Nuorison aliarviointi

Itse olen ainakin monia pentupalstalla kirjoittaneita avustanu koiran hoitoon ja täytän 17v. Kiitelty on, ei ole kukaan valittanu iästä. Tosiaan itselläni on kyllä kasvattajaäiti joka on useampaa rotua kasvattanu ja näin ollen tiedän aika paljon asioista..

Sekin että koirien hoito, kasvatus ja koulutus ei mene tietyn teorian mukaan. Tapoja on yhtä monta kuin koiran omistajia. Jotkin tavat on tietenkin parempia kuin toiset, mutta esim. koulutustavatkin riippuvat koirasta yksilönä. Kovakalloiselle koiralle saa vähän räyhäistäkkin jos se tekee väärin, mutta et sinä voi herkkää koiraa kovistella, koska siitä saattaa tulla pelokas.

Kaikki ei mene yksi yhteen. Ja aloittajalle sanon (vaikka nyt en aloittajaa tunne, enkä halua paljoa yleistää) että monilla (en sano kaikilla) on kuitenkin sellainen "kyllä minä osaan ja tiedän, en tartte neuvoja" -asenne. Kannattaa ottaa rohkeasti neuvoja kokeneemmilta (en sano että aikuiset ovat suoraan kokeneita ikänsä puolesta, koska olen itsekkin nuori ja hyvin kokenut).

Tosiaan jostain se on lähdettävä ja koiraharrastus on kaikkien laji :) Rattoisaa kesän odotusta kaikille :)

ps. Minkä rotuinen koira sinulla ap on? Ikä? :)

Olen samaa mieltä, nuorten koiranomistajien aliarviointi on typerää.

Oma koiraharrastukseni alkoi muutama vuosi sitten ollessani 20-vuotias ja olen monenlaisiin koiranohjaajiin törmännyt erinäisissä koulutustilaisuuksissa.

Minusta nuorissa koiranomistajissa on hyvää se, että he eivät luule itsestään liikoja. He tietävät omat heikkoutensa ja haluavat oppia lisää. Monella vanhalla konkarilla on se asenne, että turha minnekään kursseille tms. mennä. Osaan jo kaiken.

Olen myös itse miespuolisena koiraharrastajana huomannut, että melkoisia ennakkoluuloja on myös meitä miehiä kohtaan. Mutta ehkä se lienee ihan aiheellistakin.. Valitettavan paljon näkee vielä niitä "tottele tai saat selkääsi" -periaatteella kouluttavia ja useimmiten ovat juuri miehiä. Suurena positiivisen vahvistamisen kannattajana on vaan ärsyttävä kuulla niitä vihjailevia kommentteja, että "tuo varmaan hakkaa koiraansa".

Olin tuossa jossain vaiheessa luentomuotoisesti järjestetyssä naksutinkoulutustapahtumassa. Osallistujia oli noin 100 joista miehiä oli kolme :) Sekin kertoo jotain.. Yksi näistä miehistä kertoi, että hänen palveluskoiraharrastaja kaverinsa nauroivat räkäisesti kun kuulivat että herra meinaa kouluttaa koiraansa klikkerilla. Hohoho :)

Sain oman koiran mennessäni yläasteelle. Perheelläni oli ollut muita lemmikkejä sekä kokemusta yhdestä melko vaativasta koirasta ja yhdessä etsittiin minulle oletettavasti helpompi rotu. Musta oli tosi tärkeää, että koira oli MINUN, vaikka koko perheen kaverihan se oli.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että ei koira voi eikä saa olla yksin seiskaluokkalaisen eikä vähän vanhemmankaan nuoren vastuulla. Itkin parin yön jälkeen, että näinkö rankkaa tämä pennun hoito on. Vanhempani olivat kuitenkin täysillä mukana, tukivat ja auttoivat, maksoivat kulut, lenkittivät tarvittaessa, aitasivat pihan ym.
Olen 24 ja sama koira on edelleen rakkaana ystävänäni:) Ja yhä tarvitsen vanhempieni apua epäsäännöllisen elämänrytmin takia. Koira viettää paljon aikaa kotitalossani ja ilman perheen tukea, minulla ei olisi mahdollisuutta pitää sitä.
Kun perheen nuorelle otetaan koira, myös muun perheen pitää jakaa vastuuta ja ottaa huomioon, että koira ei ehkä voikaan muuttaa esim. opiskelija-asuntoon tms. Siinä iässä elämäntilanteet saattavat muuttua yllättävästikin.
Itse koen, että oli mahtavaa, että vanhempani tarjosivat minulle mahdollisuuden ottaa koira. Se opetti nuorena vastuuseen ja kenties piti poissa jostain pahastakin..