Auttakaahan!

Hei! Olen vuonna -93 syntynyt tyttönen, joka on palavasti rakastunut vuonna -89 syntyneeseen poikaan. Olemme tutustuneet netin välityksellä, emmekä ole vielä kertaakaan nähneet (tarkoitus olisi nyt kesällä nähdä), mutta olemme keskustelleet mesessä, lähetelleet kuvia, ja soitelleet. Poika asuu toisella puolella Suomea, joten välimatka on todella suuri.

Voiko teistä meidän jutustamme tulla mitään? Onko ikäero liian suuri? Onko kaukosuhde mahdoton? Tietenkin voisin vaikkaa muutta samaan kaupunkiin pojan kanssa ja alkaa opiskella siellä, mutta toisaalta taas asia tuntuu niin vieraalta. Lähteä nyt pian jo pois kotoa, toiselle puolelle Suomea.
Lisäksi poika on vihjaillut seksistä, mutta kun olen sanonut, että en ole valmis, poika on sanonut ymmärtävänsä. En tosin tiedä kuinka pitkälle olen valmis menemään.

Auttakaahan mua! Kiitos kaikille vastanneille! :)
6635
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos pidätte toisistanne niin ei mielestäni tuossa ikäerossa mitään pahaa ole. Kaukosuhteessa on sama juttu kuin lähisuhteessa: se joko onnistuu tai sitten ei. Mahdollista se kuitenkin on.

Kuulostaa silti oudolta tuo seksillä vihjailu, kun ette ole edes tavanneet vielä. Se on silti teidän välinen juttu enkä muuta siitä sano.

Äänestä

simA-Syndrooma.

Äänestä

Kuinka kauan te ootte sitten olleet yhteydes toisiinne?

Sähän oot mitä 15 vuotias?
Ja se jätkä mitä 18-19 vuotias?

Seksin suhteen sä oot ala-ikäinen.

Ja ootko sä varma et kyseinen henkilö haluaa jotain vakavaa vai olisiko mahdolliseen kesäiseen tapaamiseen syynä vain seksi?

Äänestä

Ei tyttö tyttö...

"Voiko teistä meidän jutustamme tulla mitään?"
- todennäköisesti ei. Netti on täynnä "mukavia" ja mukavia poikia, joihin on helppo ihastua, mutta harvoin mitään käy.
"Onko ikäero liian suuri?"
- öööh olen 17 ja minua hieman mietityttäisi seurustella '89 syntyneen kanssa... Ehkä minun huolenaiheeni on vähän ylimenevä, mutta entäs sinun? Olet '93... Tässä vaiheessa se on mielestäni liian suuri, mutta tulevaisuudessa se voisi kuroutua umpeen.
"Onko kaukosuhde mahdoton?"
- ehkä teidän tapauksessanne... Olethan kertonut vanhemmillesi? Jos et ole tai olet, mutta he suhtautuvat negatiivisesti, niin peli on mielestäni menetetty. Miten muka rahoittaisit matkustelun? Miten ehtisit tapaamaan häntä koulun ja muun arjen lisäksi?

"Tietenkin voisin vaikkaa muutta samaan kaupunkiin pojan kanssa ja alkaa opiskella siellä, mutta toisaalta taas asia tuntuu niin vieraalta. Lähteä nyt pian jo pois kotoa, toiselle puolelle Suomea."
- kröhöm, sulla ei lopu peruskoulukaan vielä... Että se niistä opiskelusuunnitelmista. Onko tämä ensimmäisiä "ihastumisiasi" tai eka kerta kun joku poika osoittaa sinulle huomiota? Vaikuttaa vähän siltä, sillä suhtaudut NETTITUTTUUN aika kummallisella tavalla. Ihan kuin olisit 100% varma, että hän on tuleva elämänkumppanisi, jonka vuoksi olisit valmis vaarantamaan koulunkäynnin, jättämään perheen, ystävät ja kaiken tutun & turvallisen. Huhhei!

Ja muutenkin mielestäni poika osoittaa vastuuttomuutta edes vihjailemalla seksillä, sillä
a) olet sakkolihaa, b) ei ole "normaalia" ruinata sitä heti tuollaisessa tilanteessa.

Äänestä

Suhde voi toimia. En kiellä sitä. Itselläni on huonoja kokemuksia samantyyppisestä kaukosuhteesta, mutta silti pitää muistaa, että ihmiset ovat erilaisia...

En sanoisi ikäeron olevan välttämättä liian suuri... riippuu siitä millä aaltopituudella olette toistenne kanssa, kypsyydestä puhumattakaan. Tietty tämäkin riippuu aivan teistä. Kun ikää tulee lisää, alkaa tuntua, ettei välissänne olekkaan niin montaa vuotta.

Kaukosuhde ei ole koskaan mahdoton... ja jos todella rakastaa toista se on aivan mahdollinen. Pelkästään pojan takia sinun tuskin kuitenkaan kannattaa valita opiskelupaikkaa, mutta voithan huomioida asian valintaa tehdessäsi!

Seksistä... Hmm... Riippuu sekin henkilöstä. Jos tyyppi on ok, hän ymmärtää kyllä jos et halua edetä niin pitkälle. Jos et tiedä niin paras odottaa, että olet varma. Et varmastikkaan halua katua jälkeenpäin jos et ollutkaan valmis!

Mutta onnea kaukosuhteellenne :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

rakastunut__93 kirjoitti:

Hei! Olen vuonna -93 syntynyt tyttönen, joka on palavasti rakastunut vuonna -89 syntyneeseen poikaan. Olemme tutustuneet netin välityksellä, emmekä ole vielä kertaakaan nähneet (tarkoitus olisi nyt kesällä nähdä), mutta olemme keskustelleet mesessä, lähetelleet kuvia, ja soitelleet. Poika asuu toisella puolella Suomea, joten välimatka on todella suuri.

Voiko teistä meidän jutustamme tulla mitään? Onko ikäero liian suuri? Onko kaukosuhde mahdoton? Tietenkin voisin vaikkaa muutta samaan kaupunkiin pojan kanssa ja alkaa opiskella siellä, mutta toisaalta taas asia tuntuu niin vieraalta. Lähteä nyt pian jo pois kotoa, toiselle puolelle Suomea.
Lisäksi poika on vihjaillut seksistä, mutta kun olen sanonut, että en ole valmis, poika on sanonut ymmärtävänsä. En tosin tiedä kuinka pitkälle olen valmis menemään.

Auttakaahan mua! Kiitos kaikille vastanneille! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu