tuleva äiti varmasti miettii ja adoptiossa on pakkokin ihan sosiaalityöntekijöiden kanssa.
Hyvää kesää kaikille. Adoptio/hoidot/luomu, kaikki lapset ovat hyviä ja vanhemmilleen ainutkertaisia. Kaikki vanhemmat saavat heidän kauttaan juuri ne kokemukset jotka heidän kuuluukin saada. Aivan varmasti erilaiset, mutta ei mikään niistä ole huonompi tai parempi muita. Kaikki ei sovi adoptiovanhemmiksi, kaikki ei sovi biovanhemmiksi, kaikki eivät edes halua lapsia ja vielä on niitäkin, jotka saavat lapsia, vaikkei ehkä pitäisi. Maailma on moninainen. Onneksi.
Meillä vauvatoiveita ja yrityksiä oli takana 3 vuotta kun lähdimme tutkimuksiin. Kävimme läpi lapsettomuustutkimusket mutta muuta syytä ei löytynyt kuin minulla runsasta laja-alaista endomertioosia. Hoitoja aloiteltiin sen verran että iseminaatio tehtiin kerran, siitä alkoikin raskaus heti. Se vain valitettavsti päätyi keskenmenoon. Hoitojan oli tarkoitus jatkua, vielä nseminaatiolla, mutta yhdet kuukautiset piti välissä odottaa. Niitä toisi ei sitten tullutkaan , koska olin tullut raskaaksi ilman hoitoa!
Asiaa olimme kuitenkin miettineet ja sitä kuinka pitkälle haluamme asiassa mennä. Olimme valmiita ainakin noin teoriatasolla koeputkihedelmöityksiin asti, mutta vain omilla sukusoluillamme. Sen olin päättänyt jo alusta asti että vaikka lapsen haluan en halua siitä puoliski itseni ja puoliksi jonkun toisen vieraan geeneillä. Toisin sanoen lapsi olisi meidän molempien sukusolujen tulos tai sitten ei kummankaan.
Adoptiota emme olleet ajatelleet vielä tuossa vaiheessa mitenkään vakavsti,koska ajatus omasta biologisesta lapsesta ei ollut täysin utopistinen, eikä meissä vikaa ollut. Miehelläni oli jo edellisestä avioliitosta 3 lasta, joten adoptio ei ollut ihan ensimmäinen ajatus.
Muutenkin kun ajattelin koko lapsen saantia, hoitoja, tutkimuksia ja adoptiota oli minulla päälimmäinen ajatus siinä se että haluain kokea itse raskauden, miltä se tuntuu kehossa, miten lapsi kasvaa sisälläni. Lisäksi( voi kuulostaa hullulta) halusin kokean itse synnytyksenkin. Nämä tuntemukset olivat niin voimakkaita yhdessä sen kanssa että meillä oli jo mieheni kolme pientä lasta, niin adoptio ei tuntunut ajakohtiselle.
NO kaikki meni hyvin, yhteinen lapsemme syntyi ja sain kokea kaiken sen sen mitä olin toivonut, raskauden, synnytyksen, biologisen äityiden tunteet. Nyt tämä nuorinkin on jo 16 -vuotias!
Joskun näin jälkeen päin ole miettinyt millaista olisi ollut jos emme olisisaaneet yhteistä biologista lasta. Olisko meillä adoptiolaspi? Vai olisko mieheni 3 riitäneet minulle? Jos arvauksen heittäsin niin veikkaisin että olisimme adoptoineet pienen kiinalaisen tytön.......:))
adoptiokin, mutta mieheni ei halunnut lähteä prosessiin mukaan.
Ensisijaisesti itselläni oli toiveissa biologisesti kummankin geeneistä lapsi.
Se ei kuitenkaan onnistunut minulta vaan kaikki alkavat raskauteni päätyivät varhaisiin keskenmenoihin.
Tämän jälkeen paras vaihtoehto minusta ja miehestänikin oli lahjoitusmunasolu hoito.
Tämä sitten tuotti toivotun tuloksen ja nyt olen ollut vajaan viikon verran meidän pikkuisen kanssa kotona.
Lapsi tuntui alusta asti täysin omalta, vaikka ei minun geenejä saanutkaan.
Molemmat olemme aivan tohkeissamme ja tunnen vahvasti halua elää juuri tässä hetkessä, en kaipaa mitään tai mihinkään muualle.
Meillä koko projekti vei n.4 vuotta ja kaksi vuotta tehokkaita hoitoja.
Onnea vauva projektiin!
Olen sitä mieltä että luomuna. hoidoilla tai adoptoimalla saadut lapset ovat yhtä arvokkaita ja omia mutta jokaisen pitää sisimmässään miettiä mitä haluaa. Jokaisella tavalla voi saada terveen lapsen tai sairaankin lapsen, omat geenit ei takaa tervettä, helppoa ja aina ihanaa lasta vaan lapsen kuin lapsen kanssa on varmasti raskastakin välillä. Jokainen tekee omat valintansa yrittääkö hoitoja ja kuinka paljon. Silti minusta on arveluttavaa ns. houkutella hoitoihin sanomalla parilla pillerillä lapsettomuus voi poistua. Kuitenkaan osa ei tule raskaaksi millään hoidoilla. Adoptiossa lapsen useimmiten saa. Toivon tietysti kaikille lapsia, olipa kenenkin valinta mikä tapa vaan.