Meillä on 15v tytär. Hänen ollessa pieni, katsoin tv:stä Sannan tarinan. Alussa pieni pellavapäinen tyttö juoksi niityllä iloisena, aivan kuin omamme samoihin aikoihin. Sanna eksyi nuorena väärään seuraan ja ajautui huumeiden pariin. Sanna menehtyi ennen 25v syntymäpäivänsä
käsivarret pistoksista mustina. Itkin lohdutomasti silloin dokumentin aikana ja pidin omaa tytärtä sylissäni. Vannotin itselleni attä meille ei koskaan saisi käydä niin. Mitään en enempää toivonut ja toive kuin että lapseni saisi parhaan mahdollisen elämän. Näin meistä moni vanhempi varmn ajattelee.
Nyt tyttären kaveriporukkaan on ilmaantunut muutamia henkilöitä joiden taustat ei ole ihan "puhtaat". Eniten surettaa tyttö jota kaikkien nuorten vanhemmat haluaa välttää. Tämä tyttö on joutunut kärsimään 17v elämänsä aikana enemmän kuin meistä moni aikuisista. Hurjien huhujen kanssa on vaikea elää, meidän ja varmaan hänenkin. Mietin miten kamalaa se on tälle tytölle jos kaikki puheet ovat vain ilkeää juorua. Päätin soittaa poliisille ja kysyä onko huoleni aiheeton. Koko viime yön mietin ja valvoin ja toivoin. Toivoin että olen ollut tyhmä ja olisin pelännyt turhaan.
Päätin että teetän itselleni AASI-paidan jos olen ollut niin tyhmä että syytän toista turhaan kuulopuheiden vuoksi. Olen aina yrittänyt itse opettaa lapsiani että ketään ei saa tuomita jos ihmistä ei tunne. Nyt tuntui että olin itse syylistynyt samaan. Lopulta toivoin että saan sen Aasi-paidan päälleni ja muistutuksen omista opeistani. Mikä minä olen opettamaan jos itse käyttäydyn toisin.
Lopulta puhuin poliisin kanssa ja viesti oli selkeä. Vastauksena sain että hän ei antaisi oman lapsensa olla tässä seurassa. Toteamus oli että ei savua ilman tulta... Mulle iski niin paha olo koko asiasta. Harmittaa tytön puolesta mihin on itsenä ajanut. Hänen isänsä rakastaa häntä suuresti ja huolissaan. Isänä voi joskus olla vaikeaa kasvattaa tyttöä yksin, joten ymmärrän häntä hyvin. Tahtoisin niin auttaa, mutta en pysty siihen koska pelkään että oma tyttäreni ajautuu samaan ojaan. Lähtölaskenta on jo alkanut vaikkei oma lapseni sitä nääkkään. Koulu menee penkin alle...kaikki luisuu hiljalleen käsitä jos hän ei ymmärrä että seuran pitää vaihtua.
Samalla olen kuitenkin niin iloinen että minulla on kaunis ja terve tytär. Niin fiksu ja ajattelevainen. Nuori nainen joka ymmärtää kaikesta huolimatta oikean ja väärän rajan. Kuitenkin tämä eksynyt ystävä pitää nyt unohtaa ja kaiken on muututtava, koska alaspäin on liian helppo mennä. Samalla sydämeni huutaa tuskaa toisen tytön puolesta joka on kärsinyt jo paljon eikä elämä näytä nytkään valolla suuntaa. Hänellä ei ole kuin muutama ystävä ja nyt yritän repiä häneltä ystäviä pois. Tämä tuntuu tosi pahalle, koska auttavan käden tilalla yritän ottaa jotain tärkeää pois eikä se taatusti auta tätä tyttöä. Mitään muutakka en voi, koska rakastan omaa tytärtäni enemmän kuin miään muuta elämässä, enkä voi antaa itselleni koskaan anteeksi jos hänen elämänsä päättyy kuten Sannan tai monen muun.
Miten ihmeessä saan tyttäreni ymmärtämään miksi tämä ystävä pitää unohtaa ja miten ihmeessä saan itseni ymmärtämään, että näin jätän hätää kärsivän nuoren ja välitän vaan oman lapseni tulevaisuudesta? Miten te muut olette selvinneet nuorten kanssa jotka eksyvät väärään seuraan? Miten teille on käynyt? Miten meidän käy...
käsivarret pistoksista mustina. Itkin lohdutomasti silloin dokumentin aikana ja pidin omaa tytärtä sylissäni. Vannotin itselleni attä meille ei koskaan saisi käydä niin. Mitään en enempää toivonut ja toive kuin että lapseni saisi parhaan mahdollisen elämän. Näin meistä moni vanhempi varmn ajattelee.
Nyt tyttären kaveriporukkaan on ilmaantunut muutamia henkilöitä joiden taustat ei ole ihan "puhtaat". Eniten surettaa tyttö jota kaikkien nuorten vanhemmat haluaa välttää. Tämä tyttö on joutunut kärsimään 17v elämänsä aikana enemmän kuin meistä moni aikuisista. Hurjien huhujen kanssa on vaikea elää, meidän ja varmaan hänenkin. Mietin miten kamalaa se on tälle tytölle jos kaikki puheet ovat vain ilkeää juorua. Päätin soittaa poliisille ja kysyä onko huoleni aiheeton. Koko viime yön mietin ja valvoin ja toivoin. Toivoin että olen ollut tyhmä ja olisin pelännyt turhaan.
Päätin että teetän itselleni AASI-paidan jos olen ollut niin tyhmä että syytän toista turhaan kuulopuheiden vuoksi. Olen aina yrittänyt itse opettaa lapsiani että ketään ei saa tuomita jos ihmistä ei tunne. Nyt tuntui että olin itse syylistynyt samaan. Lopulta toivoin että saan sen Aasi-paidan päälleni ja muistutuksen omista opeistani. Mikä minä olen opettamaan jos itse käyttäydyn toisin.
Lopulta puhuin poliisin kanssa ja viesti oli selkeä. Vastauksena sain että hän ei antaisi oman lapsensa olla tässä seurassa. Toteamus oli että ei savua ilman tulta... Mulle iski niin paha olo koko asiasta. Harmittaa tytön puolesta mihin on itsenä ajanut. Hänen isänsä rakastaa häntä suuresti ja huolissaan. Isänä voi joskus olla vaikeaa kasvattaa tyttöä yksin, joten ymmärrän häntä hyvin. Tahtoisin niin auttaa, mutta en pysty siihen koska pelkään että oma tyttäreni ajautuu samaan ojaan. Lähtölaskenta on jo alkanut vaikkei oma lapseni sitä nääkkään. Koulu menee penkin alle...kaikki luisuu hiljalleen käsitä jos hän ei ymmärrä että seuran pitää vaihtua.
Samalla olen kuitenkin niin iloinen että minulla on kaunis ja terve tytär. Niin fiksu ja ajattelevainen. Nuori nainen joka ymmärtää kaikesta huolimatta oikean ja väärän rajan. Kuitenkin tämä eksynyt ystävä pitää nyt unohtaa ja kaiken on muututtava, koska alaspäin on liian helppo mennä. Samalla sydämeni huutaa tuskaa toisen tytön puolesta joka on kärsinyt jo paljon eikä elämä näytä nytkään valolla suuntaa. Hänellä ei ole kuin muutama ystävä ja nyt yritän repiä häneltä ystäviä pois. Tämä tuntuu tosi pahalle, koska auttavan käden tilalla yritän ottaa jotain tärkeää pois eikä se taatusti auta tätä tyttöä. Mitään muutakka en voi, koska rakastan omaa tytärtäni enemmän kuin miään muuta elämässä, enkä voi antaa itselleni koskaan anteeksi jos hänen elämänsä päättyy kuten Sannan tai monen muun.
Miten ihmeessä saan tyttäreni ymmärtämään miksi tämä ystävä pitää unohtaa ja miten ihmeessä saan itseni ymmärtämään, että näin jätän hätää kärsivän nuoren ja välitän vaan oman lapseni tulevaisuudesta? Miten te muut olette selvinneet nuorten kanssa jotka eksyvät väärään seuraan? Miten teille on käynyt? Miten meidän käy...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sulla on vaikea motiivi ristiriita. Tunnet syvää empatia tätä kaltoinkohdeltua, tuhoa kohti kulkevaa tyttöä kohtaan. Haluaisit auttaa häntä, kenties jopa pelastaa hänet. Kun tiedät, että yksikin hyvä aikussuhde voi olla riittävä jne. Tunnet vastuuta hänestä, koet ettet saisi jättää häntä pulaan. Sinuna kutsuisin tytön kotiisi teelle, kahville ihan mitä vain. Keskustelisin hänen kanssaan, mutta avoimesti, ei mitään uteluita tai sellaista salapoliisin työtä (ymmärrät varmaan)kertoisin omana mielipiteenäni huolestumiseni. Miettisin mihin voisin häntä ohjata, yleensä jos on noin vaikea tilanne, tarvitaan jo paljon tukea ja ihan ammattilaisten osaamista. Pelkkä rakkaus ja välittäminen ei häntä paranna. Koska sinulle ei ole mahdollista antaa sitä riittävän paljon!
Ja omalle tyttärelleni kertoisin avoimesti perustellen miksi en halua hänen olevan tytön kanssa. Puhuisin ihmisarvosta ja tasa-arvosta kaikkein kesken, mutta samalla siitä, ettei tarvitse itse kuitenkaan "sekaantua" kaikenlaiseen rankkaan vain empatian takia. Koska muuten pelastettavia riittää....pahmillaan joku rentunoloinen mies, jonka rakkaus ohjaisi oikealle tielle. Tyttäresi ei 17-vuotiaana ole kypsa arvioimaan sitä mille hän itsensä altistaa, kun sitoutuu suistuvalle tielle lähteneen ystävän. Hän joutuu kantamaan liian suuren vastuun. Ystävyys ei olisi tasavertaista, vaan tarvitsevaa, yksisuuntaista. Tyttärelläsi on oikeus elää onnellista ja kevyttä elämää, ilman synkkää varjoa vierellään. Tyttäresi ei tarvitse kutistaa itseään ollakseen vertainen tälle tytölle.
Sitten miettisit sitä, miksi tyttäresi hakeutuu tuon tytön kaltaisten seuraan. Ja tätä pohtisin pitkään ja hartaasi. Itseäni rehellisesti tutkien ja häntä kuunnellen.
Itse olen kieltänyt tyttäreltäni seurustelu, jos en pidä heidän arvomaailmaansa suotavana. Tietysti ilman turhaa nipotusta.
Siis anteeksi tyttäresi oli 15-vuotias. Eli sitä suuremmalla syyllä irroitat hänet tuosta kuviosta.
Asiasta on puhuttu paljon, yhdessä tytön kanssa, hänen ystävien ja tämän "ongelmatytön" kanssa. Ongelma on lähinnä se, että 100% varmuutta ei ole mitkä huhut pitää paikkaansa ja mitkä ei. Lisäksi tämä tyttö jolla on ongelmia, ei ole niin luotettava, että uskoisin hänen vakuuttelujaan. Eilen itkin koko illan ja mietin miten väärin teen jos hänen elämänsä luisuu vuokseni jos riistän häneltä (ainakin toistaiseksi) kunnolliset ystävät. Illalla tämä tyttö sitten soittikin ja itki ihan lohduttomasti ja pyysi kertomaan mitä pahaa hän on tehnyt. Kerroin poliisn kertomat terveiset ja selitin etten pysty luotamaan ja auttamaan häntä kun pelkään oman laseni puolesta. Hän kertoi kuinka tyttäreni ja tämän ystävä on pitänyt hänet nyt kaidalla polulla, eikä hänellä ole muita. Tiedän ettei tämä tyttö ole läpensä paha, vaan herkkä ja tunteellinen kovasta kuoresta huolimatta. Koska mitään varmaa ei ole tapahtunut, lupasin että annan yhden, ainostaan YHDEN tilaisuuden ja jos hän pettää sen, lähetän tyttäreni toiselle paikkakunnalle isovanhempien luokse. Hän vannoi ja lupasi että hän pitää sovitusta kiinni koska ei halua menettää ystäviään. Sovimme että me voimme tehdä "tarkastus-iskuja" viikonloppuisin ja katsoa että kaikki on varmasti ok kaikilla lapsilla. Sanoin etten voi luvata muiden vanhempien puolesta mitään, mutta puhun heille ja kerron mitä itse olen luvannut. Nähtäväksi jää, pitääkö hän tätä mahdollisuutta niin tärkeänä että pysyy aisoissa. Poliisi ei tästä asiasta kovastikkaan ilahtunut (soitin hänelle myös tänään ja kerroin mitä olen päättänyt). Asia on niin ristiriitainen, enkä uskonut että joskus joutuisin tälläiseen mukaan. Tällä hetkellä en toivo muuta, kuin että kaikki lopulta kääntyisi hyväksi eikä tätä päätöstä tarvitsisi koskaan katua. Hullultahan se toisaalta tuntuisi asiasta vauhkoontua ilman todisteita, että lähettäisi tyttären toiselle paikkakunnalle jos tätmä toinen tyttö on jo paremmalla tolalla. Teen sen kyllä jos niin on pakko. Hän on kuitenkin kaikkein tärkein minulle
maailmassa.
Minäpä nuoren näkökulmasta kerron sinulle mielipiteeni.
Olen 17 vuotias, erästä erikoislukiota käyvä nuori, eli siis en mikään kaiken tyhmimmästä päästä oleva, kun sellaiseen olen päässyt.
Olen suvaitsevainen ja suhteellisen vapaamielinen, alkoholia en ole pahemmin käyttänyt, mutta nyt lähiaikoina olen alkanut olla humalassa yhä useammin. Kamalassa sekoilukännissä en näe järkeä, joten niin paljon en juo.
Muidenkin päihteiden kanssa olen tullut tutuksi (en toki kaikkia itse ole käyttänyt/kokeillutkaan, mutta kaverit käyttävät muutakin kuin alkoholia). en erottele päihteitä, sillä mielestäni kaikki tuhoavat, tupakka eräänä vahvimmin tuhoavana. Myöskin kahvi on päihdeaine mielestäni, joissain tapauksissa jopa sokeri! Aiheuttavat kaikki addiktiota.
Kuitenkin asiaan! Mikäli olet tytöstä huolissasi, varmasti voisit keskustella hänen kanssaan? Voisit kai kutsua oman tyttäresi kavereineen teille viettämään "tyttöjeniltaa"? samalla saisit kontaktia tyttäresi kavereihin ja pääsisit katsomaan ovatko sittenkään niin kamalia! Myöskin sivuraiteilla olevan tytön isän kanssa voisit varmasti olla yhteyksissä. Miksi pitää viedä ihmiseltä jolle tahtoisi antaa?
Tietysti ymmärrän pelkosi siitä mitä omalle tyttärellesi tapahtuu. Luultavasti hän kuitenkin saa hyvää elämänkokemusta, tietää mitä voi tapahtua jos ei pidä kontrollia. Jos tyttäresi mielestäsi on fiksu, luulisin että sinä voisit häneen sen verran luottaa, että antaisit olla ystävänsä kanssa. Ja onhan hän, vaikka kuinka yrittäisit erottaa heitä.
Oikein rauhaisaa kesää teille!
Olen yrittänyt puhua tyttärelleni (kauniisti, en huutamalla vaan kertomalla miten tärkeä hän on jne). Tyttö on vaan nyt juuri 15 täytettyään vielä niin vahvan murrosiän kourissa, ettei siitä aina tule mitään. Onneksi sinä olet päässyt 17v asti ja nyt olet itsekkin huomannut miten tolkutonta on vetää kauheat lärvit jne. Ymmärtääkseni olet myös niin fiksu, ettet sekaannu pahempiin aineisiin kuten jotku ystäväsi. Oma arvostelukykysi on jo paljon pidemmällä kuin meidän tyttärellä. Hyvää kesää myös sinulle!
Ymmärrät ilmeisesti itsekkin, että sinä et voi kieltää tytärtäsi ja tätä toista tyttöä tapaamasta, he keksivät tavan tapailla joka tapauksessa (puhun kokemuksesta).
Vaikka tyttäresi liikkuisikin tämän epämääräisen kanssa, ei se tarkoita että hän ajautuisi samoihin puuhiin. Jos tyttäresi haluaa esimerkiksi kokeilla huumeita, hän tekee sen joskus jokatapauksessa, vaikka ilman tätä toista tyttöä. Jos taas ei, hän ei niihin kajoa.
Kannattaisi siis keskittyä valistamaan tytärtäsi teoista ja niiden seurauksista, ja miten toimia jos uteliaisuus laittomuuksia kohtaan kasvaa.
Itselläni ei ole lapsia, mutta nuorempana olen liikkunut myös epämääräisissä porukoissa, en sen epämääräisyyden takia vaan yleensä ne pimeimmät tyypit olivat vaan mielenkiintoisia ja kutkuttavalla tavalla niin kapinallisia. Kaikkea on tullut nuorena kokeiltua, mutta kaikki omasta tahdosta ja ennekaikkea uteliaisuudesta, sitähän se nuoruus on . Oma äitini huomasi jo heti ekalla yrityskerralla ettei kielloista huolimatta saa minua tapaamasta heitä.
Tässä minä silti olen, hyvin menestyvänä ja terveenä nuorena naisena :)